Äiti palasi sorvin ääreen, vauva lähti tarhaan

Viime viikon maanantai oli elämäni pisin ja piinaavin päivä. Vietiin nimittäin meidän 4kk vauva päivähoitoon. Minä palasin toimistolle töihin täysipäiväisesti. Olen aina pitänyt itseäni enemmän urakeskeisenä naisena, kuin kotiäitinä. Olen ammatiltani arkkitehti ja minulle työura on tärkeä ja haluan kehittyä ammatissani koko ajan. Vaikka minusta tuli äiti, yritän antaa sen olla määrittämättä koko elämääni. Henkisen hyvinvoinnin kannalta on todella tärkeä pitää kiinni omasta identiteetistä, eikä antaa äitiyden määrittää koko elämää. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää niitä naisia, jotka ovat 2 vuotta kotona lapsen kanssa ja sitten parin kuukauden päästä jäädään uudelle äitiyslomalle baby #2 kanssa ja ollaan taas 2 vuotta kotona. Tai ymmärrän hyvinkin, että jotkut naiset tekevät sen päätöksen ja kunnioitan heidän päätöstään, onhan minunkin äitini aikoinaan hylännyt uransa ollakseen meidän kanssa kotona! Se ei vain sopisi itselleni! Itse en voisi kuvitellakaan olla rahallisesti riippuvainen miehestäni. Lisäksi menettäisin ammattiosaamiseni ihan totaalisesti sinä aikana ja saisin varmaan 10 kertaa potkut. Minusta naisten on väärin valittaa epätasa-arvosta palkkojen suhteen jos he ovat 4 vuotta miltei yhtä putkeen kotona. Fakta tietysti on, että naisten ne vauvat tänne maailmaan on puskettava ja heidät ruokittava ensimmäisten kuukausien aikana, mutta ei siihen 4 vuotta tarvitse varata, jos ei sitä itse halua.

Mutta täytyy todeta, että on se 4kk ikäinen vauva ihan hirveän pieni laittaa hoitoon, itkiessä tietokoneen takana meni ensimmäinen työpäiväni. Mietin meidän neitiä ihan koko ajan. Olin käynyt hänen kanssaan tutustumassa tarhaan edellisellä vikolla ja hän oli siellä puoli päivää itsekseen perjantaina, ennen virallista aloitusta. Vauvamme oli itkenyt hoidossa ensimmäisenä päivänä aika paljon, joka särki sydämeni ihan totaalisesti tullessani kotiin. Meille kirjoitetaan vihkoseen raportti joka päivältä: miten nukkunut, kuinka paljon juonut maitoa, mitä puuhaillut ja onko ollut itkuinen.
Maanantaina tuntui, kuin sydän olisi noussut kurkkuun. Onneksi olin sopinut pomoni kanssa, että aloitan pikkuhiljaa ja teen ehkä koko kesän vielä lyhyempää päivää, että voidaan hakea neiti vähän aikaisemmin kotiin. Ensimmäinen päivä oli mennyt vähän itkuisissa merkeissä. Toinen päivä taas oli sujunut jo hyvin, vauvamme oli ollut iloinen ja naureskellut hoitajille. Hän ei ollut enään itkenyt. Taakka putosi harteiltani ja sain edes vähän keskityttyä töihin. Keskiviikkona vauvamme oli ollut niin hyvällä tuulella hoidossa, että hän oli vain naureskellut ja leikkinyt koko päivän! Hän oli jopa vähän itkenyt, kun mieheni oli hakenut hänet kotiin ja hänen piti lopettaa leikki muiden tyttövauvojen kanssa :D Vitsi kunka hyvä mieli siitä tuli itselle ja sen jälkeen olen voinut jo rentoutua töissä ja saan asioita tehtyä! Tällä viikolla hoito on taas alkanut hyvin ja neiti on ollut ihan super hyväntuulinen niin hoidossa, kuin kotonakin sen jälkeen.

Olen paljon pohtinut tämän hoidon aloituksen jälkeen sen vaikutusta vauvan kehitykseen ja olen tullut siihen tulokseen, että hoidon aloitus varhaisessa ( ei nyt ehkä vielä ihan näin varhaisessa) vaiheessa auttaa vauvaa monessa eri suhteessa, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä, vierastamisessa, päivärytmin luomisessa... Vaikka vauvallamme on ollut suhteellisen hyvä päivärytmi jo ennen hoidon aloittamista, on se rytmi jämäköitynyt entisestään hoidon aloituksen jälkeen. Hän on selvästi väsyneempi iltaisin päivän aktiviteeteistä ja nukahtaa helpommin ja syvemmin yöunille. Lisäksi aamuherääminen on löytänyt luonnollisen rytmin klo 7:30. Hänen päivänukkuminen on myöskin parantunut hoidon myötä ja hän nukkuu rytmikkäämmin päiväunia hoidossa, kuin kotona. Hoitaja minulle puhuikin, että tämä on hyvin tuttu ilmiö heille uusien vauvojen kanssa. Muiden vauvojen kanssa puuhailu väsyttää heitä, jonka vuoksi he nukahtavat helpommin päiväunille.

Täällä on ollut nyt koronan vuoksi paljon kirjoittelua perheistä ja perherituaaleista, kun perheet ovat joutuneet yhtäkkiä tilanteeseen, että kaikki viettää päivät yhdessä kotona saman katon alla. Se on monissa perheissä johtanut kriisiin, koska vanhemmat eivät saa töitä tehtyä ja lapset mellakoivat ilman kavereita kotona. Luin todella mielenkiintoisen artikkelin eräältä professorilta, joka oli tutkinut hoidon vaikutusta vauvan ja taaperon kehitykseen. Tutimustulokset olivat ihan selvät: aikaisin hoitoon laitetut vauvat olivat myöhemmin elämässään sosiaalisempia ja heillä oli parempia kaverisuhteita. Lisäksi he menestyivät myöhemmin elämässään paremmin koulussa ja ammateissaan ja heillä oli parempi suhde vanhempiinsa kotoa pois muttamisen jälkeen. Tutkimuksen ydin oli siinä, että perheitä, lapsia ja vanhempia ei ole tarkoitettu elämään kaiken aikaa yhdessä, vaan lapsi tarvitsee kehityksen kannalta hoitoa ja vierasta ympäristöä kun taas vanhemmat tarvitsevat työympäristöä ja työkavereita hyvän mielenterveyden kannalta. Kuulostaa ihan loogiselta. Mikä sitten on se oikea ja paras ikä aloittaa hoito vauvalle? Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on jotakin Suomen luksuspitkän äitiysloman ja meidän naurettavan lyhyen loman väliltä. Sanoisin, että itse olisin voinut olla vielä kuukauden- pari kotona, että olisin voinut jatkaa imetystä hieman pidempään.

Hyvin ollaan kuitenkin selvitty ja pahin on nyt takanapäin. Pikkuhiljaa vauvan vieminen tarhaan aamulla on muodostunut rituaaliksi. Odotan ihan mielettömästi joka päivä neidin näkemistä iltapäivällä ja voi sitä onnen riemua kun pääsen häntä halaamaan työpäivän jälkeen! Viikonlopusta nautitaan ihan eri tavalla ja huomaan, että olen ihan 100% henkisesti läsnä kun sitä aikaa vauvan kanssa on. Puhelin laitetaan hyllylle ja keskitytään ihan vain vauvaan <3 Olen rakastunut häneen taas niiiin paljon enemmän hoidon aloituksen jälkeen!

Mitä mieltä te olette vauvan hoitoon laittamisesta? Kuinka kauan te aiotte/olette olleet vauvan kanssa kotona? Kärsiikö teidän ammattiosaaminen äitiyslomasta?