torstai 26. maaliskuuta 2020

Vauva 2kk!

Pari päivää sitten meidän vauva täytti 2 kuukautta! Aika on mennyt aivan julmettoman nopeasti ja jo kuukauden päästä meidän on aika laittaa neitokainen päivähoitoon ja minä menen töihin! Hui! Tai saa nyt tietysti nähdä miten tämä koko korvista pursuava korona tilanne kehittyy. Täällä päiväkodit ja hoitopaikat ovat visusti suljettuna, joten saa nähdä päästäänkö aloittamaan hoitoa aikataulussa...
Olen aloittanut jo tekemään kotoa käsin töitä, mutta ihan vaan vauvan ehdoilla. Joinakin päivinä saan tehtyä 3 tuntia, toisena en saa tehtyä mitään. Mutta täytyy myöntää, että töiden tekeminen on tehnyt mielelle hyvää kaiken vauvahöpinän lomassa. Ja huomaan, että oikeasti tykkään työstäni ja olen kaivannut sitä. Olen myöskin huomannut, että tykkään äitinä olemisesta joka päivä enemmän ja enemmän. Minua hirvittää jo ajatus hänen jättämisestä hoitoon kuukauden-parin päästä. En varmasti alussa saa keskityttyä työn tekoon ollenkaan, vaikka onhan siellä hoidossa ammattilaiset asialla, jotka tietävät ja osaavat systeemit paljon paremmin kuin me! No, ei mietitä sitä vielä.

Vauvan kanssa arki sujuu meillä niin kamalan hyvin, että välillä mietin oikeen, että voiko se olla näin helppoa? Neiti nukkuu suurimman osan öistä yhteen putkeen 7-8 tuntia kerralla, jonka vuoksi minä olen niin levännyt, että ihan naurattaa! Usein hän jatkaa tuon 7-8 tunnin jälkeen vielä 2-3 tunnin pätkän syötön jälkeen, vaikka nyt viime viikon aikana olen huomannut, että sitä ”lyhyttä” pätkää ei enään tule, vaan hän haluaa alkaa hymyilemään ja leikkimään leikkimatolla heti herättyään. Sitten parin tunnin päästä hän väsähtää ja nukkuu parin tunnin päiväunet. Aamut ja aamupäivät menee kaiken kaikkiaan niin sujuvasti, että ihan itkettää onnesta! Neitimme on todellinen hymysuu ja on alkanut kiinnostumaan erilaisista leluista, joita voi vähän hypistellä ja kokeilla omilla käsillä. Hän viihtyy aamupäivisin melkein tunnin verran leikkimatolla, jonka aikana itse syön aamupalan ja lopun ajasta juttelen vauvan kanssa niitä näitä. Iltapäivästä hän nukkuu vaunuissa usein vielä toiset pidemmät päiväunet. Muuten neiti ei paljon päivän aikana nuku, mutta meille se käy ihan hyvin, että yöt nukutaan ja päivät ollaan suurimmaksi osaksi hereillä!

Mitä kuuluu meidän imetykselle? Edelleen suurin osa ravinnosta on rintamaitoa ja minusta tuntuu, että homma on jonkin verran helpottanut alun vaikeuksista huolimatta. Kuitenkin annetaan tai joudutaan antamaan lisäksi pieniä määriä korviketta, sillä välillä en vain saa tyydytettyä neitiä rinnalla, varsinkaan iltaisin. Veikkaan, että imetyksessä/maidon tuotossa on jonkinlainen epätasapaino pitkien yöunien vuoksi, joka tekee kaikkea muuta, kuin stimuloi maidon tuottoa. Minun pitäisi nousta yön aikana kerran tai kaksi ylös pumppaamaan maitoa, mutta olen itsekkäästi valinnut nukkua nuo 7-8 tunnin pätkät kokonaisuudessaan, jonka vuoksi jaksan päivät paljon paremmin. Pitkään minun osalta tämä imetys ei enään valitettavasti tule jatkumaan, sillä töihin meno tosiaan on edessä kuukauden tai kahden päästä. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta pumpata maitoa työpaikalla, joten silloin sitten siirrytään kokonaan korvikemaitoon ja aletaan tietysti pikkuhiljaa maistelemaan kiinteitä.

Neitimme on kasvanut ihan valtavaa vauhtia, hän on jo 6 kiloa ja varmasti on yli 60cm pitkä, sillä useat 62 sentinkin vaatteet ovat jo jääneet pieniksi! Minä vähän väliä pisto sydämmessä kerään pieniksi jääneitä suloisia vaatteita kasaan ja vien niitä säilöön. Onneksi olen valokuvannut paljon eri asuja, että jää kaikista ihanista bodeista ja pöksyistä muistot. Vaikka alkuun luulin, että meillä on ihan liikaa vaateita, niin näin ei tosiaankaan ole. Bodeja kuluu meillä useina päivinä jopa kolme kappaletta, sillä vauvamme pulauttelee maitoa aika useasti, joka saa bodin kosteaksi tuosta kaula-aukon kohdalta. Meillä alkoi tämä maidon pulauttelu tossa kuukauden ikäisenä ja alussa oltiin siitä jonkin verran huolissamme jopa, mutta sitten lääkäri rauhoitteli meitä ettei ole syytä huoleen, sillä neiti on pulauttelun aikana hymyileväinen ja hänen painonsa nousee todella hienosti. Pulautteluun ei liity mitään kipua, joten ei olla siitä nyt stressattu enään sen enempää. Täytyy vaan aina vuorata sohva pyyhkeillä ja sideharsoilla, ettei pääse maidot meidän sohvalle! Pulautteleeko teidän vauvat?






2 kommenttia:

  1. Vautsi mitkä yöunet! Todellakin kannattaa ottaa niistä hyöty irti 🤩 Kuulostaa siltä, että teillä sujuu muutenkin oikeen kivasti! Tosi aikaisin kyllä joutuu hoitoon laittamaan, mutta varmasti siihenkin sitten nopeasti tottuu. Ja nuo hyvät yöt taatusti helpottaa jaksamista töissä ja ehkä sitten kun on päivän erossa, pystyy olemaan jopa enemmän läsnä iltaisin vauvalle. Kun aikaa on vähemmän, sitä muistaa arvostaa enemmän 😊 Eikä samat touhut kyllästytä niin nopsaa 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi yöunet on kyllä jotain ihan liian hyvää olakseen totta!
      Eiköhän me siihen hoitoon menemiseen nopeasti totuta, kunhan saadaan rytmistä kiinni! Mutta on se 3kk vaan niin pieni vielä laittaa hoitoon😭 Ja harmittaa se imetyksen lopettaminen, kun se nyt kuitenkin on jo lähtenyt rullaamaan paremmin.
      Olet ihan oikeassa, että illat ja viikonloput sitten kunnioitetaan toden teolla vauvalle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...