Vauvanvaatteista

Ajattelin vähän kirjoitella vauvanvaatteista: mitä ja kuinka paljon niitä ollaan tarvittu ja mitkä ovat olleet niitä eniten käytettyjä kappaleita. Ennen vauvan syntymää on tosi vaikea ensikertalaisen arvioida, että mitä tarvitaan ja kuinka paljon. Nyt muutaman kuukauden kokemuksen jälkeen on helpompi pohtia, että olivatko kaikki etukäteen ostetut vaatteet tarpeellisia, vai oliko siellä myös turhia juttuja seassa.

Jo ensimmäisien viikkojen aikana meille ilmeni, että me ei todellakaan oltu ostettu liikaa vaatteita etukäteen, päinvastoin. Bodeja kului joinakin päivänä 3kpl: yksi pissattiin märäksi hoitopöydällä, yksi kakattiin ruskeaksi imetyksen aikana ja yhden päälle puklattiin mahalaukun sisältö vähintään kerran päivässä. Me jouduttiin itseasiassa hakemaan hätäpäissään lisää pieniä bodeja, ettei meidän tarvinnut pestä pyykkiä joka päivä. Meidän lemppari bodeiksi ilmenivät lindexin kietaisubodyt mallinsa puolesta. Niiden malli sopii parhaiten meidän vauvan rakenteelle. Lindexin bodeissa on tosi kätevät ne tupla nepparit alapäässä. Meidän vauvalla on jotenkin pitkä vartalo verrattuna raajoihin, jonka vuoksi pidempi malliset bodyt sopii parhaiten. Lindexejä on meidän äiti lähettänyt useaan otteeseen meille tänne Belgiaan!

Newbien bodyt taas ei ole sopinut malliltaan ollenkaan niin hyvin, kuin nuo Lindexin. Niissä on jotenkin tosi lyhyt toi vaipan yli laitettava alaosa, joka on kaikissa koissa ollut aina tosi kihtana meidän vauvan päällä. Tykkään newbien eri kuoseista tosi paljon, jonka vuoksi harmittelin heti alkuun, että ne eivät mallin puolesta sovi hyvin päälle. Martinexin muumibodyt on ollut minusta tosi kivoja, mutta niissä on harmi, ettei niitä saa kietasumallina. Koot Martinexissa taas on tosi pientä, 62 koko meni meidän vauvalle 3-4 viikkosena, kun käyttöön oltiin just otettu muista vaatteista 56. Pahin pettymys kaikista ostamistani vaatteista on ollut nuo suomalaisen Blaa!:n bodyt! Ne ei ole sopineet sitten ollenkaan meidän vauvan päälle. Kaula-aukko roikkuu navassa, hihat ovat aivan liian löysät, kun taas bodia ei saa kunnolla kiinni, kun se on niin lyhyt mallinen. Meillä on nyt ollut about 10 bodya/koko ja se on ollut minusta ihan hyvä määrä. Ei tarvitse pestä joka päivä ja aina on varalla puhtaana pari kappaletta!

Meillä ihan todella suosikkeja ovat olleet haalaripuvut, joita ollaan käytetty tosi paljon! Talvella ja alkukeväästä vedettiin sisällä collegejumppari bodyn päälle, joka oli mielestäni juuri sopiva asuyhdistelmä pitämään vauva lämpimänä. Pelkällä bodylla tuntui olevan liian viileä. Kuvassa on POPin jumppari, joka on ihan mielettömän hyvänlaatusta kangasta. Mainion puvuista ja kuoseista tykkää myöskin tosi paljon ja ne on saanut ihan hirveästi kehuja täällä Belgiassa! Olen todella tyytyväinen, että meillä on ollut 3kpl/koko näitä jumppiksia, niin ei ole tarvinnut pitää joka päivä samaa.

Legginsejä ja kollegehousuja ollaan myöskin käytetty tosi paljon. Ne on musta jokapäiväiseen käyttöön parhaimmat, mutta vielä vähän aika sitten ongelmana oli se yläosa, kun pelkkä body päällä vauva tuntui hieman viileältä ja kollegepaidat on musta olleet tosi vaikeakäyttöisiä pienillä vauvoilla. Ne nousee aina kainaloihin vauvaa käsiteltäessä. Olen käyttänyt collarien ja bodyn kanssa vielä villatakkia päällä, mutta siinä on vähän samaa ongelmaa, kuin collegepaidassa. Juuri tämän vuoksi olen tykännyt käyttään enemmän kokohaalareita, ne pysyy hyvin päällä ja lämittää koko kehoa. Nyt lämpimien ilmojen tullen sisälläkin on lämpimämpää ja ollaan menty paljon collari/leggins-body yhdistelmällä kotona. Housuja/legginsejä meillä on ollut 5-6/koko, joka on riittänyt oikeen mainiosti. Housut likaantuvat harvemmin, kuin paidat!

Olen ihan hullaantunut tyttöjen mekkoihin ja hameisiin ja niitä olinkin ostanut aika paljon etukäteen. Nopeasti kuitenkin tuli huomattua, että ne ovat tosi epäkäytännöllisiä, sillä mekko nousee vauvaa käsiteltäessä ja vauvan leikkiessä kainaloihin. Lisäksi vauvamme laittaa tällä hetkellä kaiken suuhun. Niinpä myöskin se mekko menee suuhun, kun se siinä edessä roikkuu. Oli aika näky viime viikonloppuna kun puin hellemekon neidin päälle kun oltiin mummulavierailulla. Mekko oli kuin joessa uitettu päivän jälkeen :D Mekkoja olen pukenut vauvalle oikeastaan ainoastaan kun jonnekkin ollaan menty ja sekin on jäänyt niin vähälle koronan takia...Olen kuitenkin jokaikisestä mekosta  tallentanut kuvan muistoksi, sillä ne ovat vaan niin suloisia vauvan päällä <3 

Yökkäreitä olen tilannut useaan otteeseen äidiltäni suomesta. Ihan super suosikeiksi meillä nousi Lindexin yökkärit niiden kätevän edessä olevan vetoketjun vuoksi. Ne osottautui alussa parhaiksi, sillä niiden kanssa on kätevä vaihtaa vaippaa yöllä. Täältä Belgiasta saa pääosin sellaisia ihmeellisiä yökkäreitä, joissa on takana nepparit. Ala siinä sitten keskellä yötä avaamaan niitä neppareita takaapäin, jos vauvalla on vaikka sattunut juuri kakkavahinko. Lisäksi täällä on kaikki yöpuvut sellaisilla jalkaterillä, jossa varpaat ovat aina haudutettuna siellä yökkärissä...me tykätään nukuttaa vauvaa paljain jaloin, ettei jalat hikoaisi niin paljon. Nyt kun yösyötöt ja vaipan vaihdot öisin ovat historiaa, ei mallilla ole enään niin paljon väliä, mutta silti ollaan edelleenkin käytetty suurimmaksi osaksi Lindexin yökkäreitä. Meillä on ollut niitä noin 5kpl/koko. Täytyy vielä todeta, että kuvasta näkyy nyt se totuus: en ole silittänyt vauvan vaatteita ensimmäisen pesukerran jälkeen :D Siihen ei ole riittänyt aika eikä jaksaminen...naurattaa, kun ne esimmäiset vaatepostaukset ovat niin sieviä, siliteltyjä vaatteita. Todellisuudessa puetaan ryppyiset vaatteet päälle, eikä eroa enään vartin päästä huomaa...

Täällä on ollut jo pidempään tosi kesäisiä ilmoja ja huomasin pahimpaan korona-aikaan, ettei minulla ollut tarpeeksi kesävaatteita meidän neidille. Heti kun kauppaan taas pääsi, menin maski päällä ostamaan lyhyitä bodeja vauvalle. Halusin kuitenkin päästä kauppaan, sillä täällä koot ovat pienempiä ja huomasin, että jouduin ottamaan bodeista hänelle jo 74/80 koon! Apua! Ja ne ovat ihan sopivia...nyt on kuitenkin lyhyitä bodeja, joita ollaankin käytetty päivittäin. Nyt pitäisi vielä etsiä kivoja shortseja kesäksi!

Vauvan vaatteet ovat aivan ihania ja vaikka minä niihin pienen omaisuuden olenkin kuluttanut, niin päivääkään en ole katunut edes niitä kalliimpia ostoksia, jotka jäivät 2 käyttökerran jälkeen pieniksi. Olen saanut niin mielettömästi iloa vauvan pukemisesta ja kivat vaatteet ovat tuoneet ikimuistoisia ja suloisia kuvia, joita on kiva näyttää lapselle, kun hän on isompi. Täytyy kuitenkin myöntää, että panostaminen on jäänyt vauvan kasvettua, sillä olen huomannut, että useimmiten käytetään kuitenkin niitä samoja lemppari kappaleita, jos ne vain ovat puhtaina. Kesällä me pestään muutenkin useammin pyykkiä, kun saadaan kaikki ulos kuivumaan. Nyt kun vauvan kasvu (toivottavasti) vähän alkaa hidastumaan, aion panostaa taas muutamaan hienompaan ja laadukkaampaan kappaleeseen ja ne ihan jokapäiväiset arkivaatteet hoitoon ostan Lindexiltä ja täältä vastaavasta kaupasta, jossa hinta-laatusuhde on kohdillaan! Täytyy kuitenkin mainostaa täälläkin, että meidän neiti on saanut ihan hirveästi kehuja hänen kivoista vaatteista täällä, sillä meillä on melki kaikki vaatteet ostettu suomesta. Suomesta saa niin erilaisia ja värikkäitä kuoseja verrattuna tänne. Siitä on tullut itsellekkin hyvä mieli, kun vauvan pukeutumista on kehuttu!

Äiti palasi sorvin ääreen, vauva lähti tarhaan

Viime viikon maanantai oli elämäni pisin ja piinaavin päivä. Vietiin nimittäin meidän 4kk vauva päivähoitoon. Minä palasin toimistolle töihin täysipäiväisesti. Olen aina pitänyt itseäni enemmän urakeskeisenä naisena, kuin kotiäitinä. Olen ammatiltani arkkitehti ja minulle työura on tärkeä ja haluan kehittyä ammatissani koko ajan. Vaikka minusta tuli äiti, yritän antaa sen olla määrittämättä koko elämääni. Henkisen hyvinvoinnin kannalta on todella tärkeä pitää kiinni omasta identiteetistä, eikä antaa äitiyden määrittää koko elämää. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää niitä naisia, jotka ovat 2 vuotta kotona lapsen kanssa ja sitten parin kuukauden päästä jäädään uudelle äitiyslomalle baby #2 kanssa ja ollaan taas 2 vuotta kotona. Tai ymmärrän hyvinkin, että jotkut naiset tekevät sen päätöksen ja kunnioitan heidän päätöstään, onhan minunkin äitini aikoinaan hylännyt uransa ollakseen meidän kanssa kotona! Se ei vain sopisi itselleni! Itse en voisi kuvitellakaan olla rahallisesti riippuvainen miehestäni. Lisäksi menettäisin ammattiosaamiseni ihan totaalisesti sinä aikana ja saisin varmaan 10 kertaa potkut. Minusta naisten on väärin valittaa epätasa-arvosta palkkojen suhteen jos he ovat 4 vuotta miltei yhtä putkeen kotona. Fakta tietysti on, että naisten ne vauvat tänne maailmaan on puskettava ja heidät ruokittava ensimmäisten kuukausien aikana, mutta ei siihen 4 vuotta tarvitse varata, jos ei sitä itse halua.

Mutta täytyy todeta, että on se 4kk ikäinen vauva ihan hirveän pieni laittaa hoitoon, itkiessä tietokoneen takana meni ensimmäinen työpäiväni. Mietin meidän neitiä ihan koko ajan. Olin käynyt hänen kanssaan tutustumassa tarhaan edellisellä vikolla ja hän oli siellä puoli päivää itsekseen perjantaina, ennen virallista aloitusta. Vauvamme oli itkenyt hoidossa ensimmäisenä päivänä aika paljon, joka särki sydämeni ihan totaalisesti tullessani kotiin. Meille kirjoitetaan vihkoseen raportti joka päivältä: miten nukkunut, kuinka paljon juonut maitoa, mitä puuhaillut ja onko ollut itkuinen.
Maanantaina tuntui, kuin sydän olisi noussut kurkkuun. Onneksi olin sopinut pomoni kanssa, että aloitan pikkuhiljaa ja teen ehkä koko kesän vielä lyhyempää päivää, että voidaan hakea neiti vähän aikaisemmin kotiin. Ensimmäinen päivä oli mennyt vähän itkuisissa merkeissä. Toinen päivä taas oli sujunut jo hyvin, vauvamme oli ollut iloinen ja naureskellut hoitajille. Hän ei ollut enään itkenyt. Taakka putosi harteiltani ja sain edes vähän keskityttyä töihin. Keskiviikkona vauvamme oli ollut niin hyvällä tuulella hoidossa, että hän oli vain naureskellut ja leikkinyt koko päivän! Hän oli jopa vähän itkenyt, kun mieheni oli hakenut hänet kotiin ja hänen piti lopettaa leikki muiden tyttövauvojen kanssa :D Vitsi kunka hyvä mieli siitä tuli itselle ja sen jälkeen olen voinut jo rentoutua töissä ja saan asioita tehtyä! Tällä viikolla hoito on taas alkanut hyvin ja neiti on ollut ihan super hyväntuulinen niin hoidossa, kuin kotonakin sen jälkeen.

Olen paljon pohtinut tämän hoidon aloituksen jälkeen sen vaikutusta vauvan kehitykseen ja olen tullut siihen tulokseen, että hoidon aloitus varhaisessa ( ei nyt ehkä vielä ihan näin varhaisessa) vaiheessa auttaa vauvaa monessa eri suhteessa, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä, vierastamisessa, päivärytmin luomisessa... Vaikka vauvallamme on ollut suhteellisen hyvä päivärytmi jo ennen hoidon aloittamista, on se rytmi jämäköitynyt entisestään hoidon aloituksen jälkeen. Hän on selvästi väsyneempi iltaisin päivän aktiviteeteistä ja nukahtaa helpommin ja syvemmin yöunille. Lisäksi aamuherääminen on löytänyt luonnollisen rytmin klo 7:30. Hänen päivänukkuminen on myöskin parantunut hoidon myötä ja hän nukkuu rytmikkäämmin päiväunia hoidossa, kuin kotona. Hoitaja minulle puhuikin, että tämä on hyvin tuttu ilmiö heille uusien vauvojen kanssa. Muiden vauvojen kanssa puuhailu väsyttää heitä, jonka vuoksi he nukahtavat helpommin päiväunille.

Täällä on ollut nyt koronan vuoksi paljon kirjoittelua perheistä ja perherituaaleista, kun perheet ovat joutuneet yhtäkkiä tilanteeseen, että kaikki viettää päivät yhdessä kotona saman katon alla. Se on monissa perheissä johtanut kriisiin, koska vanhemmat eivät saa töitä tehtyä ja lapset mellakoivat ilman kavereita kotona. Luin todella mielenkiintoisen artikkelin eräältä professorilta, joka oli tutkinut hoidon vaikutusta vauvan ja taaperon kehitykseen. Tutimustulokset olivat ihan selvät: aikaisin hoitoon laitetut vauvat olivat myöhemmin elämässään sosiaalisempia ja heillä oli parempia kaverisuhteita. Lisäksi he menestyivät myöhemmin elämässään paremmin koulussa ja ammateissaan ja heillä oli parempi suhde vanhempiinsa kotoa pois muttamisen jälkeen. Tutkimuksen ydin oli siinä, että perheitä, lapsia ja vanhempia ei ole tarkoitettu elämään kaiken aikaa yhdessä, vaan lapsi tarvitsee kehityksen kannalta hoitoa ja vierasta ympäristöä kun taas vanhemmat tarvitsevat työympäristöä ja työkavereita hyvän mielenterveyden kannalta. Kuulostaa ihan loogiselta. Mikä sitten on se oikea ja paras ikä aloittaa hoito vauvalle? Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on jotakin Suomen luksuspitkän äitiysloman ja meidän naurettavan lyhyen loman väliltä. Sanoisin, että itse olisin voinut olla vielä kuukauden- pari kotona, että olisin voinut jatkaa imetystä hieman pidempään.

Hyvin ollaan kuitenkin selvitty ja pahin on nyt takanapäin. Pikkuhiljaa vauvan vieminen tarhaan aamulla on muodostunut rituaaliksi. Odotan ihan mielettömästi joka päivä neidin näkemistä iltapäivällä ja voi sitä onnen riemua kun pääsen häntä halaamaan työpäivän jälkeen! Viikonlopusta nautitaan ihan eri tavalla ja huomaan, että olen ihan 100% henkisesti läsnä kun sitä aikaa vauvan kanssa on. Puhelin laitetaan hyllylle ja keskitytään ihan vain vauvaan <3 Olen rakastunut häneen taas niiiin paljon enemmän hoidon aloituksen jälkeen!

Mitä mieltä te olette vauvan hoitoon laittamisesta? Kuinka kauan te aiotte/olette olleet vauvan kanssa kotona? Kärsiikö teidän ammattiosaaminen äitiyslomasta?

Vauvan kylvetysvinkkejä?

Meidän neiti on kaikinpuolin ihan hirveän helppo vauva. Hän ei turhista kitise eikä itke. Hän on nauravainen ja hyväntuulinen ja viihtyy myös yksikseen leikkien. Hän itkee oikeastaan ainoastaan nälkää (itku kiihtyy nollasta sataan sekunnissa) ja yliväsymystä. Jos väsymys syystä tai toisesta yltyy liian kovaksi, alkaa hän itkemään tietyllä tavalla, joka poikkeaa hänen nälkäitkustaan.

Sanoisin, että hän on pieni enkeli. Meillä on kuitenkin yksi itkuongelma, jota me ei vaan saada ratkaistua. Nimittäin vauvan kylvettäminen. Kun häntä kylvetetään, hän itkee täyttä kurkkua siihen saakka, kunnes hänet otetaan vedestä pois. Ihan alussa, muutaman viikon ikäisenä vauvamme nautti kylvetyksestä. Hän rauhottui vedessä ja sai hymyn kasvoille vedessä polskuttelusta. Jossakin puolentoistakuukauden iässä asia muuttui yhtäkkiä ja hän alkoi itkemään vedessä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Viimeiset 2kk hän on itkuhuutanut joka ikisessä kylvyssä, mikä hänelle ollaan annettu. Meillä on tapana kylvettää vauva 2-3 kertaa viikossa, nyt näiden kylpyitkujen takia ollaan menty 2x/viikko meiningillä.

Tässä vähän meidän kylpytottumuksistamme:

käytämme Stokken Flexibath kylpyammetta XL koossa. Vedenlämpötilaa pidetään keskimäärin 37 asteessa, mutta ollaan kokeiltu viime viikkoina kaikkea 36 ja 38 asteen väliltä. Kaikki itkettää. Pidämme kylpyhuoneen lämpötilaa 24 asteessa, jotta vauvalla olisi mukava olo huoneenlämmössä. Laitamme kylpyveteen hieman vauvoille tarkoitettua kylpyöljyä, mutta ollaan kokeiltu myöskin ilman. Annamme vauvan potkia ammeen seiniä vasten, josta hän alussa tuntui nauttivan kovastikin. Kaikki itkettää! Kyselimme viimeksi lääkäriltä vinkkiä asiaan ja hän sanoi lämpötilan muuttamisen ja toisena vinkkinä antoi vauvan kietomisen harsoon kylvyn ajaksi, joka saattaisi myöskin rauhoittaa ja antaa hänelle turvallisemman tunteen vedessä. Kokeiltiin, mutta hän tuntui itkevän kahta kauheammin. Ollana myöskin kokeiltu antaa vauvan istua vauvoille tarkoitetuissa kylpytuolissa, jonka voi laittaa kylpyammeeseen. Ollaan kokeiltu myöskin laittaa ammeeseen enemmän vettä ja vähemmän vettä...

Teemmeköhän me jotakin väärin vai vierastaako vauvamme vain syystä tai toisesta vettä? Vitsi meillä on ikävä niitä ensi viikkojen kylpyhetkiä, joissa vauva rauhottui veteen ja nautti polskimisesta! Meillä ei ole sattunut mitään vahinkoa, että vettä olisi roiskunut vauvan päälle tai että hän olisi vahingossa nielaissut vettä ja pelästynyt sitä kautta.

Onko kenelläkään antaa vielä jotakin vinkkiä, mitä voitaisiin kokeilla asian helpottamiseksi?
Oletteko te käyneet vauvojen kanssa suihkussa? Me ei jotenkaan uskalleta kokeilla sitä suihkua, kun meitä molempia pelottaa, että vauva tippuu märkänä sylistä...

Synnytyksen jälkeisiä vaivoja, joista kukaan ei varoittanut etukäteen

Synnytyksestä on nyt kulunut kolme ja puoli kuukautta ja vasta nyt kroppani alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä omalta entiseltään. En olisi ikinä uskonut, että raskaus ja synnytys on naisen kropalle niin kova koettelemus, että vielä kuukausienkin jälkeen on vaivaa. Tai kyllähän kaikki aina sanoo, että kroppa muuttuu raskauden ja synnytyksen myötä, mutta olin itse jotenkin ajatellut, että hyväkuntoinen ja urheilullinen kroppani palautuu nopeasti. Jutellessa hyvän ystäväni kanssa synnytyksen jälkifiiliksistä sain idean tehdä niistä postauksen ja kertoa niistä noloimmistakin vaivoista, joista joko kärsin yksin tai sitten niistä ei vaan kehdata puhua :D

1. Alapää on viikko kaupalla niin kipeä, että niin istuminen, seisominen kuin makaaminenkin sattuu. Veikkaan, että tähän vaikutti se, että se ponnistusvaihe oli niin kamalan vaikea itselle. Tie oli ahdas ja vauva ei meinannut mahtua tulemaan häpyalueen läpi, jonka vuoksi alapää oli synnytyksen jälkeen kuin "taistelukenttä sodan jälkeen" gynekologin sanoin. Leikelty ja liimattu! Ei ehkä koskaan enään se vanha entisensä :D

2. Pissaaminen oli inhottavaa ties kuinka pitkään synnytyksen jälkeen. Pissa lenteli ympäri ämpäri ties mihin suuntaan, kuvittelen sen olevan miehillä juuri sellaista. Synnytyksen jälkeen oli pakollista antaa virtsanäyte, jota en myöskään meinannut saada osumaan muovikuppiin. Taisi olla kolmas kerta, kun sain pissaa sen verran varastoon, että siitä sai otettua tarvittavat näytteet. En saanut rakkoa tyhjenemään kokonaan, kunnes fysioterapeutti neuvoi minua kumartumaan pissaamisen jälkeen pytyllä etukenoon ja rentouttamaan kehon. Sillä niksillä sieltä rakosta valui vielä saman verran jo pissattua virtsaa.

3. Luulen, että liittyen hormooneihin, vatsa veti niin kovalle, etten pystynyt varmaan viikkoon käymään suurella hädällä vessassa. Sain rautakuurin romahtaneen hemoglobiniin ja rautavarastojen vuoksi joka varmasti pahensi tilannetta, mutta tilanne muuttui niin pahaksi, että minun piti mennä lääkäriin ruiskulle, jotta sain suolistoni tyhjennettyä. Ummetus jatkui minulla 2kk synnytyksen jälkeen!

4. Järjetön hikoilu öisin. Hikoilin öisin niin paljon, että jouduin useamman viikon ajan päivittäin vaihtamaan lakanat ja yövaatteet. Veikkaan, että liittyi osaksi imetykseen ja osaksi hormoonitasojen muuttumiseen.

5. Yhdyntä sattuu niin h*** paljon! Asia on hirveän yksilöllinen, kuka milloinkin synnytyksen jälkeen on valmis harrastamaan seksiä puolison kanssa. Siihen vaikuttaa niin paljon oma jaksaminen ja valvotut yöt vauvan kanssa ei todellakaan buustaa sitä halua! Meillä oli päätetty odottaa asian kanssa vähintään jälkitarkastukseen saakka, joka minulla oli 8vk synnytyksen jälkeen. Sieltä kun puhtaat paperit tuli, päätettiin kokeilla ja itkemiseksi kivustahan se homma meni. En ollut ikäpäivänä edes osannut kuvitella, että se voi sattua niin paljon. Ei muuta kun uusi tauko hommaan! En voi edes ymmärtää miten joku voi saada toisen vauvan vuoden ikäerolla ensimmäiseen! Onneksi kipu on alkanut helpottamaan ja alapää alkaa tuntua taas normaalilta. Lääkäri sanoi minulle, että pahojen repeämien vuoksi minulla on kertynyt sen verran arpikudosta emättimeen, joka saa ensimmäisillä kerroilla venyessään aikaan kipua. Kun kudos tottuu siihen, kipu alkaa lakkaamaan. Kivaa, not!

6. Virtsankarkailu urheillessa. Minulla ei ole ikinä ollut elämäni aikana virtsankarkailua. Itse aloitin kevyen liikkumisen (juoksun ja lihaskunnon omalla kehonpainolla) jälkitarkastuksen jälkeen. Juostessa huomasin, että minullahan on virtsan karkailua! Ei muuta kun juoksu hetkeksi vielä tauolle ja keskityin päivittäiseen lantiopohjan lihasten harjoittamiseen. Sen myötä olen saanut virtsankarkailun loppumaan myös juostessa, enkä tunne itseäni enään vanhaksi naiseksi :D

7. Mieliteot liittyen ruokaan. Minulla ei ollut raskauden aikana minkäänlaisia mielitekoja. Synnytyksen jälkeen taas asia on ollut ihan toisin. Voisin syödä asioita, joita en aikaisemmin olisi voinut edes kuvitella. Voisin syödä ihan mitä vain ja milloin vain. Syön kuin hevonen. Mutta en ole lihonnut yhtään. Varmasti imetyksen aiheuttamaa.

Tällaisten nolojen juttujen kanssa olen kamppaillut synnytyksen jälkeen, mistä en ollut ikinä kuullut ennen koko raskautta. Ärsyttäviä vaivoja, mutta kun katson vauvaamme, tekisin sen kaiken samantien uudestaan hänen puolestaan!
Millaisia "vaivoja" teillä on ollut synnytyksen jälkeen ja kuinka kauan ne kestivät?

Ensimmäinen äitienpäivä

Moikka! Kirjoitan pienen tauon jälkeen vähän kuulumisia. Tai minulla on luonnoksissa parikin postausta puolivalmiina, mutten niitä lopulta ikinä ole saanut valmiiksi. Blogin kirjoittaminen on paljon mietityttänyt viime aikoina. Olen huomannut, ettei vauvaan liittyvät postaukset enään kiinnosta porukkaa ollenkaan sillä tavalla, kuin lapsettomuuteen ja raskauteen liittyvät postaukset. On ollut ihan mieletöntä huomata, kuinka paljon meidän hoitoihin liittyviä postauksia on luettu. Toivon, että tästä tosiaan on ollut vertaistukea teille muille hoitojen kanssa kamppaileville tai kamppaileille! En nyt vielä heivaa tätä blogia hyllylle, täytyy vähän miettiä, että jatkanko meidän vauvasta kirjoittamista...Siinä tapauksessa olisi melkein paras aloittaa puhtaalta pöydältä, sillä otsikkokin viittaa niin voimakkaasti lapsettomuuteen. Mietitään asiaa! Kertokaahan tekin: lukeeko tätä enään kukaan? Kiinnostaako teitä meidän vauva-arki?

Meidän vauva on tällä hetkellä 3,5 kuinen aivan ihanan viehättävä pallero! Meillä menee aivan suunnattoman hyvin hänen kanssaan. 7 viikkoisena hän alkoi nukkumaan yöt läpeensä heräämättä ja sillä mennään edelleen. Neiti nukkuu jo omassa "isossa" sängyssään ja minä olen matkannut takaisin omaan sänkyyn mieheni viereen kerrosta alemmas, koska ne yöt tosiaan menevät niin hyvin. Meillä on kamera vauvan sängyn vieressä ja minulla on yöpöydällä monitori, josta näemme hänet. Eipä sitä monitoria paljon olla tarvittu, mutta itsellä on turvallisempi tunne, kun se siinä vieressä on päällä. Vauva nukahtaa iltaisin klo 22 aikoihin ja nukkuu noin 07- 08 aamulla. Herätessään neidillä on aina suurtakin suurempi hymy kasvoilla, kun hänet hakee sängystä. Maailman ihanin hymy maailmassa! Vauva nukahtaa illalla itsestään ilman mitään kitinöitä. Joskus jo olkkarissa minun tai miehen syliin, josta hänet kannetaan sänkyyn jatkamaan unia. Joskus hänet vain kannetaan sänkyyn ja hän sinne sitten hyvin nopeasti nukahtaa.

Päivät sujuvat meillä tosi vaivattomasti. Neiti leikkii paljon matolla ja on pääasiassa tosi hyvätuulinen ja nauravainen tapaus. Pari viikkoa sitten hän kääntyi ensimmäisen kerran vatsalta selälleen, mutta toisinpäin selältä vatsalleen ei olla vielä käännytty. Käydään päivittäin ulkoilemassa ja luetaan satuja ja loruja. Isäkin on päässyt seuraamaan neidin kehitystä ihan vierestä tämän koronatilanteen ansiosta, sillä hän on tehnyt jo maaliskuun puolesta välistä etätöitä kotoa käsin. Me olemme päässeet nauttimaan meidän vauvakuplasta täysin siemauksia kolmistaan. Ollaan päästy kokemaan vauva-arki aika mielettömällä tavalla (varsinkin mies), joka ei olisi ikinä päässyt seuraamaan tyttärensä kasvua näin intensiivisesti ilman karanteenia. Painoa neidillä on tällä hetkellä 7,3kg, eli käyrän aika ylärajoilla mennään :D Hän on pullukka!62 vaatteet on jo heivattu kaapin pohjalle ja käytössä on nyt 68 ja jopa 74 senttiset tietyistä merkeistä.

Imettämistä olen alkanut lopettamaan tällä viikolla töihin paluun vuoksi. Kahden viikon päästä on aika palata töihin ja vauva menee päivähoitoon. Imetys helpottui 6-8 viikon jälkeen ja nyt minua harmittaa, että se pitää jo lopettaa. Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka minua kannustivat sen imetyshomman kanssa. Sain teistä todella paljon lisätsemppiä jatkaa sitä touhua, vaikka sen takia tulikin vuodatettua joen verran kyyneleitä.

Tuleva äitienpäivä herättää minussa ihan mielettömästi eri tuntemuksia. Olin ajatellut, että ensimmäinen äitienpäivä tulee olemaan onnen täyttämä, mutta yllätyksekseni olenkin huomannut, että asia ei varmasti tule niin olemaan sunnuntaina. Lapsettomuus ja sen jättämät haavat ovat palailleet mieleen todella voimakkaina viime päivinä. Mietin, että miten ihmeessä juuri me ansaitsimme onnistua hoidoilla? Miksi niin moni muu ei ikinä onnistu? Miksi elämä on niin hirveän epäreilua? Minua surettaa ihan jokaisen lapsettomuudesta kärsivän tai kärsineen puolesta. Kunpa voisin kantaa osan teidänkin surusta sunnuntaina. Kunpa voisin jakaa tämän lapsen tuoman ilon teidän kaikkien kanssa. Kunpa voisin halata ihan jokaista, jonka sydän on tällä hetkellä särkyneenä tuhansiksi palasiksi.

Kahden päivän päästä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun se pitkään odotettu ja kaivattu plussa pärähti raskaustestiin. Muistan sen päivän ja hetken kuin eilisen. Muistan ihan tarkasti mitä silloin olin tekemässä kun puhelu klinikalta tuli positiivisten uutisten kera. Muistan kuinka todella varovaisesti ajattelin, että jos kaikki menee hyvin, pääsen ensi vuonna viettämään itse äitienpäivää ja tässä sitä ollaan: tuore äiti maailman ihanimman tyttären kanssa. Jos vain mietinkin miten toisin asiat voisivat nyt olla, jos alkionsiirto ei olisikaan onnistunut, iskee paniikki siitä, etten olisi ikinä saanut meidän tyttöä syliimme. Pelkkä ajatuskin saa minut voimaan pahoin.

Toivotan sydämeni pohjasta hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille kokeneille konkareille, kuten meille tuoreille tulokkaille, jotka pääsevät viettämään kyseistä juhlapäivää ensimmäistä kertaa. Mutta sitäkin enemmän ajatukseni tulevat olemaan kaikkien lapsettomien keskuudessa, joille kyseinen päivä on se helvetti maan päällä. Kannan osaa teidän tuskasta ja toivon, että saatte pian kaipaamanne ja ansaitsemanne käärön syliin! Olen myöskin päättänyt olla postaamatta mitään äitiyteen liittyvää sosiaalisessa mediassa äitienpäivänä. Tiedän niin hyvin kuinka paljon ne äiti-vauva päivitykset sattuvat sinä päivänä, enkä halua aiheuttaa sitä surun, kärsimyksen ja inhotuksen tunnetta kenellekkään.