perjantai 28. joulukuuta 2018

Piinapäivien kuulumisia

Inseminaatiosta on nyt kulunut kutakuinkin viikon verran. Mitään ihmeellisiä tuntemuksia ei ole tähän mennessä ollut, mutta lueskelinkin juuri oman tekstini ensimmäisen inseminaation jälkeen ja samoilla linjoilla mentiin silloinkin. Olen kyllä tyytyväinen, että tänne blogiin tulee kirjoteltua eri kiertojen tuntemuksia ylös, niin voi käydä tälleen piinapäivinä lunttaamassa, että mites se nyt olikaan!

Tässä kierrossa minulla kipeytyi rinnat heti ovulaation jälkeen ja ne ovat nyt päivittäin tulleet kipeämmiki ja kipeämmiksi. Yleensä minulla kipeytyy nännit heti ovulaation jälkeen ja rinnat seuraa viikon verran perästä. Nyt ei oikeen nännit kipeytyneet ollenkaan vaan alkoi heti kunnon rinta säryt: ihan kun olisi kainalon aluset tuolta rintojen sivuilta mustelmilla. Tästä nyt en kuitenkaan vedä mitään johtopäätöksiä, koska olen mielestäni kokenut kaikki erilaiset rintojen aristukset, eikä se ole ikinä tarkoittanut mitään. Toinen poikkeava asia tässä kierrossa on ollut hitaasti nouseva aamulämpö. Yleensä minulla ovulaation jälkeisenä päivänä aamulämpö pomppaa 0,5 astetta, about 36,5-36,6:teen.  Tässä kierrossa lämmönnousu oli minimaalinen: vain 36,3:n luokkaa. Ensin pelästyin, että onko ovulaatio edes tapahtunut, mutta Fertility Friend tunnisti ovulaation myös noilla mitättömillä lämpötiloilla. Se appi piirtää itse horisontaalisen vertailuviivan, kun kolmena aamuna lämmöt ovat viivan yläpuolella. Keskiarvo lasketaan kuuden edellisen aamulämmön perusteella. Vasta dpo 5 aamuna lämmöt olivat nousseet oikeen kunnolla 36,7:ään. Päätin nyt olla stressaamatta noista huonoista aamulämmöistä, sehän voi olla vaikka vaan kylmän sään takia tai mitä vain. Ja kun kerran lääkäri ultralla näki ovuloivan munarakkulan, niin kai siellä nyt jotain on tapahtunut. Lisäksi heti seuraavana päivänä kipeiksi tulleet rinnat ovat myöskin hyvä merkki! Ja täytyy vain ajatella, että kaikki normaalista poikkeavat asiat ovat vain positiivisiä😃

Joulut on myöskin saatu vietettyä, ja oli ihan tosi hauskat ja rentouttavat pyhät. En ajatellut vauva-asiaa kovinkaan paljon ja en myöskään sallinut itseäni alkaa ajattelemaan, että ensi vuonna meillä saattaa olla pienen pieni käärö tai että olisin viimesillään raskaan. Sorruin tähän viime jouluna ja mielipahanhan siitä vaan sai aikaan. Sen asian suhteen ei ole mitään varmuutta, joten päätin olla ajattelematta asiaa. Olen katsellut paljon telkkaria ja Netflixiä, lukenut kirjoja ja syönyt suklaata. Ihan vaan ollut ja nukkunut paljon. Olen käynyt urheilemassa ja kaupungilla kahvittelemassa. En ole vetänyt facebookin tai instagrammin tuttujen vauvauutisista herneitä nenään tai edes tullut huonolle tuulelle. Olen ollut iloinen heidän puolesta. Kyllä meidänkin vuoro vielä tulee joskus. En ole myöskään lukenut mitään palstoja mahdollisista raskausoireista enkä aiokkaan lukea. Olen saanut piinailut hyvin kuriin tässä kierrossa!
Seuraava etappi on uusi vuosi. Odotan vuoden vaihdetta innolla. Haluan jättää tämän vuoden taakse ja suunnata katseet kohti uutta. En tiedä onko tuleva vuosi meille  parempi, mutta aion asennoitua siihen ainakin paremmin ja yrittää iloita muiden raskauksista ja vauvoista!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Rakas Joulupukki

Tänä vuonna olen ollut erityisen kiltti ja hyväsydäminen. Olen tehnyt paljon töitä ja yrittänyt parhaani mukaan kehittyä niin ihmisenä, kuin ammatissani. Olenkin päässyt taas kerran paljon eteenpäin urallani. Olen ymmärtänyt tänä vuonna toisen ihmisen arvostamisen ihan uudella tavalla. Olen oppinut olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla jo on elämässäni. Olen oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita entistä enemmän.
Olen kuitenkin ollut erityisen katkera, josta en ole ollenkaan ylpeä. Olen kateellinen ystävilleni, jotka ovat tulleet raskaaksi sormia napsauttamalla. En pidä itsestäni tällaisena. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että elämän suuria asioita ei saa ilman vaivan näköä ja että kaikella on hintansa. Olenkin aina ollut valmis tekemään töitä onnellisuuteni eteen. En kuitenkaan ymmärrä, miksi jotkut joutuvat tekemään niinkin tärkeän asian, kuin oman lapsen saamisen eteen niin valtavasti työtä ja kokemaan kärsimystä, kun taas toiset saavat sen melkein ilmaiseksi, ellei vaan vahingossa. En vain ymmärrä, miksi maailma on niin epäreilu.
Vaikka tiedän, että elämä ei ole ansaitsemisesta kiinni, olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että minä ja puolisoni ansaitsisimme oman vauvan. Me olisimme niin hyvät ja rakastavaiset vanhemmat. Ymmärrän myöskin, että voin vain itse vaikuttaa omaan onnellisuuteeni. Minun on itse hyväksyttävä tämä kipeä totuus ja oppia elämään sen kanssa. Olen vain ja ainoastaan itse vastuussa omasta onnellisuudestani. Voin ryömiä itsesäälissä ja olla pahalla tuulella, mutta olen oppinut senkin tämän vuoden aikana, ettei se auta tätä asiaa mitenkään. Päätös on minun. Vain minä voin kääntää tämän asian vahvuudeksi ja yrittää kehittyä ihmisenä tämän kautta. Tämä on meidän polku ja se polku nyt vain sattuu olemaan vähän syvemmältä  kuin muilla. Yhdestä asiasta olen kuitenkin 100%:ttisen varma: luovuttaa en aio! Niin kauan kuin minussa henki pihisee, niin eteenpäin rämmitään.

Joulupukki, tänä vuonna toivonkin vain ja ainoastaan omaa lasta. Voit jättää minut vaikka koko loppuelämäksi ilman yhtäkään lahjaa, jos vain lupaat minulle vauvan.
Jos olet sitä mieltä, etten vielä ole valmis saamaan sitä tärkeintä ja kalleinta lahjaa, niin voisitko kertoa minulle mitä voisin tehdä toisin, että sen paketin ansaitsisin? Olen valmis tekemään ihan mitä vain.
Lisäksi toivon jokaiselle vauvasta haaveilevalle kanssasisarelleni sitä samaa. Joka ikinen meistä olisi sen ansainnut.

Rauhallista ja toiveikasta joulua kaikille <3


lauantai 22. joulukuuta 2018

Inseminaatio vol. 2

Voiko kauan ja hartaasti odotettu loma paremmin alkaa, kuin spruuttaamalla laboratoriossa pestyt puolison spermat omaan kohtu onteloon!? No eipä voisi! Tai jollakin muulla varmasti voisikin..Onhan tämä vähän tällaista hullun hommaa näin jälkikäteen ajateltuna 😃 Mutta minkäs teet kun on valmis tekemään mitä vain oman pienokaisen eteen!

Tämän päivän inseminattio meni paremmin kuin hyvin! Puolisoni vei heti aamusta oman näytteensä labraan pesua varten. Minulla oli reilu tunti sen jälkeen oma aikani itse inssiin. Simpat oli taas ihan huippuluokkaa: liikkuvuus pesun jälkeen 100%! Lääkäri ultrasi vielä kohdun ennen toimenpidettä. Ajoitus oli tällä kertaa ihan täydellinen, parempi kuin viime kerralla. Follikkeli oli jo litistynyt jonkin verran, eli ovis oli just para-aikaa tapahtumassa. Tänään aamupäivällä olikin ne tutut vatsan väännöt ja käännöt, jota yleensä itsekin ovulaatioksi olen veikannut. Tällä kerralla laboratorio pesi sperman käyttäen eri aineita sen minun viime kertaisen allergisen reaktion takia. So far so good: tähän mennessä ei ole tullut ihottumaa. Kaikin puolin tästä inssistä jäi oikeen tosi hyvä fiilis. Piinapäivät siis alkakoon!

Tämä tuntuu jo itsessään meidän tämän joulun ihmeeltä, että minulla jollakin ihmeen kaupalla tapahtui ovulaatio kaksi päivää aikaisemmin kuin normaalisti ja että inssi päästiin vielä toteuttamaan! Olen kiitollinen. Josko sieltä yksi sitkeä siimahäntä jaksaisi raivata tiensä minun munasoluni sisään ja alkaa jakautumaan ja kiinnittymään kohtuni seinämään tossa about viikon kuluttua!?Easier said than done! Toivon sydämeni pohjasta, että tästä tulisi meidän kierto. Nyt yritän kuitenkin rentoutua, nauttia joulusta ja yrittää parhaani mukaan olla ajattelematta koko asiaa. Murehdin sitten parin viikon päästä sitä lopputulosta.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Follikkeliultra

Tänään aikaisin aamulla oli tiedossa odottelemani follikkeliultra toista inseminaatiota silmällä pitäen. Ultrassa kaikki oli hyvin: limakalvo oli paksuuntunut oikeen hienosti kiertopäiviin nähden ja taas oikealta puolelta löytyi johtofollikkeli, joka oli kai jotain 17 tai 18mm. Lääkäri ei sanonut tarkkaa mittaa, mutta niin olin itse ruudulta tulkitsevinani. Kuulemma follikkelin ympärille oli kerääntynyt nestettä, joka viestii jo lähestyvästä ovulaatiosta. Ultran jälkeen menin tuttuun tapaan labraan, jossa minulta otettiin LH-, estrogeeni ja progesteroni verinäyte. LH ja estrogeeni arvon avulla lääkäri määrää tarkan päivän inseminaatiolle. Miehen ei tarvinnut enään antaa infektio näytteitä. Kuulemma viime kerralla otetut näytteet ovat kaksi vuotta voimassa klinikalla.

Lääkäri totesi ultran perusteella, että ovulaatio olisi tulossa jo hyvinkin piakkoin, perjantaina. Omasta mielestäni perjantai olisi vielä todella aikainen kiertopäivä ovulaatiolle. No hoitajahan sieltä juuri soitteli, että verikokeiden tulosten perusteella paras päivä olisi lauantai. Elikkäs meillä on nyt sitten lauantaille aika toiseen inseminaatioon! Minulla on jotenkin todella ristiriitaiset tuntemukset: olen onnellinen ja kiitollinen, että inseminaatio ehditään vielä toteuttamaan ennen joulutaukoa. Toisaalta olen jotenkin ihan ulapalla tämän kiertoni kanssa. Tänään on kiertopäivä 11 tai 12. En oikeen tiedä mistä laskea, kun ne viime menkat alkoi niin oudolla tavalla. Lauantai olisi siis päivä 14 tai 15. Yleensä minulla on aina ollut ovulaatio vasta kiertopäivä 16. Jotenkin se lauantai tuntuu tosi aikaiselta päivältä. Kai sitä täytyy vaan luottaa lääkäriin, luulisihan hänen osaavan tulkita ultrakuvaa oikeaoppisesti. Ja toisaalta se verestä tehty LH- testi antaa kyllä paljon luotettavamman tuloksen, kuin kotona tikkuun pissimällä! Tuntuu vaan, että se mun ovulaatio aikaistuu ja aikaistuu..vai onkohan meiningit jotenkin sekasin sen kemiallisen raskauden jälkeen..tiedä häntä. En nyt jaksa stressata asiaa sen enempää...

Olen seurannut tässä kierrossa taas tarkasti aamulämpöjä. Yleensä minun peruslämpö on 36,2 hujakoilla ja se tippuu 3-4 päivää ennen ovulaatiota juuri alle 36,0 asteen: 35,8-35,9. Oletan tämän johtuvan nousevasta estrogeenista kehossani. Nyt huomasinkin, että jo eilen aamulla lämpö oli tippunut 35,8:aan. Eli senkin persuteella se ovis voisi hyvinkin olla jo lauantaina. Olin myöskin havaitsevani jo vähän kirkasta valkovuotoa tänään, joka myöskin tulee kolmisen päivää ennen ovulaatiota.
Odotan lauantaita mielenkiinnolla. Näkeehän sen sit taas siinä ultrassa ennen itse inssiä, että mikä siellä on tilanne. Osuu kyllä ihan hyvään saumaan nyt tämä inssi, kun viikonlopusta alkaa kahden viikon loma! Saa kunnolla levättyä ja tehdä paljon kaikkea kivaa ja rentouttavaa. Yritän olla piinailematta liikaa ja ajatella, että tulee mitä tulee. En nyt vaan jotenkin jaksa stressata liikaa. Vuosi on ollut niin stressin ja pettymysten täyteinen, etten vaan jaksa enään yhtään stressiä tälle vuodelle. Onneksi tämän kierron pettymyskin osuu sitten vasta ensi vuodelle. Miten ihmisestä voi tulla näin kyyninen ja pessimistinen vuoden aikana!? Olen myöskin kokenut jo kaikki mahdolliset "raskauteen viittaavat" oireet viimeisen vuoden aikana, eikä mikään niistä ole johtanut mihinkään raskauteen. Eli piinapäivinä ei vaan voi tehdä mitään johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen! Olen muutenkin saanut nyt viime päivinä sysättyä tämän vauva-asian jollain ihmeen kaupalla takavasemmalle. Yritän siis jatkaa tulevan joulun ja joulun pyhät samalla linjalla. ( Saa nähdä kuinka kauan tämä mielentila kestää 😁) Meillä ei onneksi ole edes mitään lasten täytteistä jouluseuraa tiedossa. Sekin aina jotenkin auttaa, jos ei ole itse lapsellisten piirittämä.

torstai 13. joulukuuta 2018

Kemiallinen raskaus?

Menkat on nyt lusittu tältä kierrolta ja olen onnistunut taistelemaan tieni ylös itsesäälin syvimmästä kuopasta. Elämä jatkuu taas pikkuhiljaa. Olen yrittänyt ajatella asioita, joista olen tällä hetkellä todella kiitollinen elämässäni: mieheni, meidän ihana talo, hyvä työ ja turvallinen taloudellinen tilanne. Asiat on meillä kaikinpuolin tosi hyvin. Vaikka kuinka yritän sysätä vauvakuumeen taka-alalle, en silti saa sitä mielestäni. Muutama vuosi takaperin kaupungilla täyttä kurkkua huutava vauva oli ehkä maailman paras ehkäisykeino, mutta tällä hetkellä se samainen huutava vauva saa herätettyä minussa hirveän kaipuun tunteen. Haluan kokea sen myös itse. En olisi voinut ikinä uskoa, että vauvakuumeeni kasvaa näin isoksi. Olen aina ollut todella ura-suuntautunut nainen, mutta nyt huomaan, ettei kunnianhimoiset projektit työpaikalla saa minua syttymään. Haluan olla äiti. Haluan hetken olla ihan tavallinen nuori nainen, joka hoitaa kotona vauvaa, enkä se taivaita tavoitteleva täydellinen tyttö työpaikalla. Kyllä minä vielä ehdin saada sen projektin, palkankorotuksen ja hienon tittelin myöhemminkin. Nyt olisi täydellinen aika saada oma lapsi. Harmi vain, ettei asiat elämässä aina mene oman käsikirjoituksen mukaan.

Mutta itse otsikon asiaan...soiteltuani klinikalle uutta aikaa hoitaja alkoi puhumaan, että minulla on luultavasti ollut kemiallinen raskaus viime kierrossa. Nyt olenkin viime päivät etsinyt tietoa kemiallisesta raskaudesta ja täytyy todeta, että ainakin kaikki tosiaan viittaisi siihen. Minulla on aina ollut todella kellon tarkka kierto. Olen aina pystynyt sanomaan puolen päivän tarkkuudella, milloin menkat alkaa. Kuten kirjoittelinkin viimeksi, olivat kuukautiset tällä kertaa kaksi päivää myöhässä, joka viittaisi vahvasti kemialliseen raskauteen eli. ns. kiinnittymisyritykseen. Loppukierron pahoinvointi oli sellaista, että olen ihan varma, ettei kyseessä ollut mahatauti eikä toiveajattelu. Luinkin paljon naisten kokemuksia, jossa he kertoivat kemiallisten ja kesken menneiden raskauksien aiheuttaneen voimakkaampia pahan olon tunteita, kuin loppuun mennyt raskaus.
Lisäksi vuoto oli niin runsasta verrattuna normaaliin, että ihan pelästyin yhdessä vaiheessa. Hyytymiä oli myöskin mukana, joita minulla ei yleensä pahemmin ole. En ole vielä koskaan elämäni aikana ottanut särkylääkettä menkkakipuihin, mutta nyt piti ottaa jopa kahtena päivänä panadolia kaapista. Ei voi muuta kuin hattua nostaa naisille, joilla on joka ikinen kierto hirveät menkkakivut! Mutta yhdessä nämä kaikki tekijät saavat minut uskomaan vahvasti, että minulla kemiallinen raskaus olisi ollut. Vaikka se hirveästi surettaa, niin yritän ajatella, että ehkä tämä oli askel oikeaan suuntaan ja tie vei meidät inseminaation ansiosta pidemmälle, kuin tähän mennessä ollaan kertaakaan päästy.

Täällä elellään nyt sitä kierron tylsää vaihetta: menkat ovat takana päin, mutta tärppipäiviä pitäisi jaksaa odottaa vielä melkein viikko. Vähän jo jännittää ensi viikon follikkeli ultra ja estrogeeni- ja LH verikokeet, että päästäänkö inseminaatio vielä tekemään tähän kiertoon. Viimeksi lääkäri kertoi meille, että inseminaatioita tehdään myös viikonloppuisin. Jos näin on, niin se voitaisiin vielä juuri ehtiä tekemään ensi viikon sunnuntaina. Hoitaja oli kuitenkin sitä mieltä, että vain kiireisimmät tapaukset hoidettaisiin enään joulun alus viikonloppuna. No, kyllä lääkäri sitten itse kertoo keskiviikkona, että miten tässä käy. Ei tässä nyt ainakaan mistään kiireisestä tapauksesta ole kysymys. (Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että joka ikinen lapsettomuusklinikan asiakas on kiireellinen tapaus!)
Yritän nyt tulevan viikonlopun je ensi viikon alun nauttia niistä asioista, joita raskaana olevat naiset eivät voi tehdä: syödä sushia, juoda lasin viiniä jos siltä tuntuu ja käydä nostamassa raskaita painoja kuntosalilla :)

Onko täällä kenelläkään kokemusta kemiallisesta raskaudesta? Harmittaa vähän, etten ehtinyt tehdä raskaustestiä, siitähän sen olisi saanut varmistettua.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Vuosisadan menkat

Niin siinä vaan taas kerran kävi, että menkat puski läpi ja ne ovat olleen runsaimmat ja kivuliaimmat ikinä! Elikkä vuosisadan menkat. Voihan p***! Mulla oli vielä lauantaina niin varma olo, että raskaana ollaan. Menkat alkoi siis ovulaatioon nähden kaksi päivää myöhässä. Yleensä mulla alkaa dpo 14 ja nyt oli dpo 16. Tarkoitus olisi ollut testata viikonlopun jälkeen, mutta enpä taaskaan päässyt niin pitkälle :(
Itselläni on vahva tunne, että jokin kiinnittymisyritys siellä oli päällä, koska keho viestit oli jotenkin niin selvät. Vuodon alku ruskealla tuhrulla ja pari päivää myöhemmin ei ole ollenkaan tavallista minulle, minkä vuoksi epäilen vahvasti, että kiinnittymisyritys on tapahtunut. En tietenkään voi olla ihan varma, sillä raskaustestiä en tehnyt.

Eilinen päivä meni kutakuinkin itkiessä. Iltapäivällä tiedossa oli vielä yhden ystäväpariskunnan baby-partyt. Ihana mieheni sanoi, että jos haluan jäädä kotiin, hän voi mennä yksin käymään siellä. Sain kuitenkin kerättyä itseni ja lähdin mukaan vauvajuhliin. Vedin kaapista komeimman tekohymyni naamalle ja valehtelin ihmisille päin naamaa kuinka meillä on kaikki hyvin. Mutisin ihmisten uteluihin meidän yrityksestä, että onhan meillä vielä aikaa ja ne työt ja sitä ja tätä..you know the classic ones! Tänään en tullut edes kovin punasin silmin aloittamaan työviikkoa. Totesin vain, että eipä tapahtunut joulun ihmettä meidän perheelle..well...shit happens! Jotenkin mulla on todella tyhmä olo: kuvittelinko kaikki oireet pienessä mielessäni? En kuitenkaan jaksa uskoa, että niin kovan pahanolon ja vatsan sekaisin menemisen saa aiheutettua pelkällä toiveajattelulla. Rinnatkin olivat niin pinkeät ja ovat muuten vieläkin! Yleensä rintojen arkuus loppuu menkkojen alkaessa, mutta nyt aristaa edelleen.
Senkin takia tunne on vahva, että jotain siellä kehossa on tapahtunut.

No ei auta selittelyt markkinoilla. Täältä suosta on taas kerran noustava, vaikkei tällä hetkellä kiinnostaisi yhtään. Tällä hetkellä haluaisin luovuttaa koko homman. Ei se kuitenkaan ikinä onnistu. Ei me varmaan ikinä saada omaa lasta. Ei saisi ajatella näin kun tie on vielä hyvin alussa, mutta en voi sille mitään, että se ajatus kummittelee takaraivolla.

Soittelin tänään klinikalle aikaa uuteen inssiin. Ensi viikolla kp 12 minulle tehdään ultra ja verikokeet ja sit nähdään ehditäänkö inseminaatio toteuttamaan ennen joululomaa. Jos kierto etenee normaalisti, niin ei ehditä. Sekin painaa mieltä. Tästä tulee todennäköisesti taukokierto. Klinikalta sanottiin, että jos inssiä ei ehditä enään tekemään, niin lääkäri opastaa parhaat päivät yritykselle kotona. Meinasin alkaa huutamaan tuon kommentin jälkeen, että luuletko, että tälleen runsaan vuoden yrityksen jälkeen lääkärin neuvo oikeasta päivästä yhdynnälle saa meidät raskaaksi! No ei se hänen vikansa ole, että minä olen viallinen enkä voi tulla raskaaksi..työtähän hän vain teki.

Kyllä voi viikko alkaa synkissä tunnelmissa. Kaikki ottaa päähän ja en jaksaisi mitään joulua tänä vuonna. Tulisi vaan nopeasti se uusi vuosi, niin saisi heitettyä tämän paskan vuoden romukoppaan!
Voi apua! Lupaan, ettei seuraava postaukseni ole näin masentava :D Olen oikeasti ihan mukava ja suht positiivinen tyyppi!

Hauskaa viikkoa kaikille!

perjantai 7. joulukuuta 2018

Tiedossa piinaa..

Olen nyt päätynyt siihen tulokseen, että joko minulle on tulossa vuosisadan menkat tai sitten raskaus on alkanut. On ollut kaikennäköistä vaivaa viime päivinä, mitä en ole ennen kokenut kierron loppupuolella. Viimeksi kerroin sekaisin menneestä vatsastani juoksulenkillä. Nyt mukaan kuvioon on tullut lievä pahoinvointi iltaisin. Tiistai meni oikeastaan aikas hyvin ilman mitään tuntemuksia, mutta keskiviikko iltana olin ihan todella voimaton ja hivenen huonovointinen. Oli ihan sellaista lievää pahan olon tunnetta, kuten vatsataudissa. Ruoka kuitenkin maistuu ja se ei itsellään vedä mahaa sekaisin. Tämä toistui taas eilen. Sain kunnon paha-olo kohtauksen illalla ollessani kuntosalilla.
Tarkoitus oli tehdä treeni painoilla, mutta eihän siitä mitään tullut, kun olisi tehnyt mieli heittää laattaa jo alkulämmittelyn aikana. Lisäksi mahani veti niin kuralle, että oli pakko keskeyttää treeni ja mennä kotiin. Illan makasin sohvalla vilunväreiden ja hieman juoksevan nenän kanssa.
Nyt aamulla oloni oli taas ihan normaali. Eli joko minulla on mahatauti tai sitten tämä liittyy johonkin muuhun. Toivon jälkimmäistä ;) Olen kerännyt kuluneen vuoden ajan listaa itselleni, jota kutsun: "oireet, jotka muilla tarkoittaa raskautta, mutta minulla ne ei tarkoita yhtään mitään". Nyt odotankin mielenkiinnolla, että tuleeko tästä pahoinvoinnista taas vain uusi check listalleni..

Menkkajomotukset ovat pysyneet vaihtelevasti kuvioissa viime sunnuntaista asti. Välillä on sellaisia menkkoja edeltäviä kouristuksia ja sitten ne taas lakkaavat kuin seinään. Tämä on myöskin ihan uusi vaiva minun kierrossani. Näiden kouristuksien takia olen vakuuttunut, että vuosisadan menkat ne siellä ovella kolkuttelevat.
Huolta lisäsi myöskin lievä hikoilu viime yönä. Olisko kuitenkin keltarauhastasot lähteneet laskuun...
Elikkä siis piinaa on tiedossa tuleville päiville. Olen rakentanut itselleni todella suuren valtakunnan pilvilinnoihin tässä kierrossa, vaikka ei pitänyt tällä kertaa. Mahdollinen pudotus tulee olemaan korkein ja kovin tähän mennessä. Itseäni saan siitäkin taas syyttää.
Nyt vain toivonkin, että tämä perjantai kestäisi ikuisuuden. En ole vielä valmis kohtaamaan tämän kierron pettymystä...
Ensi kierrossa ei välttämättä päästä edes tekemään inssiä, koska ovulaatio osuu juuri jouluaatolle tai joulupäivälle. Klinikka on just sen jouluviikon kiinni.

"Tarviin vielä yhden yön aikaa
oo niin kiltti.
Mä tarviin viel tän yhden yön aikaa
pidä musta hetki kiinni."

-Anna Puu

tiistai 4. joulukuuta 2018

Juoksulenkki

Täällä elellään päivää 10 dpo tai jotakin sinne päin..en ole kalenterin kanssa laskenut tällä kertaa vaan luotan tyystin lääkärin inssissä tekemään ultraan. En ole myöskään ihan sata prosenttisen varma oliko ovulaatio perjantaina vai lauantaina. En viitsinyt tässä kierrossa seurata edes aamulämpöjä, kun se tuntuu tuottavan (varsinkin luteaalivaiheessa) vaan enemmän stressiä. Alan analysoimaan joka päivän lämpöä ja miettimään mitä se voisi tarkoittaa. Voi apua tätä vauvakuumeisen elämää! Mihin on kadonnut se huoleton elämä, jossa menkkojen alettua päässä kävi vain ajatus: "ai joko taas vierähti 4 viikkoa!?"

Mielialani vaihtelee päivittäin. "Ei tästä taaskaan tullut yhtään mitään" vs. "Voisiko tästä sittenkin tulla jotain". Eilen olin tuttuun tapaan juoksulenkillä. Huomasin, että hölkkääminen sattui rintoihin. Rintani eivät ole olleet pitkään aikaan niin kipeät, että ne juostessa aristaisivat. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä voisi viitata yhtään mihinkään. On ne rinnat olleet joskus aikaisemminkin arat juostessa, mutta siitä on hyvin pitkä aika. Toinen "vaiva", jonka totesin juostessa oli todella oudon tuntuinen alavatsani. Lisäksi juoksulenkki veti mahani ihan todella löysäksi. Maha tyhjeni ihan totaalisesti lenkin jälkeen. Tätä ei ole tapahtunut ikinä ennen lenkin yhteydessä. Mutta tämänkin tietysti voi selittää vain jollakin maha pöpöllä...

Yleensä kiertoni etenee ihan tosi tutulla kaavalla. Tunnen menkat yleensä 3 päivää ennen niiden alkua. Silloin tunnen pientä alamahan juilintaa ensimmäisen kerran. Tämä sama tuntemus alkoi toissapäivänä (dpo 8). Aloin laskemaan, että ei kai niiden menkkojen nyt vielä pidä tulla. Eilen juilinta oli voimistunut ja töissä alavatsani olikin todella menkkakipujen kourissa. Varmaan sen takia se juoksulenkkikin tuntui sen verran omituiselta illalla. Toinen varma menkkoja lupaava tapahtuma on hikoilu yöllä, jonka olen todennut liittyvän ruumiinlämmön laskemiseen keltarauhastasojen romahtaessa. Hikoilu ajoittuu aina dpo 13 ja dpo 14 öille. No, tässä kierrossa heräsin viikonloppuna hikisenä yöllä (dpo 7) ja sama tapahtui tänään aamulla. Tuota hikoilua pidän erittäin huonona merkkinä, sillä jos raskaus olisi jollain ihmeen kaupalla päässyt alkamaan, niin ne lämmöt pitäisi pysyä ylhäällä. Voihan hikoilua tietysti tapahtua muistakin syistä, mutta kyllä ihmetyttää. Tuntuu, että on ihan todella outo kierto menossa..Tai sitten tämä kaikki liittyy vain siihen tässä kierrossa tehtyyn hysteroskopiaan, jossa minulta poistettiin pienen pieni kohdun väliseinämä. Se voi olla, että limakalvot ovat jotenkin erilaiset toimenpiteen jälkeen joka selittää ennenaikaiset menkka tuntemukset.

Tämä nyt on tällaista turhan päiväistä "oireiden" spekulointia :D Kyllä se sit viikonoppuna selviää, että tuleeko ne menkat. Miksi eivät tulisi. Onhan ne aina tähänkin päivään asti tulleet just eikä melkein ajallaan.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Ensimmäinen piinaviikko

Nyt on kulunut viikko inseminaatiosta ja ei voi kun todeta, että oireet loistavat poissaolollaan. Ei ole pienintäkään oiretta suuntaan tai toiseen. Olo on niin neutraali, kun voi vaan olla. Flunssakin on saatu selätettyä, joten sekään ei enään vaivaa. Yleensä tunnen ovulaation aika hyvin, mutta tuntuu että sekin meni jotenkin viime viikonloppuna ihan ohitse sen ihottuma- flunssa ruljanssin keskellä. Lauantaina jotenkin tuntui, että nännejä aristaa, niinkun yleensäkin ovispäivän jälkeen tekee. Jossain dpo 5-6 heräsin aamuyöllä todella kovaan kramppailuun alavatsalla..mitähän sekin oli..minun tapauksessa ei varmasti tarkoita yhtään mitään. Jollakin toisella se olisi varmasti kiinnittyminen. En nyt oikeen osaa päättää, että elänkö toiveessa tulevan viikon vai heitänkö pyyhkeen kehään?

Itselläni on jotenkin sellainen kuva, että kyllä sen sit oikeesti tuntee kun on raskaana...Päässäni on jokin kieroutunut ajatus, että sitten kun on tärppi käynyt, niin rinnat poksahtaa yhdessä yössä kuppikoon isommiksi, valkovuotoa lorahtelee litratolkulla alkkareihin, alamahassa tuntuu kuin siellä olisi ilmapallo, koko ajan palelee, kurkku on kipeä, pitää käydä oksentamassa, kahvin haju ja maku saa näräliemen nousemaan kurkkuun, koko ajan nälättää, pitää juosta pissalla puolen tunnin välein, haistan kaikki mahdolliset hajut voimakkaampina, huudan naama punaisena puolisolleni kaikesta, uutisankkuri saa minut kyynelehtimään, näen selviä raskausunia ja vielä maistuisi rautatankokin suussa...En tunne tällä hetkellä mitään edes näihin viittaavaa. Kaikki on just niinkun aina ennenkin joka ikisessä kierrossa. Pitäisikö siis kuitenkin vain olla toivomatta ja alkaa jo henkisesti valmistautumaan menkkoihin. En halua enkä jaksa tippua korkealta ja kovaa tällä kertaa. En jaksa sitä viikon morkkista, kun menkat alkaa. En jaksa piiloutua peiton alle ja valehdella ystäville miksi en tule illanistujaisiin. Totuus on kuitenkin, etten halua kohdata heitä, koska heillä ei ole pienintäkään käsitystä miksi olen kuin perseeseen ammuttu karhu. Välttelen tällä hetkellä jopa tulevaa anoppiani, koska hän ei osaa puhua mistään muusta, kuin uudesta vauvasta, joka syntyi avopuolisoni veljelle muutama viikko sitten. Yritän suojella itseäni. Tiedän, etten voi vältellä ihmisiä lopun ikääni, mutta nyt haluan vain paeta tätä pahaa maailmaa pois peiton alle. Tämän piti olla elämämme onnellisin vuosi, vuosi kun olen raskaana ja sisustamme lastenhuonetta. No, tästä tulikin yksi elämäni henkisesti rankimmista vuosista. Vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja raskaudesta on tullut todella etäinen ja mahdoton asia mielessäni. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen, että tämä vuosi on lähentänyt entisestään minua ja miestäni. Hän on minun tuki ja turva tämä kaiken keskellä. Hänelle saa itkeä vaikka joka päivä ja hän ymmärtää. <3

Toisaalta olen paljon myös kuullut jo lapsen saaneilta naisilta, että ei sitä raskautta voinut arvata mistään ennen kuukautisten poisjäämistä. Se tietysti antaa toivoa, mutta itselläni ei ole ne oireettoman oireettomat kierrotkaan johtaneet mihinkään muuhun, kuin itku-raivo-parkumisiin ja menkkoihin. Tänään on jotenkin ollut tosi vaikea ja epätoivoinen päivä: tuntuu, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olen tämän kierron ajan miettinyt, että miten sitä ylipäätään kukaan onnistuu tulemaan raskaaksi tässä maailmassa. Luin artikkelin liittyen hedelmöittymiseen, jossa kuvattiin ihmisen kehossa tapahtuvia toimintasarjoja hedelmöittymisen aikana. Kyllä oli haavi auki sen tekstin jälkeen ja olin entistä vakuuttuneempi, että se on ihan mahdotonta. Tieto lisää tuskaa! Pitäisi lopettaa tollasten tieteellisten artikkelien lukeminen.

Muistan sen peruskoulussa opettajien taholta luodun kuvan, jossa raskaus saa alkunsa romanttisen illallisen päätteeksi yhden suojaamattoman rakastelukerran jälkeen. Romantiikka on ollut jo kuukausia romukopassa ja tilalle ovat tulleet excel kaaviot hormoonikäyrineen, aamulämpöineen ja sperman parasta ennen- päiväys laskutoimituksineen. Ironiselta tuntuu myös se, että kirjoitin terveystiedon ylioppilaskirjoituksissa Laudaturin, jossa yksi kysymys käsitteli eri ehkäisymenetelmiä ja ei toivottuja raskauksia...Olin aina se tunnollinen kympin-tyttö, joka huolehti viimeiseen asti ehkäisystä ja kaikesta muustakin. En voinut ymmärtää, miten joku tulee vahingossa raskaaksi...Well, nyt en ymmärrä edes sitä vertaa... Pistää ihan vihaksi, kun mietin kuinka monia satoja (ellei tuhansia) euroja olen kuluttanut rahaa elämäni aikana ehkäisyyn..enhän näytä sitä edes tarvitsevan. Tästä on tullut sellaista tähtitiedettä, että en usko edes maisteri tason insinöörikoulutukseni olevan tarpeeksi korkea tutkinto pystyäkseni ratkaisemaan tätä yhtälöä.



maanantai 26. marraskuuta 2018

Pari muuttujaa matkassa..

Ensimmäinen inseminaatio on nyt suoritettu, mutta kyllä on tullut pari muuttujaa heti matkaan, joita olen stressannut nyt koko viikonlopun...eihän se sit mennyt ihan kun strömsössä...Tässäpä tarinani viikonlopulta:

eli itse inseminaatio perjantaina meni oikeen mutkattomasti ja nopeasti. Avopuolisoni vei aamusta oman näytteensä klinikalle ja itselleni oli pari tuntia myöhemmin aika itse inssiin. Pääsin nopeasti lääkärin luo ja käytiin ensi alkuun simppanäytteen tulokset lävitse, jotka olivat ihan huippu luokkaa! Jes, ei ainakaan siitä jää kiinni. No, sitten housut vaan veks ja tutkimuspöydälle jalat ilmassa. Lääkäri ultrasi ja totesi, että munasolu ei vielä ole hypännyt, mutta ihan näillä hetkillä varmasti hyppää, elikkä oikeen mainio ajoitus. Katetri sisään ja siittiöt ruiskutettiin kohtuuni. No big deal, 3 minuuttia myöhemmin olin jo lähdössä. En tuntenut mitään. Lääkäri toivotteli tsempit ja sanoi, että jos kahden viikon päästä ei menkkoja kuulu niin testiä kehiin. Ajattelin omassa päässäni: "pleas, mulleko kävis niin hyvä tuuri..". Lähdin takaisin työpaikalle jatkamaan työpäivää normaalisti.

Illalla kotiin tultuani menin käymään suihkussa, kun huomasin, että pakarani olivat kevyen punaisen ihottuman peitossa..samaa näkyi myöskin rintojeni sivuilla. En oikeen edes tajunnut sillä hetkellä vielä asiaa sen kummemmin. Illan aikana alkoi olo huonontua ja tunsinkin itseni nuhaiseksi ja kurkkukin alko kipeytymään. Aikasin nukkumaan ja toivoin, että se menisi sillä ohi. Aamulla oloni oli todella flunssainen ja huomasin ihottuman pahentuneen ihollani. Lisäksi sitä oli tullut myös ranteisiini. Aloinkin panikoimaan asiasta ja olin tässä vaiheessa jo ihan varma, että tällä on oltava jotain tekemistä inseminaation kanssa. Klinikan vastaanotto on kiinni viikonloppusin, joten en saanut soitettua sinne. Ihottuma oli kuitenkin selvä merkki jostakin allergisesta reaktiosta. No, aloin tietysti paniikissa etsimään tietoa netistä, mutten löytänyt mitään tietoa inseminaatiosta saatuun allergiseen reaktioon liittyen. Lähdin etsimään englannin kielisiltä sivuilta, josta löytyi muutamia tapauksia, jossa potilas on saanut allergisen reaktion inseminaation jälkeen liittyen penisiliiniin, jota ilmeisesti käytetään laboratoriossa sperman pesussa.
Sain onneksi rauhoiteltua itseni viikonlopun ylitse ja tänään aamulla soitin heti klinikalle, kun se aukesi ja kerroin mitä oli tapahtunut. He kirjoittivat asian ylös ja menisivät heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa tiedustelemaan lääkäriltä mistä voisi olla kyse.
Nyt odottelen soittoa kuin kuuta nousevaa, että pääsen tästä epätietoisuudesta. He lupasivat soittaa minulle niin pian kuin mahdollista.

Että silleen..kai mulla on sit joku penisiliini allergia tai jotain..Mutta eipä ainakaan varmaan tarvitse pelätä, että siellä joku raskaus pääsisi alkamaan tuollaisen allergisen reaktion aikana..varmaan koko keho yrittää vaan tappaa kaikki mahdolliset tunkeilijat (eli siittiöt) siellä kohdussa...Sen päälle vielä tämä hirveä räkätauti kevyen lämmön kera...ei ihan nappiin sit mennyt!
No, ei kai muuta kun kaksi viikkoa menkkojen odottelua ja sit toivottavati he testaavat minulta kaikki mahdolliset allergeenit sperman pesuun liittyen ennen seuraavaa yritystä. Luin, että sen penisiliinin voi jättää pois tai käyttää jotain muuta ainetta. Ei nyt pitäisi alkaa itse spekuloimaan asiaa, kun en siitä kuitenkaan itse enempää ymmärrä.

Oishan se nyt ollut liikaa pyydetty, että tämä asia olisi tolleen kerta heitolla onnistunut..The story of my life..

Mukavampaa viikon alkua teille kaikille!

torstai 22. marraskuuta 2018

Kun asiat etenevät vauhdilla..

Hui kuinka paljon ehti taas tapahtua eilisen lääkärikäynnin aikana! Lääkärikäynti sai vauhdikkaan aloituksen, kun menimme mieheni kanssa paikalle lapsettomuusklinikan tiloihin, missä myös ensikäyntimme oli ollut. Vastaanoton naiset katsoivat meitä ihmeissään ja totesivat, että aikani onkin sairaalan tiloissa, eikä itse klinikalla (meidän kaupungissa ovat eri paikoissa). Damn! Spurtti autolle ja ajo toiselle puolelle kaupunkia sairaalaan..Pahoittelivat sairaalassa kauheasti, kun eivät olleet maininneet asiasta minulle puhelimessa mitään😊

Ensialkuun lääkäri kertasi vielä laparoskopian ja hysteroskopian tulokset ja esitti meille kysymyksen: "Haluatteko yrittää vielä luomusti vai edetäänkö inseminaatioon?".
Katottiin mieheni kanssa toisiimme ja totesimme, että emme usko vuoden yrityksen jälkeen kovin nopeaan luomuplussaan, kun ajoituksemme on kuitenkin ollut juuri oikea joka ikinen kierto. Minun kellon tarkalla kierrolla ja selvillä ovisoireilla ajoitukset on helppo saada nappiin..

Kyselimme lääkäriltä aikataulua ensimmäisen mahdollisen inseminaation toteutukseen ajatellen, että ehkä sit joskus ensi kierrossa... lääkäri totesi, ettei inseminaatioon ole mitään jonoja ja kysyi, että missä kierron vaiheessa olen. Sanoin, että odotan ovista tapahtuvaksi nyt lauantaina johon lääkäri totesi, että inseminaatio voidaan toteuttaa jo nyt tähän kiertoon jos vain haluamme. Pitkän ja möllistyneen "ööööön" jälkeen olimmekin jo allekirjoittamassa papereita inseminaatioon suostumusta varten.

Lääkäri ultrasi vielä minut nähdäkseen, että missä kierron vaiheessa olen. Kohdun limakalvo oli hyvän paksuinen, vaikka itse ajattelin, että sieltä on kaikki limakalvot vuotanut verenä pois toimeenpiteen jäljiltä😃 Oikealta löytyi johtofollikkeli, joka oli eilen kp 13 19mm kokoinen. Jotain vähäistä nestettäkin näkyi, joka kuulemma kertoo ovulaation olevan lähellä. Menin vielä labran kautta antamaan verinäytteet hormoneista, joiden tulosten perusteella lääkäri määräisi tarkan ajan inseminaatiolle. Iltapäivällä sain puhelun, että veriarvojen perusteella paras päivä inssille olisi perjantai, eli huomenna!! Pää on vieläkin ihan sekaisin kaikesta, mutta toisaalta illalla puhuttiin avopuolisoni kanssa, että eihän tämä nyt vielä ole mikään kovin iso askel. Koska hoito tehdään ilman mitään lääkityksiä ei itsestäni edes tunnu, että tässä oltaisiin nyt jossain lapsettomuushoidoissa. Kotona yritetään nämä seuraavat päivät (huomista lukuunottamatta) ihan perinteisin menetelmin mahdollista raskautta. Mutta tuntuuhan tässä nyt selkeästi, että ne omat mahikset edes ihan vähän paranevat, kun vain parhaat siittiöt lähtevät huomenna matkalle. Ja koska ne pääsevät suoriltaan minun kohdunkaulani läpi, niin ei tarvitse  stressata onko tarpeeksi hedelmällistä valkkaria ym ym..kyllähän te nämä kaikki mahdolliset stressin aiheuttajat tiedätte ovulaatioon liittyen!!

Yritän pitää itseni aisoissa enkä aio päästää itseäni pilvilinnoihin unelmoimaan mahdollisesta raskaudesta. Kuten lääkärikin totesi, niin mistään ihme-hoidosta ei todellakaan ole kysymys. Eihän ne inseminaation onnistumisprosentit mitenkään päätä huimaa. Mutta jostainhan tämä taival on aloitettava.
Inhottaa nyt jo ajatus tulevista piinapäivistä....inhoan niitä ylitse kaiken! Mutta nautitaan nyt kuitenkin vielä viikonloppuun asti tämän kierron vielä olemassa olevasta toivon kipinästä <3

maanantai 19. marraskuuta 2018

Mitäs nyt?

Otsikko kuvastaa nyt fiiliksiä oikeen hyvin noiden meidän (tässä vaiheessa) viimeisten tutkimusten jälkeen: miten niin muka kaikki on niin kuin pitääkin? Missä siis mättää? Mitäs nyt?

Toimenpiteen jälkeen lääkäri mietti tilannettamme ja pohti mahdollisia vaihtoehtoja. Tottakai itse on jo tässä vaiheessa perillä erilaisista mahdollisista hoitomuodoista ja kun lääkäri alkoi puhumaan inseminaatiosta, ei se mitenkään yllätyksenä tullut. Kun meistä ei nyt kertakaikkiaan löydy sitten yhtään mitään vikaa, niin ehkä se inseminaatio kuulostaa sitten ihan hyvältä ensimmäiseltä vaihtoehdolta.

Lääkäri tuntui olevan todella positiivinen meidän kohdalla inseminaatiota ajatellen kahdesta syystä:
1) mieheni siemennesteen viskositeetti on korkea. Se voi kuulemma aiheuttaa sen, että siittiöt eivät pääse uimaan siemennesteestä ulos. Tätä korkeaa viskositeettiä ei pidetä mitenkään hedelmällisyyttä heikentävänä tekijänä, mutta aina on kuulemma se sääntöä vahvistava poikkeus.
2) Minulla oli muutama vuosi takaperin lieviä kohdunkaulan alkavia solumuutoksia, jotka piti poistaa. Minulta on siis leikattu pienen pieni pala kohdunkaulasta pois. Taas teorian mukaan, tällä ei pitäisi olla mitään vaikutusta raskautumisen kannalta. Lääkäri kuitenkin mainitsi, että harvoissa tapauksissa konisaation jälkeen kohdunkaulan limaneritys saattaa vähentyä ja muuttua hieman paksummaksi, joka taas teoriassa vaikeuttaa siittiöiden pääsyä kohdunkaulan läpi. Ja tässäkin asiassa on tietysti taas se sääntöä vahvistava poikkeus oltava olemassa.

Lääkäri laskikin yhteen 1+ 1 ja sanoi, että teoriassa voi olla mahdollista, että nämä kaksi asiaa ( liian paksu sperma ja minun kohdunkaula) estävät siittiöiden pääsyn kohdunkaulan läpi kohtuun ja munajohtimiin, jonka takia hedelmöittymistä ei tapahtuisi. Omaan korvaan tämä tietysti kuulostaa ihan järkevältä selitykseltä. Kyse on kuitenkin sellaisesta asiasta, jota ei ikinä pystytä todistamaan...mutta jos nyt näin olisi, niin siinä tapauksessa se inseminaatio voisi hyvinkin tuottaa meillä toivotun lopputuloksen. Silloin puolison sperma pestäisiin ja siitä korkeasta viskositeetistä päästäisiin eroon. Ja toisaalta kun siittiöt asetettaisiin suoraan minun kohtuun, ei niiden tarvitsisi itse läpaistä minun kohdunkaulaa, eli yksi obstacle olisi siis jo voitettu tässä vaiheessa. Inseminaatio tehtäisiin (ainakin ensi alkuun) minun luonnolliseen kiertoon ilman mitään lääkityksiä, kun ne minun hormooniarvot kerran ovat kuin oppikirjasta...

Meillä on jo keskiviikkona aika lääkärillemme keskustelemaan miten tästä nyt edettäisiin. Olen todella tyytyväinen lääkäriimme. Hän on ottanut tämän meidän ongelman nyt ihan sydämen asiakseen ja ymmärtää, ettei tämä ole meille mikään leikin asia. Olen iloinen, että asia etenee ja että saamme tosi nopealla aikataululla aikoja lääkärille. Keskiviikkoa odotellessa!

Mitkäs ovat teidän kokemukset inseminaatiosta? Onko ihan ajan hukkaa vai löytyykö myös niitä onnistumistarinoita?




perjantai 16. marraskuuta 2018

Nesteellinen laparoskopia ja toimeenpiteellinen hysteroskopia

Eilen minulle tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä (en löydä oikeita suomenkielisiä termejä netistä) nesteellinen laparoskopia ja toimeenpiteellinen hysteroskopia, joissa siis vietiin emättimen kautta kamera ja neula kohtuun. Neulan avulla päästiin sitten kohdun seinän läpi katselemaan munajohtimia ja munasarjoja. Kuulostaa pelottavammalta kuin se todellisuudessa oli! 😁Kerronkin nyt tarkemmin miten kyseinen toimenpide eteni ja mitä sieltä paljastui.

Menin aamulla sairaalaan, jossa minut ohjattiin päiväkirurgian osastolle omaan huoneeseen. Sain laittaa heti sairaalan kamat päälle ja ei mennyt kun tunnin verran, kun minut vietiin jo leikkaussaliin toimenpidettä varten. Kyseinen toimenpide tehtiin rauhoittavien lääkkeiden avulla, eli minua ei nukutettu. Sen lisäksi kohtuun laitettiin paikallispuudutuspiikki, jota en muuten edes tuntenut niiden rauhoittavien lääkkeiden läpi. Tuntui kuin olisin ottanut pari lasia liikaa alkoholia, sinänsä aika "hauska" fiilis. Sain itse seurata toimenpidettä ruudulta. Seuraaminen oli kuitenkin vähän sitä ja tätä vahvan lääkityksen takia..kuulin lääkärin äänen koko ajan ja hän selosti mitä milläkin hetkellä tapahtui, mutta en muista siitä tilanteesta jälkikäteen oikeen mitään.
Elikkäs kyseiset tutkimukset tehdään nesteen avulla: nestettä ruiskutetaan sekä kohtuun, että munajohtimiin jonka avulla kaikki yksityiskohdat pystytään tutkimaan rakenteeseen liittyen. Munajohtimiin ruiskutetaan värillistä liuosta, jonka avulla voidaan todeta johtimien toimivan oikeaoppisesti. Toimenpide taisi kestää kokonaisuudessaan about vartin verran, jonka jälkeen olin heräämössä vielä toisen vartin selvitäkseni pahimmista lääkehöyryistä.

Jo pian toimenpiteen jälkeen lääkäri tuli huoneeseeni kertomaan, että kaikki oli niinkuin pitikin! Munajohtimet olivat molemmat auki, eikä löytynyt merkkiäkään endometrioosista. Ainoa poikkeavuus oli kuulemma kohdussani, josta löydettiin pienen pieni "väliseinämä", niin kuin lääkäri sitä kutsui. Se ei kuulemma vaikuta itse raskaaksi tulemiseen, mutta voi aiheuttaa helposti keskenmenoja. Kyseistä väliseinamää löydetään kuulemma suht yleisesti naisilta, joilla on vaikeampi tulla raskaaksi. No, kun kerran se raskaus tässä on se ultimate goal, niin kyseinen väliseinämä poistettiin ja korjattiin saman tien, ettei se sitten tulevaisuudessa ainakaan aiheuta keskenmenoa.
Musta ei siis löydetty mitään vikaa!! En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, siis miten niin kaikki mahdollinen on niin kuin pitääkin? Miksi mä en muka tule raskaaksi? Oli vähän sellanen outo fiilis..toisaalta olen erittäin kiitollinen, ettei mitään vikaa löytynyt, mutta mitäs nyt?

No, ihanin lääkäri varasi meille ensi viikoksi ajan hänen vastaanotolle, missä sitten keskustellaan, että miten tästä edetään. Hän jo viime kerralla puhuikin inseminaatioista seuraavana vaihtoehtona, jos vain minun munajohtimet ovat avoimet. Kerron ensi postauksessa, miksi lääkärin mielestä se inseminaatio voisi tuottaa meille onnistumisen. Eli ensi viikolla sitten mietitään eteenpäin.
Sairaalan papereissa luki, ettei tässä kierrossa saisi tulla raskaaksi tämän toimenpiteen jälkeen, mutta lääkäri sanoi eilen, että saa ilman muuta yrittää normaalisti. Toimenpiteen jälkeen on kuitenkin odotettavissa vuotoa muutaman päivän ajan. En sitten tiedä millaiset olosuhteet siellä kohdussa on mahdolliselle raskaudelle, kun sieltä nyt veristä vuotoa tällä hetkellä tulee..ei siellä varmaan ole limakalvoa miksikään millekkään kiinnittymiselle. Eli yritän nyt tämän kierron oottaa rauhallisesti ja olla ajattelematta koko raskautta. Tekee varmaan henkiselle hyvinvoinnille ihan hyvää😊
Katsotaan sitten taas ensi kierrossa, miten edetään. Siihen mennessä saadaan sitten klinikaltakin sotasuunnitelma!

Oikeen hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Déjà-vu

Ajattelin tehdä postauksen omista tuntemuksistani lapsettomuuteen liittyen. Tai en halua kutsua itseäni vielä lapsettomaksi. Käytän mieluummin "alentunut hedelmällisyys"- termiä kuvaamaan omaa tilannettamme. 

Koen, että minulla on ollut asiat aina erittäin hyvin elämässä. Olen kuitenkin aina tehnyt valtavasti töitä saavuttaakseni asioita eri osa-alueilla. Pienestä pitäen minulle opetettiin, että mikä vain on mahdollista jos vain näet tarpeeksi vaivaa asian eteen. Koulussa pääsin aina todella pitkälle tämän ohjeen avulla: valmistuin maisterin paperein yliopistosta, jossa opiskelin itselleni korkean tason ammatin vieraalla kielellä. Koen kuitenkin, että monissa asioissa minulla on aina käynyt huono tuuri, tai että olen joutunut monesti Murphyn- lain koettelemaksi. En ole ikinä voittanut elämässäni arvoista mitään, en yhtäkään kertaa. Jo tarhasta lähtien olin aina se ainoa lapsi, joka ei ikinä saanut mantelia joulupuurosta, minun nimeä ei koskaan vedetty hatusta, että pääsisin avaamaan kalenterin luukkua. En koskaan voittanut discon arpajaisista yhtään mitään! En todellakaan ollut luokan Hannu Hanhi!
Siinä, missä ystäväni alkoivat tosta noin vaan seukkaamaan poikien kanssa, ei minulla vaan käynyt ikinä niin hyvä tuuri, että tosta noin vaan joku poika olisi kiinnostunut minusta. Kaikki näytti olevan niin luontevaa ja helppoa kavereilleni ja itselläni oli aina tunne, että joudun näkemään vaivaa näiden "itsestään selvien" asioiden kanssa. 

Jo ennen vauvakuumeeni puhkeamista ajattelin monesti, että varmasti tässäkin asiassa ei minua päästetä helpolla. Halusin kuitenkin uskoa, että minulla joku asia elämässä menisi helpolla kaavalla. Nyt kuitenkin löydän itseni taas kerran tilanteesta, jossa joudun todellakin näkemään vaivaa saavuttaakseni tämän niinkin luonnollisen asian, kuin raskaaksi tulemisen. Taas kerran katson vierestä, kuinka ystäväni raskautuvat kerta heitolla edes ajattelematta asiaa. Jotenkin minulla on sellanen Déjà-vu- fiilis lapsuudesta. Ei ole kauaakaan sitten, kuin facebookista näin raskausmaha postauksen siltä luokan Hannu Hanhelta, joka voitti joka ikisissä arpajaisissa ja oli aina se, joka löysi sen perhanan mantelin joulupuurosta. Kuulin myöskin, että hän olikin raskautunut heti ensimmäisellä yrityskerralla. 

Vaikeinta itselleni tässä asiassa on se, että en voi tällä hetkellä tehdä enään kovempaa töitä tullakseni raskaaksi. Koulussa pärjäsin aina ja saavutin unelmani kovalla työllä. Tätä asiaa en voi itse hallita mitenkään. Ja voi kuinka tietäisitte, kuinka kovasti olen yrittänyt ja mitä kaikkea vippaskonsteja olen kokeillut. Mutta ei niin ei! Kun yritystä oli vasta muutama kuukausi takana, tsemppasin aina itseäni, että jos nyt tulevana kiertona yritän vielä vähän kovemmin, niin varmasti se onnistuu. Jos syönkin vielä enemmän vitamiineja ja jos otan vielä tarkemmin aamulämmöt, niin varmasti se tuottaa tulosta. Vähensin jopa sokerit ruokavaliostani minimiin siinä uskossa, että se tuottaa tulosta. Voin vaan todeta, että tässä asiassa kova työ ei vaan tuota aina sitä odotettua tulosta ja se on minulle todella vaikea sisäistää. Ehkä ongelmamme onkin liiallisessa yrittämisessä...who knows..

En halua katkeroitua muiden onnesta, mutta kyllä ärsyttää, kun en tässäkään asiassa voinut olla se Hannu Hanhi, jolla tärppää jo ennen yritystä. 
Haluan kuitenkin uskoa, että ne kaikki pettymykset, vitamiinit, lämpökäyrät, ovulaatiotestit ja "kova työ" tämän asian eteen palkitaan vielä jonain päivänä!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Ensikäynti lapsettomuusklinikalla

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa lapsettomuusklinikalla konsultoimassa lääkäriä. Lääkäri oli ihanan suorapuheinen ja ystävällinen ja otti ongelmamme ihan tosissaan. En kaipaa tässä vaiheessa enään mitään myötätuntoista sepustelua, että ottakaa nyt ihan rauhassa ja yrittäkää vielä luomusti. Kyllä se sieltä tulee kun unohdatte asian. Tässä kohtaa haluan kuulla mieluiten asioiden todellisen laidan.

Elikkäs suoraan ytimeen: kaikki tähän astiset testitulokset mun osalta ja miehen osalta ovat ihan tip top kunnossa, joten nyt lähdetäänkin sit tutkimaan vielä minun munajohtimia, oisko siellä jotain tukoksia. Lääkäri puhui kahdesta vaihtoehdosta: joko HSSG-tutkimus, jossa keittosuolaliuoksen avulla tutkitaan munajohdinten aukiolo. Toinen vaihtoehto on uudempi tutkimusmuoto, joka on laparoskopian ja HSSG-tutkimuksen välimuoto. Tutkimuksessa mennään alakautta sisään pienen pienellä kameralla, jonka avulla tutkitaan munajohdinten ja munasarjojen rakenne ja samalla munajohtimiin ruiskutetaan ainetta, jolla aukiolo varmistuu. Operaation hyvä puoli on se, että jos jotain pientä tukosta löytyy se voidaan korjata samantien. Samalla operaatiolla voidaan myöskin poissulkea endometrioosin mahdollisuus. Lääkäri oli itse tämän jälkimmäisen toimenpiteen kannalla. Onnistuin saamaan peruutusajan jo torstaiksi! Eli tutkimusta odotellessa!
Tutkimus tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä puudutuksen ja rauhoittavan lääkityksen avulla. Itse toimenpide kestää kuulemma vain vartin verran, jos mitään suurempaa ongelmaa ei löydy.

Fiilikset lääkärikäynnin jälkeen ovat aikas positiiviset: tuli hirveesti asiaa, mutta olen todella onnellinen, että jo torstaina selviää hirveesti asioita tän meidän yrityksen kannalta. Jos tuomio tulee jostain ihan hirveestä endometrioosista (en usko, koska mulla ei ole mitään hirveitä menkkakipuja eikä ylimääräsiä vuotoja), niin päästään heti toteuttaan oikeanlaista hoitoa. Ei siis hukata enään aikaa yrittämiseen, jos siitä ei olekaan hyötyä meidän kohdalla. Eli torstaita odotellessa!

Ps. olen suomalainen expatti ulkomailla, eli en tiedä tehdäänkö kyseistä toimenpidettä suomessa? Olen ymmärtänyt, että Suomessa käytetään tuota perinteistä HSSG-tutkimusta?



sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Long story short...

”Herään jo toista kertaa peräkkäin aamulla hiestä märkänä...tää tarkoittaa vain yhtä asiaa: keltarauhastasot ovat taas romahtaneet. En jaksa enään edes mitata aamulämpöä. Sen vaan on jo oppinut tunteen tälleen vuoden sairaanomaisen kehon kyttäämisen jälkeen. Tai itse kutsun sitä ”oman kehon tuntemiseksi”. Päätin kuitenkin olla positiivinen tässä kierrossa, joten paniikki googlettamiset yöhikoilusta raskausoireena nostaa toivoa vielä päivän ajaksi, kunnes seuraavana aamuna voin todeta menkkojen sapuneen kellon tarkasti taas kerran siihen aikaan kun pitikin. Ouh yeah! ”

Olen 29 vuotias ”nuori” nainen, joka haavailee nyt vuoden verran ensimmäisestä vauvasta. Tähän mennessä minulle on tehty normi gynen ultraus, jossa kaikki näytti ihan normaalilta: yksi johtofollikkeli, hyvän paksuinen limakalvo eikä merkkejä polykystisistä munasarjoista. Sen lisäksi minulle on tehty kierronkartoitus verikokein, jossa todettiin ovulaation tapahtuvan normaalisti. Kaikki hormooniarvot olivat muutenkin ihanteelliset. Avopuolisolleni on tehty siemenneste-analyysi, jossa myös kaikki oli ok. Ainoa yli viitearvojen mennyt ominaisuus oli siemennesteen viskositeetti, joka oli ilmeisesti aikas korkea. Gyne ei kuitenkaan pitänyt tätä ongelmana raskautumiselle. Missä siis mättää? Miksi me ei saada vauvaa alulle? Jotainhan siellä pieleen menee joka kuukausi. Mutta onneksi me saadaan ehkä jo jotain vastauksia tulevalla viikolla, sillä huomenna on ensikäyntimme lapsettomuusklinikalla!

Tervetuloa seuraamaan meidän odotuksen odotusta!

P.E-

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...