Ajatuksia pitkän taipaleen jäljiltä- tulevaisuuden mietteitä

Neitimme on huomenna 7 viikkoa vanha. En voi uskoa, että synnytyksestä on kulunut jo 7 viikkoa! Vauva-arki rullaa ja emme voisi kuvitellakkaan elämäämme enään ilman pikkuneitiämme, hän on meidän silmäterä, kallein ja rakkain pienokainen, josta olemme niin kiitollisia. Vauva-arki herättää minussa monia eri tunteita, päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus jokaisesta päivästä meidän vauvan kanssa.

Aika lailla kolme ja puoli vuotta sitten aloimme yrittämään raskautta, jota ei sitten alkanutkaan kuulumaan. Voin sanoa, että kolmen vuoden ajan raskaus, vauva ja oma lapsi ovat aiheita, jotka ovat olleet päivittäin mielessä. Yrityksen ajan raskautuminen oli päivittäin elämääni määrittelevä asia ja se on pitkällä aikavälillä todella raskasta mielelle. Monesti raskauden alettua mietin, että muistuttaako vauva päivittäin siitä tuskasta ja kivusta, mitä silloin yritystaipaleen aikana koin. Täytyy rehellisesti todeta, että ivf-hoidon avulla alkanut raskaus ei ole käynyt monestikaan mielessä raskauden puolenvälin jälkeen, saatikaan sitten vauvan syntymän jälkeen. Voinkin todeta, että sillä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä, miten se raskaus on alkanut. Viime päivinä olen kuitenkin pohtinut taas pitkästä aikaa enemmän lapsettomuushoitoja ja muistellut meidän kivistä tietä luultavasti sen takia, kun posti toimitti meille ihanan kortin lapsettomuusklinikalta meidän neidin syntymän johdosta. Saimme myös kyselykaavakkeen raskauden kulusta.

Olen huomannut, että omatkin ajatukset ovat paljon muuttuneet raskauden ja vauvan myötä, ehkä suurimpana se, että osaan olla aidosti iloinen muiden puolesta, jotka ovat viime aikoina kertoneet raskausuutisia, kun vielä vuosi sitten olin kuin katkera perseeseen ammuttu karhu, kun joku tuttava kertoi olevansa raskaana. Nyt olen intoa täynnä, kun kuulen raskausuutisia, se on niin iloinen asia! Edelleen kaikki asian kanssa kamppailevat ovat syvästi mielessäni ja jos kuulen muiden taistelusta hoitojen kanssa, saa se silmäni kyyneliin. Kukaan ei ole ansainnut sitä taivalta, että oman lapsen eteen pitää kulkea niin kivinen tie, saatikaan sitten ettei omaa lasta suoda alkuunkaan. Meidän ensimmäinen ja heti onnistunut ivf-hoito alkoi kutakuinkin vuosi sitten. Voi että kuinka paljon voi vuodessa tapahtua! Nyt onni ja kiitollisuus on niin voimakkaasti läsnä, että en voi edes kuvitella sitä tunnetta, mikä kehossani vallitsi vuosi sitten. Olen aidosti onnellinen kolmen vuoden jälkeen. Ehkä suurin tunne on kuitenkin se, että mieleni on jälleen vapaa! Olen vapautunut niistä raskauden ja vauvan pakonomaisista ajatuksista, jotka hallitsivat elämääni useamman vuoden ajan. Minun ei tarvitse enään koskaan kokea sitä tuskaa, mitä ne jokakuiset pettymykset aiheuttivat!

Ja kyllä, uskallan sanoa, ettei minun tarvitse enään koskaan kokea sitä tuskaa! Meille on tässä ensimmäisten vauva viikkojen aikana tullut mieheni kanssa molemmille vahva tunne siitä, että toista lasta emme halua. Ei sillä, etteikö tämä kivaa olisi, vaan sen vuoksi, että tyttäremme symbolisoi meille todella vahvasti usean vuoden jaksoa elämästämme, joka päättyi meidän kohdalla onnellisesti. Hän on juuri se tyyppi, jonka oli tarkoituskin tulla meidän luokse. Minusta on jopa ihan kauhea ajatella, että jos olisinkin tullut aikaisemmin raskaaksi, niin meillä olisi joku ihan toinen ihminen. Mitä jos alkioista olisikin valittu se seuraava? Silloinkin meillä olisi joku ihan toinen tyyppi luonamme. Emme jotenkin osaa edes kuvitella, että meille tulisi toinen vauva. Olemme niin yltiöonnellisia meidän pienokaisesta, että koplamme tuntuu täydelliseltä juuri näin. Minusta tätä päätöstä/ajatusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta näin me molemmat tunnemme tällä hetkellä. Mistä sitä tietää, miten ajatukset muuttuvat tämän vuoden aikana, mutta minä olen vahvasti sillä mielellä, että toista lasta en toivo. En myöskään enään jaksaisi sitä kierron kyttäämistä, hormooneja ja alkionsiirto rumbaa... Monet saattavat pitää meitä itsekkäinä, mutta kukin kantaa omaa mielipidettä tämän asian tiimoilta. Me olemme onnellisia meidän pienen, verta, hikeä ja kyyneleitä kustantaneen  perheen kanssa. Päätimme jo ennen raskauden alkua mieheni kanssa, että naimisiin mennään vasta sitten, kun meidän pienokainen on sen ikäinen, että hän pääsee tietoisesti kokemaan vanhempiensa häät. Odotamme innolla sitä, että tyttäremme pääsee morsiusneidoksi ja kulemaan meidän valat toisillemme. Häätanssi tanssitaan kolmistaan, meidän oma aarre sylissämme. Haluamme myöskin matkustaa ja nähdä maailmaa meidän kolmen koplan voimin. Siltä tällä hetkellä näyttää ja tuntuu meidän tulevaisuus<3

Tyttäremme kasvun näkeminen on jotakin ihmeellistä, jopa taianomaista. Kun väsymys on kova ja ottaa päähän, mietin useasti sitä sydämmessä vallannutta kipua vuosi sitten ja se väsymys ei enään yhtäkkiä tunnukkaan niin pahalta. Lapsettomuushoidot auttavat laittamaan asioita perspektiiviin ja minun on paljon helpompi sietää juurikin väsymystä ja niitä huonompia päiviä sen koetun tuskan ansiosta. Tietyllä tapaa jopa nautin yöheräämisistä ja väsyneestä kropasta ja mielestä. Vauva-arki on rankkaa, mutta niin ihanaa ja sen arvoista! 

Lapsettomuuden jättämät haavat raskausaikana

Viime aikoina olen havahtunut siihen, että suurin osa seuraamistani blogeista päivittyvät raskausajan kuulumisista. Mikä on tietysti todella hyvä asia! Varmasti osaksi johtuu myös siitä, että lapsettomuusklinikat ovat kesätauoilla, eikä sillä rintamalla kai oikeen tapahdu mitään. Monesti mietin kanssabloggaajia, joilla yritystaival vielä jatkuu, että mitähän heille kuuluu. Viime aikoina olen muutenkin törmännyt useissa tilanteissa lapsettomuuteen. Vieläkin se aihe saa sydämeni pysähtymään hetkeksi. Mieleen nousee samantien se koko kehon valtaava lamauttava suru ja tuska, jota se yrittäminen aiheutti. En ajattele lapsettomuutta enään päivittäin, mutta usein sivelen vatsaani kiitollisena siitä, että me olimme näinkin onnekkaita. Monesti mietin niitä tuttuja kasvoja lapsettomuusklinikan odotushuoneessa ja pohdin, että ovatkohan he vielä siellä, vai olisivatko hekin jo onnistuneet.

Jokin aika sitten eräs ystäväni kyseli minulta, että miltä raskaus tuntuu niinkin pitkän yritystaipaleen jälkeen. En oikein osannut vastata tähän kysymykseen. Ensimmäinen ajatukseni on aina kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että pääsen kokemaan tämän. Niin monet eivät pääse ikinä kokemaan raskautta ja oman vauvan liikkeitä sisällään. Kerroin hänelle myöskin, että en uskalla valittaa vaivoistani ja huonosta olosta ääneen kenellekkään. Koen, että minulla ei ole oikeuttaa valittaa raskauteen liittyvistä negatiivisista tuntemuksista, sillä olen niin onnekas, että minulla heti ensimmäinen alkion siirto onnistui. Nämä raskauden tuomat negatiiviset tuntemukset ovat olleet minulle erittäin haastavia, minun on vaikea myöntää niiden olemassaoloa itselleni. Itkut tuli tirautettua pariinkin otteeseen pahoinvoinnin takia. Monesti mietin, etten voisi ikinä paljastaa niitä epätoivon kyyneleitä, sillä kuka tahansa niistä lapsettomuusklinikan tutuista kasvoista voisi lyödä minua päin näköä, jos he näkisisvät minun valittavan. He olisivat varmasti vaihtaneet silmänräpäyksessä paikkaa minun kanssani.

Minulta on myöskin paljon kyselty, että miltä se positiivinen raskaustesti sitten oikeen tuntui loppupeleissä. Koko yritystaipaleen ajan itselle ehti kehittyä mielikuva siitä tilanteesta, kun se raskaustesti sitten loppu viimein näyttää kahta viivaa. Voin jälkikäteen todeta, että se koko tilanne oli jotakin ihan muuta, kuin se oma luotu mielikuva. Ensinnäkin olin aina kuvitellut näkeväni kaksi viivaa omassa kylppärissä, josta menisin yllättämään miehen hyvillä uutisilla. Olisimme maailman onnellisimpia ja alkaisimme heti puhumaan tulevaisuudesta vauvan kanssa. No...sehän meni sitten loppupeleissä niin, että en uskaltanut tehdä testiä kotona, vaan odotin kiltisti klinikan verikokeen tulosta. Lopulta kun se puhelin soi, niin vastasin työpaikan vessassa, jossa otin puhelun todella rauhallisesti vastaan, sillä olin jo valmistautunut negatiivisiin uutisiin. Muistan päällimmäisenä tunteen, etten vain suostunut uskomaan kätilöä ja kysyin monta kertaa, että oliko hän ihan varma. Puhelun loputtua soitin saman tien vessasta miehelleni ja itkin hänelle, että olen muka raskaana ja että se menee varmasti vielä kesken. Aloin muistaakseni mutisemaan klinikan odotushuoneen seinällä olevasta diagrammista, että vain niin ja niin monta prosenttia onnistuneista alkion siirroista johtaa elävän lapsen syntymiseen... Mies oli onnensa kukkuloilla, mutta ei uskaltanut tässä vaiheessa sanoa sen enempää. Puhelu loppui lyhyeen ja jatkoin töiden tekemistä. Siinä koko tilanteessa oli onnen ja riemun kiljahdukset hyvin kaukana ja todella nopeasti päälle iski paniikki, että mitä jos vuoto alkaa ja joudutaan kokemaan tämä siirto rumba taas ihan alusta. Mitä jos tämä viedään meiltä pois? Miten selviäisin siitä? Emme uskaltaneet kummatkaan edes mainita mitään raskauteen liittyvää varmaan puoleentoista viikkoon.
Olen jälkikäteen ajatellut, että se minun pahoinvointini oli jokin ihmeellinen lahja ylemmältä taholta, joka sai pidettyä minun ahdistukseni ja pelkoni kurissa ensimmäisen kolmanneksen ajan. Se paha olo piti jotenkin koko ajan huolen siitä, että en vain jaksanut pelätä keskenmenoa. Ilman pahoinvointia olisin varmasti menettänyt hermoni moneen otteeseen.

Loppupeleissä meidän lapsettomuustaival oli suhteellisen lyhyt verrattuna moneen muuhun. Tästä kuuluu kunnia kuitenkin meille itsellemme, sillä me olimme alusta asti sillä asenteella, että jos ei vuodessa ole tärpännyt niin sitten vaan sata lasissa hoidot päälle. Huolehdimme itse siitä, että ei jääty vatvomaan sen asian kanssa. Hoidot olivat meille se tärkein prioriteetti silloin ja kaikki muut asiat ja menot, jopa työt järjestettiin hoitojen mukaan. Meidän onneksemme jonojakaan ei ollut vaan kaikki hoidot päästiin toteuttamaan peräjälkeen ilman odottelua. Koen, että hoitojen tuoma henkinen taakka oli myöskin hyvin kestettävissä. Olihan niitä viikkoja ja kuukausia, että pää oli ihan rikki ja tuntui, että maailma sumentui jalkojen alta, mutta loppujen lopuksi jaksoin hoidot hyvin enkä missään vaiheessa kokenut tarvetta ottaa aikalisää. Päinvastoin, kun jotakin tapahtui niin henkinen puolikin toimi paremmin. Rankinta mielestäni oli se ainainen kierron mukaan eläminen. Menkkaviikolle ei voinut ikinä sopia mitään menoa, koska se piti jättää vapaaksi sängyssä itkemiselle ja itsesäälissä kierimiselle. Niitä viikkoja ei ole ikävä! Toinen rankka asia oli motivaation ja toivon kerääminen epäonnistuneen kierron päätteeksi. Kuukausi toisensa jälkeen piti jaksaa aloittaa taas kerran alusta ja kerätä toivoa uuteen kiertoon. Usko oli useasti todella koetuksella.

Lapsettomuus saa edelleen ihokarvani nousemaan pystyyn, jos asia tulee puheeksi jonkun kanssa. Itku tulee, jos luen lehdestä tai näen televisiossa lapsettoman kertovan taistelustaan. Vaikka hoidot aiheuttivat minulle henkilökohtaisesti elämäni tähän mennessä suurimman kriisin, niin uskon, että pääsen vielä tulevina vuosina eroon siitä taipaleen jättämästä möröstä, joka asustaa tuolla jossakin sisimmässä. Meidän taipaleesta muistuttaa edelleenkin jääkaapissa olevat ivf- hoidon hormoonilääkkeiden ylijäämät. En ole edelleenkään uskaltanut heittää niitä pois. Niille on jotenkin muodostunut hirveästi tunnearvoa ja lisäksi jos jotakin menisi pieleen, niin ne lääkkeet odottavat siellä uutta hoitoa.. Lapsettomuus on muuttanut ajatusmaailmaani lasten lukumäärästä ihan totaalisesti. Aikaisemmin ajattelin, että olisi kiva jos hankkisi kaksi lasta, että olisi sisaruksista seuraa toisilleen. En ajattele enään niin. Olen maailman kiitollisin yhdestä lapsesta ja tiedostan erittäin hyvin, että en voi koskaan olla varma siitä, että hänelle saadaan joskus sisar. Eikä se haittaa minua yhtään. Voi tietysti olla, että mieleni muuttuu, mutta tässä vaiheessa en edes uskalla ajatella useampaa lasta. Jos tämän tyttövauvan saamme syliimme asti, niin ensimmäiset sanani hänelle tulevat olemaan: "kiitos, että olet." Hän on ja tulee aina olemaan meille enemmän kuin mitä olisimme ikäpäivänä voineet edes kuvitella tai toivoa vielä puoli vuotta sitten.

Lapsettomuus on jättänyt syvät haavat minuun, jotka varmasti tulevat vielä haalistumaan vuosien kuluessa. Lapsettomuus on muokannut minusta sen ihmisen, joka olen tänä päivänä. Lapsettomuus on muuttanut näkemystäni niin moneen eri asiaan. Lapsettomuus muodosti meille pariskuntana kriisin, jota työstimme yhdessä ja joka vahvisti meidän suhdettamme monessakin mielessä entistä vahvemmaksi. Ne muutamat tutut, jotka ovat raskaus uutisten yhteydessä kysyneet, että oliko lapsi suunniteltu vai vahinko, saa meillä molemmilla kylmän hien nousemaan pintaan.  Jos joku on niin ajattelematon, että kehtaa edes kysyä tuollaista asiaa minkään ikäiseltä pariskunnalta, ei varmasti ole henkisesti lähelläkään sellaista tilaa, että pystyisi käsittelemään millään tasolla raskautumista lapsettomuushoitojen avulla. Näissä tapauksissa ollaan vaan nopeasti todettu, että tämä lapsi on meille kaikkien toiveiden täyttymys. Lapsettomuus  saa minut usein pysähtymään ja sytyttämään kynttilän meille kaikille, jotka ovat jollakin tavalla joutuneet kosketuksiin sen kriisin kanssa. Heille, jotka ovat selvinneet taistelusta voittajina, mutta ennen kaikkea heille, joiden kivinen taival ei ole vielä päättynyt onnelliseen odotukseen.

folliultra kuulumiset

Ajattelin naputella pikaiset päivitykset ensimmäisen kontrolliultran jälkeen. Vitsi, että minua jännitti tuo ultra. Ajatukset vaihtelivat eilisen päivän tyyliin väliltä: siellä ei kasva yhden yhtä follikkelia ja että folleja on niin paljon, että saan hyperstimulaation ja alkionsiirtoa ei toteuteta :D Ihmisen mieli on kyllä ihmeellinen, miksi en voi vaan luottaa siihen, että kroppa toimisi normaalisti?

Ultrasta paljastui, että kohdun limakalvo oli alkanut kasvamaan hienosti. Se oli jo 8,5mm. Eli kiertopäiviin nähden oikeen mainio mitta. Sitten lähdettiin jahtaamaan niitä folleja. Ruutu kertoi heti näin maallikonkin silmään, että kyllä lääke on tehnyt tehtävänsä. Vasemmalta puolelta löytyi about 7-8 rakkulaa ja oikealta puolelta oli jo vähän vaikeampi laskea tarkkaa lukumäärää, koska niitä oli noin 12! Rakkulat olivat vielä tosi pieniä, läpimitaltaan 10-13 millisiä. Lääkäri sanoi, että ihan normaali mitoissa kiertopäiviin nähden. Nyt on kuitenkin vasta 4:nä iltana pistelty.

Follit olivat vielä vähän liian pieniä siihen, että pitäisi aloittaa se ovulaation estolääkitys. Eli perjantaihin asti jatketaan samalla kaavalla 150 IU gonal- f lääkettä. Perjantaina on seuraava ultra, jossa katsotaan tilanne taas tarkemmin. Luultavasti silloin tulee sitten se cetrotide mukaan pistelyyn estämään ovulaatiota.

Vitsi, että olin vapautunut tuon ultran jälkeen! Lääkäri sanoi, että reagoin ihanteellisesti lääkkeeseen ja että kaikki näyttää ihan tosi hyvältä. Odotettavissa on kuitenkin tukalaa oloa seuraavan viikon ajan varsinkin sen oikean munasarjan osalta. Olen nyt jo reilun päivän ajan tuntenut nipistelyjä alavatsalla. Elikkä nyt vaan vielä ihan hulluna salille ja lenkkipolulle niin monta päivää, kun munikset antaa periksi :D
Pidän kaikki sormet ja varpaat ristissä, että yksi niistä folleista olisi se "the folli", jonka sisältämästä munasolusta tulee kehittymään meidän aarre!

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Ensimmäiset pistospäivät

Niin siinä kävi, että menkat alkoi normaalisti pillerilaatan jälkeen ja perjantaina oli kiertopäivä 3 ja aika pistää ensimmäinen gonal- f pistos! Vaikka piikki näytti silloin klinikalla todella pieneltä, niin pistos hetkellä kun se kynä on omassa kädessä, niin piikki oli mielestäni kasvanut pari senttiä sitten klinikka käynnin :D Käsi alkoi tärisemään ja piikki tuntui todella suurelta. Mieheni kysyi, että laittaisiko hän piikin mahaani. En kuitenkaan suostunut. Minun tulee selviytyä tästä itsenäisesti. Laitoin silmät kiinni, vedin syvään henkeä ja ajattelin hetken minkä vuoksi tätä tehdään. Zen- tilan saavutettuani tuikkasin piikin mahaani ja sehän livahti niin sujakasti iho läpi, etten tuntenut edes pienintä nipistystä. Se ei tuntunut miltään! Ensimmäisen pistoksen jälkeen palkitsin itseni palalla suklaata :) Seuraavat pistokset menivät jo ilman mitään piikki- pelkoja. Se piikki on niin pieni, ettei se tunnu missään! Ei voi kun todeta kuinka helppokäyttöisiä nämä lääkkeet nykyään ovat. Akupunktiohoitajani kertoi, että kun hänellä oli parikymmentä vuotta sitten pistohoidot käynnissä, niin ne oli sellaisia kunnon piikkejä, joita itse ei voinut laittaa. Piti tilata joka päivä hoitaja kotiin laittamaan piikki.

Mutta kyllä nämä lääkkeet saavat myöskin erinäisiä järjestelyjä aikaan. Nyt viikonloppuna minulla oli ystävän polttarit, joita juhlittiin koko viikonloppu. No, enhän minä voinut lähteä sinne vielä perjantai-iltana, koska gonal-f piti ottaa jääkaapista vasta juuri ennen pistämistä. Enkä halunnut ensimmäisen pistoksen olevan missään räkäisessä raflan vessassa. Halusin olla kotona siltä varalta, että olisin tarvinnut mieheni apua pistoksen laittamiseen. Joten lapsettomuuden nimissä jo niin tuttuun tyylin valehtelin jotakin polttariporukalle, että voisin tulla vasta lauantaina mukaan  polttareihin ja että minun pitäisi taas lähteä lauantai-iltana työkuvioideni vuoksi. Tarkoitus oli mennä tanssimaan, mutten halunnut taaskaan laittaa pistosta missään hikisessä, pimeässä baarin vessassa. No, minä olin muutenkin porukan vanhin, joten poissaoloani kuittailtiin vaan vanhemmuuteni piikkiin ;) Lisäksi en olisi kestänyt sitä "nuorten tyttöjen" pohdintaa enään sekuntiakaan kauempaa siitä, tuleeko tämä tuleva morsian heti ensimmäisellä vai toisella yritys kerralla raskaaksi heidän häämatkan jälkeen. Tämä keskustelu viilsi sydämeni auki moneen kertaan päivän aikana. Miten kukaan voi olla niin ajattelematon, että ajatukset ovat tätä luokkaa!? Pahinta minulla teki se, että tämä ystäväni varmasti tulee raskaaksi heti heidän häämatkansa jälkeen. Tämä on taas sellainen niin "classic- case"- nuori nainen, joka ei tiedosta todellisuutta millään tasolla. Hän on syntynyt niin kirkas kultalusikka suussa, ettei hänen tarvitsekaan tiedostaa tätä karua todellisuutta, jossa niin monet naiset voisivat vetää häntä turpaan tällaisten kommenttien jälkeen. Voi apua kuinka ajattelemattomia ihmiset osaavat olla!

Tänään kävin myöskin akupunktiossa. Hoidoissa pistetään neuloja nyt niin, että se follien kehitys edistyisi ja että kohdun limakalvo kasvaisi paksuksi. Menen vielä toisen kerran tällä viikolla. Ihana, että aku- hoitani elää tätä meidän ivf:ää nyt ihan tosissaan kanssamme. Hän on kyllä niin paras tyyppi! Häntä kiinnostaa ihan yhtä paljon kuin meitäkin, että selviääkö tästä jotakin syytä tälle meidän tilanteelle.
Nyt sitten vain jatketaan pistämistä ja odotellaan keskiviikon ensimmäistä ultraa. Jännää! Tämä viikko omistetaan kyllä niin satasella meidän hoidoille: joka päivä on joko meno klinikalle ultraan tai sitten akupunktioon.
Minua kiinnostaisi tietää, että missä vaiheessa voi alkaa odottamaan kaikkea sivuvaikutuksia, kuten mahan turpoamista, munasarja kipuja ja sitä kaikkea mitä ivf keskutelupalstat ovat täynnä? Kokemuksia otetaan vastaan? On tämä vaan niin hirveän uutta ja jännää :D

Ainakin lääkityksen pitäisi olla kunnossa...!?

Halleluja, eilen nappasin viimeisen pillerin! Kyllä sitä näköjään voi ihminen tulla vähästä onnelliseksi. Nyt vaan odotellaan kiertopäivä kolmosta, että päästään pistämään ensimmäinen gonal-f. Tai jos kuukautisia ei kuulu, niin sitten pistetään perjantaina. Kaikilla ei tule tyhjennysvuotoa yhden pillerilaatan jälkeen. Katsotaan miten käy. Olen melko varma, että minulla menkat tulee normaalisti. Ne ovat aina tulleet, oli sitten pillerit käytössä tai ei!

Eilen minulla oli sessio klinikalla, jossa kätilö kävi kanssani läpi kaikki neljä lääkettä, jotka ovat mukana tässä ivf- kierrossa. Kolme näistä neljästä tulee pistosten muodossa, eli gonal- f, cetrotide ja pregnyl. Sitten punktion jälkeen keltarauhaslääkitys tulee emätinpuikkoina, jee! Tätä en ollutkaan vielä päässyt kokemaan. Hän näytti nuo kaikki kolme pistosta miten ne laitetaan. Gonal-f on nykyään tosi helppokäyttöinen, se on kynä muodossa jossa oikea annostus vain käännetään käyttämällä kynän päässä olevaa annostusmekanismia. Sitten vain mahanahkaa käteen ja piikki sisään, helppo nakki! Minulla annostus on määrätty 150 IU/päivä. Cetritide on sitten pistos, jota aletaan käyttämään lääkärin määräyksestä kun follit ovat kasvaneet tarpeeksi. Sillä estetään liian aikaisen ovulaation tapahtuminen. Suomessa taidetaan käyttää jotakin toisen nimistä lääkettä...no, samaa asiaa ajavat. Sen piikin laittamisessa täytyy olla jo tarkempi, sillä aine sekoitetaan itse käyttämällä ruiskua ja ampulleja. Piikki oli onneksi tosi pieni! Sitten viimeinen pistos tulee olemaan jo tuttu pregnyl, nyt vain minun on laitettava se itse, sillä se laitetaan aina keskiyön jälkeen. Siinä pitää sekoittaa vielä enemmän itse, kuin cetrotidessä. Piikki oli pregnylissäkin onneksi tosi pieni! Hirveesti tuli tietoa eilen: eri neulat on aina eri värisissä pakkauksissa, eri ampullien korkit ovat eri värisiä ja vaikka mitä muuta. Onneksi sain mukaani myös kirjalliset ohjeet selvien kuvien kera jokaisesta piikistä erikseen. Varmasti parin viikon päästä olen jo unohtanut koko pregnylin sekoittamisen...voi sitten luntata papereista. Käytetyt neulat saa palauttaa klinikalle, missä he heittävät neulat oikeaoppisesti pois.

Käytiin eilen kätilön kanssa myös punktio ja alkionsiirto läpi toimenpiteinä. Minun punktioni tulee ajoittumaan huhtikuun ensimmäisille päiville, tarkka päivä määräytyy tietysti ultrien ja hormoonipitoisuuksien perusteella lähempänä. Kun näitä asioita käytiin läpi, niin tuli sellainen jännä tunne, että vitsi tämä alkaa nyt oikeasti. Meillä voisi olla ensimmäistä kertaa ihan oikea mahdollisuus tulla raskaaksi. Vaikea uskoa tätä todeksi. Tosi hyvillä fiiliksillä lähden kyllä tähän rumbaan. Eilen juuri puhuttiin mieheni kanssa, että kun yhdessä ollaan nyt selvitty sekä todella suuresta talo remontista ja kun meitä nyt ollaan koeteltu tämän vauvaprojektinkin kanssa keskiverto pariskuntaa kovemmin (ehkä lievästi ilmaistuna), niin me tulemme varmasti selviämään kaikesta! Mutta jos universumi näkee tai lukee tämän postauksen, niin voisiko nyt niinkun olla tarpeeksi kärvistelty tämän asian kanssa? Olemme oppineet tämän asian nyt kantapään kautta: oma lapsi ei ole itsestäänselvyys, vaan lahja. Kyllä, se on tullut meille selväksi! Oma lapsi olisi meille molemmille suurin lahja, jota emme pitäisi minään hetkenä itsestään selvyytenä niin kauan kuin meissä henki pihisee. Joten universumi, pliis, anna tämän nyt olla meille se viimeinen koitos, viimeinen puristus tämän asian kanssa. Lupaan laittaa kakkeni peliin. Kiitos!

Ja kuten sanoin, että on vaikea välillä uskoa tätä todeksi...no, ei tarvitse kun avata jääkaappi ja katsoa lääkekasaa, joka siellä odottelee: kyllä, minusta on virallisesti tullut narkkari, joka säilyttää kasaa neuloja ja erilaisia lääkepulloja kotonaan itsensä piikitystä varten.

Tunneskaalaa laidasta laitaan

Siinä missä ehdin hehkuttamaan, että pillerikuurin ensimmäinen viikko lensi ohitse kuin siivillä, on tämä toinen viikko madellut eteenpäin kuin hukassa oleva etana kohti tuntematonta päämäärää. Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt ja ettei me päästä ikinä enään yrittämään raskautta. Tiedän, etten saisi valittaa, sillä monet naiset odottavat jo pelkkää hoitojen suunnittelukäyntiä kuukausi tolkulla. Puhumattakaan vielä hoitojonoista ym. Meillä on asiat menneet aina todella sujuvasti, ilman odottelua ja taukoja. Varmaan sen vuoksi tämä "odotteluaika" tuntuu nyt niin piinalliselta. Normi kierrossa nyt olisi menossa hedelmälliset päivät, olisin täynnä toivoa pettyäkseni taas kerran parin viikon päästä. Sen sijasta kärvistelenkin tylsistykseni ja unohdettujen inhottavien e-pilleri oireiden kanssa, kamalat pillerit! Ei enään ikinä! Onneksi tämä toinen viikko on nyt myös selätetty ja on aika aloittaa lähtölaskenta meidän ivf- stimulaatiolle. Ensi viikolla alkaa vihdoin tapahtua ja kunnolla: maanataina saan lääkkeet ja kätilö opettaa minua pistämään sen. Keskiviikkona aloitetaan sitten pistämään. Akupunktio ajat ovat varattuna kahdelle seuraavalle viikolle, hoitoja tukevat yrtit ovat tilattu ja sosiaaliturvatoimisto on lähettänyt suostumuksen hoitojen rahoittamiseen! IVF- I'm ready for you!

Tämä pillerien napostelu on saanut minussa aikaan jonkin sortin minä- kriisin. Vaikka tässä näitä tabuja napsitaankin raskauden eteen, niin silti minulla on sellainen avuton olo, etten pysty nyt tekemään mitään tällä hetkellä tämän meidän vauva-asian eteen. Tajusin yksi päivä kuin salama kirkkaalta taivaalta, että lapsettomuus ja raskauden yritys ovat määritelleet elämäni täyspäiväisesti viimeiset puolitoista vuotta. Kuka minä oikeen olen, jos en olekkaan se ikuisesti raskautta yrittävä nainen joka epäonnistuu joka kuukausi? Kyllä, sekin on identiteetti muiden joukossa! Olen lentänyt paikasta toiseen kuin jokin super women konsanaan, jotta tulisin raskaaksi. En ole levännyt tai hellittänyt kertaakaan tämän asian kanssa. Tajusin sen pari viikkoa sitten, kun tulin ivf- suunnittelu lääkärikäynnin jälkeisenä päivänä kipeäksi. En ole ollut pitkään aikaan kipeä. Sain oikeen kunnon flunssan, kuumetta ja ihan hirveän darran. Ymmärsin parin päivän jälkeen mistä on kyse: muistan niin ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kuin todella tärkeiden tenttien jälkeen yliopistossa kokeneeni tämän ihan saman "flunssan". Minulla laukesi stressi sen lääkärikäynnin jälkeen ihan samalla tavalla, kuin noiden tenttien ja kokeiden jälkeen. Lääkärikäynnin jälkeen tuli ensimmäinen hetki, kun minun oli aika päästää  irti tästä yrityksestä niiden tyhmien pillerien takia. Lisäksi meidän ei tarvitsisi enään yrittää omin avuin. Siitä hetkestä lähtien tämä meidän ongelma olisi lääkärin armoilla!  Silloin ymmärsin, kuinka kovilla koko kehoni ja mieleni on ollut tämän yrityspaineen alla. Tänä päivänä olen kiitollistakin kiitollisempi näistä pilleri viikoista, sillä olen ollut niin poissa pelistä tämän flunssan kanssa, että jos alkio siirrettäisiin jo tällä viikolla, niin se varmasti kuihtuisi samantien pois tämän pirullisen viruksen kera. Alan vihdoin parantumaan ja minulla on pitkästä aikaa suhteellisen levännyt ja toiveikas olo.

Hoitojen alun innostuksen jälkeen olen myöskin alkanut ymmärtämään kuinka raskaat viikot meillä on edessä. Luulen, että se hormonien pumppaus on vielä se easy vaihe tässä touhussa. Se varsinainen jännitysnäytelmä alkaa sitten todenteolla punktiosta, kun aletaan jäninttämään, että kuinka monta kypsää munasolua sieltä saadaan? Hedelmöittykö niistä yksikään? Alkavatko hedelmöittyneet munasolut jakautumaan? Kestääkö jakautuminen? Saadaanko me mitään siirrettävää? Tämä koko touhu tuntuu ihan venäläisen ruletin pelaamiselta. Siihen päälle vielä piinapäivät ja mahdolliset menkat niin "hermoraunio- Emilia" varmasti palaa vanhana tuttuna itsenään. Apua, miten te naiset olette selvinneet tästä hullun myllystä? Minua on myöskin alkanut pelottamaan, että hoidot paljastavat jonkin kauhean parantumattoman syyn sille, miksi en tule raskaaksi. Minua pelottaa, että minä olen toivoton tapaus, enkä välttämättä koskaan voi tulla raskaaksi. Kaikista pelottavinta tässä on se, että tämä on se viimeinen oljenkorsi saada oma lapsi. Jos tämä epäonnistuu, niin vaihtoehtoja ei ole. Vaikka vielä toivoa riittää, niin varmaan oman mielenrauhan takia on pakko alkaa jollakin tasolla valmistautumaan ja miettimään mahdollista elämää ilman lasta. Voisin alkaa sisustamaan sitä hemmetin lastenhuonetta vierashuoneeksi. Tai voisi alkaa miettimään jotakin pidempää matkaa meidän kahden kesken jonnekkin tosi "not-preggy-approved"- kohteeseen. Vai onko tämä nyt se hetki, kun hankitaan koira?
No älkää pelästykö, ei me vielä luovuteta, mehän vasta aloitetaan! Nämä kaikki ajatukset ovat jotakin itsesuojelumekanismini tuotosta, koska ivf on tällä hetkellä suuri tuntematon. En tiedä yhtään mitä odottaa tulevilta viikoilta. Tämä hoitojen aloituksen tuoma tunneskaala on niin kirjava, etten ole ennen kokenut tällaista: olen täynnä intoa ja toivoa, mutta samaan aikaan minua pelottaa enemmän, kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.

ivf- nuo kolme niin kauhistuttavaa kirjainta

Me oltiin tänään meidän lääkärin luona suunnittelemassa meidän ivf- hoitojen aloitusta. Jännää! Aika hyvin olin perillä mitä hoidoissa tulee tapahtumaan, mutta minulle tuli ihan yllätyksenä, että hoidot aloitetaan täällä kolmen viikon kuurilla ehkäisypillereitä! Mitä!? Tuntuu tosi ironiselta, että tässä vaiheessa kouraan lyödään kuukauden satsi pillereitä! Olin aina ajatellut, etten tule niitä enään ikinä käyttämään. Lääkäri kertoi, että he ovat ottaneet tämän käytännön useiden tutkimustulosten perusteella, jossa yhden kuukauden ehkäisypillerien käytön jälkeen munasarjoja stimuloivilla lääkkeillä on todistetusti parempi vaste. Eli tarkoitus on sammuttaa minun oma hormoonitoiminta, jonka pohjalta on parempi lähteä piikittämään Gonal- f nimistä lääkettä. No, minäpä pengoin kotona kaapin pohjat ja löysin vanhat pillerit 2 vuoden takaa..harmikseni ne olivat kaikki vanhenneet. Elikkä apteekin kautta hakemaan ehkäisypillereitä, dear god! Apteekissa oli hauska tilanne, kun nuori palveleva mies kysyi ihmeissään, että tarvitsetko näitä vain kolmeksi viikoksi. Totesin, että kyllä. Mies katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että mitä järkeä siinä on? Lopetatko käytön kuukauden jälkeen? öö...mitä se sinulle kuuluu?? oli ensimmäinen reaktioni. Mies kysyy, että mihin ihmeen tarkoitukseen tällainen on? Pitkä jono takanani tiuskaisin kiukuspäissäni, että tarvitsen lääkkeen ivf- hoitoihimme. Kukaan ei sanonut sanaakaan sen jälkeen. Hiljaisuus valtasi apteekin :D Meinasin kuolla sisälläni naurusta. Lapsettomuus on kyllä paras tapa saada ihmiset hiljaiseksi!

Alan siis syömään niitä pillereitä heti kuukautisten alettua. Kolmen viikon jälkeen tulee tyhjennysvuoto ja heti viimeisen pillerin jälkeen alan pistämään gonal- f nimistä lääkettä. Kuudentena pistospäivänä on ensimmäinen kontrolliultra ja verinäyte. Siitä sitten 2- 3 päivän välein kontrolliin ja about kp 12 olisi tiedossa punktio, jossa munasolut kerätään hedelmöittämistä varten. Siitä 2-5 päivän päästä alkio siirretään kohtuuni. Kuulostaa simppeliltä. Ei se nyt niin kauhistuttavalta kuulostakkaan. Asiaa tuli lääkäri käynnin aikana niin paljon, että en vielä oikeen tiedä mitä ajatella. En ollut yhtään varautunut 3 viikon pilleri kuuriin. Se ärsyttää. Tuntuu, että me hukataan kolme viikkoa. Mutta jos kerran sen jakson ansiosta on paremmat mahdollisuudet tuottaa enemmän ja parempia munasoluja, niin tottakai olen siihen valmis. Ja kuten lääkärikin sanoi, se aika kannattaa nyt käyttää mielen lepäämiseen. Olla ajattelematta mitään vauvoihin liittyvää ja yrittää nauttia elämästä. Kuulostaa hyvältä. Luulen, että se kolmen viikon henkireikä tulee tekemään minulle hyvää. En olekkaan ottanut lomaa tästä yrityksestä puoleentoista vuoteen. Yritän parhaani mukaan ottaa siitä kaiken irti. Aion käydä paljon juoksemassa, salilla, juoda viiniä, syödä paljon sushia ja yrittää oikeasti olla ajattelematta tätä surua. Kolme viikkoa tulee menemään nopeasti ohi.

Meille selvisi myöskin, että täällä paikallinen kela maksaa ivf- hoidot kokonaan! Meidän ei tarvitse maksaa itse muuta, kuin lääkkeiden oma vastuu osuus joka on 50 euroa! Jes, rahastakaan ei tarvitse surra ollenkaan! Nyt ymmärrän, miksi maksan 50 prosenttia veroa palkastani. Kaikin puolin hoidot on järjestetty tosi hyvin: seurantaultrat voi varata aina joko aamuksi aikaisin tai illaksi myöhään, ettei niiden takia tarvitse olla töistä poissa. Ainoastaan punktio päiväksi pitäisi sitten pyytää päivä vapaata.
Huh huh! Shit just got real! No, eiköhän me tästä selvitä. Tolleen nopeasti laskettuna 5 viikon päästä olisi aika toivottavasti siirtää alkio kohtuuni ja meillä voisi olla ihan oikeasti mahdollisuus tulla raskaaksi. Ihan mahtavaa! Tällä hetkellä minulla on ihan tosi hyvä fiilis tästä. Kyllä me selvitään ja saadaan vielä oma vauva <3

Tällä hetkellä toivon, että menkat alkaisi nopeasti, että pääsen ehkäisypilleri kuurille mahdollisismman pian :D Olen tässä vaiheessa jo 99% varma, että tämä viimeinen inssi ei myöskään ole tuottanut toivottua tulosta. Eilen alkaneet tutut menkkoja edeltävät kuumat aallot yöllä ovat minulla aina varma menkkojen merkki. Lisäksi alavatsa on kramppaillut tuttuun menkkoja edeltävään tapaan eilen ja tänään. No, ei se mua nyt tällä hetkellä hirveesti sureta. Meillä on nyt pläni ja sitä pläniä lähdetään toteuttamaan täysin rinnoin. Alkais nyt ne menkat vaan nopeasti, pliiiis!

Ristiriitaisia ajatuksia

Ivf- hoitojen suunnittelukäynnin lähestyessä olen miettinyt paljon tätä meidän lapsettomuutta. Miten näin pitkälle on tultu, että me olemma aloittamassa koeputkihedelmöityshoidot? Olenko kuitenkin antamassa liian helpolla periksi? Pitäisikö meidän vielä yrittää luomuna, kun eihän meistä mitään vikaakaan ole löytynyt? Minulla on edelleen takaraivossani se tunne reilu viikko sitten lääkärikäynniltä, kun lääkäri sanoi että ivf voidaan aloittaa vaikka ensi kierrossa. Se helpotus ja kevyt olo minkä se sai minussa aikaan oli niin voimakas, että uskon minun tekevän oikean päätöksen aloittamalla hoidot. Nyt kuitenkin olen saanut päähäni, että luovutanko liian helpolla ja että tekeekö voimakkaat hormoonihoidot minulle vain hallaa, kun oma hormoonitoimintani näyttää olevan ihan hyvällä tasolla. Pitäisikö minun etsiä vastausta lapsettomuuteen luonnollisemmin keinoin? Voisiko kyse kuitenkin olla vain jostakin kehoni pienestä epätasapainotilasta, jonka takia en raskaudu?

Olen taas ahminut kirjallisuutta lapsettomuuden ihmeellisen maailman ympäriltä. Luin kirjan: "Infreakingfertility" jonka on kirjoittanut Melanie Dale. Hän kertoo oman tarinansa kuinka hän kamppaili monta vuotta lapsettomuuden kanssa ennen kuin lähti lääkäriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka lääkäriin menon kanssa ei pitäisi koskaan viivytellä. Hänelle toitoteltiin joka taholta, ettei hänellä ole kiire ja koska hän on niin nuori, hän kyllä raskautuu vielä. Eipä raskautunut. Lääkäri sanoi hänelle, että jos nuori nainen ei raskaudu vuoden aikana, jotakin on vialla ja silloin ei pitäisi viivytellä lapsettomuushpitojen kanssa. Olin tyyliin että: "kiitos, kun joku muukin ajattelee samalla logiikalla kuin minä!" Olen ihan hyvässä vauvanteko iässä, olen terve, normaali painoinen, hyvät elämäntavat omaava nuori nainen josta ei olla löydetty mitään poikkeavaa. Jossakin on pakko vaan olla vikaa ja pahasti, muuten olisin jo vuosi sitten raskautunut! Tämän kirjan luettua olin vakuuttunut, että on oikea päätös lähteä ivf-hoitoihin mahdollisimman nopeasti.

Sen jälkeen luin kirjan: "The infertility cure: the ancient chinese wellness program for getting pregnant" kirjoittanut Randline Lewis. Kirjassa Randline kertoo oman kokemuksensa lapsettomuudesta ja kuinka hän löysi vastauksen lapsettomuuteen kiinalaisen lääketieteen avulla. Hän on hoitanut tuhansia naisia, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta ja saanut heidät puolen vuoden sisällä raskautumaan. Hän lähestyy lapsettomuutta kehon epätasapainotilana, joka on mahdollista korjata kiinalaisen lääketieteen avulla. Hänen mukaan naiset lähtevät liian helposti hedelmättömyyshoitoihin ja varsinkin naiset, jotka ovat selittämättömiä tapauksia, hoidot saavat enemmän hallaa kuin mitään muuta aikaan. Pala nousi kurkkuun. Olen selittämättömästi lapseton ja kaikki pelaa kehossani kuten pitää. Pitäisikö minun vain jatkaa akupunktioo ja uskoa luonnon voimaan, että sitten kun kehoni saavuttaa täydellisen tasapainotilan, niin raskaus saa alkunsa?
Miksi en jaksa uskoa, että ne tuhannet naiset jotka raskautuvat vain vilkaisemalla puolisoaan, ovat täydellisessä tasapainotilassa elimistönsä kanssa!? En jaksa uskoa, että kehossani olisi jokin niin viallinen epätasapainotila, että raskaus ei voi alkaa. Kehon tapahan viestiä näistä epätasapainoista on juurikin erilaiset oireet. Minulla ei ole mitään oireita!

Miksi tämä asia vaivaa minua? Sydämeni sanoo, että oikea päätös on aloittaa ivf-hoidot ihan vaan jo senkin takia, että se on se seuraava tutkimusmuoto: onko syy hedelmöittymisessä, huonoissa munasoluissa, epänormaalissa jakautumisessa vai kenties kiinnittymisessä kohtuun? Ivf antaisi meille ihan hirveän paljon lisätietoa, että mikä menee pieleen. Toisaalta jossakin takaraivoni perimmässä nurkassa uskon vahvasti, että minä voisin tulla luonnollisesti raskaaksi. Minulla on niin säännöllinen kierto, tunnettava ovulaatio ja tarpeeksi pitkä luteaalivaihe. Eritän hedelmällistä valkovuotoa, kuukautisvuotoni kertoo kohdun limakalvon olevan tarpeeksi paksu. Miksi en tule raskaaksi??
Jos olisin vielä 2-3 vuotta nuorempi, yrittäisin vielä rauhassa vuoden lunnollisesti, mutta en tästä enään nuoremmaksikaan muutu. Lisäksi pääni ei enään kestä tätä epätietoisuutta ja joka kuukautista pettymystä.

Mitä mieltä te olette asiasta? Kiirehtivätkö naiset hätähousuina (kuten minä) hoitoihin, vaikka he voisivat hyvin onnistua luonnollisesti? Minua kiinnostaisi hirveästi selittämättömästi lapsettomien tarinat, te joista ei ole löytynyt pienintäkään vikaa tutkimuksissa ja silti ei lasta kuulu! Saitteko ivf-hoitojen avulla selville mistä loppujen lopuksi oli kysymys?

Ennätys lyhyt kierto

Ei tullut tästäkään kierrosta lasta eikä paskaa meille...vaikka kovasti pidin toiveet matalalla tässä kierrossa, niin tottakai pettymys on kova. Kyllä taas itkettää ja ärsyttää ja tekesi mieli huutaa keuhkot pihalle tätä maailman epäreiluutta. No, mutta ehkä sitten ensi kierrossa paremmalla tuurilla.
Minulla oli ihan hirveän lyhyt kierto. Viimeisen puolentoistavuoden aikana kiertoni ei ole kertaakaan ollut alle 30 päivää ja nyt pituutta tuli vain 27 päivää! Menkat alkoi jo dpo 12, kun kahdessa viimeisessä inssikierrossa ne ovat alkaneet dpo 16. Kyllä ne tuli taas ihan puskan takaa ja ihan liian aikaisin. En ymmärrä.

Ainoa selitys minkä nyt keksin, on se pregnyl-piikki. Mutta voiko se lyhentää luteaalivaihetta? Eikös sen pitäsii juuri toimia päinvastoin, sillä se määrättiin nimenomaan tukemaan minun luteaalivaihetta ja keltarauhastuotantoa. Eihän tuo 12 päivän luteaalivaihe nyt mikään vaarallisen lyhyt vielä ole, mutta kyllä se tietysti mietityttää, kun se aina on ollut vähintään sen 14 päivää itsellä. Täytyy mainita asiasta lääkärille seuraavalla kerralla.

Oloni on jotenkin ihan tyhjä. Minusta alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että meidän ei ole tarkoitus saada lasta. Kaikki muut onnistuu pitkänkin yrityksen jälkeen, mutta me ei. Me ei onnistuta sitten millään. Minun yksi suuri haave muutama vuosi sitten oli tulla äidiksi ennen 30 ikävuotta. No, se oli selvä jo vuosi takaperin, että siihen ei päästä joten asetin uuden haaveen: haluan olla raskaana ennen kuin 30 kilahtaa kelloon. Vuosikymmenet paukkuu minulla about kuukauden päästä, joten voin vain todeta tämänkin haaveen epärealistiseksi. Eihän niillä numeroilla loppupeleissä ole mitään merkitystä, mutta kyllä se olisi ollut kiva 30-ppis piristys jos ne maagiset kaksi viivaa olisi tullut tästä kierrosta. No, täytyy varmaan taas pistää haaveet uusiksi: haluan olla äiti ennen 35-ikävuotta!

Menkkojen alettua mieheni alkoi puhumaan, että hän haluaisi aloittaa ivf-hoidot mahdollisimman pian. Hän ei jaksa enään näitä inseminaatioita. Mietin asiaa paljon ja olen sitä mieltä, että minun on kunnioitettava hänen toivetta. Vaikka kyse on tietysti minun kehosta jota aletaan piikittämään ja punktoimaan, niin tottakai tämä asia on hänelle yhtä kipeä ja ärsyttävä. En tiedä yhtään ivf-jonoista klinikallamme, mutta taidetaanpa ainakin laittaa itsemme jonoon seuraavalla lääkärikäynnillä. En usko jonojen olevan kovin pitkiä. Kaikki tuntuu rullaavan tosi nopeasti klinikallamme. Jospa me alotettaisiin ivf-hoidot jo hyvinkin lähitulevaisuudessa! Tiedä sitten mitä lääkäri tästä tuumaa. Siellä vaan voisi hyvinkin selvitä lisää tämän meidän lapsettomuus mysteerin osalta.

Tässä kierrossa annetaan clomeille mahdollisuus. Katsotaan mitä se tuo tullessaan. Tämä kiertohan on sen takia ihan arvaamaton: se voi olla kaikkea yhdestäkään kypsymättömästä follista useampaan johtofolliin ja monikkoriskin takia peruuntuneen inssin väliltä...se jää ihan arvoitukseksi miten kehoni reagoi niihin lääkkeisiin. Kirjoittelen täällä sitten kuulumisia, että mitä tuntemuksia ne clomit saavat aikaan:)

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

Ps. Taitaa olla perinteisten menkka-sushien paikka tänä iltana ;)

....lääkärikäynneistä, akupunktiosta ja yrteistä!

Mistä ovat pienet tytöt ja pojat tehty? Lääkärikäynneistä, akupunktiosta ja kiinalaisista yrteistä! Tänään elellään kiertopäivä 12:sta ja oli taas aika vetää housut verhon takana alas ja levittää koivet lapsettomuuslääkärin nenän edessä yläviistoon kohti taivaita. Inseminaatiota edeltävässä ultrassa kaikki näytti taas hyvältä: limakalvo oli paksuuntunut päiviin nähden oikeen mainiosti ja tällä kertaa vasemmalta löytyi johtofolli, joka oli samaa koko luokkaa kuin viime kierrossa samana päivänä. Tuttuun tapaan taas verinäytettä varten labraan ja soittoa odottelemaan inseminaation ajankohtaa varten. Muistan pari kuukautta sitten, kuinka jännitys valtasi kehoni kontrolliultrassa ja soittoa odotellessa. Se oli niin uutta ja jännää ja olin täynnä toivoa. Nyt ei tunnu missään. Ei yhtään missään. Toivo on valunut kuukautisveren mukana vessanpönttöön ja sitä kautta johonkin syvimpään viemäriin. Tällä hetkellä tämä tuntuu pakkopullalta, joka on vain pakko hoitaa alta pois, että päästään IVF hoitoihin. Juteltiin lääkärin kanssa tänään hieman meidän hoitojen tulevaisuudesta ja nyt edetäänkin seuraavasti: saan jo tähän kiertoon pregnyl pistoksen varmistamaan munarakkulan irtoamisen ja jos ja kun menkat alkaa, niin ensi kierrosta vedetään sitten ihan kokonaan lääkkeelliseen kiertoon. Sitä yritetään samat kolme kertaa ja sen jälkeen edetään vasta IVF hoitoihin.

Olin helpottunut lääkärikäynnin jälkeen. Eihän näitä luomukiertoja jaksa loputtomiin yrittää, kun ei niistä näytä tulevan yhtään mitään. Olen iloinen, että pääsen testaamaan tuon pregnyl pistoksen. Voi ainakin olla varma, että ovulaatio oikeasti tapahtuu oikeaan aikaan! Kävin heti tilaamassa pistoksen apteekista ja saan sen jo tänään iltapäivällä. Sen hinnaksi tuli vain 6 euroa, ei paha! Käyn ensimmäisellä kerralla laitattamassa piikin omalääkärilläni ja hän saa opastaa, että voisin jatkossa laittaa piikin itse kotosalla. Nyt vaan odotellaan klinikan soittoa inseminaatiolle ja pregnyl-piikin laittamiselle. Ultran mukaan inssi tulee ajoittumaan maanantaille tai tiistaille.

Tänään on illalla taas tiedossa akupunktiohoito! Jes, sitä odotan ihan fiiliksissä. Akuhoitajasta on tullut minun yksityinen terapeutti 😁 Saan itkeä sylini täydeltä hänelle pahaa oloani. Hän kuuntelee ja tsemppaa samalla kun tökkii neuloja kehooni. Tänään oli myös aika aloittaa akupunktiosta saamani kiinalainen yrtti-kuuri, jonka pitäisi erityisesti lämmittää kehoani. Odotankin nyt mielenkiinnolla, että miten kehoni reagoi näihin yrtteihin. Seoksen nimi on An Tai Fang (Safety Fetus Formula kiinalaisen lääketieteen mukaan) jota otan 2g kolmesti päivässä. Olen saanut nyt ainakin tähän asti pidettyä aamulämpöni 36,0:ssa asteessa ja sen paremalla puolella. Viime kierrossa mentiin pahimillaan 35,6 asteessa. Baby steps, baby steps...

Minulla ei ole mitään odotuksia tämän kierron osalta. Ainoa mikä minua kiinnostaa, on tuo akupunktion vaikutus minun kehooni ja mieleeni. Jos tuntuu siltä, että mieleni on paremman oloinen tulevina luteaalipäivinä (en edes aio kutsua niitä piinapäiviksi tässä kierrossa! saa jäädä piinailut romukoppaan tässä kierrossa!), niin voisin jättää hoidon ohjelmaani. Akupunktiotahan suositellaan aloitettavaksi kolmea kuukautta ennen  lapsettomuushoitoja, eli se saattaa kestää kuukauden- pari, kunnes keho alkaa kunnolla reagoimaan neulotteluun. Voisin meinaan jatkaa niitä akuja ihan sinne meidän tuleviin lääkkeellisiin insseihin ja IVF hoitoihin asti. Olisi sitten keho oikeen rennossa tilassa, kun järeemmät hoidot alkavat. Toisaalta minulla on tällä hetkellä ihan hyvät fiilikset kaiken suhteen. Asiat näyttävät taas etenevän ja pääsen jo tässä kierrossa testaamaan uutta juttua! Sen jälkeen alkaakin sitten ihan aikuisten oikeasti meillä hoidot. Eihän tätä inseminaatiota luomukiertoon oikeen edes kutsuta vielä miksikään hoidoksi. Ne tulevat lääkkeelliset kierrot antaa hirveästi toivoa, että tänä keväänä meille voitaisiin suoda se kaikista paras ja ihanin ihme. Me emme luovuta <3

ps. nyt ottaisinkin innolla vastaan kokemuksia Pregnylistä!? Tuntuuko se jotenkin erilaiselta kuin luomu ovulaatio? Pianhan se selviää...varmasti tietysti jokaisen keho reagoi siihenkin eri tavalla.

Luovutus voitto?

Olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana huomannut aina menkkojen alettua, että olen henkisesti joka kerta ihan poikki. Kierron viimeiset päivät ovat käyneet ihan hirveän raskaiksi. Mieliala vaihtelee tunneittain toivon ja epätoivon välillä. Jokainen vessakäynti on kuin matka tuntemattomaan, kun pelottaa, että joko on verta paperissa. Yöt ovat levottomia ja pelon siivittämiä, kun pelkään, että herään hiestä märkänä ja menkat alkavat. Kehoni tärisee iltaisin. Pellottaa jo etukäteen, että miten selviän henkisesti taas menkoista. Viime kierrossa nämä tuntemukset olivat voimakkaammin läsnä, kun koskaan aikaisemmin. Odotukseni olivat taivaissa kaiken menneen niin nappiin. En kuitenkaan voi elää näin. Tämä on pidemmän päälle ihan hirveän raskasta keholleni ja mielelleni. Mietin itsekseni, että olisiko luovutuksen tuska helpompi kestää, kuin se joka kuukautinen hermoromahdus menkkojen alettua? Mitä jos vain luovuttaisin? En yrittäisi enään. Tiedän, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta en pysty enään jatkamaan elämääni näin. Tottakai "yrittäminen" jatkuu ja mielessäni olenkin jo IVF- hoidoissa. En usko, että inseminaatio tulee meitä auttamaan. Vika on melkein pakko olla joko itse hedelmöittymisessä, tai sitten kiinnittymisessä.
Olen tullut pisteeseen, että en vain jaksa tätä enään. Kehoni on varmasti han lukossa. Ei ihme, ettei sinne kukaan viitsi kiinnittyä.

Varasin ajan taas kontrolliultraan ja verikokeisiin kiertopäivälle 12. Se on ensi viikon perjantaina. Se tuntuu olevan ikuisuuden päässä. Sitä odotetaan taas kuin kuuta nousevaa ja sit kierron lopussa menkkojen alettua ihmetellään, että mihin se tammikuukin on taas hujahtanut. Sama rumba jatkuu 12 kertaa ja huomataan, että vuosi lähenee loppuaan ja me ei olla vieläkään raskaana...Näen tämän jo sieluni silmin. Rehellisesti sanoen minua ei huvittaisi yhtään mennä sinne lääkäriin. Ei se kuitenkaan mitään auta. Olen myöskin varma, ettei lääkäri tule lämpiämään hormoonilääkitykselle kohdallani. "Omat hormonit ovat aina niin paljon parempi vaihtoehto kuin lääkkeelliset". Tämä lausahdus lääkärin suusta on tullut vähän liiankin tutuksi viime kuukausina. No minkäs teet, kun ei ne omat täydelliset hormonini pysty saamaan lasta aikaiseksi! Taitavat olla jotenkin viallisia täydellisiä hormoneja.

Tämä huonoakin huonompi oloni sai minut etsimään tietoa akupunktiosta. Varasinkin ajan itselleni huomisillalle hedelmällisyyttä edistävään akupunktioon. He tekevät yhteistyötä lapsettomuushoidoissa olevien naisten kanssa. IUI, IVF ja ICSI potilaat tukevat hoitoansa akupunktiolla. Luin netistä naisten kokemuksia, missä he kertovat, että akupunktion suorittaja löytää kehosta epätasapainoja hoidon aikana ja hän pystyy esimerkiksi kertomaan, että onko ongelma hedelmöittymisessä vai esimerkiksi kiinnittymisessä. Odotan innolla, että mitä omasta kehostani paljastuu. Varmasti ainakin todella paljon huonoa energiaa ja jännitteitä. Aionkin nyt ottaa tähän kiertoon inseminaation tueksi tämän akupunktion. Olin lueskelevinani, että hoitoja pitäisi tehdä kerran tai kaksi ennen ovulaatiota ja vielä kai yksi tukemaan mahdollista kiinnittymistä. Nämä hoidot eivät tietysti ole ilmaisia, mutta mihinkä muuhunkaan minä tällä hetkellä rahani laittaisin. En ainakaan lastenhuoneen sisustamiseen!
Inseminaatio ei motivoi minua yhtään tässä kierrossa. Ihan sama minulle meneekö ajoitus nappiin vai ei, eihän sillä kuitenkaan ole kohdallani mitään merkistystä. Saimme postissa laskun ensimmäisestä inseminaatiosta ja olin yllättynyt kuinka "halpa" lysti se yksi kerta on. Kaikkine ultrineen ja verikokeineen maksoin 59 euroa koko kuukauden rumbasta. Odotin itse jotain 500 euron laskua😀 Maassa, jossa asun on kylläkin todella hyvä sosiaaliturva systeemi. Paikallinen "kela" maksaa inseminaatio kuluista yli 60%. Verojakin tietysti maksan paljon enemmän, mitä Suomessa maksetaan, että saavat kyllä korvatakin ison osan!

Mitenhän tämänkin sekavan kirjoitukseni voisi taas tiivistää...pääni on ihan sekaisin enkä jaksa enään. Luovutan, mutta en kuitenkaan luovuta. Inseminaatio ei innosta eikä motivoi minua enään. En usko sen mahdollisuuksiin.
Aikuisten oikeasti: yritän ottaa tähän kiertoon vähän rennomman asenteen ja yrittää ajatella, että tähän projektiin voi vielä mennä aikaa. Jokainen kierto vie meidät kuitenkin lähemmäksi sitä lopullista palkintoa. Tutustun kiinalaiseen lääketieteeseen ja yritän saada mieleni ja kehoni sitä kautta rennomaksi, jotta inseminaatiolla olisi paremmat mahdollisuudet onnistua. Kaikkea uutta on aina kiva kokeilla. Ja jos ei muuta apua ole, niin se ainakin varmasti auttaa minua rentoutumaan.
Anteeksi minun negatiivinen asenteeni, mutta kiertopäivä 2 se on vielä sallittua! Ja sitähän varten tämän blogin aloitinkin, että tästä tulisi se paikka, missä saa aidosti olla oma itsensä ja jakaa ajatukset. Tällä ei tarvitse vetää sitä tuttua tekohymyä kaapin hyllyltä ja todeta, että minulla on kaikki hyvin. Totuus kuitenkin on, että tällä hetkellä minulla on ihan hirveän paha olo, mutten voi kertoa siitä kenellekkään, paitsi miehelleni. Ja teille ihan parhaille lukijoille! Tulen varmasti päivittelemään lähipäivinä kokemukseni akupunktioon liittyen. Jos täällä joukossa sattuu olemaan joku, jolla on kokemusta akupunktiosta liittyen hedelmöityshoitoihin, niin kaikki kertomukset ovat tervetulleita!? :)

Kiertopäivä 1 ja yrityskerta satamiljoonaa jotain...

Viime yönä ne taas alkoi, menkat. En ole raskaana. Miksi olisin? En meille sitä ihmettä näköjään ainakaan helpolla suoda. Ei auta, vaikka kaikki menisi ihan nappiin. Kehossani ei tapahdu yhtään mitään, paitsi muka "niin täydellinen kiertoni". Ärsyttää, vituttaa, suututtaa, itkettää, pelottaa...ei tästä tule mitään. Aloin miettimään aamuyöllä menkkojen alettua, että mitä me tehdään tämän asian kanssa. Päätin, että haluan ottaa seuraavalla lääkärikäynnillä puheeksi inseminaation toteuttamisen lääkkeelliseen kiertoon. En tiedä onko se edes mahdollista, jos kerran omat hormoonit muka toimii niin ihanteellisesti. No ihan sama, aion vaatia yritystä lääkkeelliseen kiertoon. Jos sillä saisi buustattua ovulaatiota jotenkin..Täytyy soittaa tänään klinikalle ja varata taas aika follikkeliultraan. Vaikka ei yhtään nappaisi. Hävettää muutenkin soittaa sinne, kun meitä pidettiin jotenkin sellaisena helppona tapauksena: inssi kehiin ja rouva pamahtaa paksuksi. Nope!

Ennen ensimmäisen inseminaation toteuttamista meidän piti allekirjoittaa suostumus toimenpiteeseen, jonka yhteydessä oli tietopakettin inseminaatiosta. Siellä luki, että inssiä kannataa kokeilla 4 kertaa, jonka jälkeen mahdollisuus onnistumiseen pienenee. Meillä on jo puolet tehty tuosta neljästä kerrasta! Sen jälkeen tie vie meidät IVF hoitoihin. Apua! Kaksi ihmistä, joissa ei ole tiedettävästi mitään vikaa. Tai vikahan varmasti on minussa. Kyllä ne puolison simpat on nyt todettu niin huippu luokkaisiksi, että omassa kehossani ei vaan tapahdu jotakin mitä pitäisi.

Tehdään tästä nyt vielä vähän masentavampi teksti, kun mitä se nyt jo on: tänään on ensimmäinen päivä toimistolla kahden viikon loman jälkeen. Olen itkenyt melki koko yön, naamani on turvonnut ja punainen. Minusta ei huokaa yhtään levännyt olo kahden viikon loman jälkeen. Mitähän  meidän pomokin ajattelee...No ihan sama. Kai tämä taas tästä. Tässä kierrossa ei onneksi ole menkka kipuja. Tutut kivuttomat menkat niiden viime kierron hirveiden supistusten jälkeen! Yritän olla kiitollinen edes siitä!

Hyvää viikon alkua kaikille!

Vuosisadan menkat

Niin siinä vaan taas kerran kävi, että menkat puski läpi ja ne ovat olleen runsaimmat ja kivuliaimmat ikinä! Elikkä vuosisadan menkat. Voihan p***! Mulla oli vielä lauantaina niin varma olo, että raskaana ollaan. Menkat alkoi siis ovulaatioon nähden kaksi päivää myöhässä. Yleensä mulla alkaa dpo 14 ja nyt oli dpo 16. Tarkoitus olisi ollut testata viikonlopun jälkeen, mutta enpä taaskaan päässyt niin pitkälle :(
Itselläni on vahva tunne, että jokin kiinnittymisyritys siellä oli päällä, koska keho viestit oli jotenkin niin selvät. Vuodon alku ruskealla tuhrulla ja pari päivää myöhemmin ei ole ollenkaan tavallista minulle, minkä vuoksi epäilen vahvasti, että kiinnittymisyritys on tapahtunut. En tietenkään voi olla ihan varma, sillä raskaustestiä en tehnyt.

Eilinen päivä meni kutakuinkin itkiessä. Iltapäivällä tiedossa oli vielä yhden ystäväpariskunnan baby-partyt. Ihana mieheni sanoi, että jos haluan jäädä kotiin, hän voi mennä yksin käymään siellä. Sain kuitenkin kerättyä itseni ja lähdin mukaan vauvajuhliin. Vedin kaapista komeimman tekohymyni naamalle ja valehtelin ihmisille päin naamaa kuinka meillä on kaikki hyvin. Mutisin ihmisten uteluihin meidän yrityksestä, että onhan meillä vielä aikaa ja ne työt ja sitä ja tätä..you know the classic ones! Tänään en tullut edes kovin punasin silmin aloittamaan työviikkoa. Totesin vain, että eipä tapahtunut joulun ihmettä meidän perheelle..well...shit happens! Jotenkin mulla on todella tyhmä olo: kuvittelinko kaikki oireet pienessä mielessäni? En kuitenkaan jaksa uskoa, että niin kovan pahanolon ja vatsan sekaisin menemisen saa aiheutettua pelkällä toiveajattelulla. Rinnatkin olivat niin pinkeät ja ovat muuten vieläkin! Yleensä rintojen arkuus loppuu menkkojen alkaessa, mutta nyt aristaa edelleen.
Senkin takia tunne on vahva, että jotain siellä kehossa on tapahtunut.

No ei auta selittelyt markkinoilla. Täältä suosta on taas kerran noustava, vaikkei tällä hetkellä kiinnostaisi yhtään. Tällä hetkellä haluaisin luovuttaa koko homman. Ei se kuitenkaan ikinä onnistu. Ei me varmaan ikinä saada omaa lasta. Ei saisi ajatella näin kun tie on vielä hyvin alussa, mutta en voi sille mitään, että se ajatus kummittelee takaraivolla.

Soittelin tänään klinikalle aikaa uuteen inssiin. Ensi viikolla kp 12 minulle tehdään ultra ja verikokeet ja sit nähdään ehditäänkö inseminaatio toteuttamaan ennen joululomaa. Jos kierto etenee normaalisti, niin ei ehditä. Sekin painaa mieltä. Tästä tulee todennäköisesti taukokierto. Klinikalta sanottiin, että jos inssiä ei ehditä enään tekemään, niin lääkäri opastaa parhaat päivät yritykselle kotona. Meinasin alkaa huutamaan tuon kommentin jälkeen, että luuletko, että tälleen runsaan vuoden yrityksen jälkeen lääkärin neuvo oikeasta päivästä yhdynnälle saa meidät raskaaksi! No ei se hänen vikansa ole, että minä olen viallinen enkä voi tulla raskaaksi..työtähän hän vain teki.

Kyllä voi viikko alkaa synkissä tunnelmissa. Kaikki ottaa päähän ja en jaksaisi mitään joulua tänä vuonna. Tulisi vaan nopeasti se uusi vuosi, niin saisi heitettyä tämän paskan vuoden romukoppaan!
Voi apua! Lupaan, ettei seuraava postaukseni ole näin masentava :D Olen oikeasti ihan mukava ja suht positiivinen tyyppi!

Hauskaa viikkoa kaikille!