Tämä kulunut vuorokausi on ollut ihan kauhea. Eilen oli pp 8 kun huomasin pikkuhousun suojassa rusehtavaa lugesteronia, joka oli valunut pois. Ensimmäinen reaktio oli tietysti hysteerinen paniikki ja itkukohtaus: oliko tämä kierto nyt tässä? Illan aikana tuhrua ei tullut lisää, mutta tänään aamulla valui taas vaaleanpunaista lugesteronia ulos. En ollut jotenkin yhtään varautunut tähän, sillä luulin, että lääkkeet pitäisivät vuodon poissa. Eivät näköjään siis pidä. Olo on sellainen, että ne lääkkeet tällä hetkellä vain estävät tulvan avautumista ja vuoto pukkaa tuhruna läpi. Rinnat ovat muuttuneet lähes aristamattomiksi ja tunnen, kuinka kehon lämpötila on laskenut, koska minulla on öisin kuuma eikä kylmä. Juurikin nämä tutu merkit, jotka alkavat ennen joka ikisiä menkkoja. Nyt en vain käsitä, miten vuoto voi alkaa näistä lääkkeistä huolimatta. Ja kyllä, minua varoiteltiin kiinnittymisvuodoista ja alkuraskauden vuodoista...mutta mun mielestä pp 8 on jo vähän liian myöhäinen ajankohta millekään kiinnittymisvuodoille.
Itkin aamulla epäonnistunutta siirtoa miehelleni. Hän tietysti lohduttaa, mutta yrittää pysyä positiivisena ja muistutti monesti hoitajan kommentista siirron yhteydessä liittyen vuotoon, jonka vuoksi ei sais heittää kirvestä kaivoon. Kirves on nyt omalta osaltani heitetty kaivoon. Minua ei huvittaisi yhtään jatkaa niitä lääkkeitä. Tuntuu niin hölmöltä laittaa se lugesteron, joka sitten valuu veren sekaisena mömmönä ulos. Ja pahinta tässä on se, että minun pitäisi jatkaa lääkkeitä vielä maanantaihin asti, sillä vasta silloin minulla on aika veritestiin klinikalle. Olen pähkäillyt koko aamupäivän, että pitäisikö soittaa klinikalle ja kysyä, että voisinko tulla jo huomenna verikokeeseen, jotta pääsisin lopettamaan ne hemmetin lääkkeet. Huomenna olisi vasta pp 10.
Mitä mieltä olette? Onko vielä liian aikaista testata ja lopettaa lääkkeet? Pitääkö minun nyt oikeasti kärvistellä tämä hemmetin tuhrun kanssa aina maanantaihin saakka?
Minun osalta tämä kierto oli tässä...inhoan kroppaani tällä hetkellä. Kaikki muut onnistuu, paitsi me. Mikä minussa on vikana? Eikö kehoni vain tajua, miten alkion kanssa pitää toimia? En varmasti tule koskaan raskaaksi. Siltä se ainakin tällä hetkellä tuntuu. Kaikki on aina niin täydellisesti ultrissa ja verikokeissa ja alkiot ovat huippu luokkaa...muut naiset tulevat ohuilla limakalvoilla ja puutteellisilla alkioilla raskaaksi. Minä en tule täydellisestä limakalvosta ja alkiosta huolimatta. Tällä hetkellä haluaisin vain kuihtua pois, ettei tarvitsisi kestää tätä pahaa oloa. Loppuuko tämä paska koskaan?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piinapäivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piinapäivät. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. toukokuuta 2019
maanantai 6. toukokuuta 2019
Piinan puoliväli
Puolivälissä mennään. Tänään on pp 6 siirron jälkeen. Tämä on ihan kauheaa. Olen nyt kuuden päivän aikana muuttanut mieltäni about 15 kertaa onnistumisen ja negatiivisen lopputuloksen välillä. Eli mieli vaihtelee keskimäärin 2,5 kertaa päivän aikana...mietin, että miten voisin olla niin onnekas, että ekalla kerralla jo onnistuisi? Eihän meillä ole onnistunut mikään ensimmäisellä kerralla tämän asian tiimoilta...
Tuntemuksia tulee ja menee hyvin vaihdellen. Yhtenä päivänä ei tunnu missään mitään, kun taas toisena päivänä on tuntemuksia alavatsalla ja rinnoissa. Tuntemukset laitan tässä vaiheessa kuitenkin vielä lugesteronien piikkiin. Toisaalta, miksi niitä tuntemuksia ei ollut sillon ennen siirtoa sen 5 päivän lugesteron käytön aikana? Vai enkö vain kiinnittänyt niihin silloin huomiota? Omasta mielestä ne tuntemukset ovat alkaneet vasta siirron jälkeen. Mieli tekee varmasti tepposiaan. Tuntuu, että panokset ovat nyt paljon korkeammalla ja negatiivinen tulos pelottaa. Vitsi, että olen myöskin kateellinen niille naisille, jotka jollakin ihmeen kaupalla vain "tietävät", että nyt onnistui tai epäonnistui. Miten sen voi muka tietää tai tuntea?? Sisäinen ääni ei sano itsellä mitään..
Tässä vähän listaa tähän mennessä olleista tuntemuksista ja "oireista":
PP 0 (siirto): häkeltynyt olo sisälläni majailevasta alkiosta. Ei tuntemuksia.
PP 1: pari kertaa päivän aikana tuli ihan tosi lieviä menkkamaisia tuntemuksia alavatsalle. Katosivat myöskin nopeasti.
PP 2: ei oikeen mitään mainittavaa.
PP 3: jonkin aikaa ovulaatiomaista kipua alavatsalla toisella puolella. Nukkumaan mennessä tuntui jännää nipistystä kohdun seudulla: ihan kuin joku olisi raaputtanut tai kaivertanut ihoani hellästi jossakin vatsan uumenissa. Rinnat ovat myöskin alkaneet aristamaan.
PP 4: ei oikeen mitää mainittavaa. Rinnat aristavat, varsinkin yöllä ja aamulla. Päivällä vähemmän.
PP 5: kerran tuntui ihan lievää menkkoja edeltävää jomotusta alavatsalla. Pelästyin jo kerran, että menkat alkoi, mutta ei ollut valunut muuta kuin lugesteronia ulos.. Illalla tuntui sohvalta noustessa siltä, kuin vatsalihakseni olisi jotenkin jumissa. Meni yön aikana ohi. Rinnat aristavat.
PP 6: ihmeellinen kohtaus keskellä yötä: heräsin sellaisessa alkavassa kylmän hiessä hirveään vatsan vääntöön. Ihan kuin vatsataudissa ollessa. Sain uudestaan unen päästä kiinni ja vatsan vääntö loppui. Näin aamuyön sellaisia lääke-kuume-höyry unia. Heräsin aamulla ihan pöllöisenä ja vähän kylmissäni. Rinnat ei tuntuneet aroilta aamulla= hermoromahdus ja varma tunne negatiivisesta testistä. Rinnat ovat tässä aamupäivän aikana taas tuntuneet enemmän aroilta.
Pelästyin myöskin hikoilua yöllä, sillä se on minulla aina merkki keltarauhastasojen laskusta je menkkojen alkamisesta. Järkeilin kuitenkin unen pöpperössä, että ei ne keltrauhastasot voi laskea yhtäkkiä lugesteronien takia. Hormoonit pitäisi olla vielä hyvällä tasolla lääkkeiden ansiosta.
Jos en tarkkailisi kehoani kuin kuuta nousevaa, niin en varmasti pitäisi näitä tuntemuksia minään. Yleisesti voisin sanoa oloni olevan todella oireeton. Nämä ovat kaikki ihan sellaisia yksittäisiä tuntemuksia, ei todellakaan mitään pitkäkestoisia. Näiden perusteella ei voi sanoa mitään.
Kunpa osaisin vain olla kyttäilemättä näitä tuntemuksia ja voisin nauttia näistä piinapäivistä, sillä pian ne ovat taas jo ohi ja saatan löytää itseni taas kerran takaisin lähtöruudusta. En tiedä kuinka kestän jos tämä kierto epäonnistuu. Miten jaksan taas kerran kerätä itseni ja aloittaa toivomisen uudestaan?
Tuntemuksia tulee ja menee hyvin vaihdellen. Yhtenä päivänä ei tunnu missään mitään, kun taas toisena päivänä on tuntemuksia alavatsalla ja rinnoissa. Tuntemukset laitan tässä vaiheessa kuitenkin vielä lugesteronien piikkiin. Toisaalta, miksi niitä tuntemuksia ei ollut sillon ennen siirtoa sen 5 päivän lugesteron käytön aikana? Vai enkö vain kiinnittänyt niihin silloin huomiota? Omasta mielestä ne tuntemukset ovat alkaneet vasta siirron jälkeen. Mieli tekee varmasti tepposiaan. Tuntuu, että panokset ovat nyt paljon korkeammalla ja negatiivinen tulos pelottaa. Vitsi, että olen myöskin kateellinen niille naisille, jotka jollakin ihmeen kaupalla vain "tietävät", että nyt onnistui tai epäonnistui. Miten sen voi muka tietää tai tuntea?? Sisäinen ääni ei sano itsellä mitään..
Tässä vähän listaa tähän mennessä olleista tuntemuksista ja "oireista":
PP 0 (siirto): häkeltynyt olo sisälläni majailevasta alkiosta. Ei tuntemuksia.
PP 1: pari kertaa päivän aikana tuli ihan tosi lieviä menkkamaisia tuntemuksia alavatsalle. Katosivat myöskin nopeasti.
PP 2: ei oikeen mitään mainittavaa.
PP 3: jonkin aikaa ovulaatiomaista kipua alavatsalla toisella puolella. Nukkumaan mennessä tuntui jännää nipistystä kohdun seudulla: ihan kuin joku olisi raaputtanut tai kaivertanut ihoani hellästi jossakin vatsan uumenissa. Rinnat ovat myöskin alkaneet aristamaan.
PP 4: ei oikeen mitää mainittavaa. Rinnat aristavat, varsinkin yöllä ja aamulla. Päivällä vähemmän.
PP 5: kerran tuntui ihan lievää menkkoja edeltävää jomotusta alavatsalla. Pelästyin jo kerran, että menkat alkoi, mutta ei ollut valunut muuta kuin lugesteronia ulos.. Illalla tuntui sohvalta noustessa siltä, kuin vatsalihakseni olisi jotenkin jumissa. Meni yön aikana ohi. Rinnat aristavat.
PP 6: ihmeellinen kohtaus keskellä yötä: heräsin sellaisessa alkavassa kylmän hiessä hirveään vatsan vääntöön. Ihan kuin vatsataudissa ollessa. Sain uudestaan unen päästä kiinni ja vatsan vääntö loppui. Näin aamuyön sellaisia lääke-kuume-höyry unia. Heräsin aamulla ihan pöllöisenä ja vähän kylmissäni. Rinnat ei tuntuneet aroilta aamulla= hermoromahdus ja varma tunne negatiivisesta testistä. Rinnat ovat tässä aamupäivän aikana taas tuntuneet enemmän aroilta.
Pelästyin myöskin hikoilua yöllä, sillä se on minulla aina merkki keltarauhastasojen laskusta je menkkojen alkamisesta. Järkeilin kuitenkin unen pöpperössä, että ei ne keltrauhastasot voi laskea yhtäkkiä lugesteronien takia. Hormoonit pitäisi olla vielä hyvällä tasolla lääkkeiden ansiosta.
Jos en tarkkailisi kehoani kuin kuuta nousevaa, niin en varmasti pitäisi näitä tuntemuksia minään. Yleisesti voisin sanoa oloni olevan todella oireeton. Nämä ovat kaikki ihan sellaisia yksittäisiä tuntemuksia, ei todellakaan mitään pitkäkestoisia. Näiden perusteella ei voi sanoa mitään.
Kunpa osaisin vain olla kyttäilemättä näitä tuntemuksia ja voisin nauttia näistä piinapäivistä, sillä pian ne ovat taas jo ohi ja saatan löytää itseni taas kerran takaisin lähtöruudusta. En tiedä kuinka kestän jos tämä kierto epäonnistuu. Miten jaksan taas kerran kerätä itseni ja aloittaa toivomisen uudestaan?
torstai 2. toukokuuta 2019
Alkion siirto ja ensimmäiset piinapäivät
Tiistaista asti kohdussani on möllöttänyt mikroskooppisen pieni ihmisen alku. Pupo- termiin olen törmännyt monta kertaa englanninkielisissä lapsettomuusblogeissa ja ivf-palstoilla. PUPO= pregnant until proven otherwise. Näin amerikassa nimitetään alkion siirron saaneita naisia raskaustestiin saakka. Tästä alkaa ne todelliset "mindfuck" päivät. Sellaiselta tämä ainakin tuntuu. Pahinta tässä on se, että ei voi yhtään tietää miten alkio pärjää siellä kohdussa. Labrassa pystyttiin valvomaan kasvua, mutta nyt pieni on ihan oman onnensa nojassa. Nyt pitää vaan odotella ja uskoa.
Siirto toimenpiteenä meni todella näppärästi. Ensi alkuun solubiologi kutsui meidät huoneeseensa, jossa käytiin vielä kaikkien pakastettujen alkioiden lukumäärä läpi ja hän antoi raportin siirrettävän alkion tilanteesta. Alkio oli selvinnyt sulatuksesta ihan täydellisesti ja laatu oli biologin mukaan todella hyvä. Mitään arvosanoja ei anneta meidän klinikalla, mutta hän sanoi alkion olevan top-luokkainen. Alkio oli kuulemma jakautunut hienosti parillisilla solumäärillä: 2-4-8-16..., joka on aina se paras lähtötilanne. Lisäksi jakautuminen oli tapahtunut oikeassa aikataulussa aina tietyn tuntimäärän sisällä. Juuri tällaisilla alkioilla on parhaat mahdollisuudet kiinnittyä. Sitten mentiin pukemaan sairaalan kamat siirron ajaksi ylle ja minut kärrytettiin samaan huoneeseen, missä punktio tehtiin kuukausi sitten. Lääkäri tuli huoneeseen ja katsoi ensi alkuun alkion kuvaa ja päivitystä ja hymyili meihin päin sanoen, että juuri tällaisista alkioista ne vauvat kasvavat :D Top-alkioksi kehui lääkärikin. No...he varmasti sanovat kaikille näin antaakseen parhaimman toivon kipinän odotteluun! Sitten hoitaja tilasi yhden alkion minun nimellä seinän toisella puolella olevasta labrasta ja sieltä jonkun ihmeellisen seinässä olevan salaluukun takaa annettiin meidän pieni hippu pehmeässä katetrissa lääkärille. Itse siirtoa seurasimme ruudulta ja sinne lääkärin näyttämään paikkaan jäi alkiomme majailemaan. Eihän sitä maallikkona oikeen nähnyt ruudulta, mutta lääkäri näytti tarkkaan mihin piti katsoa ja sitten näin itsekin sen nesteen siellä kohdun limakalvolla, mihin se alkio törkättiin. Aina muuten luen blogeista, että rakko pitää olla täynnä alkion siirrossa, ei tarvinnut olla täällä meillä! Sai käydä ihan normaalisti vessassa vielä ennen siirtoa.
Lopuksi meille toivotettiin usealta taholta ihan hirveän paljon tsemppiä ja määrättiin aika raskaustestiin 12 päivän päähän...minua kuvottaa jo nyt ajatus tuosta tulevasta testistä. Onneksi se on veritesti kinikalla, että saavat sitten ilmottaa joko hyvät tai huonot uutiset minulle puhelimitse. En inhoa mitään niin paljoa, kuin raskaustestin tekemistä. En varmasti kotona pystyisi tekemään testiä :D Ihailen aina niitä naisia, jotka aloittavat jo joskus pp 9 testaamaan päivä päivältä! Itse en pysty vielä siinä vaiheessa kohtaamaan totuutta. Kuulostaa kamalalta...äääh, en mieti sitä vielä :D
Nyt on menossa pp 2 siirron jälkeen ja vielä ei ole mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Eikä tiestysti vielä pidäkkään olla! Olen päättänyt olla kyttäilemättä oireita tulevina päivinä. Ei se raskaus kaiken järjen mukaan aiheuta näin aikaisin vielä mitään muuta, kuin kuvitteluoireita. Siirron yhteydessä minua myöskin varoiteltiin mahdollisista vuodoista liittyen alkuraskauteen. Ei pidä heittää kirvestä kaivoon jos tässä nyt jotakin pientä vuotoa tulee. Se voi olla kinnittymisestä tai alkuraskaudesta johtuvaa ja ei saa missään nimessä lopettaa lääkitystä ennen veritestin tulosta. Lääkkeellinen kierto kuulemma vielä altistaa juuri näille alkuraskauden vuodoille.
Muuten siirto on aiheuttanut tietysti ensikertalaisena pientä onnellisuuden ja käsittamättömyyden tunnetta. Ihan käsittämätöntä, että sisälläni on pieni alkio kyydissä. Nyt ollaan varmasti pidemmällä, kuin mitä ikinä ollaan oltu yrityksen aikana. Toisaalta välillä unohtuu koko alkio ja saatan havahtua siihen, kuinka mietin että montakos päivää tässä nyt pitää siirtoa vielä odotella :D Odotus on saanut pääni ihan sekaisin ja en meinaa ymmärtää todellisuutta. Oli myöskin ihana saada tsemppaavia viestejä meidän parhailta ystäviltä, jotka tästä meidän tilanteesta tietävät. Meidän puolesta sytytettiin jopa kynttilä tiistai-iltana pikkuisen kunniaksi ja selviämiseksi. Yritän itsekin parhaani mukaan jaksaa uskoa ja toivoa, että tästä kasvaisi meidän oma vauva <3
ps. kertokaahan teidän oireitanne alkion siirron jälkeen? Onko ollut tuntemuksia? Onko teillä tullut rinnat kipeiksi lääkkeellisissä kierroissa? Tuntuuko se kiinnittyminen joltakin?
Siirto toimenpiteenä meni todella näppärästi. Ensi alkuun solubiologi kutsui meidät huoneeseensa, jossa käytiin vielä kaikkien pakastettujen alkioiden lukumäärä läpi ja hän antoi raportin siirrettävän alkion tilanteesta. Alkio oli selvinnyt sulatuksesta ihan täydellisesti ja laatu oli biologin mukaan todella hyvä. Mitään arvosanoja ei anneta meidän klinikalla, mutta hän sanoi alkion olevan top-luokkainen. Alkio oli kuulemma jakautunut hienosti parillisilla solumäärillä: 2-4-8-16..., joka on aina se paras lähtötilanne. Lisäksi jakautuminen oli tapahtunut oikeassa aikataulussa aina tietyn tuntimäärän sisällä. Juuri tällaisilla alkioilla on parhaat mahdollisuudet kiinnittyä. Sitten mentiin pukemaan sairaalan kamat siirron ajaksi ylle ja minut kärrytettiin samaan huoneeseen, missä punktio tehtiin kuukausi sitten. Lääkäri tuli huoneeseen ja katsoi ensi alkuun alkion kuvaa ja päivitystä ja hymyili meihin päin sanoen, että juuri tällaisista alkioista ne vauvat kasvavat :D Top-alkioksi kehui lääkärikin. No...he varmasti sanovat kaikille näin antaakseen parhaimman toivon kipinän odotteluun! Sitten hoitaja tilasi yhden alkion minun nimellä seinän toisella puolella olevasta labrasta ja sieltä jonkun ihmeellisen seinässä olevan salaluukun takaa annettiin meidän pieni hippu pehmeässä katetrissa lääkärille. Itse siirtoa seurasimme ruudulta ja sinne lääkärin näyttämään paikkaan jäi alkiomme majailemaan. Eihän sitä maallikkona oikeen nähnyt ruudulta, mutta lääkäri näytti tarkkaan mihin piti katsoa ja sitten näin itsekin sen nesteen siellä kohdun limakalvolla, mihin se alkio törkättiin. Aina muuten luen blogeista, että rakko pitää olla täynnä alkion siirrossa, ei tarvinnut olla täällä meillä! Sai käydä ihan normaalisti vessassa vielä ennen siirtoa.
Lopuksi meille toivotettiin usealta taholta ihan hirveän paljon tsemppiä ja määrättiin aika raskaustestiin 12 päivän päähän...minua kuvottaa jo nyt ajatus tuosta tulevasta testistä. Onneksi se on veritesti kinikalla, että saavat sitten ilmottaa joko hyvät tai huonot uutiset minulle puhelimitse. En inhoa mitään niin paljoa, kuin raskaustestin tekemistä. En varmasti kotona pystyisi tekemään testiä :D Ihailen aina niitä naisia, jotka aloittavat jo joskus pp 9 testaamaan päivä päivältä! Itse en pysty vielä siinä vaiheessa kohtaamaan totuutta. Kuulostaa kamalalta...äääh, en mieti sitä vielä :D
Nyt on menossa pp 2 siirron jälkeen ja vielä ei ole mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Eikä tiestysti vielä pidäkkään olla! Olen päättänyt olla kyttäilemättä oireita tulevina päivinä. Ei se raskaus kaiken järjen mukaan aiheuta näin aikaisin vielä mitään muuta, kuin kuvitteluoireita. Siirron yhteydessä minua myöskin varoiteltiin mahdollisista vuodoista liittyen alkuraskauteen. Ei pidä heittää kirvestä kaivoon jos tässä nyt jotakin pientä vuotoa tulee. Se voi olla kinnittymisestä tai alkuraskaudesta johtuvaa ja ei saa missään nimessä lopettaa lääkitystä ennen veritestin tulosta. Lääkkeellinen kierto kuulemma vielä altistaa juuri näille alkuraskauden vuodoille.
Muuten siirto on aiheuttanut tietysti ensikertalaisena pientä onnellisuuden ja käsittamättömyyden tunnetta. Ihan käsittämätöntä, että sisälläni on pieni alkio kyydissä. Nyt ollaan varmasti pidemmällä, kuin mitä ikinä ollaan oltu yrityksen aikana. Toisaalta välillä unohtuu koko alkio ja saatan havahtua siihen, kuinka mietin että montakos päivää tässä nyt pitää siirtoa vielä odotella :D Odotus on saanut pääni ihan sekaisin ja en meinaa ymmärtää todellisuutta. Oli myöskin ihana saada tsemppaavia viestejä meidän parhailta ystäviltä, jotka tästä meidän tilanteesta tietävät. Meidän puolesta sytytettiin jopa kynttilä tiistai-iltana pikkuisen kunniaksi ja selviämiseksi. Yritän itsekin parhaani mukaan jaksaa uskoa ja toivoa, että tästä kasvaisi meidän oma vauva <3
ps. kertokaahan teidän oireitanne alkion siirron jälkeen? Onko ollut tuntemuksia? Onko teillä tullut rinnat kipeiksi lääkkeellisissä kierroissa? Tuntuuko se kiinnittyminen joltakin?
perjantai 22. helmikuuta 2019
pp- ei mitään hajua monesko
En ole seurannut kiertopäiviä enkä laskenut monesko piinapäivä on menossa. Lämpömittari jäi jo ennen ovulaatiota laatikon pohjalle. Ajattelin ottaa nämä piinapäivät lunkimmin, olla välittämättä kaikesta niin paljon. Olen lukenut taas paljon hedelmällisyyteen liittyvää kirjallisuutta, mutta se on ollut ainoa asia mitä olen tehnyt tämän vauvaprojektin eteen viime päivinä. Se on tuntunut vapauttavalta. Ei ole tarvinnut stressata aamulämpöä, sen ylöskirjaamista ja kaikkea sitä epävarmuuden tunnetta mitä se seuranta tuo mukanaan. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Ei sitten pienintäkään oireen poikasta! Sekin tuntuu todella hyvältä. Jotenkin aika ovulaatiosta tähän päivään asti on ollut todella omituinen, poikkeava. Se alkoi sillä, että ovulaatio kipujen jälkeen nännit eivät alkaneetkaan aristamaan. Sillä aristuksella olen aina varmentanut ovulaation viimeisten puolentoista vuoden aikana. Rinnoissakaan ei ole tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Rinnat minulla kipeytyvät perinteisesti heti ovulaation jälkeen ja kipuilu jatkuu aina menkkoihin asti. Silloin tällöin kipu tulee muutaman päivän ovulaatiota perässä. Nyt ei tunnu missään! En ole kokenut tällaista tilannetta ennen. Vaikka kuinka yritän keksimällä keksiä jotakin raskauteen viittaavaa oiretta kehostani, ei onnistu. Olot on nyt niin neutraalit ja anti- luteaalivaiheiset, että en käsitä mitä tämä nyt on olevinaan. Varmaan joku tosi heikko kierto tai jotain...
Viime kierrossa sain ihmeellisiä oireita Pregnyl-piikistä jotka muuttuivat päivien myötä kunnon huonoksi oloksi ja ehdinkin jo ihmettelemään, että ollaanko tässä nyt raskaana. No eipä oltu. Nyt ei ole edes Pregnyl aiheuttanut oireilua. Kaipa se keho siihenkin jotenkin tottuu. En tiedä onko clomeilla merkitystä tähän omituiseen loppukierron tunnelmaan. Vähentääkö hormoonilääkkeiden käyttö perinteisiä pms- oireita? Yleensä piinapäivien edetessä alavatsassakin alkaa nippailemaan milloin milläkin tavalla. Nyt ei tunnu olevan edes mitään nippailua, joka kertoisi mahdollisesta raskaudesta... Oviksen jälkeen oikealta puolelta jäi keltarauhanen pidemmäksi aikaa kipeäksi, kuin mitä yleensä. Se on ainoa asia mitä keksii mainita tästä kierrosta. Niin ja valkovuoto muuttui paljon nopeammin sellaiseksi tahmaiseksi keltarauhas-valkovuodoksi.
Ehkä ne clomit ovat nyt jotenkin saaneet aikaan extra hyvän keltarauhasen, vaikka se ei rintavarustuksessa kyllä tunnukkaan. Olin aina luullut, että rintojen aristus viittaa keltarauhasen toimintaan, kunnes taas kirjallisuuden syvästä maailmasta minulle selvisi, että ovulaation aikaan alkava rintojen aristus liittyy estrogeenin tuotantoon. Jos rintojen aristus on voimakasta, on yleensä kysesssä epätasapainotila, jossa estrogeeni on liian korkea suhteessa progesteroniin luteaalivaiheessa. Olenkin nyt laskenut yhteen 1+1 ja tullut siihen tulokseen, että minulla on jonkin näköinen lievä estrogeenidominanssi luteaalivaiheessa. (Olen kärsinyt hirveistä rinta-aristuksista aina pillereiden lopettamisen jälkeen ja voidemaisen estrogeenisen valkovuoden erityksestä ovulaation jälkeen) Ja että ne clomit on nyt saanut tasattua tätä minun hormoonitoimintaa. Jotenkin tämä rintojen aristamattomuus ja tahmaisen valkkarin eritys on saanut minut vakuutettua tästä...Tiedä sitten. Hauska varmasti lukea jälkikäteen täältä näitä omia spekulointeja :D Lunkit piinapäivät jatkukoon. Henkisesti aloitan jo valmistautumisen menkkoihin. Vaikka en kiertopäiviä ole laskenut, niin inssin jälkeen tajusin, että menkkoja odotellaan alkavaksi juurikin 30- vuotis syntymäpäivänäni. Happy birthday girl!!! Voiko universumi vittuilla minulle ja lapsettomuudelleni vielä jotenkin kovemmin? Ihan kuin se ei olisi tarpeeksi, että pitää hyväksyä se tosiasia, etten onnistunut saavuttamaan raskautta ennen 30 ikävuotta, vaan siihen päälle pitää sitten oikeen kunnolla vielä lyödä menkat päin kasvoja, ettei vaan jää asia mitenkään epäselväksi. Antakaa mun kaikki kestää!!!
Viime kierrossa sain ihmeellisiä oireita Pregnyl-piikistä jotka muuttuivat päivien myötä kunnon huonoksi oloksi ja ehdinkin jo ihmettelemään, että ollaanko tässä nyt raskaana. No eipä oltu. Nyt ei ole edes Pregnyl aiheuttanut oireilua. Kaipa se keho siihenkin jotenkin tottuu. En tiedä onko clomeilla merkitystä tähän omituiseen loppukierron tunnelmaan. Vähentääkö hormoonilääkkeiden käyttö perinteisiä pms- oireita? Yleensä piinapäivien edetessä alavatsassakin alkaa nippailemaan milloin milläkin tavalla. Nyt ei tunnu olevan edes mitään nippailua, joka kertoisi mahdollisesta raskaudesta... Oviksen jälkeen oikealta puolelta jäi keltarauhanen pidemmäksi aikaa kipeäksi, kuin mitä yleensä. Se on ainoa asia mitä keksii mainita tästä kierrosta. Niin ja valkovuoto muuttui paljon nopeammin sellaiseksi tahmaiseksi keltarauhas-valkovuodoksi.
Ehkä ne clomit ovat nyt jotenkin saaneet aikaan extra hyvän keltarauhasen, vaikka se ei rintavarustuksessa kyllä tunnukkaan. Olin aina luullut, että rintojen aristus viittaa keltarauhasen toimintaan, kunnes taas kirjallisuuden syvästä maailmasta minulle selvisi, että ovulaation aikaan alkava rintojen aristus liittyy estrogeenin tuotantoon. Jos rintojen aristus on voimakasta, on yleensä kysesssä epätasapainotila, jossa estrogeeni on liian korkea suhteessa progesteroniin luteaalivaiheessa. Olenkin nyt laskenut yhteen 1+1 ja tullut siihen tulokseen, että minulla on jonkin näköinen lievä estrogeenidominanssi luteaalivaiheessa. (Olen kärsinyt hirveistä rinta-aristuksista aina pillereiden lopettamisen jälkeen ja voidemaisen estrogeenisen valkovuoden erityksestä ovulaation jälkeen) Ja että ne clomit on nyt saanut tasattua tätä minun hormoonitoimintaa. Jotenkin tämä rintojen aristamattomuus ja tahmaisen valkkarin eritys on saanut minut vakuutettua tästä...Tiedä sitten. Hauska varmasti lukea jälkikäteen täältä näitä omia spekulointeja :D Lunkit piinapäivät jatkukoon. Henkisesti aloitan jo valmistautumisen menkkoihin. Vaikka en kiertopäiviä ole laskenut, niin inssin jälkeen tajusin, että menkkoja odotellaan alkavaksi juurikin 30- vuotis syntymäpäivänäni. Happy birthday girl!!! Voiko universumi vittuilla minulle ja lapsettomuudelleni vielä jotenkin kovemmin? Ihan kuin se ei olisi tarpeeksi, että pitää hyväksyä se tosiasia, etten onnistunut saavuttamaan raskautta ennen 30 ikävuotta, vaan siihen päälle pitää sitten oikeen kunnolla vielä lyödä menkat päin kasvoja, ettei vaan jää asia mitenkään epäselväksi. Antakaa mun kaikki kestää!!!
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Uusi vuosi ja oireettomuus
Niin siinä kävi, että vuoden vaihde toi mukanaan ihan hirveän tunteiden purkauksen. Olimme viettämässä uutta vuotta kaveriporukalla, jossa porukan yksi pariskunnista sai pari kuukautta sitten esikoisensa. Vauva oli tietysti bileissä mukana ja itsekin häntä useaan kertaan illan aikana pitelin sylissä. Hän oli niin levollinen ja sulonen tapaus. Sain pidettyä tunteeni kurissa illana ajan, mutta päästyämme kotiin vuosi kaikki ulos: koko vuoden tuska. Ne mukana kulkeneet toivon rippeet, lukuisat pettymykset ja moninkertaiset itsensä keräämiset valuivat kyynelinä poskia pitkin tyynyliinaani. Vuosi oli paska. Siitä ei pääse mihinkään. Vaikka mukaan tietenkin mahtui myös paljon hyviä muistoja, paljon matkustelua ja uusia kokemuksia...syli on edelleen tyhjä. Se on ammottanut tyhjyyttään koko vuoden, vuoden jona niin monet pääsivät kokemaan positiivisen raskaustestin ja saivat pienokaisen syliin.
Mieltäni on varjostanut jo pari päivää todella neutraali olotila. Nyt eletään 10 dpo ja en tunne kehossani mitään, aristavia rintoja lukuun ottamatta. Aamulämmötkin on pysynyt niin olemattomalla tasolla, että en usko raskauden mahdollisuuteen tässä kierrossa. Kaikki meni niin hyvin: inseminaatio meni ajoituksen puolesta juuri nappiin, siittiöitä oli paljon ja en ollut kipeänä toimenpiteen aikaan. Lähtökohdat olivat mitä mainioimmat. Ja silti tuntuu, ettei mitään tapahdu. Tai oikeestaan turhautumiseni johtuu lähinnä siitä, etten ollenkaan tiedä miltä sen pitäisi tuntua. Viime kierrossa olin dpo 10 päivästä lähtien melko varma, että raskaana ollaan. Mutta ei sekään sitten johtanut mihinkään. Nyt vertailenkin vaan niitä viime kierron oireita tähän kiertoon. Tiedän, ettei niin saisi tehdä. Kertokaa nyt hyvät kanssasisaret jotka raskauden olette kokeneet, että miltä se sit oikeesti tuntuu piinapäivinä, kun raskaus on saanut alkunsa??
Ääh, ärsyttää niin sikana, kun mulla on jo tässä vaiheessa 95% olo, ettei tästä taaskaan tullut mitään. Ei tämän vuoden näin pitänyt alkaa! Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että kaikki muut raskautuu paitsi minä, jolla lääkärin mukaan on kadehdittavan täydellinen kierto?? Mikä ihme mussa on vikana??
Kaikkien näiden negatiivisten ajatusten keskeltä toivotan kaikille sieluni pohjasta oikeen positiivista ja plussatuulista vuotta 2019!
Mieltäni on varjostanut jo pari päivää todella neutraali olotila. Nyt eletään 10 dpo ja en tunne kehossani mitään, aristavia rintoja lukuun ottamatta. Aamulämmötkin on pysynyt niin olemattomalla tasolla, että en usko raskauden mahdollisuuteen tässä kierrossa. Kaikki meni niin hyvin: inseminaatio meni ajoituksen puolesta juuri nappiin, siittiöitä oli paljon ja en ollut kipeänä toimenpiteen aikaan. Lähtökohdat olivat mitä mainioimmat. Ja silti tuntuu, ettei mitään tapahdu. Tai oikeestaan turhautumiseni johtuu lähinnä siitä, etten ollenkaan tiedä miltä sen pitäisi tuntua. Viime kierrossa olin dpo 10 päivästä lähtien melko varma, että raskaana ollaan. Mutta ei sekään sitten johtanut mihinkään. Nyt vertailenkin vaan niitä viime kierron oireita tähän kiertoon. Tiedän, ettei niin saisi tehdä. Kertokaa nyt hyvät kanssasisaret jotka raskauden olette kokeneet, että miltä se sit oikeesti tuntuu piinapäivinä, kun raskaus on saanut alkunsa??
Ääh, ärsyttää niin sikana, kun mulla on jo tässä vaiheessa 95% olo, ettei tästä taaskaan tullut mitään. Ei tämän vuoden näin pitänyt alkaa! Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että kaikki muut raskautuu paitsi minä, jolla lääkärin mukaan on kadehdittavan täydellinen kierto?? Mikä ihme mussa on vikana??
Kaikkien näiden negatiivisten ajatusten keskeltä toivotan kaikille sieluni pohjasta oikeen positiivista ja plussatuulista vuotta 2019!
perjantai 28. joulukuuta 2018
Piinapäivien kuulumisia
Inseminaatiosta on nyt kulunut kutakuinkin viikon verran. Mitään ihmeellisiä tuntemuksia ei ole tähän mennessä ollut, mutta lueskelinkin juuri oman tekstini ensimmäisen inseminaation jälkeen ja samoilla linjoilla mentiin silloinkin. Olen kyllä tyytyväinen, että tänne blogiin tulee kirjoteltua eri kiertojen tuntemuksia ylös, niin voi käydä tälleen piinapäivinä lunttaamassa, että mites se nyt olikaan!
Tässä kierrossa minulla kipeytyi rinnat heti ovulaation jälkeen ja ne ovat nyt päivittäin tulleet kipeämmiki ja kipeämmiksi. Yleensä minulla kipeytyy nännit heti ovulaation jälkeen ja rinnat seuraa viikon verran perästä. Nyt ei oikeen nännit kipeytyneet ollenkaan vaan alkoi heti kunnon rinta säryt: ihan kun olisi kainalon aluset tuolta rintojen sivuilta mustelmilla. Tästä nyt en kuitenkaan vedä mitään johtopäätöksiä, koska olen mielestäni kokenut kaikki erilaiset rintojen aristukset, eikä se ole ikinä tarkoittanut mitään. Toinen poikkeava asia tässä kierrossa on ollut hitaasti nouseva aamulämpö. Yleensä minulla ovulaation jälkeisenä päivänä aamulämpö pomppaa 0,5 astetta, about 36,5-36,6:teen. Tässä kierrossa lämmönnousu oli minimaalinen: vain 36,3:n luokkaa. Ensin pelästyin, että onko ovulaatio edes tapahtunut, mutta Fertility Friend tunnisti ovulaation myös noilla mitättömillä lämpötiloilla. Se appi piirtää itse horisontaalisen vertailuviivan, kun kolmena aamuna lämmöt ovat viivan yläpuolella. Keskiarvo lasketaan kuuden edellisen aamulämmön perusteella. Vasta dpo 5 aamuna lämmöt olivat nousseet oikeen kunnolla 36,7:ään. Päätin nyt olla stressaamatta noista huonoista aamulämmöistä, sehän voi olla vaikka vaan kylmän sään takia tai mitä vain. Ja kun kerran lääkäri ultralla näki ovuloivan munarakkulan, niin kai siellä nyt jotain on tapahtunut. Lisäksi heti seuraavana päivänä kipeiksi tulleet rinnat ovat myöskin hyvä merkki! Ja täytyy vain ajatella, että kaikki normaalista poikkeavat asiat ovat vain positiivisiä😃
Joulut on myöskin saatu vietettyä, ja oli ihan tosi hauskat ja rentouttavat pyhät. En ajatellut vauva-asiaa kovinkaan paljon ja en myöskään sallinut itseäni alkaa ajattelemaan, että ensi vuonna meillä saattaa olla pienen pieni käärö tai että olisin viimesillään raskaan. Sorruin tähän viime jouluna ja mielipahanhan siitä vaan sai aikaan. Sen asian suhteen ei ole mitään varmuutta, joten päätin olla ajattelematta asiaa. Olen katsellut paljon telkkaria ja Netflixiä, lukenut kirjoja ja syönyt suklaata. Ihan vaan ollut ja nukkunut paljon. Olen käynyt urheilemassa ja kaupungilla kahvittelemassa. En ole vetänyt facebookin tai instagrammin tuttujen vauvauutisista herneitä nenään tai edes tullut huonolle tuulelle. Olen ollut iloinen heidän puolesta. Kyllä meidänkin vuoro vielä tulee joskus. En ole myöskään lukenut mitään palstoja mahdollisista raskausoireista enkä aiokkaan lukea. Olen saanut piinailut hyvin kuriin tässä kierrossa!
Seuraava etappi on uusi vuosi. Odotan vuoden vaihdetta innolla. Haluan jättää tämän vuoden taakse ja suunnata katseet kohti uutta. En tiedä onko tuleva vuosi meille parempi, mutta aion asennoitua siihen ainakin paremmin ja yrittää iloita muiden raskauksista ja vauvoista!
Tässä kierrossa minulla kipeytyi rinnat heti ovulaation jälkeen ja ne ovat nyt päivittäin tulleet kipeämmiki ja kipeämmiksi. Yleensä minulla kipeytyy nännit heti ovulaation jälkeen ja rinnat seuraa viikon verran perästä. Nyt ei oikeen nännit kipeytyneet ollenkaan vaan alkoi heti kunnon rinta säryt: ihan kun olisi kainalon aluset tuolta rintojen sivuilta mustelmilla. Tästä nyt en kuitenkaan vedä mitään johtopäätöksiä, koska olen mielestäni kokenut kaikki erilaiset rintojen aristukset, eikä se ole ikinä tarkoittanut mitään. Toinen poikkeava asia tässä kierrossa on ollut hitaasti nouseva aamulämpö. Yleensä minulla ovulaation jälkeisenä päivänä aamulämpö pomppaa 0,5 astetta, about 36,5-36,6:teen. Tässä kierrossa lämmönnousu oli minimaalinen: vain 36,3:n luokkaa. Ensin pelästyin, että onko ovulaatio edes tapahtunut, mutta Fertility Friend tunnisti ovulaation myös noilla mitättömillä lämpötiloilla. Se appi piirtää itse horisontaalisen vertailuviivan, kun kolmena aamuna lämmöt ovat viivan yläpuolella. Keskiarvo lasketaan kuuden edellisen aamulämmön perusteella. Vasta dpo 5 aamuna lämmöt olivat nousseet oikeen kunnolla 36,7:ään. Päätin nyt olla stressaamatta noista huonoista aamulämmöistä, sehän voi olla vaikka vaan kylmän sään takia tai mitä vain. Ja kun kerran lääkäri ultralla näki ovuloivan munarakkulan, niin kai siellä nyt jotain on tapahtunut. Lisäksi heti seuraavana päivänä kipeiksi tulleet rinnat ovat myöskin hyvä merkki! Ja täytyy vain ajatella, että kaikki normaalista poikkeavat asiat ovat vain positiivisiä😃
Joulut on myöskin saatu vietettyä, ja oli ihan tosi hauskat ja rentouttavat pyhät. En ajatellut vauva-asiaa kovinkaan paljon ja en myöskään sallinut itseäni alkaa ajattelemaan, että ensi vuonna meillä saattaa olla pienen pieni käärö tai että olisin viimesillään raskaan. Sorruin tähän viime jouluna ja mielipahanhan siitä vaan sai aikaan. Sen asian suhteen ei ole mitään varmuutta, joten päätin olla ajattelematta asiaa. Olen katsellut paljon telkkaria ja Netflixiä, lukenut kirjoja ja syönyt suklaata. Ihan vaan ollut ja nukkunut paljon. Olen käynyt urheilemassa ja kaupungilla kahvittelemassa. En ole vetänyt facebookin tai instagrammin tuttujen vauvauutisista herneitä nenään tai edes tullut huonolle tuulelle. Olen ollut iloinen heidän puolesta. Kyllä meidänkin vuoro vielä tulee joskus. En ole myöskään lukenut mitään palstoja mahdollisista raskausoireista enkä aiokkaan lukea. Olen saanut piinailut hyvin kuriin tässä kierrossa!
Seuraava etappi on uusi vuosi. Odotan vuoden vaihdetta innolla. Haluan jättää tämän vuoden taakse ja suunnata katseet kohti uutta. En tiedä onko tuleva vuosi meille parempi, mutta aion asennoitua siihen ainakin paremmin ja yrittää iloita muiden raskauksista ja vauvoista!
perjantai 7. joulukuuta 2018
Tiedossa piinaa..
Olen nyt päätynyt siihen tulokseen, että joko minulle on tulossa vuosisadan menkat tai sitten raskaus on alkanut. On ollut kaikennäköistä vaivaa viime päivinä, mitä en ole ennen kokenut kierron loppupuolella. Viimeksi kerroin sekaisin menneestä vatsastani juoksulenkillä. Nyt mukaan kuvioon on tullut lievä pahoinvointi iltaisin. Tiistai meni oikeastaan aikas hyvin ilman mitään tuntemuksia, mutta keskiviikko iltana olin ihan todella voimaton ja hivenen huonovointinen. Oli ihan sellaista lievää pahan olon tunnetta, kuten vatsataudissa. Ruoka kuitenkin maistuu ja se ei itsellään vedä mahaa sekaisin. Tämä toistui taas eilen. Sain kunnon paha-olo kohtauksen illalla ollessani kuntosalilla.
Tarkoitus oli tehdä treeni painoilla, mutta eihän siitä mitään tullut, kun olisi tehnyt mieli heittää laattaa jo alkulämmittelyn aikana. Lisäksi mahani veti niin kuralle, että oli pakko keskeyttää treeni ja mennä kotiin. Illan makasin sohvalla vilunväreiden ja hieman juoksevan nenän kanssa.
Nyt aamulla oloni oli taas ihan normaali. Eli joko minulla on mahatauti tai sitten tämä liittyy johonkin muuhun. Toivon jälkimmäistä ;) Olen kerännyt kuluneen vuoden ajan listaa itselleni, jota kutsun: "oireet, jotka muilla tarkoittaa raskautta, mutta minulla ne ei tarkoita yhtään mitään". Nyt odotankin mielenkiinnolla, että tuleeko tästä pahoinvoinnista taas vain uusi check listalleni..
Menkkajomotukset ovat pysyneet vaihtelevasti kuvioissa viime sunnuntaista asti. Välillä on sellaisia menkkoja edeltäviä kouristuksia ja sitten ne taas lakkaavat kuin seinään. Tämä on myöskin ihan uusi vaiva minun kierrossani. Näiden kouristuksien takia olen vakuuttunut, että vuosisadan menkat ne siellä ovella kolkuttelevat.
Huolta lisäsi myöskin lievä hikoilu viime yönä. Olisko kuitenkin keltarauhastasot lähteneet laskuun...
Elikkä siis piinaa on tiedossa tuleville päiville. Olen rakentanut itselleni todella suuren valtakunnan pilvilinnoihin tässä kierrossa, vaikka ei pitänyt tällä kertaa. Mahdollinen pudotus tulee olemaan korkein ja kovin tähän mennessä. Itseäni saan siitäkin taas syyttää.
Nyt vain toivonkin, että tämä perjantai kestäisi ikuisuuden. En ole vielä valmis kohtaamaan tämän kierron pettymystä...
Ensi kierrossa ei välttämättä päästä edes tekemään inssiä, koska ovulaatio osuu juuri jouluaatolle tai joulupäivälle. Klinikka on just sen jouluviikon kiinni.
"Tarviin vielä yhden yön aikaa
oo niin kiltti.
Mä tarviin viel tän yhden yön aikaa
pidä musta hetki kiinni."
-Anna Puu
Tarkoitus oli tehdä treeni painoilla, mutta eihän siitä mitään tullut, kun olisi tehnyt mieli heittää laattaa jo alkulämmittelyn aikana. Lisäksi mahani veti niin kuralle, että oli pakko keskeyttää treeni ja mennä kotiin. Illan makasin sohvalla vilunväreiden ja hieman juoksevan nenän kanssa.
Nyt aamulla oloni oli taas ihan normaali. Eli joko minulla on mahatauti tai sitten tämä liittyy johonkin muuhun. Toivon jälkimmäistä ;) Olen kerännyt kuluneen vuoden ajan listaa itselleni, jota kutsun: "oireet, jotka muilla tarkoittaa raskautta, mutta minulla ne ei tarkoita yhtään mitään". Nyt odotankin mielenkiinnolla, että tuleeko tästä pahoinvoinnista taas vain uusi check listalleni..
Menkkajomotukset ovat pysyneet vaihtelevasti kuvioissa viime sunnuntaista asti. Välillä on sellaisia menkkoja edeltäviä kouristuksia ja sitten ne taas lakkaavat kuin seinään. Tämä on myöskin ihan uusi vaiva minun kierrossani. Näiden kouristuksien takia olen vakuuttunut, että vuosisadan menkat ne siellä ovella kolkuttelevat.
Huolta lisäsi myöskin lievä hikoilu viime yönä. Olisko kuitenkin keltarauhastasot lähteneet laskuun...
Elikkä siis piinaa on tiedossa tuleville päiville. Olen rakentanut itselleni todella suuren valtakunnan pilvilinnoihin tässä kierrossa, vaikka ei pitänyt tällä kertaa. Mahdollinen pudotus tulee olemaan korkein ja kovin tähän mennessä. Itseäni saan siitäkin taas syyttää.
Nyt vain toivonkin, että tämä perjantai kestäisi ikuisuuden. En ole vielä valmis kohtaamaan tämän kierron pettymystä...
Ensi kierrossa ei välttämättä päästä edes tekemään inssiä, koska ovulaatio osuu juuri jouluaatolle tai joulupäivälle. Klinikka on just sen jouluviikon kiinni.
"Tarviin vielä yhden yön aikaa
oo niin kiltti.
Mä tarviin viel tän yhden yön aikaa
pidä musta hetki kiinni."
-Anna Puu
tiistai 4. joulukuuta 2018
Juoksulenkki
Täällä elellään päivää 10 dpo tai jotakin sinne päin..en ole kalenterin kanssa laskenut tällä kertaa vaan luotan tyystin lääkärin inssissä tekemään ultraan. En ole myöskään ihan sata prosenttisen varma oliko ovulaatio perjantaina vai lauantaina. En viitsinyt tässä kierrossa seurata edes aamulämpöjä, kun se tuntuu tuottavan (varsinkin luteaalivaiheessa) vaan enemmän stressiä. Alan analysoimaan joka päivän lämpöä ja miettimään mitä se voisi tarkoittaa. Voi apua tätä vauvakuumeisen elämää! Mihin on kadonnut se huoleton elämä, jossa menkkojen alettua päässä kävi vain ajatus: "ai joko taas vierähti 4 viikkoa!?"
Mielialani vaihtelee päivittäin. "Ei tästä taaskaan tullut yhtään mitään" vs. "Voisiko tästä sittenkin tulla jotain". Eilen olin tuttuun tapaan juoksulenkillä. Huomasin, että hölkkääminen sattui rintoihin. Rintani eivät ole olleet pitkään aikaan niin kipeät, että ne juostessa aristaisivat. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä voisi viitata yhtään mihinkään. On ne rinnat olleet joskus aikaisemminkin arat juostessa, mutta siitä on hyvin pitkä aika. Toinen "vaiva", jonka totesin juostessa oli todella oudon tuntuinen alavatsani. Lisäksi juoksulenkki veti mahani ihan todella löysäksi. Maha tyhjeni ihan totaalisesti lenkin jälkeen. Tätä ei ole tapahtunut ikinä ennen lenkin yhteydessä. Mutta tämänkin tietysti voi selittää vain jollakin maha pöpöllä...
Yleensä kiertoni etenee ihan tosi tutulla kaavalla. Tunnen menkat yleensä 3 päivää ennen niiden alkua. Silloin tunnen pientä alamahan juilintaa ensimmäisen kerran. Tämä sama tuntemus alkoi toissapäivänä (dpo 8). Aloin laskemaan, että ei kai niiden menkkojen nyt vielä pidä tulla. Eilen juilinta oli voimistunut ja töissä alavatsani olikin todella menkkakipujen kourissa. Varmaan sen takia se juoksulenkkikin tuntui sen verran omituiselta illalla. Toinen varma menkkoja lupaava tapahtuma on hikoilu yöllä, jonka olen todennut liittyvän ruumiinlämmön laskemiseen keltarauhastasojen romahtaessa. Hikoilu ajoittuu aina dpo 13 ja dpo 14 öille. No, tässä kierrossa heräsin viikonloppuna hikisenä yöllä (dpo 7) ja sama tapahtui tänään aamulla. Tuota hikoilua pidän erittäin huonona merkkinä, sillä jos raskaus olisi jollain ihmeen kaupalla päässyt alkamaan, niin ne lämmöt pitäisi pysyä ylhäällä. Voihan hikoilua tietysti tapahtua muistakin syistä, mutta kyllä ihmetyttää. Tuntuu, että on ihan todella outo kierto menossa..Tai sitten tämä kaikki liittyy vain siihen tässä kierrossa tehtyyn hysteroskopiaan, jossa minulta poistettiin pienen pieni kohdun väliseinämä. Se voi olla, että limakalvot ovat jotenkin erilaiset toimenpiteen jälkeen joka selittää ennenaikaiset menkka tuntemukset.
Tämä nyt on tällaista turhan päiväistä "oireiden" spekulointia :D Kyllä se sit viikonoppuna selviää, että tuleeko ne menkat. Miksi eivät tulisi. Onhan ne aina tähänkin päivään asti tulleet just eikä melkein ajallaan.
Mielialani vaihtelee päivittäin. "Ei tästä taaskaan tullut yhtään mitään" vs. "Voisiko tästä sittenkin tulla jotain". Eilen olin tuttuun tapaan juoksulenkillä. Huomasin, että hölkkääminen sattui rintoihin. Rintani eivät ole olleet pitkään aikaan niin kipeät, että ne juostessa aristaisivat. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä voisi viitata yhtään mihinkään. On ne rinnat olleet joskus aikaisemminkin arat juostessa, mutta siitä on hyvin pitkä aika. Toinen "vaiva", jonka totesin juostessa oli todella oudon tuntuinen alavatsani. Lisäksi juoksulenkki veti mahani ihan todella löysäksi. Maha tyhjeni ihan totaalisesti lenkin jälkeen. Tätä ei ole tapahtunut ikinä ennen lenkin yhteydessä. Mutta tämänkin tietysti voi selittää vain jollakin maha pöpöllä...
Yleensä kiertoni etenee ihan tosi tutulla kaavalla. Tunnen menkat yleensä 3 päivää ennen niiden alkua. Silloin tunnen pientä alamahan juilintaa ensimmäisen kerran. Tämä sama tuntemus alkoi toissapäivänä (dpo 8). Aloin laskemaan, että ei kai niiden menkkojen nyt vielä pidä tulla. Eilen juilinta oli voimistunut ja töissä alavatsani olikin todella menkkakipujen kourissa. Varmaan sen takia se juoksulenkkikin tuntui sen verran omituiselta illalla. Toinen varma menkkoja lupaava tapahtuma on hikoilu yöllä, jonka olen todennut liittyvän ruumiinlämmön laskemiseen keltarauhastasojen romahtaessa. Hikoilu ajoittuu aina dpo 13 ja dpo 14 öille. No, tässä kierrossa heräsin viikonloppuna hikisenä yöllä (dpo 7) ja sama tapahtui tänään aamulla. Tuota hikoilua pidän erittäin huonona merkkinä, sillä jos raskaus olisi jollain ihmeen kaupalla päässyt alkamaan, niin ne lämmöt pitäisi pysyä ylhäällä. Voihan hikoilua tietysti tapahtua muistakin syistä, mutta kyllä ihmetyttää. Tuntuu, että on ihan todella outo kierto menossa..Tai sitten tämä kaikki liittyy vain siihen tässä kierrossa tehtyyn hysteroskopiaan, jossa minulta poistettiin pienen pieni kohdun väliseinämä. Se voi olla, että limakalvot ovat jotenkin erilaiset toimenpiteen jälkeen joka selittää ennenaikaiset menkka tuntemukset.
Tämä nyt on tällaista turhan päiväistä "oireiden" spekulointia :D Kyllä se sit viikonoppuna selviää, että tuleeko ne menkat. Miksi eivät tulisi. Onhan ne aina tähänkin päivään asti tulleet just eikä melkein ajallaan.
perjantai 30. marraskuuta 2018
Ensimmäinen piinaviikko
Nyt on kulunut viikko inseminaatiosta ja ei voi kun todeta, että oireet loistavat poissaolollaan. Ei ole pienintäkään oiretta suuntaan tai toiseen. Olo on niin neutraali, kun voi vaan olla. Flunssakin on saatu selätettyä, joten sekään ei enään vaivaa. Yleensä tunnen ovulaation aika hyvin, mutta tuntuu että sekin meni jotenkin viime viikonloppuna ihan ohitse sen ihottuma- flunssa ruljanssin keskellä. Lauantaina jotenkin tuntui, että nännejä aristaa, niinkun yleensäkin ovispäivän jälkeen tekee. Jossain dpo 5-6 heräsin aamuyöllä todella kovaan kramppailuun alavatsalla..mitähän sekin oli..minun tapauksessa ei varmasti tarkoita yhtään mitään. Jollakin toisella se olisi varmasti kiinnittyminen. En nyt oikeen osaa päättää, että elänkö toiveessa tulevan viikon vai heitänkö pyyhkeen kehään?
Itselläni on jotenkin sellainen kuva, että kyllä sen sit oikeesti tuntee kun on raskaana...Päässäni on jokin kieroutunut ajatus, että sitten kun on tärppi käynyt, niin rinnat poksahtaa yhdessä yössä kuppikoon isommiksi, valkovuotoa lorahtelee litratolkulla alkkareihin, alamahassa tuntuu kuin siellä olisi ilmapallo, koko ajan palelee, kurkku on kipeä, pitää käydä oksentamassa, kahvin haju ja maku saa näräliemen nousemaan kurkkuun, koko ajan nälättää, pitää juosta pissalla puolen tunnin välein, haistan kaikki mahdolliset hajut voimakkaampina, huudan naama punaisena puolisolleni kaikesta, uutisankkuri saa minut kyynelehtimään, näen selviä raskausunia ja vielä maistuisi rautatankokin suussa...En tunne tällä hetkellä mitään edes näihin viittaavaa. Kaikki on just niinkun aina ennenkin joka ikisessä kierrossa. Pitäisikö siis kuitenkin vain olla toivomatta ja alkaa jo henkisesti valmistautumaan menkkoihin. En halua enkä jaksa tippua korkealta ja kovaa tällä kertaa. En jaksa sitä viikon morkkista, kun menkat alkaa. En jaksa piiloutua peiton alle ja valehdella ystäville miksi en tule illanistujaisiin. Totuus on kuitenkin, etten halua kohdata heitä, koska heillä ei ole pienintäkään käsitystä miksi olen kuin perseeseen ammuttu karhu. Välttelen tällä hetkellä jopa tulevaa anoppiani, koska hän ei osaa puhua mistään muusta, kuin uudesta vauvasta, joka syntyi avopuolisoni veljelle muutama viikko sitten. Yritän suojella itseäni. Tiedän, etten voi vältellä ihmisiä lopun ikääni, mutta nyt haluan vain paeta tätä pahaa maailmaa pois peiton alle. Tämän piti olla elämämme onnellisin vuosi, vuosi kun olen raskaana ja sisustamme lastenhuonetta. No, tästä tulikin yksi elämäni henkisesti rankimmista vuosista. Vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja raskaudesta on tullut todella etäinen ja mahdoton asia mielessäni. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen, että tämä vuosi on lähentänyt entisestään minua ja miestäni. Hän on minun tuki ja turva tämä kaiken keskellä. Hänelle saa itkeä vaikka joka päivä ja hän ymmärtää. <3
Toisaalta olen paljon myös kuullut jo lapsen saaneilta naisilta, että ei sitä raskautta voinut arvata mistään ennen kuukautisten poisjäämistä. Se tietysti antaa toivoa, mutta itselläni ei ole ne oireettoman oireettomat kierrotkaan johtaneet mihinkään muuhun, kuin itku-raivo-parkumisiin ja menkkoihin. Tänään on jotenkin ollut tosi vaikea ja epätoivoinen päivä: tuntuu, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olen tämän kierron ajan miettinyt, että miten sitä ylipäätään kukaan onnistuu tulemaan raskaaksi tässä maailmassa. Luin artikkelin liittyen hedelmöittymiseen, jossa kuvattiin ihmisen kehossa tapahtuvia toimintasarjoja hedelmöittymisen aikana. Kyllä oli haavi auki sen tekstin jälkeen ja olin entistä vakuuttuneempi, että se on ihan mahdotonta. Tieto lisää tuskaa! Pitäisi lopettaa tollasten tieteellisten artikkelien lukeminen.
Muistan sen peruskoulussa opettajien taholta luodun kuvan, jossa raskaus saa alkunsa romanttisen illallisen päätteeksi yhden suojaamattoman rakastelukerran jälkeen. Romantiikka on ollut jo kuukausia romukopassa ja tilalle ovat tulleet excel kaaviot hormoonikäyrineen, aamulämpöineen ja sperman parasta ennen- päiväys laskutoimituksineen. Ironiselta tuntuu myös se, että kirjoitin terveystiedon ylioppilaskirjoituksissa Laudaturin, jossa yksi kysymys käsitteli eri ehkäisymenetelmiä ja ei toivottuja raskauksia...Olin aina se tunnollinen kympin-tyttö, joka huolehti viimeiseen asti ehkäisystä ja kaikesta muustakin. En voinut ymmärtää, miten joku tulee vahingossa raskaaksi...Well, nyt en ymmärrä edes sitä vertaa... Pistää ihan vihaksi, kun mietin kuinka monia satoja (ellei tuhansia) euroja olen kuluttanut rahaa elämäni aikana ehkäisyyn..enhän näytä sitä edes tarvitsevan. Tästä on tullut sellaista tähtitiedettä, että en usko edes maisteri tason insinöörikoulutukseni olevan tarpeeksi korkea tutkinto pystyäkseni ratkaisemaan tätä yhtälöä.
Itselläni on jotenkin sellainen kuva, että kyllä sen sit oikeesti tuntee kun on raskaana...Päässäni on jokin kieroutunut ajatus, että sitten kun on tärppi käynyt, niin rinnat poksahtaa yhdessä yössä kuppikoon isommiksi, valkovuotoa lorahtelee litratolkulla alkkareihin, alamahassa tuntuu kuin siellä olisi ilmapallo, koko ajan palelee, kurkku on kipeä, pitää käydä oksentamassa, kahvin haju ja maku saa näräliemen nousemaan kurkkuun, koko ajan nälättää, pitää juosta pissalla puolen tunnin välein, haistan kaikki mahdolliset hajut voimakkaampina, huudan naama punaisena puolisolleni kaikesta, uutisankkuri saa minut kyynelehtimään, näen selviä raskausunia ja vielä maistuisi rautatankokin suussa...En tunne tällä hetkellä mitään edes näihin viittaavaa. Kaikki on just niinkun aina ennenkin joka ikisessä kierrossa. Pitäisikö siis kuitenkin vain olla toivomatta ja alkaa jo henkisesti valmistautumaan menkkoihin. En halua enkä jaksa tippua korkealta ja kovaa tällä kertaa. En jaksa sitä viikon morkkista, kun menkat alkaa. En jaksa piiloutua peiton alle ja valehdella ystäville miksi en tule illanistujaisiin. Totuus on kuitenkin, etten halua kohdata heitä, koska heillä ei ole pienintäkään käsitystä miksi olen kuin perseeseen ammuttu karhu. Välttelen tällä hetkellä jopa tulevaa anoppiani, koska hän ei osaa puhua mistään muusta, kuin uudesta vauvasta, joka syntyi avopuolisoni veljelle muutama viikko sitten. Yritän suojella itseäni. Tiedän, etten voi vältellä ihmisiä lopun ikääni, mutta nyt haluan vain paeta tätä pahaa maailmaa pois peiton alle. Tämän piti olla elämämme onnellisin vuosi, vuosi kun olen raskaana ja sisustamme lastenhuonetta. No, tästä tulikin yksi elämäni henkisesti rankimmista vuosista. Vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja raskaudesta on tullut todella etäinen ja mahdoton asia mielessäni. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen, että tämä vuosi on lähentänyt entisestään minua ja miestäni. Hän on minun tuki ja turva tämä kaiken keskellä. Hänelle saa itkeä vaikka joka päivä ja hän ymmärtää. <3
Toisaalta olen paljon myös kuullut jo lapsen saaneilta naisilta, että ei sitä raskautta voinut arvata mistään ennen kuukautisten poisjäämistä. Se tietysti antaa toivoa, mutta itselläni ei ole ne oireettoman oireettomat kierrotkaan johtaneet mihinkään muuhun, kuin itku-raivo-parkumisiin ja menkkoihin. Tänään on jotenkin ollut tosi vaikea ja epätoivoinen päivä: tuntuu, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olen tämän kierron ajan miettinyt, että miten sitä ylipäätään kukaan onnistuu tulemaan raskaaksi tässä maailmassa. Luin artikkelin liittyen hedelmöittymiseen, jossa kuvattiin ihmisen kehossa tapahtuvia toimintasarjoja hedelmöittymisen aikana. Kyllä oli haavi auki sen tekstin jälkeen ja olin entistä vakuuttuneempi, että se on ihan mahdotonta. Tieto lisää tuskaa! Pitäisi lopettaa tollasten tieteellisten artikkelien lukeminen.
Muistan sen peruskoulussa opettajien taholta luodun kuvan, jossa raskaus saa alkunsa romanttisen illallisen päätteeksi yhden suojaamattoman rakastelukerran jälkeen. Romantiikka on ollut jo kuukausia romukopassa ja tilalle ovat tulleet excel kaaviot hormoonikäyrineen, aamulämpöineen ja sperman parasta ennen- päiväys laskutoimituksineen. Ironiselta tuntuu myös se, että kirjoitin terveystiedon ylioppilaskirjoituksissa Laudaturin, jossa yksi kysymys käsitteli eri ehkäisymenetelmiä ja ei toivottuja raskauksia...Olin aina se tunnollinen kympin-tyttö, joka huolehti viimeiseen asti ehkäisystä ja kaikesta muustakin. En voinut ymmärtää, miten joku tulee vahingossa raskaaksi...Well, nyt en ymmärrä edes sitä vertaa... Pistää ihan vihaksi, kun mietin kuinka monia satoja (ellei tuhansia) euroja olen kuluttanut rahaa elämäni aikana ehkäisyyn..enhän näytä sitä edes tarvitsevan. Tästä on tullut sellaista tähtitiedettä, että en usko edes maisteri tason insinöörikoulutukseni olevan tarpeeksi korkea tutkinto pystyäkseni ratkaisemaan tätä yhtälöä.
torstai 22. marraskuuta 2018
Kun asiat etenevät vauhdilla..
Hui kuinka paljon ehti taas tapahtua eilisen lääkärikäynnin aikana! Lääkärikäynti sai vauhdikkaan aloituksen, kun menimme mieheni kanssa paikalle lapsettomuusklinikan tiloihin, missä myös ensikäyntimme oli ollut. Vastaanoton naiset katsoivat meitä ihmeissään ja totesivat, että aikani onkin sairaalan tiloissa, eikä itse klinikalla (meidän kaupungissa ovat eri paikoissa). Damn! Spurtti autolle ja ajo toiselle puolelle kaupunkia sairaalaan..Pahoittelivat sairaalassa kauheasti, kun eivät olleet maininneet asiasta minulle puhelimessa mitään😊
Ensialkuun lääkäri kertasi vielä laparoskopian ja hysteroskopian tulokset ja esitti meille kysymyksen: "Haluatteko yrittää vielä luomusti vai edetäänkö inseminaatioon?".
Katottiin mieheni kanssa toisiimme ja totesimme, että emme usko vuoden yrityksen jälkeen kovin nopeaan luomuplussaan, kun ajoituksemme on kuitenkin ollut juuri oikea joka ikinen kierto. Minun kellon tarkalla kierrolla ja selvillä ovisoireilla ajoitukset on helppo saada nappiin..
Kyselimme lääkäriltä aikataulua ensimmäisen mahdollisen inseminaation toteutukseen ajatellen, että ehkä sit joskus ensi kierrossa... lääkäri totesi, ettei inseminaatioon ole mitään jonoja ja kysyi, että missä kierron vaiheessa olen. Sanoin, että odotan ovista tapahtuvaksi nyt lauantaina johon lääkäri totesi, että inseminaatio voidaan toteuttaa jo nyt tähän kiertoon jos vain haluamme. Pitkän ja möllistyneen "ööööön" jälkeen olimmekin jo allekirjoittamassa papereita inseminaatioon suostumusta varten.
Lääkäri ultrasi vielä minut nähdäkseen, että missä kierron vaiheessa olen. Kohdun limakalvo oli hyvän paksuinen, vaikka itse ajattelin, että sieltä on kaikki limakalvot vuotanut verenä pois toimeenpiteen jäljiltä😃 Oikealta löytyi johtofollikkeli, joka oli eilen kp 13 19mm kokoinen. Jotain vähäistä nestettäkin näkyi, joka kuulemma kertoo ovulaation olevan lähellä. Menin vielä labran kautta antamaan verinäytteet hormoneista, joiden tulosten perusteella lääkäri määräisi tarkan ajan inseminaatiolle. Iltapäivällä sain puhelun, että veriarvojen perusteella paras päivä inssille olisi perjantai, eli huomenna!! Pää on vieläkin ihan sekaisin kaikesta, mutta toisaalta illalla puhuttiin avopuolisoni kanssa, että eihän tämä nyt vielä ole mikään kovin iso askel. Koska hoito tehdään ilman mitään lääkityksiä ei itsestäni edes tunnu, että tässä oltaisiin nyt jossain lapsettomuushoidoissa. Kotona yritetään nämä seuraavat päivät (huomista lukuunottamatta) ihan perinteisin menetelmin mahdollista raskautta. Mutta tuntuuhan tässä nyt selkeästi, että ne omat mahikset edes ihan vähän paranevat, kun vain parhaat siittiöt lähtevät huomenna matkalle. Ja koska ne pääsevät suoriltaan minun kohdunkaulani läpi, niin ei tarvitse stressata onko tarpeeksi hedelmällistä valkkaria ym ym..kyllähän te nämä kaikki mahdolliset stressin aiheuttajat tiedätte ovulaatioon liittyen!!
Yritän pitää itseni aisoissa enkä aio päästää itseäni pilvilinnoihin unelmoimaan mahdollisesta raskaudesta. Kuten lääkärikin totesi, niin mistään ihme-hoidosta ei todellakaan ole kysymys. Eihän ne inseminaation onnistumisprosentit mitenkään päätä huimaa. Mutta jostainhan tämä taival on aloitettava.
Inhottaa nyt jo ajatus tulevista piinapäivistä....inhoan niitä ylitse kaiken! Mutta nautitaan nyt kuitenkin vielä viikonloppuun asti tämän kierron vielä olemassa olevasta toivon kipinästä <3
Ensialkuun lääkäri kertasi vielä laparoskopian ja hysteroskopian tulokset ja esitti meille kysymyksen: "Haluatteko yrittää vielä luomusti vai edetäänkö inseminaatioon?".
Katottiin mieheni kanssa toisiimme ja totesimme, että emme usko vuoden yrityksen jälkeen kovin nopeaan luomuplussaan, kun ajoituksemme on kuitenkin ollut juuri oikea joka ikinen kierto. Minun kellon tarkalla kierrolla ja selvillä ovisoireilla ajoitukset on helppo saada nappiin..
Kyselimme lääkäriltä aikataulua ensimmäisen mahdollisen inseminaation toteutukseen ajatellen, että ehkä sit joskus ensi kierrossa... lääkäri totesi, ettei inseminaatioon ole mitään jonoja ja kysyi, että missä kierron vaiheessa olen. Sanoin, että odotan ovista tapahtuvaksi nyt lauantaina johon lääkäri totesi, että inseminaatio voidaan toteuttaa jo nyt tähän kiertoon jos vain haluamme. Pitkän ja möllistyneen "ööööön" jälkeen olimmekin jo allekirjoittamassa papereita inseminaatioon suostumusta varten.
Lääkäri ultrasi vielä minut nähdäkseen, että missä kierron vaiheessa olen. Kohdun limakalvo oli hyvän paksuinen, vaikka itse ajattelin, että sieltä on kaikki limakalvot vuotanut verenä pois toimeenpiteen jäljiltä😃 Oikealta löytyi johtofollikkeli, joka oli eilen kp 13 19mm kokoinen. Jotain vähäistä nestettäkin näkyi, joka kuulemma kertoo ovulaation olevan lähellä. Menin vielä labran kautta antamaan verinäytteet hormoneista, joiden tulosten perusteella lääkäri määräisi tarkan ajan inseminaatiolle. Iltapäivällä sain puhelun, että veriarvojen perusteella paras päivä inssille olisi perjantai, eli huomenna!! Pää on vieläkin ihan sekaisin kaikesta, mutta toisaalta illalla puhuttiin avopuolisoni kanssa, että eihän tämä nyt vielä ole mikään kovin iso askel. Koska hoito tehdään ilman mitään lääkityksiä ei itsestäni edes tunnu, että tässä oltaisiin nyt jossain lapsettomuushoidoissa. Kotona yritetään nämä seuraavat päivät (huomista lukuunottamatta) ihan perinteisin menetelmin mahdollista raskautta. Mutta tuntuuhan tässä nyt selkeästi, että ne omat mahikset edes ihan vähän paranevat, kun vain parhaat siittiöt lähtevät huomenna matkalle. Ja koska ne pääsevät suoriltaan minun kohdunkaulani läpi, niin ei tarvitse stressata onko tarpeeksi hedelmällistä valkkaria ym ym..kyllähän te nämä kaikki mahdolliset stressin aiheuttajat tiedätte ovulaatioon liittyen!!
Yritän pitää itseni aisoissa enkä aio päästää itseäni pilvilinnoihin unelmoimaan mahdollisesta raskaudesta. Kuten lääkärikin totesi, niin mistään ihme-hoidosta ei todellakaan ole kysymys. Eihän ne inseminaation onnistumisprosentit mitenkään päätä huimaa. Mutta jostainhan tämä taival on aloitettava.
Inhottaa nyt jo ajatus tulevista piinapäivistä....inhoan niitä ylitse kaiken! Mutta nautitaan nyt kuitenkin vielä viikonloppuun asti tämän kierron vielä olemassa olevasta toivon kipinästä <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)