lauantai 25. tammikuuta 2020

Hän ❤️

Meidän täydellinen, kaunis ja valloittava tyttäremme syntyi eilen rv 41+0 klo 14:50 mullistamaan ja valaisemaan maailmaamme. Hänen painonsa oli 3,300 kg ja pituus 50cm. Synnytys käynnistyi lopulta spontaanisti, mutta erittäin hitaasti. Synnytys oli minulle erittäin pitkä ja rankka kokemus, josta kirjoitan vielä yksityiskohtaisemmin, kunhan tästä päästään takasin elävien kirjoihin. Synnytin loppujen lopuksi alakautta imukupin avustukselle. Olen ylpeä itsestäni, että sain vauvan puskettua alateitse. Pitkittyneen ponnistusvaiheen takia leikkaussali laitettiin jo valmiiksi, mutta onnistuin löytämään jostakin ihmeellisen lisävoiman, jolla sain ponnistettua tyttäremme ulos. Ilmeisesti lantioni onkin todella kapea, joka vaikeutti ja pitkistyrti ponnistamista. Pitkittymisen takia minulle ja vauvalle nousi kuume, jonka vuoksi hän pysyy ainakin tämän päivän vielä tarkkailussa. Toivottavasti saisimme huomenna viimeistään hänet meidän luoksemme äitiysvuodeosastolle.

Eilinen oli elämäni kaunein ja antoisin päivä tähän astisessa elämässäni. Synnyttäminen on niin raskas, mutta toisaalta niin voimauttava kokemus. Ajan ja paikan taju menee ja millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan vauvan saa turvallisesti tähän maailmaan. Pahinta on se ettei päästä heti tutustumaan meidän aarteeseen, kun häntä tosiaan pidetään siellä tarkkailussa. Eilen yritettiin ensimmäisen kerran antaa rintaa, mutta ei saatu imemistä vielä onnistumaan. Tänään uusi yritys. Olen pumpannut kuitenkin maitoa vauvalle, jotta saataisiin maidontuotanto lähtemään käyntiin. Itse olen vielä sen verran heikossa hapessa, että ehkä kuitenkin kaikkien kannalta parempi ratkaisu oli nukkua vielä erillään hänestä.

Kirjoittelen tosiaan synnytyksen kulusta vielä tarkemmin jossakin vaiheessa. Ihanaa viikonloppua kaikille❤️

13 kommenttia:

  1. Paljon paljon onnea❤️ niin tuttuja tunteita, itselläkin oli pitkä ja raskas synnytys. Mutta aika on kullannut muistot jo nyt. Nyt lepäätte ja nautitte näistä päivistä, ne ovat niin ainutlaatuisia ❤️

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa, paljon onnea!! ❤️
    Välillä olen käynyt kurkkimassa, onko jo uutisia ja nyt niitä löytyi :) hienosti olet jaksanut pitkän ponnistusvaiheen ja onneksi kuulostaa jääneen hyvä fiilis päällimmäiseksi. Ja allekirjoitan tuon, että synnytys on niin raskas, mutta hyvin voimauttava kokemus.
    Ihanaa vauvakuplailua sinne, nauttikaa ja levätkää, minkä pystytte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos❤️ Täällä ollaan niin vauvakuplassa!

      Poista
  3. Paljon onnea ❤️ Olet ollut paljon mielessä, milloin teidän pieni syntyy. Kiva kuulla tarkemmin synnytyskertomus, kun sen jaksat kirjoittaa. Onnea koko perheelle❤️

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ihanasta vauvasta!! Onneksi loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin, vaikka ei helpoimman kautta. Myös itse jouduin ensimmäisen yön olemaan vauvasta erillään ja hän teholla tarkkailussa koska mm. happisaturaatio heitteli, kun ei saanut itse yskittyä ponnistusvaiheen jälkeen lapsivettä ulos. Vauva syntyi illalla, ja jälkikäteen oli jopa hyvä asia että sain ensimmäisen yön nukkua edes vähän, kun mieskään ei saanut jäädä osastolle yöksi. Kaikki arvot korjaantuivat meillä heti sen jälkeen, kun sain kunnolla hänet seuraavana päivänä rinnalle. Olen varma, että myös imetys lähtee teillä sujumaan vielä hyvin ja mahtavaa että olet heti aloittanut pumppaamisen. Paljon tsemppiä ja voimia uuteen ihanaan elämänvaiheeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se imettäminen pikkuhiljaa on lähtenyt onnistumaan. Nyt pitäisi vaan saada maito vielä nousemaan kunnolla. Täällä alkaa vauvan vointi myöskin kohenemaan rankan synnytyksen jälkeen:)

      Poista
  5. Valtavasti onnea! ❤ Raskaan kuuloinen synnytys, mutta ihanaa että kaikki meni hyvin. Vielä kun saatte pienen luoksenne, niin uuden opettelu ja tutustuminen voi alkaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Tästä se tosiaan nyt voi alkaa, niin odotan tulevaa!

      Poista
  6. Valtavasti onnea, olet vahva nainen <3

    VastaaPoista
  7. Vitsi oot super nainen <3 onnea vielä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...