Juhannusaattona minulla oli lapsettomuusklinikalla aika vielä toiseen alkuraskauden ultraan. Jotenkin minulla oli todella luottavainen olo siihen, että kaikki olisi hyvin. Ei näiden olojen vuoksi oikeen muuta voisi edes odottaa... Kaikki olikin oikeen mainiosti: sydän pumppasi vahvasti ja alkio/sikiö (kumpi se nyt on viikolla 10+...) vastasi CRL- mitaltaan juuri oikeita päiviä. Mittaa oli nyt 3,1cm kahden viikon takaisen 1,5 cm sijasta. Oli todella hauska huomata, kuinka paljon pieni oli kasvanut kahden viikon aikana. Nyt ultrasta erottui jo pienen pienet jalat ja kädet, jotka olivat kippurassa vatsan päällä. Hän muistutti jo paljon enemmän ihmistä, kuin katkarapua. Lääkärikäynti oli todella nopea, mitään muuta ei tällä kertaa tehty, kun tarkistettiin vain ultralla, että kaikki oli hyvin. Tähän päättyi myöskin tässä vaiheessa meidän tie lapsettomuusklinikalla ja seuraava kahden viikon päässä häämöttävä nt-ultra onkin sitten ihan "normi" raskaana olevien parissa. Tuli jotenkin vähän haikea olo klinikalta lähdettäessä. Kiitimme lääkäriämme sydämen pohjasta hänen panoksestaan ja avusta ja meitä pyydettiin pitämään klinikka ajantasalla vauvan syntymän jälkeen..Nyt menen raskauden seurantaan takaisin vakio gynelleni, jossa olen viime vuodet hoitanut kaikki normaali tarkastukset, papa- kokeet ja muut jutut. Muistaakohan hän minua edes enään :D
Täällä keski-euroopassahan ei juhannusta vietetä ja miehelleni sattui vielä yksi työmeno perjantaille, niin makasin aaton kotona sohvalla vilkuillen suomen porukan instagram- tarinoita heidän juhannus juhlimisistaan ja haikailin suomen ihanien, valoisten kesäöiden perään. Vaikka enhän minä tänä vuonna olisi edes saanut valvottua keskiyöhon saakka :D No, mutta lauantaina päätin, että lähden hinnalla millä hyvänsä kotoa vähän pois ja mentiinkin mieheni kanssa käymään kaverilla kylässä. Olin varmaan ensimmäistä kertaa kuukauteen poissa kotoa. Teki mielenterveydelle kyllä kieltämättä ihan hyvää.
Pahoinvointi on alkanut selkeästi helpottamaan. En ole enään vuodepotilaana. Olen saanut jo syötyäkin vähän enemmän. Kuvotus kohtauksia kyllä tulee vielä, mutta se ei ole ollenkaan enään niin jatkuvaa..Olisiko pahin vihdoinkin ohitse!? Vieläkään en mitenkään hypi ilosta, kun ruokaa pitäisi saada alas, mutta ruoka ei saa enään oksennusrefleksiä aikaan. Eiköhän tässä nyt oikeaan suuntaan olla menossa.
Eilen sain jo jopa päähäni, että lähtisin pienelle kävelylenkille. Niinpä laitoin lenkkarit jalkaan ja menin kävelemään pienen 4-5 km lenkin. Hikosin kuin konsanaan ja tänään on lihakset jumissa, mutta hyvää se teki! Ai että kuinka olen kaivannut urheilua ja hikoilua. Voisi yrittää nyt tällä viikolla vaikka mennä kuntosalille pyörailemään ja venyttelemään. Tällä on tällä viikolla luvassa 37- asteen helteet, niin ei viitsi hirveästi mennä ulkoilemaan..
Oloni oli viikonloppuna jopa niin hyvä, että aloin etsimään pinterestistä vähän inspistä vauvan huoneen sisustuksen osalta. En nyt ole vielä todellakaan aloittamassa mitään hankintoja, mutta koska tuleva vauvan huone tullaan tulevina viikkoina maalaamaan, niin pitäisi alkaa vähän miettimään, että haluanko esim laittaa jollekkin seinälle jonkin kivan kuvio tapetin..ettei tarvitse turhaan maalata sitten sitä seinää. Huoneesta tulee joka tapauksessa värimaailmaltaan todella neutraali, joka sopii sekä tytölle, että pojalle. Ja johan me parin viikon päästä saadaan nipt- testin avulla selville, että kumpi meille tulee!
maanantai 24. kesäkuuta 2019
maanantai 17. kesäkuuta 2019
10. raskausviikko- pikkuhiljaa kohti parempaa?
10. raskausviikkoa mennään puolivälissä. Alkio-aika on nyt taakse jäänyttä elämää ja puhutaankin sikiöstä. Ei enään kovin kauaa siihen, kun ns. riskiviikot ovat takanapäin. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, ihan vaan senkin takia, että kaikki lupaavat tämän etovan ja ällöttävan olon ja ruokahaluttomuuden olevan historiaan siihen mennessä.
Viime viikon loppu puolella tuntui, kuin pitkän tunnelin päässä olisi näkynyt pieni valon pilkahdus, sillä oloni oli muutaman päivän ajan paljon parempi ja energisempi. Plus sain syötyä lämmintä ruokaa ensimmäisen kerran moneen viikkoon! Lauantaina oloni oli jopa 90% päivästä suht hyvä. Ehdin jo hetken tanssimaan mielessäni voiton tanssia, kunnes sunnuntaina taas aamulla herätessä kuvotus oli vallannut kehoni. Koko eilinen päivä meni sohvalla maatessa ja henkisesti taistellen jääkaapin kanssa siitä, että mitä sitä tällä kertaa pakottaisi itseään nielemään kurkusta alas. No, mutta hyvä asia on se, että se kuvotus ei ollut enään pahimmasta päästä. Tänään huono olo oli aamusta, mutta nyt päivän kuluessa olo on taas kohentunut ja sain suht hyvin syötyä lounasta. Eli vahva usko on nyt siitä, että vain parempaan suuntaan ollaan menossa ja että pahin olisi nyt ohitse. Varmasti tämä vellominen vielä ajoittain jatkuu ja tulee huonoja päiviä. Mutta täytyy olla kiitollinen siitä, että joka päivä ei enään ole niin sairas olo. Mieheni on sanonut, että olen saanut viime päivinä vähän väriä kasvoille ja etten näytä enään niin kuolleen kalpealta ja sairaalta :D Ehkä tämäkin on positiivista!
Muita oireita huonon olon lisäksi on aivan järisyttävän kipeät rinnat. Ne eivät ole mitenkään hirveästi kasvaneet kokoa. On ne ehkä hieman turvonneet normaalista. Mutta kipeät ovat! Aamuisin tuntuu, että rinnat räjähtävät käsiin! Mahalla nukkumista ei voi edes harkita, kun kipu on niin kova. Kestääkö rintojen aristus koko raskauden vai onko siihen odotettavissa loppua jossain vaiheessa?
Muita mainittavia oireita on häntäluun outo kipeytyminen istuessa. Tai ei nyt ehkä ihan kipeydestä voi puhua, mutta töissä istuessa häntäluuhun alkaa kohdistua sellainen outo paineen tunne. Sattuuko kenelläkään olemaan kokemusta? Sen lisäksi pohkeeni kramppailevat ihan tosi paljon ja pienestä. Ihan tavallinen kävely saa pohkeiden kevyen kramppailun aikaan. Virtsaamisreissut (varsinkin öisin) ovat selkeästi lisääntyneet. Saan käydä öisin vähintään 2-3 kertaa pissalla...
Niinkuin olen täällä aikaisemminkin maininnut, olen aina harrastanut paljon liikuntaa: käynyt juoksemassa ja salilla. Normaali viikkooni urheilu kuuluu yleensä 4-5 kertaa. Nyt en ole tehnyt oikeestaan mitään alkion siirrosta lähtien. Siitä alkaa olemaan pian jo 2kk aikaa...Kuntoni on varmasti romahtanut kovasti taaksepäin ja tunnen, kuinka lihakseni surkastuvat jaloissa ja käsissä. En vain ole edes pystynyt miettimään urheilua pahan olon vuoksi. Alkuraskaus on saanut lyhistettyä minusta mehut ihan totaalisesti pois. En olisi ikäpäivänä voinut kuvitella, kuinka raskasta raskaana oleminen voi olla! Tuntuu, kuin olisin nyt yli kuukauden ollut sairaana. Mutta tarkoitus olisi kovasti lähteä taas urheilemaan heti, kun tämä olo vain helpottaa ja ruoka alkaa maistumaan paremmin. Täytyy aloittaa ihan kävelyllä ja käydä vaikka pyöräilemässä tai uimassa. Salille täytyy etsiä jokin kiva ohjelma, joka sopii raskaana oleville. Odotan ihan tosi paljon kesälomaa, se tulee niin tarpeeseen! Enään kolme viikkoa toimistolla ja sitten päästään nauttimaan hetkeksi suomen ihanasta ja maailman parhaasta kesästä mökkeillen ja sukulaisia ja perhettä nähden. Ja päästään toivottavasti vihdoin kertomaan ilouutiset myöskin minun perheelleni Suomessa!
Perjanataina meillä on ultra lapsettomuusklinikalla. Päästään kurkkaamaan väliaikatietoja miten meidän pikkuinen siellä jakselee. Kunpa perjantai tulisi jo nopeasti..
Ja voi kunpa tämä paha olo loppuisi pian kokonaan!
Viime viikon loppu puolella tuntui, kuin pitkän tunnelin päässä olisi näkynyt pieni valon pilkahdus, sillä oloni oli muutaman päivän ajan paljon parempi ja energisempi. Plus sain syötyä lämmintä ruokaa ensimmäisen kerran moneen viikkoon! Lauantaina oloni oli jopa 90% päivästä suht hyvä. Ehdin jo hetken tanssimaan mielessäni voiton tanssia, kunnes sunnuntaina taas aamulla herätessä kuvotus oli vallannut kehoni. Koko eilinen päivä meni sohvalla maatessa ja henkisesti taistellen jääkaapin kanssa siitä, että mitä sitä tällä kertaa pakottaisi itseään nielemään kurkusta alas. No, mutta hyvä asia on se, että se kuvotus ei ollut enään pahimmasta päästä. Tänään huono olo oli aamusta, mutta nyt päivän kuluessa olo on taas kohentunut ja sain suht hyvin syötyä lounasta. Eli vahva usko on nyt siitä, että vain parempaan suuntaan ollaan menossa ja että pahin olisi nyt ohitse. Varmasti tämä vellominen vielä ajoittain jatkuu ja tulee huonoja päiviä. Mutta täytyy olla kiitollinen siitä, että joka päivä ei enään ole niin sairas olo. Mieheni on sanonut, että olen saanut viime päivinä vähän väriä kasvoille ja etten näytä enään niin kuolleen kalpealta ja sairaalta :D Ehkä tämäkin on positiivista!
Muita oireita huonon olon lisäksi on aivan järisyttävän kipeät rinnat. Ne eivät ole mitenkään hirveästi kasvaneet kokoa. On ne ehkä hieman turvonneet normaalista. Mutta kipeät ovat! Aamuisin tuntuu, että rinnat räjähtävät käsiin! Mahalla nukkumista ei voi edes harkita, kun kipu on niin kova. Kestääkö rintojen aristus koko raskauden vai onko siihen odotettavissa loppua jossain vaiheessa?
Muita mainittavia oireita on häntäluun outo kipeytyminen istuessa. Tai ei nyt ehkä ihan kipeydestä voi puhua, mutta töissä istuessa häntäluuhun alkaa kohdistua sellainen outo paineen tunne. Sattuuko kenelläkään olemaan kokemusta? Sen lisäksi pohkeeni kramppailevat ihan tosi paljon ja pienestä. Ihan tavallinen kävely saa pohkeiden kevyen kramppailun aikaan. Virtsaamisreissut (varsinkin öisin) ovat selkeästi lisääntyneet. Saan käydä öisin vähintään 2-3 kertaa pissalla...
Niinkuin olen täällä aikaisemminkin maininnut, olen aina harrastanut paljon liikuntaa: käynyt juoksemassa ja salilla. Normaali viikkooni urheilu kuuluu yleensä 4-5 kertaa. Nyt en ole tehnyt oikeestaan mitään alkion siirrosta lähtien. Siitä alkaa olemaan pian jo 2kk aikaa...Kuntoni on varmasti romahtanut kovasti taaksepäin ja tunnen, kuinka lihakseni surkastuvat jaloissa ja käsissä. En vain ole edes pystynyt miettimään urheilua pahan olon vuoksi. Alkuraskaus on saanut lyhistettyä minusta mehut ihan totaalisesti pois. En olisi ikäpäivänä voinut kuvitella, kuinka raskasta raskaana oleminen voi olla! Tuntuu, kuin olisin nyt yli kuukauden ollut sairaana. Mutta tarkoitus olisi kovasti lähteä taas urheilemaan heti, kun tämä olo vain helpottaa ja ruoka alkaa maistumaan paremmin. Täytyy aloittaa ihan kävelyllä ja käydä vaikka pyöräilemässä tai uimassa. Salille täytyy etsiä jokin kiva ohjelma, joka sopii raskaana oleville. Odotan ihan tosi paljon kesälomaa, se tulee niin tarpeeseen! Enään kolme viikkoa toimistolla ja sitten päästään nauttimaan hetkeksi suomen ihanasta ja maailman parhaasta kesästä mökkeillen ja sukulaisia ja perhettä nähden. Ja päästään toivottavasti vihdoin kertomaan ilouutiset myöskin minun perheelleni Suomessa!
Perjanataina meillä on ultra lapsettomuusklinikalla. Päästään kurkkaamaan väliaikatietoja miten meidän pikkuinen siellä jakselee. Kunpa perjantai tulisi jo nopeasti..
Ja voi kunpa tämä paha olo loppuisi pian kokonaan!
tiistai 11. kesäkuuta 2019
8+5
9. raskausviikkoa mennään kovaa vauhtia. Ajattelin käyttää tilaisuutta hyväksi ja kirjoitella kuulumisia, sillä minulla oli/on niin moneen päivään siedettävä olo tänään herätessä! Viime viikonlopun pahoinvointi ja ällö olo oli tähän mennessä jäätävintä ja sunnuntaina ja eilen meinasi jo usko loppua olotilan kanssa. Makasin koko viikonlopun sängyssä ja yritin nukkua, ettei tarvitsisi edes hetkeen tuntea sitä ällötystä. Mietin pienessä mielessäni, kuinka lupaan olla parempi ihminen, jos vain selviän tästä ja tunnen oloni jonakin päivänä vielä normaaliksi. Epätoivoisen ajattelua...En ole saanut viikkoihin syötyä kunnon lämmintä ruokaa, joka alkaa näkymään energiatasoissa. Tänään heräsin kuitenkin paremman oloisena ja jopa aamun tuntien kuluessa kuvotus on pysynyt siedettävänä, jopa minimaalisena. Raskaus appit ja kirjat sanovat, että raskauspahoinvointi olisi pahimmillaan 9. ja 10. raskausviikoilla, joten eiköhän tässä nyt juuri niitä pahimpia päiviä eletä. Monilla naisilla olo alkaa helpottamaan juuri 9. ja 10. raskausviikon jälkeen pikkuhiljaa kohti viikkoa 12. Yritän uskotella itselleni, että myös minulla tulee näin käymään :D Tänään illalla menen taas akupunktioon, joka viime kerralla muuten auttoi kuin auttoikin pahaa oloa kokonaiseksi 2-3:ksi päiväksi! Ilolla otan sen samaisen helpotuksen tänään käynnin jälkeen. Voin kovasti suositella akupunktioo, jos täältä löytyy muita pahasta olosta kärsiviä.
Enään reilu viikko seuraavaan 10. viikon ultraan. En ole kyllä ehtinyt ollenkaan murehtimaan siitä, että jokin olisi pielessä tämän huonovointisuuden takia. Huono olo antaa luottoa siihen, että pienokainen siellä kovaa vauhtia kasvaisi. Viime viikolla sain myöskin ohjeet PAS-siirron tukilääkityksen lopettamiseen. Progynova- estrogeeni lääkkeen sain lopettaa silloin saman tien ja lugesteronia alettiin vähentämään asteittain. Jätän nyt joka viikko yhden lugen pois, elikkä 2-3 viikon päästä olisi sitten kaikki lääkkeet lopetettu. Ihan jees, kun ei tarvitse enään miettiä sitä lugesteronin laittoa!
Meille on myöskin varattu 12- viikon nt-ultra heinäkuun 8. päivä. Mielessäni unelmoin, että silloin voisin tuntea oloni jo normaalimmaksi ja voisi oikeasti iloita tästä raskaudesta! Meille selvisi myöskin, että täällä meillä päin tehdään nykyään kaikille raskaana oleville sellainen vauvan DNA- analyysi äidin verestä, josta sitten jo silloin selviää varmuudella vauvan sukupuoli! Ennen se tutkimus tehtiin vain niissä tapauksissa, joissa se niska- turvotus oli vähän riskin rajamailla, mutta nykyään se tutkimus kustannetaan sosiaaliturvan kautta kokonaan kaikille raskaana oleville. Sen tutkimuksen hinta on jotakin 400- 500 euroa. Täällä ei siis tehdä mitään down-syndrooman riskiarviota, vaan siitä veri DNA- testistä selviää 100% varmuudella onko lapsella downin- tai jokin muu syndrooma. Se on minusta ihan hyvä asia, että se testi tehdään nykyään automaattisesti ja, että siitä itse ei tarvitse mitään maksaa. Ja eipä tarvitse sitten sukupuoltakaan enään kauaa jännittää :D
Kuulin viikonloppuna myöskin mieheni veljen vaimolta "Ramzi theory"- nimisestä metodista, jonka avulla sukupuolta voi arvata jo ensimmäisestä 6-7. viikon ultrakuvasta. Teorian mukaan istukan paikka vasemmalla tai oikealla puolella kertoo vauvan sukupuolen jo tässä vaiheessa. Ainoa asiaa mutkittava juttu on se, että koskaan ei voi varmuudella tietää, onko ultrakuva peilattu vai ei. Sitä pitäisi aina kysyä ultraajalta. Eihän me tietysti tajuttu sillon viime viikolla mitää kysyä. Mutta mieheni veljen vaimo käänteli ja väänteli meidän ultra kuvaa ja tuli siihen tulokseen, että Ramzin teorian mukaan meille tulisi tyttö :D Tiedä häntä!
Enään reilu viikko seuraavaan 10. viikon ultraan. En ole kyllä ehtinyt ollenkaan murehtimaan siitä, että jokin olisi pielessä tämän huonovointisuuden takia. Huono olo antaa luottoa siihen, että pienokainen siellä kovaa vauhtia kasvaisi. Viime viikolla sain myöskin ohjeet PAS-siirron tukilääkityksen lopettamiseen. Progynova- estrogeeni lääkkeen sain lopettaa silloin saman tien ja lugesteronia alettiin vähentämään asteittain. Jätän nyt joka viikko yhden lugen pois, elikkä 2-3 viikon päästä olisi sitten kaikki lääkkeet lopetettu. Ihan jees, kun ei tarvitse enään miettiä sitä lugesteronin laittoa!
Meille on myöskin varattu 12- viikon nt-ultra heinäkuun 8. päivä. Mielessäni unelmoin, että silloin voisin tuntea oloni jo normaalimmaksi ja voisi oikeasti iloita tästä raskaudesta! Meille selvisi myöskin, että täällä meillä päin tehdään nykyään kaikille raskaana oleville sellainen vauvan DNA- analyysi äidin verestä, josta sitten jo silloin selviää varmuudella vauvan sukupuoli! Ennen se tutkimus tehtiin vain niissä tapauksissa, joissa se niska- turvotus oli vähän riskin rajamailla, mutta nykyään se tutkimus kustannetaan sosiaaliturvan kautta kokonaan kaikille raskaana oleville. Sen tutkimuksen hinta on jotakin 400- 500 euroa. Täällä ei siis tehdä mitään down-syndrooman riskiarviota, vaan siitä veri DNA- testistä selviää 100% varmuudella onko lapsella downin- tai jokin muu syndrooma. Se on minusta ihan hyvä asia, että se testi tehdään nykyään automaattisesti ja, että siitä itse ei tarvitse mitään maksaa. Ja eipä tarvitse sitten sukupuoltakaan enään kauaa jännittää :D
Kuulin viikonloppuna myöskin mieheni veljen vaimolta "Ramzi theory"- nimisestä metodista, jonka avulla sukupuolta voi arvata jo ensimmäisestä 6-7. viikon ultrakuvasta. Teorian mukaan istukan paikka vasemmalla tai oikealla puolella kertoo vauvan sukupuolen jo tässä vaiheessa. Ainoa asiaa mutkittava juttu on se, että koskaan ei voi varmuudella tietää, onko ultrakuva peilattu vai ei. Sitä pitäisi aina kysyä ultraajalta. Eihän me tietysti tajuttu sillon viime viikolla mitää kysyä. Mutta mieheni veljen vaimo käänteli ja väänteli meidän ultra kuvaa ja tuli siihen tulokseen, että Ramzin teorian mukaan meille tulisi tyttö :D Tiedä häntä!
keskiviikko 5. kesäkuuta 2019
Pienen pieni sykkivä sydän
Ihan ensi alkuun pyydän anteeksi hiljaiseloani. Ällö oloni on tehnyt elämisen todella raskaaksi viime viikkoina. Siihen päälle on tullut jäätävä palelu iltaisin ja tuntuu siltä, kuin flunssa olisi iskemässä joka ilta. Aamulla olo on taas normaali, kunnes kuvotus alkaa tunnin sisään heräämisestä. Energia ei ole riittänyt kuulumisten päivittämiseen.
Tänään kuitenkin koitti niin kauan ja hartaasti odotettu varhaisultra lapsettomuusklinikalla. Kyllä meni hitaasti kolme viikkoa raskaustestistä tähän päivään! Viimeiset päivät pyörittelin kaikkia mahdollisia kauhu skenaarioita mielessäni keskeytyneestä keskenmenosta ja mietin, että se yksi päivä vuotoa pari viikkoa sitten varmasti tarkoitti jotakin huonoa... Toisaalta taas minussa on vallinnut sellainen sisäinen rauhan tunne siitä, että kaikki olisi hyvin. Pääsimme onneksi nopeasti lääkärin luokse, jossa meitä onniteltiin ja kyseltiin vointia. Kerroin pahasta olostani ja ruokahaluttomuudestani ja lääkäri otti vaivat ihan tosissaan ja yritti antaa vähän vinkkiä millä voisi lieventää oloa. Pahoinvointi lääkettä hän ei antanut, koska pahaan oloon ei liity oksentamista. Sanoi kyllä, että jos alkaa oksettamaan, niin saan heti pahoinvointi lääkkeet.
Sitten alettiin ultraamaan ja heti maallikonkin silmään näkyi, kuinka kohtu oli kasvanut ja siellä oli elämää. Lääkäri näytti ruudulta pienen väpättävän pallukan, joka oli sydän. Äänet laitettiin päälle ja sieltä kuului niin kaunis ja vahva sydämen syke. Se oli jotenkin niin ihmeellinen tunne, kun omasta kohdusta tulee sellainen ääni. Ja mieskin pääsi näkemään ja kuulemaan sydämen sykkeet, joka sai raskauden hänelle paljon konkreettisemmaksi. Ai että sitä onnen tunnetta! Alkio oli näöltään vielä enemmän toukan tai katkaravun oloinen, mutta lääkäri näytti ruudulta pään, vartalon ja kovaa vauhtia kasvavat jalat ja kädet. Mittaa oli 1, 5 cm, joten koko vastasi juuri oikeita viikkoja 7+5 tänään. Kyllä tippui iso kivi harteilta! Voin alkaa jo vähän luottamaan siihen, että jotakin siellä sisällä oikeasti kasvaa. Sain myöskin raskaus- kirjasen, jonne merkittiin kaikki veriseulojen tulokset, jotka otettiin pari viikkoa sitten. Sinne merkattiin myöskin tietoja tehdystä ultrasta ja laskettu aika, joka on nyt ultran perusteella 17.1.2020 <3.
Hui, kuinka vieläkin menee kylmät väreet. Kyllä helpotti, ettei tästä ällötyksestä ainakaan turhaan olla kärsitty! Olen todella onnellinen. Seuraava ultra on sitten 12- viikon ultra kuukauden päästä, mutta tähän väliin varattiin vielä yksi "hermoja lievittävä" tarkistus ultra lapsettomuusklinikalle kahden viikon päähän. Lääkäri ehdottaa tätä nykyään automaattisesti, koska se kuukauden odotus tuntuu taas niin hirveän pitkältä. Ihan tosi kiva, että kahden viikon päästä saadaan uudestaan nähdä meidän pieni ihmeemme.
Päätimme myöskin mieheni kanssa kertoa uutiset vanhemmillemme nyt jo tämän ultran jälkeen. Eli varmaan nyt viikonloppuna kerrotaan tuleville isovanhemmille. Riskiviikkoja tietysti vielä eletään, mutta jos jotakin pieleen menee, niin sitten siitäkin halutaan avoimesti kertoa läheisille ystäville ja perheelle. Me kerroimme uutisesta jo viime viikonloppuna meidän parhaille ystäville, koska koko jengi oli kerrankin kasassa. Mieheni aloitti kertomaan meidän koko yrityshistoriasta, tutkimuksista, tiestä lapsettomuusklinikalla, pieleen menneistä inseminaatioista ja nyt tästä keväällä tehdystä ivf- hoidosta, kunnes lopuksi hän paljasti, että nyt näyttää vihdoin siltä, että tammikuussa meistä tulee kolme. Kaveriporukkamme ei tiennyt mitään meidän yrityksestä, saatikaan sitten lapsettomuushoidoista. Vitsi, että oli kiva nähdä porukan ilmeet tämän mieheni tarinan aikana ja kuinka kaikki alkoi lopuksi huutamaan ja hyppimään ja halaamaan meitä raskauden johdosta. He ymmärsivät oikeen hyvin, miksi olimme haluneet pitää asian heiltä salassa. Oli kyllä ihana iltapäivä kavereiden kanssa!
Tänään kuitenkin koitti niin kauan ja hartaasti odotettu varhaisultra lapsettomuusklinikalla. Kyllä meni hitaasti kolme viikkoa raskaustestistä tähän päivään! Viimeiset päivät pyörittelin kaikkia mahdollisia kauhu skenaarioita mielessäni keskeytyneestä keskenmenosta ja mietin, että se yksi päivä vuotoa pari viikkoa sitten varmasti tarkoitti jotakin huonoa... Toisaalta taas minussa on vallinnut sellainen sisäinen rauhan tunne siitä, että kaikki olisi hyvin. Pääsimme onneksi nopeasti lääkärin luokse, jossa meitä onniteltiin ja kyseltiin vointia. Kerroin pahasta olostani ja ruokahaluttomuudestani ja lääkäri otti vaivat ihan tosissaan ja yritti antaa vähän vinkkiä millä voisi lieventää oloa. Pahoinvointi lääkettä hän ei antanut, koska pahaan oloon ei liity oksentamista. Sanoi kyllä, että jos alkaa oksettamaan, niin saan heti pahoinvointi lääkkeet.
Sitten alettiin ultraamaan ja heti maallikonkin silmään näkyi, kuinka kohtu oli kasvanut ja siellä oli elämää. Lääkäri näytti ruudulta pienen väpättävän pallukan, joka oli sydän. Äänet laitettiin päälle ja sieltä kuului niin kaunis ja vahva sydämen syke. Se oli jotenkin niin ihmeellinen tunne, kun omasta kohdusta tulee sellainen ääni. Ja mieskin pääsi näkemään ja kuulemaan sydämen sykkeet, joka sai raskauden hänelle paljon konkreettisemmaksi. Ai että sitä onnen tunnetta! Alkio oli näöltään vielä enemmän toukan tai katkaravun oloinen, mutta lääkäri näytti ruudulta pään, vartalon ja kovaa vauhtia kasvavat jalat ja kädet. Mittaa oli 1, 5 cm, joten koko vastasi juuri oikeita viikkoja 7+5 tänään. Kyllä tippui iso kivi harteilta! Voin alkaa jo vähän luottamaan siihen, että jotakin siellä sisällä oikeasti kasvaa. Sain myöskin raskaus- kirjasen, jonne merkittiin kaikki veriseulojen tulokset, jotka otettiin pari viikkoa sitten. Sinne merkattiin myöskin tietoja tehdystä ultrasta ja laskettu aika, joka on nyt ultran perusteella 17.1.2020 <3.
Hui, kuinka vieläkin menee kylmät väreet. Kyllä helpotti, ettei tästä ällötyksestä ainakaan turhaan olla kärsitty! Olen todella onnellinen. Seuraava ultra on sitten 12- viikon ultra kuukauden päästä, mutta tähän väliin varattiin vielä yksi "hermoja lievittävä" tarkistus ultra lapsettomuusklinikalle kahden viikon päähän. Lääkäri ehdottaa tätä nykyään automaattisesti, koska se kuukauden odotus tuntuu taas niin hirveän pitkältä. Ihan tosi kiva, että kahden viikon päästä saadaan uudestaan nähdä meidän pieni ihmeemme.
Päätimme myöskin mieheni kanssa kertoa uutiset vanhemmillemme nyt jo tämän ultran jälkeen. Eli varmaan nyt viikonloppuna kerrotaan tuleville isovanhemmille. Riskiviikkoja tietysti vielä eletään, mutta jos jotakin pieleen menee, niin sitten siitäkin halutaan avoimesti kertoa läheisille ystäville ja perheelle. Me kerroimme uutisesta jo viime viikonloppuna meidän parhaille ystäville, koska koko jengi oli kerrankin kasassa. Mieheni aloitti kertomaan meidän koko yrityshistoriasta, tutkimuksista, tiestä lapsettomuusklinikalla, pieleen menneistä inseminaatioista ja nyt tästä keväällä tehdystä ivf- hoidosta, kunnes lopuksi hän paljasti, että nyt näyttää vihdoin siltä, että tammikuussa meistä tulee kolme. Kaveriporukkamme ei tiennyt mitään meidän yrityksestä, saatikaan sitten lapsettomuushoidoista. Vitsi, että oli kiva nähdä porukan ilmeet tämän mieheni tarinan aikana ja kuinka kaikki alkoi lopuksi huutamaan ja hyppimään ja halaamaan meitä raskauden johdosta. He ymmärsivät oikeen hyvin, miksi olimme haluneet pitää asian heiltä salassa. Oli kyllä ihana iltapäivä kavereiden kanssa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)