Ensimmäinen äitienpäivä

Moikka! Kirjoitan pienen tauon jälkeen vähän kuulumisia. Tai minulla on luonnoksissa parikin postausta puolivalmiina, mutten niitä lopulta ikinä ole saanut valmiiksi. Blogin kirjoittaminen on paljon mietityttänyt viime aikoina. Olen huomannut, ettei vauvaan liittyvät postaukset enään kiinnosta porukkaa ollenkaan sillä tavalla, kuin lapsettomuuteen ja raskauteen liittyvät postaukset. On ollut ihan mieletöntä huomata, kuinka paljon meidän hoitoihin liittyviä postauksia on luettu. Toivon, että tästä tosiaan on ollut vertaistukea teille muille hoitojen kanssa kamppaileville tai kamppaileille! En nyt vielä heivaa tätä blogia hyllylle, täytyy vähän miettiä, että jatkanko meidän vauvasta kirjoittamista...Siinä tapauksessa olisi melkein paras aloittaa puhtaalta pöydältä, sillä otsikkokin viittaa niin voimakkaasti lapsettomuuteen. Mietitään asiaa! Kertokaahan tekin: lukeeko tätä enään kukaan? Kiinnostaako teitä meidän vauva-arki?

Meidän vauva on tällä hetkellä 3,5 kuinen aivan ihanan viehättävä pallero! Meillä menee aivan suunnattoman hyvin hänen kanssaan. 7 viikkoisena hän alkoi nukkumaan yöt läpeensä heräämättä ja sillä mennään edelleen. Neiti nukkuu jo omassa "isossa" sängyssään ja minä olen matkannut takaisin omaan sänkyyn mieheni viereen kerrosta alemmas, koska ne yöt tosiaan menevät niin hyvin. Meillä on kamera vauvan sängyn vieressä ja minulla on yöpöydällä monitori, josta näemme hänet. Eipä sitä monitoria paljon olla tarvittu, mutta itsellä on turvallisempi tunne, kun se siinä vieressä on päällä. Vauva nukahtaa iltaisin klo 22 aikoihin ja nukkuu noin 07- 08 aamulla. Herätessään neidillä on aina suurtakin suurempi hymy kasvoilla, kun hänet hakee sängystä. Maailman ihanin hymy maailmassa! Vauva nukahtaa illalla itsestään ilman mitään kitinöitä. Joskus jo olkkarissa minun tai miehen syliin, josta hänet kannetaan sänkyyn jatkamaan unia. Joskus hänet vain kannetaan sänkyyn ja hän sinne sitten hyvin nopeasti nukahtaa.

Päivät sujuvat meillä tosi vaivattomasti. Neiti leikkii paljon matolla ja on pääasiassa tosi hyvätuulinen ja nauravainen tapaus. Pari viikkoa sitten hän kääntyi ensimmäisen kerran vatsalta selälleen, mutta toisinpäin selältä vatsalleen ei olla vielä käännytty. Käydään päivittäin ulkoilemassa ja luetaan satuja ja loruja. Isäkin on päässyt seuraamaan neidin kehitystä ihan vierestä tämän koronatilanteen ansiosta, sillä hän on tehnyt jo maaliskuun puolesta välistä etätöitä kotoa käsin. Me olemme päässeet nauttimaan meidän vauvakuplasta täysin siemauksia kolmistaan. Ollaan päästy kokemaan vauva-arki aika mielettömällä tavalla (varsinkin mies), joka ei olisi ikinä päässyt seuraamaan tyttärensä kasvua näin intensiivisesti ilman karanteenia. Painoa neidillä on tällä hetkellä 7,3kg, eli käyrän aika ylärajoilla mennään :D Hän on pullukka!62 vaatteet on jo heivattu kaapin pohjalle ja käytössä on nyt 68 ja jopa 74 senttiset tietyistä merkeistä.

Imettämistä olen alkanut lopettamaan tällä viikolla töihin paluun vuoksi. Kahden viikon päästä on aika palata töihin ja vauva menee päivähoitoon. Imetys helpottui 6-8 viikon jälkeen ja nyt minua harmittaa, että se pitää jo lopettaa. Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka minua kannustivat sen imetyshomman kanssa. Sain teistä todella paljon lisätsemppiä jatkaa sitä touhua, vaikka sen takia tulikin vuodatettua joen verran kyyneleitä.

Tuleva äitienpäivä herättää minussa ihan mielettömästi eri tuntemuksia. Olin ajatellut, että ensimmäinen äitienpäivä tulee olemaan onnen täyttämä, mutta yllätyksekseni olenkin huomannut, että asia ei varmasti tule niin olemaan sunnuntaina. Lapsettomuus ja sen jättämät haavat ovat palailleet mieleen todella voimakkaina viime päivinä. Mietin, että miten ihmeessä juuri me ansaitsimme onnistua hoidoilla? Miksi niin moni muu ei ikinä onnistu? Miksi elämä on niin hirveän epäreilua? Minua surettaa ihan jokaisen lapsettomuudesta kärsivän tai kärsineen puolesta. Kunpa voisin kantaa osan teidänkin surusta sunnuntaina. Kunpa voisin jakaa tämän lapsen tuoman ilon teidän kaikkien kanssa. Kunpa voisin halata ihan jokaista, jonka sydän on tällä hetkellä särkyneenä tuhansiksi palasiksi.

Kahden päivän päästä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun se pitkään odotettu ja kaivattu plussa pärähti raskaustestiin. Muistan sen päivän ja hetken kuin eilisen. Muistan ihan tarkasti mitä silloin olin tekemässä kun puhelu klinikalta tuli positiivisten uutisten kera. Muistan kuinka todella varovaisesti ajattelin, että jos kaikki menee hyvin, pääsen ensi vuonna viettämään itse äitienpäivää ja tässä sitä ollaan: tuore äiti maailman ihanimman tyttären kanssa. Jos vain mietinkin miten toisin asiat voisivat nyt olla, jos alkionsiirto ei olisikaan onnistunut, iskee paniikki siitä, etten olisi ikinä saanut meidän tyttöä syliimme. Pelkkä ajatuskin saa minut voimaan pahoin.

Toivotan sydämeni pohjasta hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille kokeneille konkareille, kuten meille tuoreille tulokkaille, jotka pääsevät viettämään kyseistä juhlapäivää ensimmäistä kertaa. Mutta sitäkin enemmän ajatukseni tulevat olemaan kaikkien lapsettomien keskuudessa, joille kyseinen päivä on se helvetti maan päällä. Kannan osaa teidän tuskasta ja toivon, että saatte pian kaipaamanne ja ansaitsemanne käärön syliin! Olen myöskin päättänyt olla postaamatta mitään äitiyteen liittyvää sosiaalisessa mediassa äitienpäivänä. Tiedän niin hyvin kuinka paljon ne äiti-vauva päivitykset sattuvat sinä päivänä, enkä halua aiheuttaa sitä surun, kärsimyksen ja inhotuksen tunnetta kenellekkään.

Vauva 2kk!

Pari päivää sitten meidän vauva täytti 2 kuukautta! Aika on mennyt aivan julmettoman nopeasti ja jo kuukauden päästä meidän on aika laittaa neitokainen päivähoitoon ja minä menen töihin! Hui! Tai saa nyt tietysti nähdä miten tämä koko korvista pursuava korona tilanne kehittyy. Täällä päiväkodit ja hoitopaikat ovat visusti suljettuna, joten saa nähdä päästäänkö aloittamaan hoitoa aikataulussa...
Olen aloittanut jo tekemään kotoa käsin töitä, mutta ihan vaan vauvan ehdoilla. Joinakin päivinä saan tehtyä 3 tuntia, toisena en saa tehtyä mitään. Mutta täytyy myöntää, että töiden tekeminen on tehnyt mielelle hyvää kaiken vauvahöpinän lomassa. Ja huomaan, että oikeasti tykkään työstäni ja olen kaivannut sitä. Olen myöskin huomannut, että tykkään äitinä olemisesta joka päivä enemmän ja enemmän. Minua hirvittää jo ajatus hänen jättämisestä hoitoon kuukauden-parin päästä. En varmasti alussa saa keskityttyä työn tekoon ollenkaan, vaikka onhan siellä hoidossa ammattilaiset asialla, jotka tietävät ja osaavat systeemit paljon paremmin kuin me! No, ei mietitä sitä vielä.

Vauvan kanssa arki sujuu meillä niin kamalan hyvin, että välillä mietin oikeen, että voiko se olla näin helppoa? Neiti nukkuu suurimman osan öistä yhteen putkeen 7-8 tuntia kerralla, jonka vuoksi minä olen niin levännyt, että ihan naurattaa! Usein hän jatkaa tuon 7-8 tunnin jälkeen vielä 2-3 tunnin pätkän syötön jälkeen, vaikka nyt viime viikon aikana olen huomannut, että sitä ”lyhyttä” pätkää ei enään tule, vaan hän haluaa alkaa hymyilemään ja leikkimään leikkimatolla heti herättyään. Sitten parin tunnin päästä hän väsähtää ja nukkuu parin tunnin päiväunet. Aamut ja aamupäivät menee kaiken kaikkiaan niin sujuvasti, että ihan itkettää onnesta! Neitimme on todellinen hymysuu ja on alkanut kiinnostumaan erilaisista leluista, joita voi vähän hypistellä ja kokeilla omilla käsillä. Hän viihtyy aamupäivisin melkein tunnin verran leikkimatolla, jonka aikana itse syön aamupalan ja lopun ajasta juttelen vauvan kanssa niitä näitä. Iltapäivästä hän nukkuu vaunuissa usein vielä toiset pidemmät päiväunet. Muuten neiti ei paljon päivän aikana nuku, mutta meille se käy ihan hyvin, että yöt nukutaan ja päivät ollaan suurimmaksi osaksi hereillä!

Mitä kuuluu meidän imetykselle? Edelleen suurin osa ravinnosta on rintamaitoa ja minusta tuntuu, että homma on jonkin verran helpottanut alun vaikeuksista huolimatta. Kuitenkin annetaan tai joudutaan antamaan lisäksi pieniä määriä korviketta, sillä välillä en vain saa tyydytettyä neitiä rinnalla, varsinkaan iltaisin. Veikkaan, että imetyksessä/maidon tuotossa on jonkinlainen epätasapaino pitkien yöunien vuoksi, joka tekee kaikkea muuta, kuin stimuloi maidon tuottoa. Minun pitäisi nousta yön aikana kerran tai kaksi ylös pumppaamaan maitoa, mutta olen itsekkäästi valinnut nukkua nuo 7-8 tunnin pätkät kokonaisuudessaan, jonka vuoksi jaksan päivät paljon paremmin. Pitkään minun osalta tämä imetys ei enään valitettavasti tule jatkumaan, sillä töihin meno tosiaan on edessä kuukauden tai kahden päästä. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta pumpata maitoa työpaikalla, joten silloin sitten siirrytään kokonaan korvikemaitoon ja aletaan tietysti pikkuhiljaa maistelemaan kiinteitä.

Neitimme on kasvanut ihan valtavaa vauhtia, hän on jo 6 kiloa ja varmasti on yli 60cm pitkä, sillä useat 62 sentinkin vaatteet ovat jo jääneet pieniksi! Minä vähän väliä pisto sydämmessä kerään pieniksi jääneitä suloisia vaatteita kasaan ja vien niitä säilöön. Onneksi olen valokuvannut paljon eri asuja, että jää kaikista ihanista bodeista ja pöksyistä muistot. Vaikka alkuun luulin, että meillä on ihan liikaa vaateita, niin näin ei tosiaankaan ole. Bodeja kuluu meillä useina päivinä jopa kolme kappaletta, sillä vauvamme pulauttelee maitoa aika useasti, joka saa bodin kosteaksi tuosta kaula-aukon kohdalta. Meillä alkoi tämä maidon pulauttelu tossa kuukauden ikäisenä ja alussa oltiin siitä jonkin verran huolissamme jopa, mutta sitten lääkäri rauhoitteli meitä ettei ole syytä huoleen, sillä neiti on pulauttelun aikana hymyileväinen ja hänen painonsa nousee todella hienosti. Pulautteluun ei liity mitään kipua, joten ei olla siitä nyt stressattu enään sen enempää. Täytyy vaan aina vuorata sohva pyyhkeillä ja sideharsoilla, ettei pääse maidot meidän sohvalle! Pulautteleeko teidän vauvat?

Ajatuksia pitkän taipaleen jäljiltä- tulevaisuuden mietteitä

Neitimme on huomenna 7 viikkoa vanha. En voi uskoa, että synnytyksestä on kulunut jo 7 viikkoa! Vauva-arki rullaa ja emme voisi kuvitellakkaan elämäämme enään ilman pikkuneitiämme, hän on meidän silmäterä, kallein ja rakkain pienokainen, josta olemme niin kiitollisia. Vauva-arki herättää minussa monia eri tunteita, päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus jokaisesta päivästä meidän vauvan kanssa.

Aika lailla kolme ja puoli vuotta sitten aloimme yrittämään raskautta, jota ei sitten alkanutkaan kuulumaan. Voin sanoa, että kolmen vuoden ajan raskaus, vauva ja oma lapsi ovat aiheita, jotka ovat olleet päivittäin mielessä. Yrityksen ajan raskautuminen oli päivittäin elämääni määrittelevä asia ja se on pitkällä aikavälillä todella raskasta mielelle. Monesti raskauden alettua mietin, että muistuttaako vauva päivittäin siitä tuskasta ja kivusta, mitä silloin yritystaipaleen aikana koin. Täytyy rehellisesti todeta, että ivf-hoidon avulla alkanut raskaus ei ole käynyt monestikaan mielessä raskauden puolenvälin jälkeen, saatikaan sitten vauvan syntymän jälkeen. Voinkin todeta, että sillä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä, miten se raskaus on alkanut. Viime päivinä olen kuitenkin pohtinut taas pitkästä aikaa enemmän lapsettomuushoitoja ja muistellut meidän kivistä tietä luultavasti sen takia, kun posti toimitti meille ihanan kortin lapsettomuusklinikalta meidän neidin syntymän johdosta. Saimme myös kyselykaavakkeen raskauden kulusta.

Olen huomannut, että omatkin ajatukset ovat paljon muuttuneet raskauden ja vauvan myötä, ehkä suurimpana se, että osaan olla aidosti iloinen muiden puolesta, jotka ovat viime aikoina kertoneet raskausuutisia, kun vielä vuosi sitten olin kuin katkera perseeseen ammuttu karhu, kun joku tuttava kertoi olevansa raskaana. Nyt olen intoa täynnä, kun kuulen raskausuutisia, se on niin iloinen asia! Edelleen kaikki asian kanssa kamppailevat ovat syvästi mielessäni ja jos kuulen muiden taistelusta hoitojen kanssa, saa se silmäni kyyneliin. Kukaan ei ole ansainnut sitä taivalta, että oman lapsen eteen pitää kulkea niin kivinen tie, saatikaan sitten ettei omaa lasta suoda alkuunkaan. Meidän ensimmäinen ja heti onnistunut ivf-hoito alkoi kutakuinkin vuosi sitten. Voi että kuinka paljon voi vuodessa tapahtua! Nyt onni ja kiitollisuus on niin voimakkaasti läsnä, että en voi edes kuvitella sitä tunnetta, mikä kehossani vallitsi vuosi sitten. Olen aidosti onnellinen kolmen vuoden jälkeen. Ehkä suurin tunne on kuitenkin se, että mieleni on jälleen vapaa! Olen vapautunut niistä raskauden ja vauvan pakonomaisista ajatuksista, jotka hallitsivat elämääni useamman vuoden ajan. Minun ei tarvitse enään koskaan kokea sitä tuskaa, mitä ne jokakuiset pettymykset aiheuttivat!

Ja kyllä, uskallan sanoa, ettei minun tarvitse enään koskaan kokea sitä tuskaa! Meille on tässä ensimmäisten vauva viikkojen aikana tullut mieheni kanssa molemmille vahva tunne siitä, että toista lasta emme halua. Ei sillä, etteikö tämä kivaa olisi, vaan sen vuoksi, että tyttäremme symbolisoi meille todella vahvasti usean vuoden jaksoa elämästämme, joka päättyi meidän kohdalla onnellisesti. Hän on juuri se tyyppi, jonka oli tarkoituskin tulla meidän luokse. Minusta on jopa ihan kauhea ajatella, että jos olisinkin tullut aikaisemmin raskaaksi, niin meillä olisi joku ihan toinen ihminen. Mitä jos alkioista olisikin valittu se seuraava? Silloinkin meillä olisi joku ihan toinen tyyppi luonamme. Emme jotenkin osaa edes kuvitella, että meille tulisi toinen vauva. Olemme niin yltiöonnellisia meidän pienokaisesta, että koplamme tuntuu täydelliseltä juuri näin. Minusta tätä päätöstä/ajatusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta näin me molemmat tunnemme tällä hetkellä. Mistä sitä tietää, miten ajatukset muuttuvat tämän vuoden aikana, mutta minä olen vahvasti sillä mielellä, että toista lasta en toivo. En myöskään enään jaksaisi sitä kierron kyttäämistä, hormooneja ja alkionsiirto rumbaa... Monet saattavat pitää meitä itsekkäinä, mutta kukin kantaa omaa mielipidettä tämän asian tiimoilta. Me olemme onnellisia meidän pienen, verta, hikeä ja kyyneleitä kustantaneen  perheen kanssa. Päätimme jo ennen raskauden alkua mieheni kanssa, että naimisiin mennään vasta sitten, kun meidän pienokainen on sen ikäinen, että hän pääsee tietoisesti kokemaan vanhempiensa häät. Odotamme innolla sitä, että tyttäremme pääsee morsiusneidoksi ja kulemaan meidän valat toisillemme. Häätanssi tanssitaan kolmistaan, meidän oma aarre sylissämme. Haluamme myöskin matkustaa ja nähdä maailmaa meidän kolmen koplan voimin. Siltä tällä hetkellä näyttää ja tuntuu meidän tulevaisuus<3

Tyttäremme kasvun näkeminen on jotakin ihmeellistä, jopa taianomaista. Kun väsymys on kova ja ottaa päähän, mietin useasti sitä sydämmessä vallannutta kipua vuosi sitten ja se väsymys ei enään yhtäkkiä tunnukkaan niin pahalta. Lapsettomuushoidot auttavat laittamaan asioita perspektiiviin ja minun on paljon helpompi sietää juurikin väsymystä ja niitä huonompia päiviä sen koetun tuskan ansiosta. Tietyllä tapaa jopa nautin yöheräämisistä ja väsyneestä kropasta ja mielestä. Vauva-arki on rankkaa, mutta niin ihanaa ja sen arvoista! 

Vauva 1kk ikäinen- miten sujuu?

Moikka! Ei ole pahemmin ollut aikaa kirjotella meidän kuulumisia, päivät vierivät hirveetä vauhtia eteenpäin ja vauva pitää tietysti tosi kiireisenä. Vapaa-ajan yritän käyttää lepäämiseen ja tulee tehtyä kaikkea muuta, kuin päiviteltyä blogia.

Vauvamme täytti maanantaina 1kuukauden! Ensimmäinen kuukausi vierähti todella nopeasti, ihan silmän räpäyksessä. Paino nousee hienosti ja uskon, että pituuttakin on tullut kivasti lisää, sillä vaatteet käyvät pieniksi. Meillä on huomenna perus lääkärin tarkastus, jossa katsotaan neidin paino ja pituus. Meidän arki on mennyt ihan kivasti ja olemme löytäneet päivittäisiä rutiineja, jotka saavat vähän rytmiä meidän päiviin.

Vaikka viimeksi vähän kirjoittelin imetyksen vaikeuksista, niin silti en ole vielä lopettanut imettämistä. Suurin osa vauvan ravinnosta koostuu edelleen rintamaidosta, mutta annamme lisänä jonkun verran korviketta. Maitoa riittää kylläkseen yöllä ja aamupäivällä, mutta iltasella maidon tuotanto on riittämätöntä. Tein testin yksi päivä ja pumppasin maitoa läpi päivän, jota annoin pullosta vauvalle. Aamulla saan pumpattua yli puolet enemmän maitoa verrattuna iltaan. Illalla saan kerättyä maitoa vaivaiset 50ml, joka ei tällä hetkellä tyydytä neitiä alkuunkaan. Niinpä illalla annetaan pullo korviketta oman maidon lisäksi, jolla vauva pysyy tyytyväisenä. Kamppailen edelleen yö aikaan kipeiden ja maitoa vuotavien rintojen kanssa.

Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin vauva nukkuu. Tai oikeastaan kuinka pitkiä pätkiä vauva nukkuu yö aikaan. Viime viikonloppua neiti nukkui 6 tuntia putkeen! Heräsin itse pariin kertaan katsomaan, että ollaanko sängyssä vielä elossa:d Olen ottanut sellaisen mentaliteetin, että annan vauvan nukkua niin pitkään kun hän nukkuu, enkä herätä häntä syömään kesken unien, vaikka jotkut niin opastavatkin pienten vauvojen osalta. Niin kauan, kuin kasvu on normaalia, en näe mitään pahaa pitkissä unipätkissä! Päivä aikaan vauva nukkuu huonommin ja viime viikon aikana koen jopa haasteelliseksi saada hänet nukkumaan sisätiloissa päiväsaikaan. Ulkona hän nukahtaa heti, mutta säät ovat olleet niin huonot viime aikoina, että ulos ei ole oikeen voinut mennä. Olen nukuttanut vauvaa vaunuissa eteisessä, sillä siellä on vähän viileämpi kuin olohuoneessa. Vauva nukkuu oikeastaan vain 1-2 pidempää pätkää päivän aikana ja muuten pysyy hereillä.

Viime päivinä olen huomannut, että vauva on alkanut etsimään kontaktia silmillään ja saattaa hetkellisesti katsoa hyvinkin syvälle silmiin. Joka päivä pidämme pienen leikkituokion leikkimatolla, jossa yritän jutella neidille milloin mitäkin. Esittelen myöskin leluja, jotka ovat tarkoitettu +0 kuisille vauvoille. Lelut eivät vielä oikeen saa neidin huomiota. Yritän päivittäin myöskin laulaa aina jonkin suomalaisen lastenlaulun vauvalle tai lukea lorun lorukirjasta. Laulamisesta vauva tuntuu tykkäävän!
Käytän vauvaa myöskin päivittäin mahallaan pienen hetken lääkärin ohjeistuksen mukaan, jotta hän alkaisi käyttämään niskalihaksiaan.

Vauva on minusta suhteellisen vähäitkuinen. Nälkää hän itkee todella voimakkaasti, joka rauhoittuu nopeasti rinnan antamisella. Muuten hän ei oikeen tunnu itkevän päivän aikana. Iltasella saattaa olla pientä unikitinää ja vaippaa vaihtaessa hän silloin tällöin hermostuu. Tai jos vaatteiden päälle pukeminen on hankalaa, saattaa hän hetkeksi pillastua. Muuten itkeminen on todella vähäistä ja siitä ei voi olla kuin kiitollinen. Tottakai tilanne elää ja saattaa olla, että huomenna tai ensi viikolla itkua alkaa tulemaan enemmän. Liike rauhottaa selvästi vauvaa ja erilaisten liikkeiden avulla vauvan saakin rauhoitettua, jos hän sattuu olemaan yliväsynyt tai muuten vain pillastunut. Vaunulenkki tai kotona sylissä kiikuttelu auttaa useasti itkuisuuteen.

Kaiken kaikkiaan meillä menee hyvin ja minusta on alkanut viime päivinä tuntumaan, että olen saanut vähän vauva-arjen juonen päästä kiinni. En ole itse mitenkään yltiöväsynyt, sillä saan lähes joka yö nukuttua kaksi 4 tunnin pätkää, eli unta kertyy sellaiset 7-8 tuntia kahdessa pätkässä. Tänään olimme ensimmäistä kertaa vauva osteopaatin luona, jota suositeltiin meille vaikean synnytyksen jäljiltä. Kerron siitä visiitistä enemmän erillisessä postauksessa!

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Rehellisiä mietteitä imetyksestä

Olo on kuin uitetulla karhulla: hikoilu, uupuneisuus, voimattomuus, joka aamuiset märkänä heräämiset...näin kuvailisin imettämisen vaikutusta minuun. Voin rehellisesti sanoa, että en tykkää imettää. Minusta imettäminen on ihan hirveän raskasta ja aikaa kuluttavaa puuhaa. Varsinkin sen ajan voisin käyttää ainakin osin johonkin muuhun, kuin imetykseen. Vaikka tietysti tosi hyvän asian puolesta sitä aikaa käytetään, niin silti en ole onnistunut löytämään intohimoa imetyksen maailmaan. En ole lopettanut imetystä enkä aio lopettaakaan, sillä haluan antaa rintamaitoa vauvallemme vähintään ensimmäiset 3-4 kk. Haluan kuitenkin kirjoittaa rehellisen mielipiteeni asiasta ylös, tuomitkoon kuka haluaa minut kamalaksi äidiksi.

Imetys lähti mielestäni suht hyvin käyntiin ja ensimmäisen viikon aikana vauva ei juonut vielä niin paljon maitoa, että imetys olisi ollut uuvuttavaa. Silloin selvisin puolentunnin imetyssessioilla noin 2-3 tunnin välein. Kahden viikon jälkeen vauva alkoi juomaan iltaisin ihan kauheasti enemmän, illat menivät siihen, että istuin noin 3 tuntia putkeen sohvalla vauva sylissä hänen imiessään puolentunnin pätkiä 10 minutiin tauoilla. Nälkä ei vain kertakaikkiaan lähtenyt pois ja imetyksen lopettaminen sai itkuraivarit aikaan. Kolmannella viikolla tästä iltaisesta maratonista kehittyi koko päivän mittainen juttu. Aamupäivä menee sohvalla, päikkärien jälkeen on tiedossa taas useamman tunnin imetystankkaus ja tätä jatkuu hyvin pitkään koko ilta päikkäreitä lukuun ottamatta. Öisin tarvitsen myöskin sen 1-2 tuntia aikaa, että saan vauvan tyydytettyä ja nukahtamaan uudestaan.

Suurin osa vuorokauden tunneista menee imetykseen. Olen laihtunut aivan todella paljon kuluneen viikon aikana ja olemukseni on muuttunut uupuneeksi. En tiedä onko tämä normaalia vai onko vauvamme vain hidas imemään? Hän kuitenkin imee vahvasti ja nielaisee tämän tästä maitoa. Silloin tällöin menee tissutteluksi, mutta silloin vedän itse pelin poikki, ettei vauva oppisi tästä tapaa. Kotona en saa päivisin tehtyä mitään, sillä imetys. Olemmekin nyt testannut mieheni kanssa, että jos annamme pullosta pumpattua maitoa, tulee vauva tyytyväiseksi puolessa tunnissa. Annokset ovat tällä hetkellä noin 80-100ml mitä annamme kerralla. En oikeen keksi mistä tässä on kyse, että pulloruokailu tuottaa tyytyväisyyden niin paljon nopeammin, kuin rinnasta imeminen. Olemme myöskin testanneet punnitsemalla vauvan ennen ja jälkeen imetyksen, että hän tosiaan juo sen noin 100ml. Itse olenkin huomannut viime päivinä, että pumppaamalla vartin ja antamalla maidon pullosta, aikaa kuluu paljon vähemmän, kuin antamalla vauvan imeä rintaa.

Yöt ovat minusta kaikista kauheimpia imetyksen osalta, sillä neitimme nukkuu mahtavia 3-4 tunnin pätkiä ja tällä aikaa rintani täyttyvät niin koviksi maidolla, että ensinnäkin se tekee kipeää ja toiseksi vaatteeni kastuvat vuotavasta maidosta. Mitkään suojukset eivät pidä liivejä ja yöpaitaa kuivana. Olen nyt keksinyt laittaa kuukautissuojat liiveihin yöksi, joka auttaa asiaa jonkin verran. Imettäminen saa minut hikoilemaan kuin urheilusuoritus, niin arvatkaa onko kiva herätä joka aamu märkänä hien ja rintamadon soseesta? Toinen huolettava ongelma on laihtumiseni, kutistun oikeen silmissä. Olin tietoinen asiasta, että imettäminen kuluttaa kaloreita, mutta vaikka yritän syödä oikeen tuhteja annoksia, en tunnu saavan tarpeeksi energiaa.

Onko täällä muita imettäjiä, joka on paininut samojen ongelmien kanssa? Onko löytynyt mitään ratkaisuja näihin ongelmiin? Ja kyllä, saattaa tietysti olla jokin tiheän imun kausi, mutta se tuntuu kestävän viikko kaupalla. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä yhtäjaksoista imettämistä. Vai olisiko ratkaisu meillä siinä, että pumppaisin maidon ja antaisin sen pullosta...
Tuntuu, että imettäminen saa minut onettomaksi ja olenkin pari kertaa tirauttanut kunnon epätoivon itkut imetyksen takia, joka saa minut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi. Puhumattakaan pukeutumisesta! Joka päivä samainen imetystoppi päällä...olisi kiva laittaa kerrankin jotakin muuta päälle, kuin se joka päiväisen pesemisen kuluttama h&m:n  imetystoppi...

Kertokaahan tekin rehellinen mielipiteenne imettämisestä? Kuinka kauan te annate vauvan imeä ja onko hän sillä tyytyväinen?

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

Tyttäremme on nyt kolme viikkoa vanha ja kotona ollaan oltu reilu kaksi viikkoa. Parhaiten mielestäni tätä vauva-arkea kuvaa se, että päivät tuntuvat todella pitkiltä, mutta samaan aikaan ne ovat vierähtäneet silmän räpäyksessä. Elämä on muuttunut ihan totaalisesti pienokaisen myötä, mikä tietysti on itsestään selvää. Omat tarpeet ovat siirtyneet taka-alalle ja päivä määräytyy ihan kokonaan vauvan tarpeiden mukaan. Tässä vähän koostetta, miten meidän arki on lähtenyt rullaamaan:

IMETYS:
Maito nousi 4. päivänä synnytyksen jälkeen ja vauvamme oppi imemisen rinnalta yhden harjoittelupäivän jälkeen. Tyttäremme voimakas tahto tuli nopeasti esille, hän menetti ensimmäisinä päivinä hermonsa totaalisesti, kun maitoa ei vielä tullut:D Ekat kaksi viikkoa mentii koko imetyksellä, vauva söi päivisin noin 2,5-3 tunnin välein, iltaisin noin 2 tunnin välein ja öisin noin 3 tunnin välein. Viimeisen viikon aikana imutahti on kiihtynyt ja rinnalla loikoillaan iltasin monta tuntia putkeen. Minusta tuntuu, etten muuta teekkään, kuin imetä ja iltaisin parin tunnin imetyksen jälkeen maitokin loppuu rinnoista ennen kuin neiti on tyytyväinen. Niinpä olemme antaneet viime päivinä illan imetysmaratonin päätteeksi pullon korvikemaitoa, johon neiti välittömästi sammuu. Aluksi taistelin korvikemaitoa vastaan, mutta pakko on ajatella myös omaa jaksamista. Jopa lastenlääkäri sanoi, ettei maailma kaadu yhteen korvikemaitopulloon ja piti sitä jopa hyvänä tapana opettaa vauvalle rytmiä ( pullo tulee aina illalla ennen nukkumaan menoa) Niinpä olen nyt sinut tuon yhden pullon kanssa, joka antaa minulle aikaa syödä ja tehdä illalla jotakin muuta, kuin imettää.

NUKKUMINEN:
vauva on nukkunut minusta todella hyvin alusta alkaen. Ensimmäinen viikko meni sillä, että hän simahti jokaisen syötön jälkeen ja nukkui noin 2-3 tuntia putkeen. Toisen viikon aikana unirytmi alkoi epäsäännöllistymään ja mukaan tuli tunnin-parin jaksoja, että vauva pysyi hereillä. Yöt ovat menneet mielestäni suht hyvin lukuunottamatta paria huonompaa yötä. Neiti nukkuu öisin yleensä kaksi kolmen tunnin pidempää pätkää: 24:00-03:00. Syötön jälkeen yleensä yksi vähän lyhyempi pätkä: 04:00- 05:30 ja sitten vielä toinen pidempi pätkä: 06:00-09:15. Olin aina luullut, että näin pienellä ei vielä ole mitään rytmiä, mutta nyt ollaan menty jo puolitoista viikkoa ihan samalla rytmillä. Päivisin meno on paljon epätasaisempaa ja enkä pystykkään yhtään ennakoimaan, koska neiti nukkuu ja koska valvoo. Hän saataa nukkua monta lyhyttä pätkää ja pari pidempää pätkää päivän aikana.

ULKOILU:
kahden viikon ikäisenä saatiin lupa lähteä ulkoilemaan ja niinhän me ollaan käyty kärryilemässä harvase päivä. Vauva nukahtaa samantien vaunuihin ja nukkuu niin kauan kuin ulkona ollaan. Yleensä ollaan tehty sellainen 1,5-2 tunnin lenkki kaupungissa, jossa haetaan samalla to go-kahvit matkaan. Huonolla kelillä ollaan jätetty vaunuilu suosiolla pois.

KASVU JA VAATTEET:
vauva on kasvanut hienosti ja painoa kertyy omasta mielestä jopa pelottavan nopeasti. Syntymäpaino oli 3,3kg ja ensimmäisiem päivien aikana se tippui sinne 3,1 kiloon. Viikon ikäisenä saavutettiin taas alkupaino ja nyt ollaan menty +300g/viikko kasvuvauhdilla! Kohta ollaan jo 4 kiloa, posket vain pyöristyvät päivä päivältä! Pituutta oli tullut kahden viikon tarkastuksessa 3cm lisää. Vaatteista käytetään nyt kokoa 50, vaikka huomaan, että pienimmät ovat jo kihtanoita. 56 bodyt kaivoin esille ja nekin alkavat nyt sopimaan, vaikka vähän reiluja ehkä ovatkin.


OMA JAKSAMINEN:
itse olen ollut todella väsynyt, vaikka saankin nukuttua kivoja pätkiä öisin. Vauvan hoito on rankkaa ja alussa vaikeaa on tulkita vauvaa ja hänen tarpeitaan. Tähän mennessä olemme tulleet siihen tulokseen, ettei hän itke muuta, kuin nälkää ja vaatteiden vaihtoa. Ensimmäisinä päivinä vauvan itku sai oman sydämen särkymään, kun haluaisi vain toisen olevan tyytyväinen. Sain kuitenkin nopeasti jalat takaisin maan pinnalle ja sisäistettyä, että vauvat nyt vaan itkevät ja sille ei voi mitään. Imettäminen on varmasti suurin syy väsymykseeni, koen sen jotenkin loputtomaksi, johon ei saa ollenkaan hengähdystaukoja. Olen laihtunut jo melko paljon imetyksen myötä, sillä aikaa syömiseen ei ole. Vaikka raskasta onkin, niin päivääkään en vaihtaisi. Neidin näkeminen ja kehittyminen saa onnen kyyneleet silmäkulmiin. Hän on meille täydellinen ❤️

Synnytyskertomus

Synnytyksestä on nyt kulunut melkein kaksi viikkoa. Nyt kun pystyy taas kävelemään, makaamaan ja istumaan ilman järkyttävää kipua alapäässä, on aika kirjoittaa synnytyksen kulusta, kun tapahtumat ovat vielä jotenkin muistissa. Minun on todella vaikea sanoa kuinka kauan synnytys kesti kokonaisuudessaan, mutta listaan tapahtumat päivä päivältä ylös:

Tiistai 21.1: ensimmäinen tunnettava kivulias supistus aamuyöstä. Kipu oli jo kunnon kouraisu joka kesti melkein minuutin ja sai naaman irvistykselle. Yön aikana taisi tulla vielä toinenkin supistus. Päivän aikana näitä kouraisuja alkoi tulemaan noin 3x tunnissa.

Keskiviikko 22.1: kivuliaat supistukset jatkuvat epäsäännöllisen säännöllisesti koko yön. Olen joutunut valvomaan koko yön, sillä supistukset saavat kylmähien nousemaan otsalle. Aamusta ne lakkaavat lämpimän suihkun jälkeen kahdeksi tunniksi kokonaan. Masennus iskee, ettei tässä ole vielä kyse mistään. Pelko hiipii päähän, sillä supistukset sattuvat jo todella paljon, vaikka ne tulevat noin 20minuutin välein. Pystyn kuitenkin käymään vielä kävelyllä ja hoitamaan kotiaskareita suht normaalisti.

Torstai 23.1: kivuliaat supistukset tulevat yöllä 10minuutin välein. En pysty enään nukkumaan omassa sängyssä. Menen alakertaan sohvalle uinumaan, jotta pääsen supistuksen tullessa nopeasti jumppapallon päälle tai nojailemaan pöytää vasten. Kipu on edelleen yhtä kovaa, mutta en kehtaa lähteä sairaalaan, koska ne tulevat vain 10minuutin välein ja ohjessa lukee, että saa tulla kun välissä on 5 minuuttia. Alan olemaan ihan poikki supistusten vastaanottamisesta ja jo toisen valvotun yön jälkeen iskee epätoivo, etten tule selviämään synnytyksestä, sillä voimani ovat jo ihan lopussa. Käymme vielä saunassa mieheni kanssa illalla ja minä jään alakertaan yöksi ottamaan supistuksia vastaan. Kymmenen aikaan illalla en kestä kipua enään ja sanon miehelleni, että nyt lähdetään sairaalaan, vaikka välissä onkin vielä se 8-10minuuttia. Sanon myöskin tuskapäissäni, että jos en ole vielä yhtään auennut, vaadin keisarinleikkauksen, sillä en kestä tätä kipua enään yhtään.

Perjantai 24.1, puoliyö- klo 07:00: noin puolenyön aikaan tulemme sairaalaan, jossa selitän tilanteen ja minut laitetaan käyrille. Voimakkaita supistuksia tosiaan tulee noin 10min välein, mutta sisätutkimuksessa yöllä päivystävä kätilö ei löydä minun kohdunsuutani tarkistaakseen, onko suu vielä yhtään auennut. En saa kipuun mitään lääkitystä, sillä lääkärin tulisi ensin tarkistaa tilanne. Minut otetaan kuitenkin vastaan ja ohjataan synnytysaliin vastaanottamaan supistuksia yön ajaksi. Kätilö laskee minulle ammeeseen lämmintä vettä, jonne menenkin köllimään varmaan neljäksi tunniksi. Supistuksia alkaa tulemaan jo noin 5minuutin välein. Kätilö ei edelleenkään löydä kohdunsuutani. Hän hälyttää kokeneemman kätilön paikalle, joka ei myöskään löydä kohdunsuuta. Voi härregud mietin itsekseni! Se on yleensä sen merkki, ettei avautumista ole vielä tapahtunut juuri miksikään. Olo on todella epätoivoinen. Yllätyksekseni lääkäri saapuu aamuyöllä paikalla joskus 5 aikaan ja tutkii minut. Hän löytää kohdunsuun ja toteaa, että olen noin 2cm auki ja ehdottaa että hän puhkaisisi kalvot samantien. Hän lupaa myöskin, että heti kun ollaan nähty kalvojen puhkaisun jälkeen, että supistuksia alkaaa tulemaan säännöllisesti, saan epiduraalin. Olin kuin seitseännessä taivaassa ja soitin miehelleni, että hän tulisi takaisin sairaalaan, sillä synnytys laitetaan nyt toden teolla käyntiin. Kalvojen puhkaisu ei oikeen tuntunut miltään. Tunsin vain lämpimän veden lorisevan ämpäriin jalkojeni välissä. Ei mennyt kuin minuutti tai kaksi, niin supistuksia alkoi tulemaan 4 minuutin välein ja ne eivät sattuneetkaan enään niin ikävästi, kuin viimeiset kolme päivää. Kipu kuitenkin koveni joka supistuksella, josta tiesin, että nyt se on menoa. Mieheni saapuu sairaalaan ja minulle tullaan kertomaan, että anestesia lääkäri on hälytetty epiduraalia varten. Kalvojen puhkaisun jälkeen kärvistelin vielä tunnin verran supistusten kanssa. Se oli kolmas valvomani yö putkeen supistuskipujen kanssa. Puristin aina mieheni kättä supistuspiikin aikana. Olin ihan loppu valvomisen vuoksi. Kävin vielä pissalla ja minun todettiin olevan 3cm auki, joten ei muuta kun epi selkäytimeen. Laittamista en edes oikeen tuntenut mitenkään ja laitto osui juuri supistusten väliin, jonka vuoksi sain pidettyä itseni koko ajan hyvässä asennossa. Heti ensimmäinen supistus oli kivuttomampi. Kolmatta supistusta en enään edes tuntenut ja vaivuin saman tien syvään uneen.

Perjantai klo 07:00-13:00: Saatuani epiduraalin, supistuskipu katosi kokonaan ja sain monta päivää kaipaamaani unta naamaan. Mies lähti tässä vaiheessa hakemaan itselleen aamupalaa ja toi minulle urheilujuomaa ja kuivia keksejä, että saisin vähän energiaa. Kätilö tuli tunnin välein katsomaan minua ja tarkistamaan avautumis tilanteen. Ensimmäisen tunnin aikana olin auennut 3:sta 4:ään cmetriin ja seuraavan tunnin aikana kaula oli jotenkin kääntynyt oikeaan suuntaan ja hävinnyt lopullisesti. Tässä vaiheessa minulle laitettiin myöskin oksitosiinitippa vaihdittamaan hommaa, sillä lääkäri toivoi supistuksia vielä tiuhemmin. Epiduuraalia sain itse annostella mieleni mukaan nappulaa painamalla. Aloin tuntemaan supistusten painetta aina noin puolentoista tunnin jälkeen, jolloin painoin itselleni aina uuden annoksen lääkettä. Joskus klo 11:00 aikaan gyne tuli tekemään sisätutkimusta, jossa hän toteaa, että olen auennut viimeisen tunnin aikana 4cm:stä 8cm:iin. Siinä vaiheessa aloin myöskin tuntemaan paineen tunnetta lantiossa, josta tiesin, että vauva alkaa laskeutumaan. Siitä ei mennyt kun vartti, että aloin tuntemaan kevyttä ponnistamisen tarvetta, jolloin minun todettiin olevan 10cm auki, mutta vauvan pää ei ollut vielä tarpeeksi alhaalla ponnistamista varten. Sain tehtäväksi ponnistaa kevyesti kyljellään seuraavan puolituntia aina supistuksen tullen, että saataisiin vauvaa vielä alemmas.

Perjantai klo 13:00-14:50: noin klo 13 aikaan alettiin sitten toden teolla ponnistamaan ja epiduraalista huolimatta sain nopeasti juonen päästä kiinni, miten ponnistaminen tapahtuu. Minua kehuttiin hyväksi ponnistajaksi. Kuitenkin noin puolentunnin ponnistamisen jälkeen gyne huomaa, että lantiossani on häpyluun kohdalla todella kapea alue, jonka vuoksi vauva on vähän niinkuin jumissa. Hän hakee toisen gynen paikalle konsultoimaan tilannetta. He toteavat, että tämä on vähän siinä ja siinä, että mahtuuko vauva tulemaan. Itse olin jo aika voimaton siinä vaiheessa. Meiltä kysyttiin, että haluammeko yrittää vielä alakautta, vai haluanko keisarinleikkauksen. Koska vauvan syke pysyi koko ajan todella hyvänä, tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että kokeillaan vielä. Ponnistin joka supistuksella kolme kertaa niin kovaa, kuin ikinä jaksoin. Vauvan pää tuli millimetri millimetriltä lähemmäksi, mutta aika alkoi käymään vähiin. Siinä vaiheessa olin ponnistanut noin 70minuuttia. Lääkäri soitti leikkaussalin valmiiksi ja anestesialääkärin paikalle ja minulle annettiin vielä 3 supistusta aikaa saada vauva ulos. Siinä vaiheessa otettiin myös imukuppi käyttöön. Ponnistin niin lujaa ja naama punaisena kuin ikinä pystyin. Kaksi kätilöä olivat nousseet sängylle, ja painoivat supistuksen ajan mahaani auttaakseen vauvaa ulos. Alapäässä oli kaksi gynekologia, jotka vetivät imukupilla vauvaa ulos. Itse olin tässä vaiheessa jo niin kuoleman rajoilla, etten ymmärtänyt enään mistään mitään. Näköni oli sumentunut ja naamani oli täynnä verenpurkaumia. Seuraavalla supistuksella kuulin kuitenkin kaikkien huutavan ilosta ja muistan kuulleeni, että pää on ulkona. Itse en tuntenut mitään kipua missään vaiheessa epiduraalin ansiosta. Mieheni kuiskasi korvaani, että vielä kerran. Supistuksen tullen tunsin vauvan kehon luiskahtavan ulos ja minulta pääsi aivan valtava helpotuksen huokaus, kun kuulin tyttömme ensimmäisen huudahduksen. Olin selvinnyt hengissä, vaikka tajuni olikin vähän niin ja näin. Näköni oli sumentunut entisestään ja silmäni olivat turvonneet melkein kiinni. Noin kymmenen minuutin kuluttua minun piti ponnistaa vielä kerran, jolloin istukka valahti minun tuntematta mitään ulos. Sen jälkeen minua alettiin kuromaan kiinni ja minulle selvisi vasta siinä vaiheessa, että väliliha oli tosiaan jouduttu leikkaamaan, sillä imukuppi vaatii sen lähes joka kerta. En ollut tuntenut koko episetomiaa ollenkaan.

Perjantai iltapäivä-ilta: En saanut vauvaamme rinnalle syntymän jälkeen, sillä hän oli väriltään vähän kalpeahko, jonka vuoksi hänet vietiin heti tarkastukseen. Mies lähti lääkärien ja vauvan kanssa tarkkailuun. Minä olin siinä vaiheessa niin huonovointinen, etten edes ymmärtänyt mitä tapahtui. Minulle vannottiin, että vaivallamme on kaikki hyvin, mutta heidän pitää kuitenkin tarkistaa  tilanne hailakan värin vuoksi. Mieheni palaa synnytyssaliin ja kertoo, että vauvalla on kaikki hyvin, mutta pitkä ponnistusvaihe ja ahdas synnytyskanava oli saanut kolhuja aikaan hänen päässään. Sen vuoksi hänen tulisi jäädä tarkkailuun yön ylitse. Minua alkoi siinä vaiheessa huimaamaan todella paljon, jonka vuoksi lääkäreitä alkoi valumaan paikalle. Sain happinaamarin ja minulta otettiin verikokeita yksi toisensa jälkeen. Naamani alkoi muuttumaan kellertäväksi, jonka vuoksi lääkäri käski tarkistaa virtsakatetrin, jonne ei ollut erittynyt lähes ollenkaan virtsaa. Hän tiesi heti, että kyse oli munuaisistani, joka aiheutti turpoamisen ja kellertävän sävyn. Nestetippaa vähennettiin ja oloni alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Virtsaa alkoi taas kertymään katetriin. Olin taas elävien kirjoissa. Kun oloni oli jonkin verran kohentunut, pääsimme vihdoin vauvamme luokse, jossa hänet annettiin rintani päälle. Aloin itkemään kuin hyeena, kun sain hänet rinnalleni ja näin, että hänellä oli kaikki hyvin aristavaa päätä lukuun ottamatta. Se oli elämäni hienoin hetki, kun olimme ensimmäistä kertaa kolmistaan. Meillä oli vihdoin kauan odottamamme käärö sylissä, taas kerran vaikeimman kautta!
Minun piti jäädä yöksi tarkkailuun synnytysosastolle ja vauvamme jäi tarkkailuun keskosten osastolle, vaikkei hän mikään keskonen ollutkaan. Minä pääsin nukkumaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuorokauteen, joka teki kieltämättä todella hyvää siinä vaiheessa. Epiduraalin ja paikallispuudutteen vaikutuksen loppuessa aloin yöllä tuntemaan kipua alapäässä. Silloin vasta tajusin, kuinka koville paikat olivat joutuneet synnytyksessä. Sain onneksi hyvää kipulääkitystä ja virtsakatetrikin jätettiin vielä yöksi, ettei minun tarvinnut nousta vessaan.

Teksti on todella pitkä, lukekoon ketä kiinnostaa! Kaiken kaikkiaan synnytys oli todella raskas ja kivulias kokemus, muttei minulle silti jäänyt traumoja mistään. Olihan se oma kokemuksensa, mutta olen niin kiitollinen, että pääsin synnyttämään ja että loppupeleissä meillä kaikilla on kaikki hyvin. Meillä venyi sairaalassa olo 3mesta 5teen päivään, koska tyttäremme alkoi juomaan maitoa vähän huonosti kaikkien synnytyksen aihaeuttaman stressin ja kolhujen johdosta. Nyt ollaan oltu kohta viikko kotona ja opetellaan uutta arkea pienen aarteemme kanssa. Imetys on lähtenyt rullaamaan tosi hyvin, vaikka raskasta puuhaa se onkin. Iltasin neiti roikkuu vajaa tunnin välein rinnalla😃 Painokin on lähtenyt nousemaan kivasti. Kirjottelen meidän ensimmäisistä päivistä kotona toisessa postauksessa.