Vauva 2kk!

Pari päivää sitten meidän vauva täytti 2 kuukautta! Aika on mennyt aivan julmettoman nopeasti ja jo kuukauden päästä meidän on aika laittaa neitokainen päivähoitoon ja minä menen töihin! Hui! Tai saa nyt tietysti nähdä miten tämä koko korvista pursuava korona tilanne kehittyy. Täällä päiväkodit ja hoitopaikat ovat visusti suljettuna, joten saa nähdä päästäänkö aloittamaan hoitoa aikataulussa...
Olen aloittanut jo tekemään kotoa käsin töitä, mutta ihan vaan vauvan ehdoilla. Joinakin päivinä saan tehtyä 3 tuntia, toisena en saa tehtyä mitään. Mutta täytyy myöntää, että töiden tekeminen on tehnyt mielelle hyvää kaiken vauvahöpinän lomassa. Ja huomaan, että oikeasti tykkään työstäni ja olen kaivannut sitä. Olen myöskin huomannut, että tykkään äitinä olemisesta joka päivä enemmän ja enemmän. Minua hirvittää jo ajatus hänen jättämisestä hoitoon kuukauden-parin päästä. En varmasti alussa saa keskityttyä työn tekoon ollenkaan, vaikka onhan siellä hoidossa ammattilaiset asialla, jotka tietävät ja osaavat systeemit paljon paremmin kuin me! No, ei mietitä sitä vielä.

Vauvan kanssa arki sujuu meillä niin kamalan hyvin, että välillä mietin oikeen, että voiko se olla näin helppoa? Neiti nukkuu suurimman osan öistä yhteen putkeen 7-8 tuntia kerralla, jonka vuoksi minä olen niin levännyt, että ihan naurattaa! Usein hän jatkaa tuon 7-8 tunnin jälkeen vielä 2-3 tunnin pätkän syötön jälkeen, vaikka nyt viime viikon aikana olen huomannut, että sitä ”lyhyttä” pätkää ei enään tule, vaan hän haluaa alkaa hymyilemään ja leikkimään leikkimatolla heti herättyään. Sitten parin tunnin päästä hän väsähtää ja nukkuu parin tunnin päiväunet. Aamut ja aamupäivät menee kaiken kaikkiaan niin sujuvasti, että ihan itkettää onnesta! Neitimme on todellinen hymysuu ja on alkanut kiinnostumaan erilaisista leluista, joita voi vähän hypistellä ja kokeilla omilla käsillä. Hän viihtyy aamupäivisin melkein tunnin verran leikkimatolla, jonka aikana itse syön aamupalan ja lopun ajasta juttelen vauvan kanssa niitä näitä. Iltapäivästä hän nukkuu vaunuissa usein vielä toiset pidemmät päiväunet. Muuten neiti ei paljon päivän aikana nuku, mutta meille se käy ihan hyvin, että yöt nukutaan ja päivät ollaan suurimmaksi osaksi hereillä!

Mitä kuuluu meidän imetykselle? Edelleen suurin osa ravinnosta on rintamaitoa ja minusta tuntuu, että homma on jonkin verran helpottanut alun vaikeuksista huolimatta. Kuitenkin annetaan tai joudutaan antamaan lisäksi pieniä määriä korviketta, sillä välillä en vain saa tyydytettyä neitiä rinnalla, varsinkaan iltaisin. Veikkaan, että imetyksessä/maidon tuotossa on jonkinlainen epätasapaino pitkien yöunien vuoksi, joka tekee kaikkea muuta, kuin stimuloi maidon tuottoa. Minun pitäisi nousta yön aikana kerran tai kaksi ylös pumppaamaan maitoa, mutta olen itsekkäästi valinnut nukkua nuo 7-8 tunnin pätkät kokonaisuudessaan, jonka vuoksi jaksan päivät paljon paremmin. Pitkään minun osalta tämä imetys ei enään valitettavasti tule jatkumaan, sillä töihin meno tosiaan on edessä kuukauden tai kahden päästä. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta pumpata maitoa työpaikalla, joten silloin sitten siirrytään kokonaan korvikemaitoon ja aletaan tietysti pikkuhiljaa maistelemaan kiinteitä.

Neitimme on kasvanut ihan valtavaa vauhtia, hän on jo 6 kiloa ja varmasti on yli 60cm pitkä, sillä useat 62 sentinkin vaatteet ovat jo jääneet pieniksi! Minä vähän väliä pisto sydämmessä kerään pieniksi jääneitä suloisia vaatteita kasaan ja vien niitä säilöön. Onneksi olen valokuvannut paljon eri asuja, että jää kaikista ihanista bodeista ja pöksyistä muistot. Vaikka alkuun luulin, että meillä on ihan liikaa vaateita, niin näin ei tosiaankaan ole. Bodeja kuluu meillä useina päivinä jopa kolme kappaletta, sillä vauvamme pulauttelee maitoa aika useasti, joka saa bodin kosteaksi tuosta kaula-aukon kohdalta. Meillä alkoi tämä maidon pulauttelu tossa kuukauden ikäisenä ja alussa oltiin siitä jonkin verran huolissamme jopa, mutta sitten lääkäri rauhoitteli meitä ettei ole syytä huoleen, sillä neiti on pulauttelun aikana hymyileväinen ja hänen painonsa nousee todella hienosti. Pulautteluun ei liity mitään kipua, joten ei olla siitä nyt stressattu enään sen enempää. Täytyy vaan aina vuorata sohva pyyhkeillä ja sideharsoilla, ettei pääse maidot meidän sohvalle! Pulautteleeko teidän vauvat?

Ajatuksia pitkän taipaleen jäljiltä- tulevaisuuden mietteitä

Neitimme on huomenna 7 viikkoa vanha. En voi uskoa, että synnytyksestä on kulunut jo 7 viikkoa! Vauva-arki rullaa ja emme voisi kuvitellakkaan elämäämme enään ilman pikkuneitiämme, hän on meidän silmäterä, kallein ja rakkain pienokainen, josta olemme niin kiitollisia. Vauva-arki herättää minussa monia eri tunteita, päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus jokaisesta päivästä meidän vauvan kanssa.

Aika lailla kolme ja puoli vuotta sitten aloimme yrittämään raskautta, jota ei sitten alkanutkaan kuulumaan. Voin sanoa, että kolmen vuoden ajan raskaus, vauva ja oma lapsi ovat aiheita, jotka ovat olleet päivittäin mielessä. Yrityksen ajan raskautuminen oli päivittäin elämääni määrittelevä asia ja se on pitkällä aikavälillä todella raskasta mielelle. Monesti raskauden alettua mietin, että muistuttaako vauva päivittäin siitä tuskasta ja kivusta, mitä silloin yritystaipaleen aikana koin. Täytyy rehellisesti todeta, että ivf-hoidon avulla alkanut raskaus ei ole käynyt monestikaan mielessä raskauden puolenvälin jälkeen, saatikaan sitten vauvan syntymän jälkeen. Voinkin todeta, että sillä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä, miten se raskaus on alkanut. Viime päivinä olen kuitenkin pohtinut taas pitkästä aikaa enemmän lapsettomuushoitoja ja muistellut meidän kivistä tietä luultavasti sen takia, kun posti toimitti meille ihanan kortin lapsettomuusklinikalta meidän neidin syntymän johdosta. Saimme myös kyselykaavakkeen raskauden kulusta.

Olen huomannut, että omatkin ajatukset ovat paljon muuttuneet raskauden ja vauvan myötä, ehkä suurimpana se, että osaan olla aidosti iloinen muiden puolesta, jotka ovat viime aikoina kertoneet raskausuutisia, kun vielä vuosi sitten olin kuin katkera perseeseen ammuttu karhu, kun joku tuttava kertoi olevansa raskaana. Nyt olen intoa täynnä, kun kuulen raskausuutisia, se on niin iloinen asia! Edelleen kaikki asian kanssa kamppailevat ovat syvästi mielessäni ja jos kuulen muiden taistelusta hoitojen kanssa, saa se silmäni kyyneliin. Kukaan ei ole ansainnut sitä taivalta, että oman lapsen eteen pitää kulkea niin kivinen tie, saatikaan sitten ettei omaa lasta suoda alkuunkaan. Meidän ensimmäinen ja heti onnistunut ivf-hoito alkoi kutakuinkin vuosi sitten. Voi että kuinka paljon voi vuodessa tapahtua! Nyt onni ja kiitollisuus on niin voimakkaasti läsnä, että en voi edes kuvitella sitä tunnetta, mikä kehossani vallitsi vuosi sitten. Olen aidosti onnellinen kolmen vuoden jälkeen. Ehkä suurin tunne on kuitenkin se, että mieleni on jälleen vapaa! Olen vapautunut niistä raskauden ja vauvan pakonomaisista ajatuksista, jotka hallitsivat elämääni useamman vuoden ajan. Minun ei tarvitse enään koskaan kokea sitä tuskaa, mitä ne jokakuiset pettymykset aiheuttivat!

Ja kyllä, uskallan sanoa, ettei minun tarvitse enään koskaan kokea sitä tuskaa! Meille on tässä ensimmäisten vauva viikkojen aikana tullut mieheni kanssa molemmille vahva tunne siitä, että toista lasta emme halua. Ei sillä, etteikö tämä kivaa olisi, vaan sen vuoksi, että tyttäremme symbolisoi meille todella vahvasti usean vuoden jaksoa elämästämme, joka päättyi meidän kohdalla onnellisesti. Hän on juuri se tyyppi, jonka oli tarkoituskin tulla meidän luokse. Minusta on jopa ihan kauhea ajatella, että jos olisinkin tullut aikaisemmin raskaaksi, niin meillä olisi joku ihan toinen ihminen. Mitä jos alkioista olisikin valittu se seuraava? Silloinkin meillä olisi joku ihan toinen tyyppi luonamme. Emme jotenkin osaa edes kuvitella, että meille tulisi toinen vauva. Olemme niin yltiöonnellisia meidän pienokaisesta, että koplamme tuntuu täydelliseltä juuri näin. Minusta tätä päätöstä/ajatusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta näin me molemmat tunnemme tällä hetkellä. Mistä sitä tietää, miten ajatukset muuttuvat tämän vuoden aikana, mutta minä olen vahvasti sillä mielellä, että toista lasta en toivo. En myöskään enään jaksaisi sitä kierron kyttäämistä, hormooneja ja alkionsiirto rumbaa... Monet saattavat pitää meitä itsekkäinä, mutta kukin kantaa omaa mielipidettä tämän asian tiimoilta. Me olemme onnellisia meidän pienen, verta, hikeä ja kyyneleitä kustantaneen  perheen kanssa. Päätimme jo ennen raskauden alkua mieheni kanssa, että naimisiin mennään vasta sitten, kun meidän pienokainen on sen ikäinen, että hän pääsee tietoisesti kokemaan vanhempiensa häät. Odotamme innolla sitä, että tyttäremme pääsee morsiusneidoksi ja kulemaan meidän valat toisillemme. Häätanssi tanssitaan kolmistaan, meidän oma aarre sylissämme. Haluamme myöskin matkustaa ja nähdä maailmaa meidän kolmen koplan voimin. Siltä tällä hetkellä näyttää ja tuntuu meidän tulevaisuus<3

Tyttäremme kasvun näkeminen on jotakin ihmeellistä, jopa taianomaista. Kun väsymys on kova ja ottaa päähän, mietin useasti sitä sydämmessä vallannutta kipua vuosi sitten ja se väsymys ei enään yhtäkkiä tunnukkaan niin pahalta. Lapsettomuushoidot auttavat laittamaan asioita perspektiiviin ja minun on paljon helpompi sietää juurikin väsymystä ja niitä huonompia päiviä sen koetun tuskan ansiosta. Tietyllä tapaa jopa nautin yöheräämisistä ja väsyneestä kropasta ja mielestä. Vauva-arki on rankkaa, mutta niin ihanaa ja sen arvoista!