perjantai 24. toukokuuta 2019

6+0

En ole viime päivinä saanut aikaiseksi kirjoitella kuulumisia, sillä olotila on ollut kaikkea muuta kuin hehkeä! En tiedä eikö siitä vaan puhuta vai olenko minä jotenkin heikko tämän asian kanssa, mutta raskaus on saanut minussa ihan jäätävän heikkouden aikaan. Viikko ollaan nyt eletty välillä aina ihan lamauttavan kuvotuksen kanssa ja mitään (ei sitten yhtään mitään) tee mieli syödä. Joka ikinen suupala on taisteluvoitto. Oksentamaan en onneksi ole vielä ainakaan joutunut, eikä sille tunnu olevan tarvettakaan. On vain se kuvotus, joka on pahin aamulla. Kun aamusta selviän, tiedän, että selviän päivästä. Välillä nousee kylmähiki otsalle kun mietin, että tätä voi kestää viikoille 12. - 16. Miten naiset selviävät tästä!? 

Aamupäivät töissä ovat yhtä tuskaa. Ajatukset katkoilevat olotilan mukaan. Iltapäivät ovat onnneksi menneet paremmin. Kun kello näyttää sen ja sen verran, ryntään töistä pois, että pääsen nopeasti kotiin omaan sänkyyn nukkumaan loppu illaksi. Viime päivinä olen jollakin ihmeen kaupalla oppinut elämään tämän kanssa ja olen yrittänyt väkisin vääntää tunnin- kahden välein pieniä paloja hedelmää tai jotakin leipää suuhuni. Sillä olen saanut jollakin tasolla pidettyä siedettävän olon. Pahimmat ovat tietysti ne aamut, kun on ollut 10-12 tuntui tyhjällä vatsalla. No, viime yönä heräsinkin syömään keskellä yötä ja helpotuksekseni tänä aamuna olo oli siedettävämpi. Eiköhän tämä tästä ala paremmin rullaamaan, kun löytyy vaan syömis rytmi ja ne ruoat, joita oikeasti saa alas. Mehujäät tuntuvat olevan yksi sellainen asia, jotka itsellä auttavat tähän oloon. 

Muutama päivä sitten pelästyin oikeen kunnolla, kun tuli pientä vuotoa. Pääsin onneksi saman tien verikokeeseen klinikalle, jossa hcg:n todettiin olevan jossakin + 30.000 lukemissa ja veren progesteroni oli myöskin hienoissa lukemissa, joten jätin pelkoni siihen. Vuoto myöskin loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, joten en nyt jaksa siitä sen enempää stressata. Se saattaa olla ihan näiden hormooni tukilääkkeiden tepposia. Ja jos näillä olotiloilla ei raskaana olla, niin sitten on jotakin pielessä ja pahoin! Vuotoa ei onneksi ole ollut sen yhden päivän jälkeen. 

En ole yhtään vielä pystynyt iloitsemaan tästä raskaudesta tämän kuvotuksen vuoksi. Kaikki energia menee päivästä selviämiseen ja väkipakolliseen syömiseen. Ultraakin pitäisi jaksaa odottaa vielä reilu viikko. Aika myöhäinen ajankohta tuntuu olevan varhaisultralle. Sillon mennään jo jossakin 7+3 viikoilla. Ensimmäinen mahdollinen päivä ultralle osuu juuri päivälle, että lapsettomuuslääkärit tekevät leikkauksia (silloin ei pääse ultraan) ja sitten tulee viikonloppu ja vaikka mitä, jonka vuoksi tuo aika venyi noille viikoille. No, yritän vain selvitä tämän ällön oloni kanssa niin pitkälle.

Onko täällä ketään, kuka olisi kärsinyt kauheasta raskauskuvotuksesta? Vinkkejä otetaan vastaan miten te selvisitte?




keskiviikko 15. toukokuuta 2019

hCG nousee

Olin tänään klinikalla uudessa hcg kontrollissa ja hienosti oli arvo lähtenyt nousemaan. Se oli tänään 3400 paikkeilla. Eli sen osalta kaikki hyvin. Kyllä vähän jännitti ne tulokset, koska ei mistään tunne vielä, että raskaana muka ollaan ja testejäkään en ole enään tehnyt. Samalla otettiin kaksi putkiloa lisää verta, josta katsottiin perus verenkuva ja kilpirauhasarvot, rauta, hemoglobiini...ja mitä kaikkea näitä nyt on. Ne olivat kaikki myöskin kunnossa.

Uskaltauduin kysymään hoitajalta, kuinka niitä raskausviikkoja nyt sitten lasketaan alkion siirron jälkeen. He käyttävät sellaista systeemiä, että punktio on se 2+0 päivä ja siitä aletaan laskemaan eteenpäin. Sitten taas PAS- hoidoissa se lugesteronin aloituspäivä (täällä laitetaan ensimmäinen aina illalla ja sitä seuraavana päivänä sitten 3x päivä) on se ns. ovulaatiopäivä eli 2+0 ja siitä lasketaan eteenpäin. Tämän mukaan nyt olisi sitten raskausviikko 4+5 menossa. Huh huh! Minäkö muka saan laskea raskausviikkoja?? Vaikea vaihtaa ne iankaikkiset kiertopäivät ja piinapäivät raskausviikkoihin. Varmasti monelle tuttu tunne, kun se plussa pärähtää pitkän yritysajan jälkeen.

Sain myöskin ajan klinikalle varhaisultraan 5. kesäkuuta. Vielä olisi kolme viikkoa odottamista. Katsotaan, kuinka hyvin saan pidettyä pelkoni ja hermoni kasassa sinne asti. Jos sieltä tulee puhtaat paperit, niin sitten tie lapsettomuusklinikalla tulee siltä osin päätökseen. Sitten siirrytään ihan normi-parien keskuuteen oman gynekologin vastaanotolle. Meillä päin ei ole mitään neuvola systeemiä, niin kuin suomessa. Tarkastuksissa käydään siis aina gynekologin luona. Ja tarkoitus on, että se oma gynekologi on sitten myöskin mukana synnytyksessä. No, nyt lentää ajatukset jo ihan liian pitkälle...odotellaan nyt ensi alkuun sitä varhaisultraa!

Mitään dramaattista muutosta olotilassa ei ole edelleenkään tapahtunut. Minua on parina viime päivänä alkanut huimaamaan. Se alkoi oikeastaan jo päiviä ennen testin tekemistä sellaisena "light headed"- tunteena, mutta nyt se on voimistunut ajoittaisiin huimaus kohtauksiin. Ne kohtaukset tulee lähinnä ylös noustessa ja rauhoittuvat ihan alas istumalla tai jos käy hetkeksi makuulle. Ja edelleenkään ruoka ei maistu normaalisti. Varsinkin liha on alkanut inhottamaan. Olen aina rakastanut lihaa.. Makeaa ei myöskään tee mieli ja tuntuu, että kovasti janottaa päivän aikana. Vessareissut pelottavat edelleen.. Onneksi eräs kanssabloggaaja kertoi, että hänen vessa pelot helpottivat parissa viikossa :D Sitä odotellessa!

On tämä vaan niin uskomatonta! Olen pitkästä aikaa aidosti onnellinen. En edes enään muistanut miltä se tuntuu, kun elämä hymyilee näin suuresti.


maanantai 13. toukokuuta 2019

ne kuuluisat oireet ennen plussaa ja sen jälkeen

Täällä viikonloppu meni hyvin. Itkettiin mieheni kanssa positiivista testiä ja mietittiin, kuinka onnekkaita me olemme, että loppu peleissä näin "vähällä" se plussa sieltä tuli. Huomaan kuitenkin, että tosi varautuneita olemme vielä molemmat puhumaan asiaan liittyen. Tuntuu, että vessareissut saavat vielä sydämen käymään kierroksilla, koska vuodon alkaminen pelottaa. Se vuoto on pysynyt nyt perjantaista lähtien poissa. Siitä olen todella iloinen. Yritän myöskin hokea päässäni, että vaikka tuhruttelua tulisikin, niin en aio mennä paniikkiin. Se voi hyvin kuulua asiaan näiden hormooni tukilääkkeiden kanssa. En ole myöskään enään tehnyt ylimääräisiä testejä. En ole koskaan kuulunut himotestaajiin, päinvastoin. Olen yrittänyt välttää testien tekemistä niin pitkään kuin mahdollista. Karvat ovat aina nousseet pystyyn raskaustesteistä. Joten en aio nytkään alkaa varmistelemaan testeillä tilannetta. Veriarvo oli sen verran hyvä, että odottelen rauhassa keskiviikon uutta verikoetta.

Ajattelin kerätä listaa oireista ennen plussaa ja sen jälkeisistä päivistä. Itse en pysty edes laskemaan, kuinka monia tunteja olen elämästäni kuluttanut tälläisten listojen lukemiseen viime vuosina. Ehkä tästäkin voi olla jollekin apua.

Oireet ennen plussaa alkionsiirrosta testiin (pp 0- pp10, dpo 5- dpo 15):

Mikä oli erilailla verrattuna nega kiertoon:
- Lievät aaltoilevat menkkajomotukset aina siirrosta alkaen
- Rintojen aristus. Suurin ero negakiertoihin on mielestäni tässäkin se aaltomaisuus. Yhtenä päivänä sattuu ja toisena ei. Alussa se pelotti, mutta nyt olen tottunut siihen, ettei tarvitse heti panikoida jos arkuus on poissa. Negakierroissa se aristus on aina ollut jotenkin vakio eli saman vahvuinen joka päivä.
- Inhottavat ilmavaivat pp 4-6. Ihan todella kipeitä vääntöjä suolistossa, varsinkin iltaisin. Väännöt jatkuivat pitkälle yöhön. Aamusin vatsa oli edelleen turvonnut ilmasta. Se loppui yhtäkkiä pp 7. Luulin sen silloin olevan huono merkki.
- Hengästyminen koti ylämäessä. Asumme aikas jyrkän ylämäen huipulla ja kuljen pyörällä töihin. Ylämäen kävelen aina pyöräni kanssa. pp 7 lähtien minua alkoi hengästyttämään niinkin kovasti ylämäessä, että keuhkoihin vähän sattui. Minulla on hyvä kunto, sillä olen aina juossut pitkiä lenkkejä. En uskonut, että reilu viikon tauko juoksusta olisi saanut kuntoni heikkenemään niin paljon.
- Jossakin pp 7- 8 paikkeilla lugesteron alkoi pysymään niin hyvin sisällä, että oikeen ihmettelin. Se ei valunut enään ollenkaan ulos niinkuin edellisinä päivinä. Olin lukenut toisesta blogista tämän yhtenä "raskausoireena", josta itsellä heräsi toivo.


Mikä oli ihan samalla tavalla, kuin negakierrossa:
- Minulla on aina ollut tosi pH-herkkä emätin. Tunnen kierron vaihtelut pillerien lopettamisen jälkeen emättimessä sillä, että minulla alkaa sellainen ärsyttävä heikko kutina pari päivää ennen menkkojen alkua. Lääkäri kertoi minulle, että juuri ennen menkkoja emättimen pH muuttuu, joka herkille voi aiheuttaa kutinaa. Tämä kutina alkoi hyvin voimakkaana pp 6. Olin ihan varma, että kierto meni pieleen. Jälkikäteen luin, että myös alkava raskaus muuttaa emättimen pH-arvoa..
- Yöllinen hikoilu alkoi pp 6-7 paikkeilla. Itsellä hikoilu on aina ollut varma menkkojen merkki. Myös tässä keirrossa hikoilua on ollut, mutta se ei ole tarkoittanut menkkoja.
- Tutut menkkatuntemukset ylösnoustessa. Olen aina tuntenut tulevat menkat jomotuksena ylösnoustessa. Nämä tuntemukset alkoivat myöskin juuri ajallaan, josta olin vaakuuttunut negatiivisesta tuloksesta.

Oireet testipäivän jälkeen:
- Viikonlopun aikana ruoka on alkanut etomaan. Tuntuu, ettei minulle maistu mikään. Saa oikeen vääntää ruokaa alas.
- Rinnat ovat alkaneet aristamaan vielä enemmän.
- Kylmä vs. hikoilukohtaukset. Päivisin olo vaihtelee palelun ja tuskahien välillä.
- Todella runsas ja vetinen valkovuoto.

Vieläkään ei voisi mistään sanoa, että raskaana ollaan, jos testiä ei olisi tehty. Katsotaan, mitä tulevat päivät tuo mukanaan. Nyt nautin päivä kerrallaan siitä, kuinka onnekas saan olla, että pääsen tämän kokemaan. Yritän ajatella sen niin, että jos keskenmeno tulee, niin silloin alkiollakaan ei kaikki ole hyvin ja siinä tapauksessa on parempi niin.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Arvatkaapa mitä?

Minä olen raskaana <3
Se tunne, jonka ne kaksi maailman kauneinta ja toivon täytteistä viivaa raskaustestissä saavat aikaan, on jotakin sanoin kuvailematonta. En ymmärrä tätä todeksi. Pakahdun onnesta. (viiva on puolen tunnin pidätyksen jälkeen..oli vähän liian laihaa pissaa..)




Veren hcg on myöskin otettu ja todettu positiiviseksi. Arvo oli tänään 290. Pp 10 menossa siirron jälkeen. Keskiviikkona uusi check-up. Katsotaan jatkaako arvo nousemista. Vuoto on jollakin ihmeen kaupalla loppunut tänään. Tai sanotaanko, että tänään vuotoa ei ole ollut. Aion nyt nauttia tästä päivä kerrallaan, sillä näin pitkälle ei olla vielä ikinä päästy! Tiedostan erittäin hyvin, että pelottavan alussa ollaan ja mitä vain voi tapahtua, mutta tänään juhlin sitä, että minä ylipäätään voin tulla raskaaksi!

Minulla ei ole mitään hajua miten raskausviikkoja lasketaan. En ole ikinä päässyt läheskään niin pitkälle, että niitä voisi laskea. Tai ymmärrän, että viikot ilmoitetaan ja plussan jälkeen tulee päivä. En yhtään tiedä, kuinka niitä aletaan laskemaan alkion siirron jälkeen. Ehkä he keskiviikkona klinikalla auttavat minua tässä :)

Olotilasta ja tuntemuksista sen verran, että olo on juuri sama, mitä se aina on loppukierrosta ennen menkkoja. Rinnat ovat tulleet uudelleen aroiksi. Menkkatuntemukset tulevat ja menevät. Lugesteron ei jotenkin valu enään ulos samalla tavalla, kuin alussa. Päätä on särkenyt kolme viimeistä päivää. Yleensä mulla särkee päätä päivä ennen menkkojen alkua. Tästäkin vedin johtopäätöksen vielä eilen, että kierto on epäonnistunut. Ei sitä vaan mistään voisi vielä tuntea tai tietää paitsi tästä positiivisesta testistä. Olen ihan turhaan yli puolitoista vuotta jahdannut ja kyttäillyt piinapäivät raskausoireita :D


Tämä tuntuu elämäni onnellisimmalta päivältä tähän mennessä. Sunnuntain äitienpäiväkin tuntuu jotenkin ihanalta ajatukselta. Ehkä, jos kaikki menee hyvin, mä voisin päästä ensi vuonna viettämään sitä itsekin<3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 9. toukokuuta 2019

Oliko tämä tässä..?

Tämä kulunut vuorokausi on ollut ihan kauhea. Eilen oli pp 8 kun huomasin pikkuhousun suojassa rusehtavaa lugesteronia, joka oli valunut pois. Ensimmäinen reaktio oli tietysti hysteerinen paniikki ja itkukohtaus: oliko tämä kierto nyt tässä? Illan aikana tuhrua ei tullut lisää, mutta tänään aamulla valui taas vaaleanpunaista lugesteronia ulos. En ollut jotenkin yhtään varautunut tähän, sillä luulin, että lääkkeet pitäisivät vuodon poissa. Eivät näköjään siis pidä. Olo on sellainen, että ne lääkkeet tällä hetkellä vain estävät tulvan avautumista ja vuoto pukkaa tuhruna läpi. Rinnat ovat muuttuneet lähes aristamattomiksi ja tunnen, kuinka kehon lämpötila on laskenut, koska minulla on öisin kuuma eikä kylmä. Juurikin nämä tutu merkit, jotka alkavat ennen joka ikisiä menkkoja. Nyt en vain käsitä, miten vuoto voi alkaa näistä lääkkeistä huolimatta. Ja kyllä, minua varoiteltiin kiinnittymisvuodoista ja alkuraskauden vuodoista...mutta mun mielestä pp 8 on jo vähän liian myöhäinen ajankohta millekään kiinnittymisvuodoille.

Itkin aamulla epäonnistunutta siirtoa miehelleni. Hän tietysti lohduttaa, mutta yrittää pysyä positiivisena ja muistutti monesti hoitajan kommentista siirron yhteydessä liittyen vuotoon, jonka vuoksi ei sais heittää kirvestä kaivoon. Kirves on nyt omalta osaltani heitetty kaivoon. Minua ei huvittaisi yhtään jatkaa niitä lääkkeitä. Tuntuu niin hölmöltä laittaa se lugesteron, joka sitten valuu veren sekaisena mömmönä ulos. Ja pahinta tässä on se, että minun pitäisi jatkaa lääkkeitä vielä maanantaihin asti, sillä vasta silloin minulla on aika veritestiin klinikalle. Olen pähkäillyt koko aamupäivän, että pitäisikö soittaa klinikalle ja kysyä, että voisinko tulla jo huomenna verikokeeseen, jotta pääsisin lopettamaan ne hemmetin lääkkeet. Huomenna olisi vasta pp 10.
Mitä mieltä olette? Onko vielä liian aikaista testata ja lopettaa lääkkeet? Pitääkö minun nyt oikeasti kärvistellä tämä hemmetin tuhrun kanssa aina maanantaihin saakka?

Minun osalta tämä kierto oli tässä...inhoan kroppaani tällä hetkellä. Kaikki muut onnistuu, paitsi me. Mikä minussa on vikana? Eikö kehoni vain tajua, miten alkion kanssa pitää toimia? En varmasti tule koskaan raskaaksi. Siltä se ainakin tällä hetkellä tuntuu. Kaikki on aina niin täydellisesti ultrissa ja verikokeissa ja alkiot ovat huippu luokkaa...muut naiset tulevat ohuilla limakalvoilla ja puutteellisilla alkioilla raskaaksi. Minä en tule täydellisestä limakalvosta ja alkiosta huolimatta. Tällä hetkellä haluaisin vain kuihtua pois, ettei tarvitsisi kestää tätä pahaa oloa. Loppuuko tämä paska koskaan?

maanantai 6. toukokuuta 2019

Piinan puoliväli

Puolivälissä mennään. Tänään on pp 6 siirron jälkeen. Tämä on ihan kauheaa. Olen nyt kuuden päivän aikana muuttanut mieltäni about 15 kertaa onnistumisen ja negatiivisen lopputuloksen välillä. Eli mieli vaihtelee keskimäärin 2,5 kertaa päivän aikana...mietin, että miten voisin olla niin onnekas, että ekalla kerralla jo onnistuisi? Eihän meillä ole onnistunut mikään ensimmäisellä kerralla tämän asian tiimoilta...

Tuntemuksia tulee ja menee hyvin vaihdellen. Yhtenä päivänä ei tunnu missään mitään, kun taas toisena päivänä on tuntemuksia alavatsalla ja rinnoissa. Tuntemukset laitan tässä vaiheessa kuitenkin vielä lugesteronien piikkiin. Toisaalta, miksi niitä tuntemuksia ei ollut sillon ennen siirtoa sen 5 päivän lugesteron käytön aikana? Vai enkö vain kiinnittänyt niihin silloin huomiota? Omasta mielestä ne tuntemukset ovat alkaneet vasta siirron jälkeen. Mieli tekee varmasti tepposiaan. Tuntuu, että panokset ovat nyt paljon korkeammalla ja negatiivinen tulos pelottaa. Vitsi, että olen myöskin kateellinen niille naisille, jotka jollakin ihmeen kaupalla vain "tietävät", että nyt onnistui tai epäonnistui. Miten sen voi muka tietää tai tuntea?? Sisäinen ääni ei sano itsellä mitään..

Tässä vähän listaa tähän mennessä olleista tuntemuksista ja "oireista":

PP 0 (siirto): häkeltynyt olo sisälläni majailevasta alkiosta. Ei tuntemuksia.
PP 1: pari kertaa päivän aikana tuli ihan tosi lieviä menkkamaisia tuntemuksia alavatsalle. Katosivat myöskin nopeasti.
PP 2: ei oikeen mitään mainittavaa.
PP 3: jonkin aikaa ovulaatiomaista kipua alavatsalla toisella puolella. Nukkumaan mennessä tuntui jännää nipistystä kohdun seudulla: ihan kuin joku olisi raaputtanut tai kaivertanut ihoani hellästi jossakin vatsan uumenissa. Rinnat ovat myöskin alkaneet aristamaan.
PP 4: ei oikeen mitää mainittavaa. Rinnat aristavat, varsinkin yöllä ja aamulla. Päivällä vähemmän.
PP 5: kerran tuntui ihan lievää menkkoja edeltävää jomotusta alavatsalla. Pelästyin jo kerran, että menkat alkoi, mutta ei ollut valunut muuta kuin lugesteronia ulos.. Illalla tuntui sohvalta noustessa siltä, kuin vatsalihakseni olisi jotenkin jumissa. Meni yön aikana ohi. Rinnat aristavat.
PP 6: ihmeellinen kohtaus keskellä yötä: heräsin sellaisessa alkavassa kylmän hiessä hirveään vatsan vääntöön. Ihan kuin vatsataudissa ollessa. Sain uudestaan unen päästä kiinni ja vatsan vääntö loppui. Näin aamuyön sellaisia lääke-kuume-höyry unia. Heräsin aamulla ihan pöllöisenä ja vähän kylmissäni. Rinnat ei tuntuneet aroilta aamulla= hermoromahdus ja varma tunne negatiivisesta testistä. Rinnat ovat tässä aamupäivän aikana taas tuntuneet enemmän aroilta.

Pelästyin myöskin hikoilua yöllä, sillä se on minulla aina merkki keltarauhastasojen laskusta je menkkojen alkamisesta. Järkeilin kuitenkin unen pöpperössä, että ei ne keltrauhastasot voi laskea yhtäkkiä lugesteronien takia. Hormoonit pitäisi olla vielä hyvällä tasolla lääkkeiden ansiosta.
Jos en tarkkailisi kehoani kuin kuuta nousevaa, niin en varmasti pitäisi näitä tuntemuksia minään. Yleisesti voisin sanoa oloni olevan todella oireeton. Nämä ovat kaikki ihan sellaisia yksittäisiä tuntemuksia, ei todellakaan mitään pitkäkestoisia. Näiden perusteella ei voi sanoa mitään.
Kunpa osaisin vain olla kyttäilemättä näitä tuntemuksia ja voisin nauttia näistä piinapäivistä, sillä pian ne ovat taas jo ohi ja saatan löytää itseni taas kerran takaisin lähtöruudusta. En tiedä kuinka kestän jos tämä kierto epäonnistuu. Miten jaksan taas kerran kerätä itseni ja aloittaa toivomisen uudestaan?


torstai 2. toukokuuta 2019

Alkion siirto ja ensimmäiset piinapäivät

Tiistaista asti kohdussani on möllöttänyt mikroskooppisen pieni ihmisen alku. Pupo- termiin olen törmännyt monta kertaa englanninkielisissä lapsettomuusblogeissa ja ivf-palstoilla. PUPO= pregnant until proven otherwise. Näin amerikassa nimitetään alkion siirron saaneita naisia raskaustestiin saakka. Tästä alkaa ne todelliset "mindfuck" päivät. Sellaiselta tämä ainakin tuntuu. Pahinta tässä on se, että ei voi yhtään tietää miten alkio pärjää siellä kohdussa. Labrassa pystyttiin valvomaan kasvua, mutta nyt pieni on ihan oman onnensa nojassa. Nyt pitää vaan odotella ja uskoa.

Siirto toimenpiteenä meni todella näppärästi. Ensi alkuun solubiologi kutsui meidät huoneeseensa, jossa käytiin vielä kaikkien pakastettujen alkioiden lukumäärä läpi ja hän antoi raportin siirrettävän alkion tilanteesta. Alkio oli selvinnyt sulatuksesta ihan täydellisesti ja laatu oli biologin mukaan todella hyvä. Mitään arvosanoja ei anneta meidän klinikalla, mutta hän sanoi alkion olevan top-luokkainen. Alkio oli kuulemma jakautunut hienosti parillisilla solumäärillä: 2-4-8-16..., joka on aina se paras lähtötilanne. Lisäksi jakautuminen oli tapahtunut oikeassa aikataulussa aina tietyn tuntimäärän sisällä. Juuri tällaisilla alkioilla on parhaat mahdollisuudet kiinnittyä. Sitten mentiin pukemaan sairaalan kamat siirron ajaksi ylle ja minut kärrytettiin samaan huoneeseen, missä punktio tehtiin kuukausi sitten. Lääkäri tuli huoneeseen ja katsoi ensi alkuun alkion kuvaa ja päivitystä ja hymyili meihin päin sanoen, että juuri tällaisista alkioista ne vauvat kasvavat :D Top-alkioksi kehui lääkärikin. No...he varmasti sanovat kaikille näin antaakseen parhaimman toivon kipinän odotteluun! Sitten hoitaja tilasi yhden alkion minun nimellä seinän toisella puolella olevasta labrasta ja sieltä jonkun ihmeellisen seinässä olevan salaluukun takaa annettiin meidän pieni hippu pehmeässä katetrissa lääkärille. Itse siirtoa seurasimme ruudulta ja sinne lääkärin näyttämään paikkaan jäi alkiomme majailemaan. Eihän sitä maallikkona oikeen nähnyt ruudulta, mutta lääkäri näytti tarkkaan mihin piti katsoa ja sitten näin itsekin sen nesteen siellä kohdun limakalvolla, mihin se alkio törkättiin. Aina muuten luen blogeista, että rakko pitää olla täynnä alkion siirrossa, ei tarvinnut olla täällä meillä! Sai käydä ihan normaalisti vessassa vielä ennen siirtoa.

Lopuksi meille toivotettiin usealta taholta ihan hirveän paljon tsemppiä ja määrättiin aika raskaustestiin 12 päivän päähän...minua kuvottaa jo nyt ajatus tuosta tulevasta testistä. Onneksi se on veritesti kinikalla, että saavat sitten ilmottaa joko hyvät tai huonot uutiset minulle puhelimitse. En inhoa mitään niin paljoa, kuin raskaustestin tekemistä. En varmasti kotona pystyisi tekemään testiä :D Ihailen aina niitä naisia, jotka aloittavat jo joskus pp 9 testaamaan päivä päivältä! Itse en pysty vielä siinä vaiheessa kohtaamaan totuutta. Kuulostaa kamalalta...äääh, en mieti sitä vielä :D

Nyt on menossa pp 2 siirron jälkeen ja vielä ei ole mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Eikä tiestysti vielä pidäkkään olla! Olen päättänyt olla kyttäilemättä oireita tulevina päivinä. Ei se raskaus kaiken järjen mukaan aiheuta näin aikaisin vielä mitään muuta, kuin kuvitteluoireita. Siirron yhteydessä minua myöskin varoiteltiin mahdollisista vuodoista liittyen alkuraskauteen. Ei pidä heittää kirvestä kaivoon jos tässä nyt jotakin pientä vuotoa tulee. Se voi olla kinnittymisestä tai alkuraskaudesta johtuvaa ja ei saa missään nimessä lopettaa lääkitystä ennen veritestin tulosta. Lääkkeellinen kierto kuulemma vielä altistaa juuri näille alkuraskauden vuodoille.
Muuten siirto on aiheuttanut tietysti ensikertalaisena pientä onnellisuuden ja käsittamättömyyden tunnetta. Ihan käsittämätöntä, että sisälläni on pieni alkio kyydissä. Nyt ollaan varmasti pidemmällä, kuin mitä ikinä ollaan oltu yrityksen aikana. Toisaalta välillä unohtuu koko alkio ja saatan havahtua siihen, kuinka mietin että montakos päivää tässä nyt pitää siirtoa vielä odotella :D Odotus on saanut pääni ihan sekaisin ja en meinaa ymmärtää todellisuutta. Oli myöskin ihana saada tsemppaavia viestejä meidän parhailta ystäviltä, jotka tästä meidän tilanteesta tietävät. Meidän puolesta sytytettiin jopa kynttilä tiistai-iltana pikkuisen kunniaksi ja selviämiseksi. Yritän itsekin parhaani mukaan jaksaa uskoa ja toivoa, että tästä kasvaisi meidän oma vauva <3

ps. kertokaahan teidän oireitanne alkion siirron jälkeen? Onko ollut tuntemuksia? Onko teillä tullut rinnat kipeiksi lääkkeellisissä kierroissa? Tuntuuko se kiinnittyminen joltakin?

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...