Halfway there!

Tänään poksahti 20+0 rikki, eli raskauden puoliväli on saavutettu! Aika on mennyt loppujen lopuksi todella nopeasti ja ajatus siitä, että raskaus kestää enään tämän saman ajan mitä se on tähän mennessä kestänyt, saa pään kieltämättä vähän sekaisin. Jos kaikki menee hyvin, niin pian meitä on oikeasti kolme! Olo on ollut edelleen todella hyvä. Ruoka maistuu muttei liikaa, treenaaminen on tuntunut vielä hyvältä, väsymys vaivaa silloin tällöin, varsinkin jos viikonloppuisin ilta venähtää vähän pidemmäksi, niin seuraavana päivänä väsyttää. Mitään kolotuksia tai kipuja ei ole ollut missään päin kehoa.

Maha on alkanut pyöristymään ihan kivasti. Tai verrattuna moneen muuhun olen edelleen todella pieni, mutta jos vertaan omaan normaaliin, minulla on jo kunnon pötsi! Jos päällä on kireä toppi tai paita, niin vatsan huomaa jo selkeästi. Väljempien vaatteiden alta ei vielä raskausvatsa erotu. Housut eivät mahdu enään päälle, enkä ole silti saanut aikaseksi mennä hommaamaan mitään sopivia housuja. Nämä viime ja tän viikkoiset ihanat kamalat intiaanihelteet (+34 astetta!) ovat mahdollistaneet löysien mekkojen ja hameiden käytön, minkä vuoksi olen saanut itselleni vähän lisäaikaa hommata raskaushousuja. En tiedä mistä ja millaisia niitä pitäisi ostaa. En ole löytänyt mistään mitään kivoja. Mistä te olette ostaneet raskaushousuja/farkkuja?

rv 20+0

Likkeet ovat edelleenkin tuntuneet todella hentoina, mutta nyt viimeisen viikon aikana kuitenkin jo vähän selkeämmin. Vahvuudeltaan ne eivät kuitenkaan ole lähelläkään sellaista, että mies voisi niitä mahan päältä tuntea. Liikkeissä ei ole vielä mitään säännöllisyyttä, niitä tulee ja menee ja välillä on päiviä, ettei tunnut oikeen mitään. Minulla ei ole istukan paikka selvillä, tai siitä ei manittu sen enempää mitään 12 viikon ultrassa, mutta jotenkin veikkaan, että se olisi etupuolella vaimentamassa niitä tuntemuksia. Ensi viikolla meillä on rakenneultra, niin täytyykin kysyä lääkäriltä sitä istukan paikkaa. Ultraa me kovasti jo odottelemme, sillä viime kerrasta on jo melkein 2 kk aikaa! Kiva päästä näkemään, että onko siellä mahassa kaikki hyvin.

Muuten täällä elellään normi arkea päivä kerrallaan. Kiirettä on pitänyt, sillä talossamme on ollut paljon remppa juttuja viime viikkoina. Tällä viikolla olemme jopa vähän evakossa, sillä alakertaan asennetaan parkettia. Ihanaa kuitenkin, että pitkä remppa saadaan nyt päätökseen ja talomme on valmis vastaanottamaan meidän uuden tulokkaan. Olen jotenkin hurahtanut ihan täysin jonnekkin vauvakuplaan ja voisin vain koko ajan miettiä ja katsella vauvan vaatteita ja tavaroita. Olin viime viikonlopun suomessa ja toin sieltä kokonaisen matkalaukun vauvan vaatteita mukanani..oli ehkä vähän jopa huono omatunto niistä kaikista ostetuista vaatteista, mutta sitten taas toisaalta olin todella tyytyväinen kaikkiin löydöksiin. Lisäksi sain kassillisen kaikkia tosi laadukkaita vauvan vaatteita veljeni vaimolta, joita he eivät enään tarvitse. Voisin taas vähän esitellä vaatekaappia eteenpäin, kun saan vaatteet vaan lajiteltua ja kuvattua.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kurkistus vauvan vaatekaappiin, osa 1

Täällä on menossa rv 18+3, eli kovaa vauhtia raskauden puoliväli lähenee. Maha on nyt selkeästi alkanut pyöristymään viime viikkojen aikana. Kuntosalillakin selvästi treenitopin alta näkyy, että joku pömpöttää. Farkun napit eivät mene enään kiinni ja housut ovat alkaneet puristamaan mahan kohdalta. Olen alkanut tuntemaan ihan todella hentosia liikkeitä silloin tällöin, lähinnä iltasella nukkuman käydessä. En tunne päivittäin, mutta silloin tällöin. Olo on ollut todella hyvä ja energinen viime viikkojen aikana ja jotenkin huomaan nyt viimeisen 2- 3 viikon aikana, että ruokahalu on oikeasti palannut normaaliksi sen ekan kolmanneksen pahoinvoinnin jälkeen. Viikot 12- 16 meni jotenkin vielä sillä meiningillä, että kasviksia ja terveellisiä asioita ei tehnyt mieli, mutta nyt on taas alkanut maistumaan! Olenkin saanut ruokavalioni takaisin normaaliin terveelliseen ja siitä olen erittäin iloinen! Olen jaksanut käydä treenaamassa noin 4 kertaa viikossa ja sekin on tuonut han hirveästi lisä energiaa.

Ajattelin vähän kirjoittaa vaatteista, mitä tähän mennessä on hommattu meidän pikku neidille. Minusta vaatteiden valinta on ollut alussa todella vaikeaa kokojen puolesta. Minulla on nyt ehkä jopa enemmän vaatteita 62+ kokoisina. Pieniä kokoja on vielä todella vähän. Jotenkin löydän itseni kaupassa tuijottamasta koon 50 ja koon 56 vaatteita ja ne näyttää niin pieniltä, että mietin miten niihin ylipäätään kukaan voi mahtua...

Koska talvivauvaa odotetaan, niin yllä oleva Reiman talvihaalari ja villahaalari olivat yksi ensimmäisistä ostoksistamme. Talvihaalarin ostin ihan uutena alennuksesta ja se on Muumi by reima kuosilla ja kätevillä käännettävillä punteilla ja hihoilla. Minusta tämä oli ihan täydellinen kuosi ja väriyhdistelmä ulkosuomalaiselle tammikuun vauvalle. Villahaaalari on vähän suurempaa kokoa, se on vasta ensi syksyksi ajankohtainen. Villahaalarin vieressä on äitini neulomat villasukat ja lapaset.

Bodeista tällä hetkellä mukaan on tarttunut ihan arkisia, tosi neutraalin värisiä kietaisubodeja sekä muutama vähän räväkämmän värinen ja kuosinen body, jotka eivät ole kietaisumuodossa. Tykkään hirveästi noista Muumi by martinex kuoseista ja ne ovat musta tosi kivat tänne ulkomaille, missä muumit tunnetaan, mutta kenelläkään ei ole muumi vaatteita tai leluja. Toi harmaan sävyinen taitaa olla kokoa 62 ja tumman sininen pikkumyy body suurempaa kokoa 74. Sit siinä on yksi Stokkan aleista löytämäni mini rodinin kesäbody kauluksilla ensi kesäksi. 

Vähän urheilullisempia vaatteita on myöskin tarttunut mukaan (ylläri, kun itse voisi kulkea kaiket päivät addun verskareissa). Ton vaaleanpunaisen Metsolan collegehaalarin löysin Stokkan aleista kesällä. Se malli on mielestäni niin ihana ja niin comfin oloinen, että se oli pakko ostaa. Se on ihan pientä kokoa 50/56. Sitten tilasin addu Originalsin hupparisetin, joka on koossa 3-6 kk. Sen olisin halunut harmaana, mutta vaihtoehtoina oli vain pinkki tai musta, niin päädyin sitten tähän pinkkiin. En tykkää kirkkaasta pinkistä yhtään ja tämä oli mielestäni vielä siinä rajamailla, että on ihan ok. Täytyy nyt pitää silmät auki, jos osuisi syksyllä vielä toi setti harmaana eteen. Originalsilta päätyi myöskin suloinen valkoinen teepaita alennusmyynneistä matkaan koossa 68. Sitten siinä on ihan tavallisia olohousuja eri väreissä päivittäiseen käyttöön koossa 56 ja 62.

Housuja/legginsejä on muutamat eri väreissä. Tossa yläpuolen kuvassa on ihan Kappahlista meidän äitin ostamia valkosissa sävyissä ja sit siinä on yhdet itseni ostamat värikkäämmät Aarre-kid merkkiset housut isommassa koossa 74. Ihastuin kovasti tuohon kuosiin ja olisin halunnut samasta bodynkin, mutta ne olivat aleista jo loppu. 

Toisessa kuvassa on yhdet Newbien puuteripinkin sävyiset farkut sekä newbien henkselihaalarit siihen sopivalla teepaidalla ensi kesäksi ja syksyksi. Tykkään hirveästi henkselihousuista ja haalareista, mutta niiden käytännöllisyys mietityttää jonkin verran. Tilasin kuitenkin parit henkselihaalarit ja housut tulemaan viime viikolla, niin täytyy tutkiskella niitä, miten ne pelittää.

Yökkäreitä on kertynyt muutama. Toi kalakuosinen on Hillan yökkäri koossa 56 ja noi muut ovat kaikki lahjaksi saatuja suuremmassa koossa. Toi joutsen kuosi on minusta ihan kiva, mutta muut kuosit eivät ole omia suosikkejani. Yökkäreitä olen nyt katsellut eri paikoista ja ostankin varmasti pari sellaista ihan omaa suosikkia pienemmissä koossa tulevina viikkoina. 

Sen lisäksi mukaan on tarttunut yksi hai- makuupussi, joka oli mielestäni niin super ihana, että se oli pakko ostaa, vaikka hintaa olikin aika paljon. En edes tiedä kuinka hyödyllinen se tulee olemaan, mutta se on kiva ihan vauvan huoneessa vaikka sisustuselementtinä. 

Tilasin viime viikolla ison kasan pienempiä vaatteita myöskin newbie- merkiltä. Jotenkin se niiden hinta-laatu suhde on mielestäni kohdillaan ja kuosit ja värit ovat kivoja. Ne vaatteet odottavat äitini luona, koska Kappahlin kautta ei saa tilattua ulkomaille. Lisäksi kälyni on luvannut metsästää minulle kirppareilta tiettyjä mini rodinin, gugguun ja mainion pieniä kokoja, koska täällä meillä päin ei ole kirpparikulttuuria samalla tavalla, kuin suomessa. Itsekkin ajattelin mennä kiertämään pari kirpparia tulevana viikonloppuna, kun suomessa kerran olen käymässä. 

Oletteko te ostaneet paljon bodeja ja housuja koossa 50? Ne näyttää niin kamalan pieniltä, että mahtuuko niihin kukaan? Itse en oikeen ole koskaan nähnyt kovin pientä vauvaa syntyessä. Meidän perheessä kaikki vauvat ovat olleen +50 senttisiä syntyessä..Kai sitä voisi edes muutaman jutun ostaa koossa 50 ihan varon vuoksi...auttakaa te viisammat minua!

Lapsettomuuden jättämät haavat raskausaikana

Viime aikoina olen havahtunut siihen, että suurin osa seuraamistani blogeista päivittyvät raskausajan kuulumisista. Mikä on tietysti todella hyvä asia! Varmasti osaksi johtuu myös siitä, että lapsettomuusklinikat ovat kesätauoilla, eikä sillä rintamalla kai oikeen tapahdu mitään. Monesti mietin kanssabloggaajia, joilla yritystaival vielä jatkuu, että mitähän heille kuuluu. Viime aikoina olen muutenkin törmännyt useissa tilanteissa lapsettomuuteen. Vieläkin se aihe saa sydämeni pysähtymään hetkeksi. Mieleen nousee samantien se koko kehon valtaava lamauttava suru ja tuska, jota se yrittäminen aiheutti. En ajattele lapsettomuutta enään päivittäin, mutta usein sivelen vatsaani kiitollisena siitä, että me olimme näinkin onnekkaita. Monesti mietin niitä tuttuja kasvoja lapsettomuusklinikan odotushuoneessa ja pohdin, että ovatkohan he vielä siellä, vai olisivatko hekin jo onnistuneet.

Jokin aika sitten eräs ystäväni kyseli minulta, että miltä raskaus tuntuu niinkin pitkän yritystaipaleen jälkeen. En oikein osannut vastata tähän kysymykseen. Ensimmäinen ajatukseni on aina kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että pääsen kokemaan tämän. Niin monet eivät pääse ikinä kokemaan raskautta ja oman vauvan liikkeitä sisällään. Kerroin hänelle myöskin, että en uskalla valittaa vaivoistani ja huonosta olosta ääneen kenellekkään. Koen, että minulla ei ole oikeuttaa valittaa raskauteen liittyvistä negatiivisista tuntemuksista, sillä olen niin onnekas, että minulla heti ensimmäinen alkion siirto onnistui. Nämä raskauden tuomat negatiiviset tuntemukset ovat olleet minulle erittäin haastavia, minun on vaikea myöntää niiden olemassaoloa itselleni. Itkut tuli tirautettua pariinkin otteeseen pahoinvoinnin takia. Monesti mietin, etten voisi ikinä paljastaa niitä epätoivon kyyneleitä, sillä kuka tahansa niistä lapsettomuusklinikan tutuista kasvoista voisi lyödä minua päin näköä, jos he näkisisvät minun valittavan. He olisivat varmasti vaihtaneet silmänräpäyksessä paikkaa minun kanssani.

Minulta on myöskin paljon kyselty, että miltä se positiivinen raskaustesti sitten oikeen tuntui loppupeleissä. Koko yritystaipaleen ajan itselle ehti kehittyä mielikuva siitä tilanteesta, kun se raskaustesti sitten loppu viimein näyttää kahta viivaa. Voin jälkikäteen todeta, että se koko tilanne oli jotakin ihan muuta, kuin se oma luotu mielikuva. Ensinnäkin olin aina kuvitellut näkeväni kaksi viivaa omassa kylppärissä, josta menisin yllättämään miehen hyvillä uutisilla. Olisimme maailman onnellisimpia ja alkaisimme heti puhumaan tulevaisuudesta vauvan kanssa. No...sehän meni sitten loppupeleissä niin, että en uskaltanut tehdä testiä kotona, vaan odotin kiltisti klinikan verikokeen tulosta. Lopulta kun se puhelin soi, niin vastasin työpaikan vessassa, jossa otin puhelun todella rauhallisesti vastaan, sillä olin jo valmistautunut negatiivisiin uutisiin. Muistan päällimmäisenä tunteen, etten vain suostunut uskomaan kätilöä ja kysyin monta kertaa, että oliko hän ihan varma. Puhelun loputtua soitin saman tien vessasta miehelleni ja itkin hänelle, että olen muka raskaana ja että se menee varmasti vielä kesken. Aloin muistaakseni mutisemaan klinikan odotushuoneen seinällä olevasta diagrammista, että vain niin ja niin monta prosenttia onnistuneista alkion siirroista johtaa elävän lapsen syntymiseen... Mies oli onnensa kukkuloilla, mutta ei uskaltanut tässä vaiheessa sanoa sen enempää. Puhelu loppui lyhyeen ja jatkoin töiden tekemistä. Siinä koko tilanteessa oli onnen ja riemun kiljahdukset hyvin kaukana ja todella nopeasti päälle iski paniikki, että mitä jos vuoto alkaa ja joudutaan kokemaan tämä siirto rumba taas ihan alusta. Mitä jos tämä viedään meiltä pois? Miten selviäisin siitä? Emme uskaltaneet kummatkaan edes mainita mitään raskauteen liittyvää varmaan puoleentoista viikkoon.
Olen jälkikäteen ajatellut, että se minun pahoinvointini oli jokin ihmeellinen lahja ylemmältä taholta, joka sai pidettyä minun ahdistukseni ja pelkoni kurissa ensimmäisen kolmanneksen ajan. Se paha olo piti jotenkin koko ajan huolen siitä, että en vain jaksanut pelätä keskenmenoa. Ilman pahoinvointia olisin varmasti menettänyt hermoni moneen otteeseen.

Loppupeleissä meidän lapsettomuustaival oli suhteellisen lyhyt verrattuna moneen muuhun. Tästä kuuluu kunnia kuitenkin meille itsellemme, sillä me olimme alusta asti sillä asenteella, että jos ei vuodessa ole tärpännyt niin sitten vaan sata lasissa hoidot päälle. Huolehdimme itse siitä, että ei jääty vatvomaan sen asian kanssa. Hoidot olivat meille se tärkein prioriteetti silloin ja kaikki muut asiat ja menot, jopa työt järjestettiin hoitojen mukaan. Meidän onneksemme jonojakaan ei ollut vaan kaikki hoidot päästiin toteuttamaan peräjälkeen ilman odottelua. Koen, että hoitojen tuoma henkinen taakka oli myöskin hyvin kestettävissä. Olihan niitä viikkoja ja kuukausia, että pää oli ihan rikki ja tuntui, että maailma sumentui jalkojen alta, mutta loppujen lopuksi jaksoin hoidot hyvin enkä missään vaiheessa kokenut tarvetta ottaa aikalisää. Päinvastoin, kun jotakin tapahtui niin henkinen puolikin toimi paremmin. Rankinta mielestäni oli se ainainen kierron mukaan eläminen. Menkkaviikolle ei voinut ikinä sopia mitään menoa, koska se piti jättää vapaaksi sängyssä itkemiselle ja itsesäälissä kierimiselle. Niitä viikkoja ei ole ikävä! Toinen rankka asia oli motivaation ja toivon kerääminen epäonnistuneen kierron päätteeksi. Kuukausi toisensa jälkeen piti jaksaa aloittaa taas kerran alusta ja kerätä toivoa uuteen kiertoon. Usko oli useasti todella koetuksella.

Lapsettomuus saa edelleen ihokarvani nousemaan pystyyn, jos asia tulee puheeksi jonkun kanssa. Itku tulee, jos luen lehdestä tai näen televisiossa lapsettoman kertovan taistelustaan. Vaikka hoidot aiheuttivat minulle henkilökohtaisesti elämäni tähän mennessä suurimman kriisin, niin uskon, että pääsen vielä tulevina vuosina eroon siitä taipaleen jättämästä möröstä, joka asustaa tuolla jossakin sisimmässä. Meidän taipaleesta muistuttaa edelleenkin jääkaapissa olevat ivf- hoidon hormoonilääkkeiden ylijäämät. En ole edelleenkään uskaltanut heittää niitä pois. Niille on jotenkin muodostunut hirveästi tunnearvoa ja lisäksi jos jotakin menisi pieleen, niin ne lääkkeet odottavat siellä uutta hoitoa.. Lapsettomuus on muuttanut ajatusmaailmaani lasten lukumäärästä ihan totaalisesti. Aikaisemmin ajattelin, että olisi kiva jos hankkisi kaksi lasta, että olisi sisaruksista seuraa toisilleen. En ajattele enään niin. Olen maailman kiitollisin yhdestä lapsesta ja tiedostan erittäin hyvin, että en voi koskaan olla varma siitä, että hänelle saadaan joskus sisar. Eikä se haittaa minua yhtään. Voi tietysti olla, että mieleni muuttuu, mutta tässä vaiheessa en edes uskalla ajatella useampaa lasta. Jos tämän tyttövauvan saamme syliimme asti, niin ensimmäiset sanani hänelle tulevat olemaan: "kiitos, että olet." Hän on ja tulee aina olemaan meille enemmän kuin mitä olisimme ikäpäivänä voineet edes kuvitella tai toivoa vielä puoli vuotta sitten.

Lapsettomuus on jättänyt syvät haavat minuun, jotka varmasti tulevat vielä haalistumaan vuosien kuluessa. Lapsettomuus on muokannut minusta sen ihmisen, joka olen tänä päivänä. Lapsettomuus on muuttanut näkemystäni niin moneen eri asiaan. Lapsettomuus muodosti meille pariskuntana kriisin, jota työstimme yhdessä ja joka vahvisti meidän suhdettamme monessakin mielessä entistä vahvemmaksi. Ne muutamat tutut, jotka ovat raskaus uutisten yhteydessä kysyneet, että oliko lapsi suunniteltu vai vahinko, saa meillä molemmilla kylmän hien nousemaan pintaan.  Jos joku on niin ajattelematon, että kehtaa edes kysyä tuollaista asiaa minkään ikäiseltä pariskunnalta, ei varmasti ole henkisesti lähelläkään sellaista tilaa, että pystyisi käsittelemään millään tasolla raskautumista lapsettomuushoitojen avulla. Näissä tapauksissa ollaan vaan nopeasti todettu, että tämä lapsi on meille kaikkien toiveiden täyttymys. Lapsettomuus  saa minut usein pysähtymään ja sytyttämään kynttilän meille kaikille, jotka ovat jollakin tavalla joutuneet kosketuksiin sen kriisin kanssa. Heille, jotka ovat selvinneet taistelusta voittajina, mutta ennen kaikkea heille, joiden kivinen taival ei ole vielä päättynyt onnelliseen odotukseen.

Lääkärin tarkastus ja muita kuulumisia

Täällä mennään 17. raskausviikkoa kovaa vauhtia eteenpäin! 16+5 tänään kellossa. Maanataina minulla oli kontrolli omalääkärini luona, jonka gynekologi määräsi 16 raskausviikon kohdalle. Tarkastukset menee minulla täällä siihen malliin, että aina kahdeksan viikon välein ( 12., 20., 28.,..) on ultra oman gynen luona ja sitten niiden viikkojen välissä (16., 24.,..) on tarkastus omalääkärin luona. Tällä kerralla tarkastuksessa katsottiin pissanäyte, verenpaineet, paino, paastosokeri ja kuunneltiin vauvan sydänäänet. Kaikki oli oikeen mallillaan! Pissassa ei ollut mitään outoa, verenpaineet olivat normaalit ja painoni oli vihdoin saavuttanut lähtöpainon ennen raskautta, Jes! Olin saanut 1,5 kg kuukauden takaisesta käynnistä. Vauvan sydänäänet kuuluivat oikeen hyvin ja olivat tasaisen vahvat. Oli ihana kuulla ääniä, sillä edellis kerrasta on taas vierähtänyt 4 viikkoa. Ja kun niitä liikkeitäkään ei vielä tunnu, niin aina välillä iskee epävarmuus, että onko siellä ketään :D

Ennen lääkärin tarkastusta minun tuli olla vähintään 10 tuntia paastottuna sitä sokeria varten. Täällä mennään nykyään sellaisella tyylillä, että kaikilta raskaana olevilta tarkistetaan paastosokerit 12. viikon tarkastuksessa. Minulta ei kuitenkaan pystytty tätä silloin tarkistamaan, koska en ollut saanut infoa paastoamiseen liittyen enkä ollut tietoinen tästä testistä. Luulen, että tämä johtui siitä, että minun varhaisultrani olivat lapsettomuusklinikalla, eikä meidän gynen luona. No, minun piti sitten tarkistuttaa gynen käskystä se sokeriarvo nyt 16. viikon kohdalla. Jos alkuraskaudessa paastosokerissa on jotakin poikkeavaa, niin siinä tapauksessa raskaana oleva lähetetään jo viikoilla 16.- 18. sokerirasituskokeeseen. Jos paastosokeri on normaali, niin sokerirasitus tehdään vasta 24.-28. raskausviikolla. Minua jotenkin jännitti se sokeriarvoni...en oikeen tiedä miksi. Varmaan sen vuoksi, että minulla on aina ollut korkeahko kolesteroli, joka on kuulemma perinnöllinen asia. Jotenkin aina ajattelin, että ne sokeritkin on jotenkin korkeahkot. Onneksi verikokeen tulokset tulivat jo eilen ja paastosokerini oli ihan normaali: 4,2 mmol/l eli se oli hyvin alle sen sallitun 5,3 arvon! Olin mielessäni jo varautunut vaikka mihin dieetteihin ja päivittäisiin verensokerin mittauksiin. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Yritän tietysti syödä parhaani mukaan terveellisesti ja yritän pitää herkuttelun todella maltillisena. Mutta onhan se kiva tälleen kesällä mennä ex temporee jätskille tai jollekkin drinksulle :) Sokerirasitus on minulla sitten edessä vasta rv. 26.

Muuten täällä menee oikeen mainiosti. Olen taas töissä kesäloman jälkeen. Nautin siinä mielessä taas töissä olosta, että saan olla täällä nyt ilman pahoinvointia ja kokoaikaista mietintää siitä, että mitä saisin tänään syötyä. Ne 8 viikkoa ennen kesälomaa olivat ihan kauheita töissä. Jopa pari asiakasta olivat huomanneet, että minulla ei kaikki ole hyvin :D Olimme lounastamassa viime viikolla näiden asiakkaiden kanssa ja silloin tuli minun raskaus esille. He olivat jo keskenään pohtineet, että mikä minulla oikeen oli kun olin niin kuoleman sairaan näköinen.
Olemme pikkuhiljaa aloittaneet miettimään hankintoja vauvalle. Aloitimme sillä, että pääsimme katsomaan mieheni veljen luokse, että mitä kaikkea haluamme heiltä. He saivat 8 kuukautta sitten esikoisensa ja he ilmoittivat heti kuultuaan meidän raskaudesta, että saadaan heiltä kamaa ja paljon jos vaan huolitaan. Heiltä saamme esim. Stokken syöttötuolin johon heillä on se Stokke Tripp Trapp newborn setti, sitterin, elektronisen sitterin, pinnasängyn, kaukalon rattaisiin (se on myöskin Stokken), vauvan kylpyammeen(Stokke Flexi bath), rintapumppu setin ja suuren kasan ihania tyttöjen vaatteita. Mieheni vanhemmat haluavat sponssata meille vauvan vaunut, johon saimme 1.500€ budjetin. Kun kerran se kaukalo kelpasi meille, niin meidän ei tarvitse ostaa kuin se Stokken vaunujen runko, johon se kaukalo sopii. Eipä meille sitten kovin paljoa jää mitään isompia hankintoja itselle. Autoon täytyy ostaa tarvittavat alustat ja turvakaukalo ja vauvan huoneeseen hoitopöytä. Lisäksi haluan ehdottomasti ostaa kunnon kantorepun. Meillä on vielä kaikkea viimeistä remppahommaa talossamme tiedossa elo-syyskulle. Varmaan sen jälkeen alan sitten oikeasti sisustamaan sitä vauvan huonetta :D

Tällaista löpinää tällä kertaa. Tulevat viikot tulevat varmasti vierähtämään nopeasti remppahommissa, kesästä nauttien ja sitten meillä on vielä tiedossa pitkä viikonloppureissu suomeen juhlimaan serkkuni häitä. Sitten ollaankin jo lähellä jännittävää rakenneultraa!