Ultrakuulumiset ja tylsin juhannus ikinä!

Juhannusaattona minulla oli lapsettomuusklinikalla aika vielä toiseen alkuraskauden ultraan. Jotenkin minulla oli todella luottavainen olo siihen, että kaikki olisi hyvin. Ei näiden olojen vuoksi oikeen muuta voisi edes odottaa... Kaikki olikin oikeen mainiosti: sydän pumppasi vahvasti ja alkio/sikiö (kumpi se nyt on viikolla 10+...) vastasi CRL- mitaltaan juuri oikeita päiviä. Mittaa oli nyt 3,1cm kahden viikon takaisen 1,5 cm sijasta. Oli todella hauska huomata, kuinka paljon pieni oli kasvanut kahden viikon aikana. Nyt ultrasta erottui jo pienen pienet jalat ja kädet, jotka olivat kippurassa vatsan päällä. Hän muistutti jo paljon enemmän ihmistä, kuin katkarapua. Lääkärikäynti oli todella nopea, mitään muuta ei tällä kertaa tehty, kun tarkistettiin vain ultralla, että kaikki oli hyvin. Tähän päättyi myöskin tässä vaiheessa meidän tie lapsettomuusklinikalla ja seuraava kahden viikon päässä häämöttävä nt-ultra onkin sitten ihan "normi" raskaana olevien parissa. Tuli jotenkin vähän haikea olo klinikalta lähdettäessä. Kiitimme lääkäriämme sydämen pohjasta hänen panoksestaan ja avusta ja meitä pyydettiin pitämään klinikka ajantasalla vauvan syntymän jälkeen..Nyt menen raskauden seurantaan takaisin vakio gynelleni, jossa olen viime vuodet hoitanut kaikki normaali tarkastukset, papa- kokeet ja muut jutut. Muistaakohan hän minua edes enään :D

Täällä keski-euroopassahan ei juhannusta vietetä ja miehelleni sattui vielä yksi työmeno perjantaille, niin makasin aaton kotona sohvalla vilkuillen suomen porukan instagram- tarinoita heidän juhannus juhlimisistaan ja haikailin suomen ihanien, valoisten kesäöiden perään. Vaikka enhän minä tänä vuonna olisi edes saanut valvottua keskiyöhon saakka :D No, mutta lauantaina päätin, että lähden hinnalla millä hyvänsä kotoa vähän pois ja mentiinkin mieheni kanssa käymään kaverilla kylässä. Olin varmaan ensimmäistä kertaa kuukauteen poissa kotoa. Teki mielenterveydelle kyllä kieltämättä ihan hyvää.
Pahoinvointi on alkanut selkeästi helpottamaan. En ole enään vuodepotilaana. Olen saanut jo syötyäkin vähän enemmän. Kuvotus kohtauksia kyllä tulee vielä, mutta se ei ole ollenkaan enään niin jatkuvaa..Olisiko pahin vihdoinkin ohitse!? Vieläkään en mitenkään hypi ilosta, kun ruokaa pitäisi saada alas, mutta ruoka ei saa enään oksennusrefleksiä aikaan. Eiköhän tässä nyt oikeaan suuntaan olla menossa.

Eilen sain jo jopa päähäni, että lähtisin pienelle kävelylenkille. Niinpä laitoin lenkkarit jalkaan ja menin kävelemään pienen 4-5 km lenkin. Hikosin kuin konsanaan ja tänään on lihakset jumissa, mutta hyvää se teki! Ai että kuinka olen kaivannut urheilua ja hikoilua. Voisi yrittää nyt tällä viikolla vaikka mennä kuntosalille pyörailemään ja venyttelemään. Tällä on tällä viikolla luvassa 37- asteen helteet, niin ei viitsi hirveästi mennä ulkoilemaan..
Oloni oli viikonloppuna jopa niin hyvä, että aloin etsimään pinterestistä vähän inspistä vauvan huoneen sisustuksen osalta. En nyt ole vielä todellakaan aloittamassa mitään hankintoja, mutta koska tuleva vauvan huone tullaan tulevina viikkoina maalaamaan, niin pitäisi alkaa vähän miettimään, että haluanko esim laittaa jollekkin seinälle jonkin kivan kuvio tapetin..ettei tarvitse turhaan maalata sitten sitä seinää. Huoneesta tulee joka tapauksessa värimaailmaltaan todella neutraali, joka sopii sekä tytölle, että pojalle. Ja johan me parin viikon päästä saadaan nipt- testin avulla selville, että kumpi meille tulee!

8+5

9. raskausviikkoa mennään kovaa vauhtia. Ajattelin käyttää tilaisuutta hyväksi ja kirjoitella kuulumisia, sillä minulla oli/on niin moneen päivään siedettävä olo tänään herätessä! Viime viikonlopun pahoinvointi ja ällö olo oli tähän mennessä jäätävintä ja sunnuntaina ja eilen meinasi jo usko loppua olotilan kanssa. Makasin koko viikonlopun sängyssä ja yritin nukkua, ettei tarvitsisi edes hetkeen tuntea sitä ällötystä. Mietin pienessä mielessäni, kuinka lupaan olla parempi ihminen, jos vain selviän tästä ja tunnen oloni jonakin päivänä vielä normaaliksi. Epätoivoisen ajattelua...En ole saanut viikkoihin syötyä kunnon lämmintä ruokaa, joka alkaa näkymään energiatasoissa. Tänään heräsin kuitenkin paremman oloisena ja jopa aamun tuntien kuluessa kuvotus on pysynyt siedettävänä, jopa minimaalisena. Raskaus appit ja kirjat sanovat, että raskauspahoinvointi olisi pahimmillaan 9. ja 10. raskausviikoilla, joten eiköhän tässä nyt juuri niitä pahimpia päiviä eletä. Monilla naisilla olo alkaa helpottamaan juuri 9. ja 10. raskausviikon jälkeen pikkuhiljaa kohti viikkoa 12. Yritän uskotella itselleni, että myös minulla tulee näin käymään :D Tänään illalla menen taas akupunktioon, joka viime kerralla muuten auttoi kuin auttoikin pahaa oloa kokonaiseksi 2-3:ksi päiväksi! Ilolla otan sen samaisen helpotuksen tänään käynnin jälkeen. Voin kovasti suositella akupunktioo, jos täältä löytyy muita pahasta olosta kärsiviä.

Enään reilu viikko seuraavaan 10. viikon ultraan. En ole kyllä ehtinyt ollenkaan murehtimaan siitä, että jokin olisi pielessä tämän huonovointisuuden takia. Huono olo antaa luottoa siihen, että pienokainen siellä kovaa vauhtia kasvaisi. Viime viikolla sain myöskin ohjeet PAS-siirron tukilääkityksen lopettamiseen. Progynova- estrogeeni lääkkeen sain lopettaa silloin saman tien ja lugesteronia alettiin vähentämään asteittain. Jätän nyt joka viikko yhden lugen pois, elikkä 2-3 viikon päästä olisi sitten kaikki lääkkeet lopetettu. Ihan jees, kun ei tarvitse enään miettiä sitä lugesteronin laittoa!

Meille on myöskin varattu 12- viikon nt-ultra heinäkuun 8. päivä. Mielessäni unelmoin, että silloin voisin tuntea oloni jo normaalimmaksi ja voisi oikeasti iloita tästä raskaudesta! Meille selvisi myöskin, että täällä meillä päin tehdään nykyään kaikille raskaana oleville sellainen vauvan DNA- analyysi äidin verestä, josta sitten jo silloin selviää varmuudella vauvan sukupuoli! Ennen se tutkimus tehtiin vain niissä tapauksissa, joissa se niska- turvotus oli vähän riskin rajamailla, mutta nykyään se tutkimus kustannetaan sosiaaliturvan kautta kokonaan kaikille raskaana oleville. Sen tutkimuksen hinta on jotakin 400- 500 euroa. Täällä ei siis tehdä mitään down-syndrooman riskiarviota, vaan siitä veri DNA- testistä selviää 100% varmuudella onko lapsella downin- tai jokin muu syndrooma. Se on minusta ihan hyvä asia, että se testi tehdään nykyään automaattisesti ja, että siitä itse ei tarvitse mitään maksaa. Ja eipä tarvitse sitten sukupuoltakaan enään kauaa jännittää :D
Kuulin viikonloppuna myöskin mieheni veljen vaimolta "Ramzi theory"- nimisestä metodista, jonka avulla sukupuolta voi arvata jo ensimmäisestä 6-7. viikon ultrakuvasta. Teorian mukaan istukan paikka vasemmalla tai oikealla puolella kertoo vauvan sukupuolen jo tässä vaiheessa. Ainoa asiaa mutkittava juttu on se, että koskaan ei voi varmuudella tietää, onko ultrakuva peilattu vai ei. Sitä pitäisi aina kysyä ultraajalta. Eihän me tietysti tajuttu sillon viime viikolla mitää kysyä. Mutta mieheni veljen vaimo käänteli ja väänteli meidän ultra kuvaa ja tuli siihen tulokseen, että Ramzin teorian mukaan meille tulisi tyttö :D Tiedä häntä!

6+0

En ole viime päivinä saanut aikaiseksi kirjoitella kuulumisia, sillä olotila on ollut kaikkea muuta kuin hehkeä! En tiedä eikö siitä vaan puhuta vai olenko minä jotenkin heikko tämän asian kanssa, mutta raskaus on saanut minussa ihan jäätävän heikkouden aikaan. Viikko ollaan nyt eletty välillä aina ihan lamauttavan kuvotuksen kanssa ja mitään (ei sitten yhtään mitään) tee mieli syödä. Joka ikinen suupala on taisteluvoitto. Oksentamaan en onneksi ole vielä ainakaan joutunut, eikä sille tunnu olevan tarvettakaan. On vain se kuvotus, joka on pahin aamulla. Kun aamusta selviän, tiedän, että selviän päivästä. Välillä nousee kylmähiki otsalle kun mietin, että tätä voi kestää viikoille 12. - 16. Miten naiset selviävät tästä!? 

Aamupäivät töissä ovat yhtä tuskaa. Ajatukset katkoilevat olotilan mukaan. Iltapäivät ovat onnneksi menneet paremmin. Kun kello näyttää sen ja sen verran, ryntään töistä pois, että pääsen nopeasti kotiin omaan sänkyyn nukkumaan loppu illaksi. Viime päivinä olen jollakin ihmeen kaupalla oppinut elämään tämän kanssa ja olen yrittänyt väkisin vääntää tunnin- kahden välein pieniä paloja hedelmää tai jotakin leipää suuhuni. Sillä olen saanut jollakin tasolla pidettyä siedettävän olon. Pahimmat ovat tietysti ne aamut, kun on ollut 10-12 tuntui tyhjällä vatsalla. No, viime yönä heräsinkin syömään keskellä yötä ja helpotuksekseni tänä aamuna olo oli siedettävämpi. Eiköhän tämä tästä ala paremmin rullaamaan, kun löytyy vaan syömis rytmi ja ne ruoat, joita oikeasti saa alas. Mehujäät tuntuvat olevan yksi sellainen asia, jotka itsellä auttavat tähän oloon. 

Muutama päivä sitten pelästyin oikeen kunnolla, kun tuli pientä vuotoa. Pääsin onneksi saman tien verikokeeseen klinikalle, jossa hcg:n todettiin olevan jossakin + 30.000 lukemissa ja veren progesteroni oli myöskin hienoissa lukemissa, joten jätin pelkoni siihen. Vuoto myöskin loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, joten en nyt jaksa siitä sen enempää stressata. Se saattaa olla ihan näiden hormooni tukilääkkeiden tepposia. Ja jos näillä olotiloilla ei raskaana olla, niin sitten on jotakin pielessä ja pahoin! Vuotoa ei onneksi ole ollut sen yhden päivän jälkeen. 

En ole yhtään vielä pystynyt iloitsemaan tästä raskaudesta tämän kuvotuksen vuoksi. Kaikki energia menee päivästä selviämiseen ja väkipakolliseen syömiseen. Ultraakin pitäisi jaksaa odottaa vielä reilu viikko. Aika myöhäinen ajankohta tuntuu olevan varhaisultralle. Sillon mennään jo jossakin 7+3 viikoilla. Ensimmäinen mahdollinen päivä ultralle osuu juuri päivälle, että lapsettomuuslääkärit tekevät leikkauksia (silloin ei pääse ultraan) ja sitten tulee viikonloppu ja vaikka mitä, jonka vuoksi tuo aika venyi noille viikoille. No, yritän vain selvitä tämän ällön oloni kanssa niin pitkälle.

Onko täällä ketään, kuka olisi kärsinyt kauheasta raskauskuvotuksesta? Vinkkejä otetaan vastaan miten te selvisitte?

ne kuuluisat oireet ennen plussaa ja sen jälkeen

Täällä viikonloppu meni hyvin. Itkettiin mieheni kanssa positiivista testiä ja mietittiin, kuinka onnekkaita me olemme, että loppu peleissä näin "vähällä" se plussa sieltä tuli. Huomaan kuitenkin, että tosi varautuneita olemme vielä molemmat puhumaan asiaan liittyen. Tuntuu, että vessareissut saavat vielä sydämen käymään kierroksilla, koska vuodon alkaminen pelottaa. Se vuoto on pysynyt nyt perjantaista lähtien poissa. Siitä olen todella iloinen. Yritän myöskin hokea päässäni, että vaikka tuhruttelua tulisikin, niin en aio mennä paniikkiin. Se voi hyvin kuulua asiaan näiden hormooni tukilääkkeiden kanssa. En ole myöskään enään tehnyt ylimääräisiä testejä. En ole koskaan kuulunut himotestaajiin, päinvastoin. Olen yrittänyt välttää testien tekemistä niin pitkään kuin mahdollista. Karvat ovat aina nousseet pystyyn raskaustesteistä. Joten en aio nytkään alkaa varmistelemaan testeillä tilannetta. Veriarvo oli sen verran hyvä, että odottelen rauhassa keskiviikon uutta verikoetta.

Ajattelin kerätä listaa oireista ennen plussaa ja sen jälkeisistä päivistä. Itse en pysty edes laskemaan, kuinka monia tunteja olen elämästäni kuluttanut tälläisten listojen lukemiseen viime vuosina. Ehkä tästäkin voi olla jollekin apua.

Oireet ennen plussaa alkionsiirrosta testiin (pp 0- pp10, dpo 5- dpo 15):

Mikä oli erilailla verrattuna nega kiertoon:
- Lievät aaltoilevat menkkajomotukset aina siirrosta alkaen
- Rintojen aristus. Suurin ero negakiertoihin on mielestäni tässäkin se aaltomaisuus. Yhtenä päivänä sattuu ja toisena ei. Alussa se pelotti, mutta nyt olen tottunut siihen, ettei tarvitse heti panikoida jos arkuus on poissa. Negakierroissa se aristus on aina ollut jotenkin vakio eli saman vahvuinen joka päivä.
- Inhottavat ilmavaivat pp 4-6. Ihan todella kipeitä vääntöjä suolistossa, varsinkin iltaisin. Väännöt jatkuivat pitkälle yöhön. Aamusin vatsa oli edelleen turvonnut ilmasta. Se loppui yhtäkkiä pp 7. Luulin sen silloin olevan huono merkki.
- Hengästyminen koti ylämäessä. Asumme aikas jyrkän ylämäen huipulla ja kuljen pyörällä töihin. Ylämäen kävelen aina pyöräni kanssa. pp 7 lähtien minua alkoi hengästyttämään niinkin kovasti ylämäessä, että keuhkoihin vähän sattui. Minulla on hyvä kunto, sillä olen aina juossut pitkiä lenkkejä. En uskonut, että reilu viikon tauko juoksusta olisi saanut kuntoni heikkenemään niin paljon.
- Jossakin pp 7- 8 paikkeilla lugesteron alkoi pysymään niin hyvin sisällä, että oikeen ihmettelin. Se ei valunut enään ollenkaan ulos niinkuin edellisinä päivinä. Olin lukenut toisesta blogista tämän yhtenä "raskausoireena", josta itsellä heräsi toivo.


Mikä oli ihan samalla tavalla, kuin negakierrossa:
- Minulla on aina ollut tosi pH-herkkä emätin. Tunnen kierron vaihtelut pillerien lopettamisen jälkeen emättimessä sillä, että minulla alkaa sellainen ärsyttävä heikko kutina pari päivää ennen menkkojen alkua. Lääkäri kertoi minulle, että juuri ennen menkkoja emättimen pH muuttuu, joka herkille voi aiheuttaa kutinaa. Tämä kutina alkoi hyvin voimakkaana pp 6. Olin ihan varma, että kierto meni pieleen. Jälkikäteen luin, että myös alkava raskaus muuttaa emättimen pH-arvoa..
- Yöllinen hikoilu alkoi pp 6-7 paikkeilla. Itsellä hikoilu on aina ollut varma menkkojen merkki. Myös tässä keirrossa hikoilua on ollut, mutta se ei ole tarkoittanut menkkoja.
- Tutut menkkatuntemukset ylösnoustessa. Olen aina tuntenut tulevat menkat jomotuksena ylösnoustessa. Nämä tuntemukset alkoivat myöskin juuri ajallaan, josta olin vaakuuttunut negatiivisesta tuloksesta.

Oireet testipäivän jälkeen:
- Viikonlopun aikana ruoka on alkanut etomaan. Tuntuu, ettei minulle maistu mikään. Saa oikeen vääntää ruokaa alas.
- Rinnat ovat alkaneet aristamaan vielä enemmän.
- Kylmä vs. hikoilukohtaukset. Päivisin olo vaihtelee palelun ja tuskahien välillä.
- Todella runsas ja vetinen valkovuoto.

Vieläkään ei voisi mistään sanoa, että raskaana ollaan, jos testiä ei olisi tehty. Katsotaan, mitä tulevat päivät tuo mukanaan. Nyt nautin päivä kerrallaan siitä, kuinka onnekas saan olla, että pääsen tämän kokemaan. Yritän ajatella sen niin, että jos keskenmeno tulee, niin silloin alkiollakaan ei kaikki ole hyvin ja siinä tapauksessa on parempi niin.