Ristiriitaisia ajatuksia

Ivf- hoitojen suunnittelukäynnin lähestyessä olen miettinyt paljon tätä meidän lapsettomuutta. Miten näin pitkälle on tultu, että me olemma aloittamassa koeputkihedelmöityshoidot? Olenko kuitenkin antamassa liian helpolla periksi? Pitäisikö meidän vielä yrittää luomuna, kun eihän meistä mitään vikaakaan ole löytynyt? Minulla on edelleen takaraivossani se tunne reilu viikko sitten lääkärikäynniltä, kun lääkäri sanoi että ivf voidaan aloittaa vaikka ensi kierrossa. Se helpotus ja kevyt olo minkä se sai minussa aikaan oli niin voimakas, että uskon minun tekevän oikean päätöksen aloittamalla hoidot. Nyt kuitenkin olen saanut päähäni, että luovutanko liian helpolla ja että tekeekö voimakkaat hormoonihoidot minulle vain hallaa, kun oma hormoonitoimintani näyttää olevan ihan hyvällä tasolla. Pitäisikö minun etsiä vastausta lapsettomuuteen luonnollisemmin keinoin? Voisiko kyse kuitenkin olla vain jostakin kehoni pienestä epätasapainotilasta, jonka takia en raskaudu?

Olen taas ahminut kirjallisuutta lapsettomuuden ihmeellisen maailman ympäriltä. Luin kirjan: "Infreakingfertility" jonka on kirjoittanut Melanie Dale. Hän kertoo oman tarinansa kuinka hän kamppaili monta vuotta lapsettomuuden kanssa ennen kuin lähti lääkäriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka lääkäriin menon kanssa ei pitäisi koskaan viivytellä. Hänelle toitoteltiin joka taholta, ettei hänellä ole kiire ja koska hän on niin nuori, hän kyllä raskautuu vielä. Eipä raskautunut. Lääkäri sanoi hänelle, että jos nuori nainen ei raskaudu vuoden aikana, jotakin on vialla ja silloin ei pitäisi viivytellä lapsettomuushpitojen kanssa. Olin tyyliin että: "kiitos, kun joku muukin ajattelee samalla logiikalla kuin minä!" Olen ihan hyvässä vauvanteko iässä, olen terve, normaali painoinen, hyvät elämäntavat omaava nuori nainen josta ei olla löydetty mitään poikkeavaa. Jossakin on pakko vaan olla vikaa ja pahasti, muuten olisin jo vuosi sitten raskautunut! Tämän kirjan luettua olin vakuuttunut, että on oikea päätös lähteä ivf-hoitoihin mahdollisimman nopeasti.

Sen jälkeen luin kirjan: "The infertility cure: the ancient chinese wellness program for getting pregnant" kirjoittanut Randline Lewis. Kirjassa Randline kertoo oman kokemuksensa lapsettomuudesta ja kuinka hän löysi vastauksen lapsettomuuteen kiinalaisen lääketieteen avulla. Hän on hoitanut tuhansia naisia, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta ja saanut heidät puolen vuoden sisällä raskautumaan. Hän lähestyy lapsettomuutta kehon epätasapainotilana, joka on mahdollista korjata kiinalaisen lääketieteen avulla. Hänen mukaan naiset lähtevät liian helposti hedelmättömyyshoitoihin ja varsinkin naiset, jotka ovat selittämättömiä tapauksia, hoidot saavat enemmän hallaa kuin mitään muuta aikaan. Pala nousi kurkkuun. Olen selittämättömästi lapseton ja kaikki pelaa kehossani kuten pitää. Pitäisikö minun vain jatkaa akupunktioo ja uskoa luonnon voimaan, että sitten kun kehoni saavuttaa täydellisen tasapainotilan, niin raskaus saa alkunsa?
Miksi en jaksa uskoa, että ne tuhannet naiset jotka raskautuvat vain vilkaisemalla puolisoaan, ovat täydellisessä tasapainotilassa elimistönsä kanssa!? En jaksa uskoa, että kehossani olisi jokin niin viallinen epätasapainotila, että raskaus ei voi alkaa. Kehon tapahan viestiä näistä epätasapainoista on juurikin erilaiset oireet. Minulla ei ole mitään oireita!

Miksi tämä asia vaivaa minua? Sydämeni sanoo, että oikea päätös on aloittaa ivf-hoidot ihan vaan jo senkin takia, että se on se seuraava tutkimusmuoto: onko syy hedelmöittymisessä, huonoissa munasoluissa, epänormaalissa jakautumisessa vai kenties kiinnittymisessä kohtuun? Ivf antaisi meille ihan hirveän paljon lisätietoa, että mikä menee pieleen. Toisaalta jossakin takaraivoni perimmässä nurkassa uskon vahvasti, että minä voisin tulla luonnollisesti raskaaksi. Minulla on niin säännöllinen kierto, tunnettava ovulaatio ja tarpeeksi pitkä luteaalivaihe. Eritän hedelmällistä valkovuotoa, kuukautisvuotoni kertoo kohdun limakalvon olevan tarpeeksi paksu. Miksi en tule raskaaksi??
Jos olisin vielä 2-3 vuotta nuorempi, yrittäisin vielä rauhassa vuoden lunnollisesti, mutta en tästä enään nuoremmaksikaan muutu. Lisäksi pääni ei enään kestä tätä epätietoisuutta ja joka kuukautista pettymystä.

Mitä mieltä te olette asiasta? Kiirehtivätkö naiset hätähousuina (kuten minä) hoitoihin, vaikka he voisivat hyvin onnistua luonnollisesti? Minua kiinnostaisi hirveästi selittämättömästi lapsettomien tarinat, te joista ei ole löytynyt pienintäkään vikaa tutkimuksissa ja silti ei lasta kuulu! Saitteko ivf-hoitojen avulla selville mistä loppujen lopuksi oli kysymys?