ivf- nuo kolme niin kauhistuttavaa kirjainta

Me oltiin tänään meidän lääkärin luona suunnittelemassa meidän ivf- hoitojen aloitusta. Jännää! Aika hyvin olin perillä mitä hoidoissa tulee tapahtumaan, mutta minulle tuli ihan yllätyksenä, että hoidot aloitetaan täällä kolmen viikon kuurilla ehkäisypillereitä! Mitä!? Tuntuu tosi ironiselta, että tässä vaiheessa kouraan lyödään kuukauden satsi pillereitä! Olin aina ajatellut, etten tule niitä enään ikinä käyttämään. Lääkäri kertoi, että he ovat ottaneet tämän käytännön useiden tutkimustulosten perusteella, jossa yhden kuukauden ehkäisypillerien käytön jälkeen munasarjoja stimuloivilla lääkkeillä on todistetusti parempi vaste. Eli tarkoitus on sammuttaa minun oma hormoonitoiminta, jonka pohjalta on parempi lähteä piikittämään Gonal- f nimistä lääkettä. No, minäpä pengoin kotona kaapin pohjat ja löysin vanhat pillerit 2 vuoden takaa..harmikseni ne olivat kaikki vanhenneet. Elikkä apteekin kautta hakemaan ehkäisypillereitä, dear god! Apteekissa oli hauska tilanne, kun nuori palveleva mies kysyi ihmeissään, että tarvitsetko näitä vain kolmeksi viikoksi. Totesin, että kyllä. Mies katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että mitä järkeä siinä on? Lopetatko käytön kuukauden jälkeen? öö...mitä se sinulle kuuluu?? oli ensimmäinen reaktioni. Mies kysyy, että mihin ihmeen tarkoitukseen tällainen on? Pitkä jono takanani tiuskaisin kiukuspäissäni, että tarvitsen lääkkeen ivf- hoitoihimme. Kukaan ei sanonut sanaakaan sen jälkeen. Hiljaisuus valtasi apteekin :D Meinasin kuolla sisälläni naurusta. Lapsettomuus on kyllä paras tapa saada ihmiset hiljaiseksi!

Alan siis syömään niitä pillereitä heti kuukautisten alettua. Kolmen viikon jälkeen tulee tyhjennysvuoto ja heti viimeisen pillerin jälkeen alan pistämään gonal- f nimistä lääkettä. Kuudentena pistospäivänä on ensimmäinen kontrolliultra ja verinäyte. Siitä sitten 2- 3 päivän välein kontrolliin ja about kp 12 olisi tiedossa punktio, jossa munasolut kerätään hedelmöittämistä varten. Siitä 2-5 päivän päästä alkio siirretään kohtuuni. Kuulostaa simppeliltä. Ei se nyt niin kauhistuttavalta kuulostakkaan. Asiaa tuli lääkäri käynnin aikana niin paljon, että en vielä oikeen tiedä mitä ajatella. En ollut yhtään varautunut 3 viikon pilleri kuuriin. Se ärsyttää. Tuntuu, että me hukataan kolme viikkoa. Mutta jos kerran sen jakson ansiosta on paremmat mahdollisuudet tuottaa enemmän ja parempia munasoluja, niin tottakai olen siihen valmis. Ja kuten lääkärikin sanoi, se aika kannattaa nyt käyttää mielen lepäämiseen. Olla ajattelematta mitään vauvoihin liittyvää ja yrittää nauttia elämästä. Kuulostaa hyvältä. Luulen, että se kolmen viikon henkireikä tulee tekemään minulle hyvää. En olekkaan ottanut lomaa tästä yrityksestä puoleentoista vuoteen. Yritän parhaani mukaan ottaa siitä kaiken irti. Aion käydä paljon juoksemassa, salilla, juoda viiniä, syödä paljon sushia ja yrittää oikeasti olla ajattelematta tätä surua. Kolme viikkoa tulee menemään nopeasti ohi.

Meille selvisi myöskin, että täällä paikallinen kela maksaa ivf- hoidot kokonaan! Meidän ei tarvitse maksaa itse muuta, kuin lääkkeiden oma vastuu osuus joka on 50 euroa! Jes, rahastakaan ei tarvitse surra ollenkaan! Nyt ymmärrän, miksi maksan 50 prosenttia veroa palkastani. Kaikin puolin hoidot on järjestetty tosi hyvin: seurantaultrat voi varata aina joko aamuksi aikaisin tai illaksi myöhään, ettei niiden takia tarvitse olla töistä poissa. Ainoastaan punktio päiväksi pitäisi sitten pyytää päivä vapaata.
Huh huh! Shit just got real! No, eiköhän me tästä selvitä. Tolleen nopeasti laskettuna 5 viikon päästä olisi aika toivottavasti siirtää alkio kohtuuni ja meillä voisi olla ihan oikeasti mahdollisuus tulla raskaaksi. Ihan mahtavaa! Tällä hetkellä minulla on ihan tosi hyvä fiilis tästä. Kyllä me selvitään ja saadaan vielä oma vauva <3

Tällä hetkellä toivon, että menkat alkaisi nopeasti, että pääsen ehkäisypilleri kuurille mahdollisismman pian :D Olen tässä vaiheessa jo 99% varma, että tämä viimeinen inssi ei myöskään ole tuottanut toivottua tulosta. Eilen alkaneet tutut menkkoja edeltävät kuumat aallot yöllä ovat minulla aina varma menkkojen merkki. Lisäksi alavatsa on kramppaillut tuttuun menkkoja edeltävään tapaan eilen ja tänään. No, ei se mua nyt tällä hetkellä hirveesti sureta. Meillä on nyt pläni ja sitä pläniä lähdetään toteuttamaan täysin rinnoin. Alkais nyt ne menkat vaan nopeasti, pliiiis!

pp- ei mitään hajua monesko

En ole seurannut kiertopäiviä enkä laskenut monesko piinapäivä on menossa. Lämpömittari jäi jo ennen ovulaatiota laatikon pohjalle. Ajattelin ottaa nämä piinapäivät lunkimmin, olla välittämättä kaikesta niin paljon. Olen lukenut taas paljon hedelmällisyyteen liittyvää kirjallisuutta, mutta se on ollut ainoa asia mitä olen tehnyt tämän vauvaprojektin eteen viime päivinä. Se on tuntunut vapauttavalta. Ei ole tarvinnut stressata aamulämpöä, sen ylöskirjaamista ja kaikkea sitä epävarmuuden tunnetta mitä se seuranta tuo mukanaan. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Ei sitten pienintäkään oireen poikasta! Sekin tuntuu todella hyvältä. Jotenkin aika ovulaatiosta tähän päivään asti on ollut todella omituinen, poikkeava. Se alkoi sillä, että ovulaatio kipujen jälkeen nännit eivät alkaneetkaan aristamaan. Sillä aristuksella olen aina varmentanut ovulaation viimeisten puolentoista vuoden aikana. Rinnoissakaan ei ole tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Rinnat minulla kipeytyvät perinteisesti heti ovulaation jälkeen ja kipuilu jatkuu aina menkkoihin asti. Silloin tällöin kipu tulee muutaman päivän ovulaatiota perässä. Nyt ei tunnu missään! En ole kokenut tällaista tilannetta ennen. Vaikka kuinka yritän keksimällä keksiä jotakin raskauteen viittaavaa oiretta kehostani, ei onnistu. Olot on nyt niin neutraalit ja anti- luteaalivaiheiset, että en käsitä mitä tämä nyt on olevinaan. Varmaan joku tosi heikko kierto tai jotain...

Viime kierrossa sain ihmeellisiä oireita Pregnyl-piikistä jotka muuttuivat päivien myötä kunnon huonoksi oloksi ja ehdinkin jo ihmettelemään, että ollaanko tässä nyt raskaana. No eipä oltu. Nyt ei ole edes Pregnyl aiheuttanut oireilua. Kaipa se keho siihenkin jotenkin tottuu. En tiedä onko clomeilla merkitystä tähän omituiseen loppukierron tunnelmaan. Vähentääkö hormoonilääkkeiden käyttö perinteisiä pms- oireita? Yleensä piinapäivien edetessä alavatsassakin alkaa nippailemaan milloin milläkin tavalla. Nyt ei tunnu olevan edes mitään nippailua, joka kertoisi mahdollisesta raskaudesta... Oviksen jälkeen oikealta puolelta jäi keltarauhanen pidemmäksi aikaa kipeäksi, kuin mitä yleensä. Se on ainoa asia mitä keksii mainita tästä kierrosta. Niin ja valkovuoto muuttui paljon nopeammin sellaiseksi tahmaiseksi keltarauhas-valkovuodoksi.

Ehkä ne clomit ovat nyt jotenkin saaneet aikaan extra hyvän keltarauhasen, vaikka se ei rintavarustuksessa kyllä tunnukkaan. Olin aina luullut, että rintojen aristus viittaa keltarauhasen toimintaan, kunnes taas kirjallisuuden syvästä maailmasta minulle selvisi, että ovulaation aikaan alkava rintojen aristus liittyy estrogeenin tuotantoon. Jos rintojen aristus on voimakasta, on yleensä kysesssä epätasapainotila, jossa estrogeeni on liian korkea suhteessa progesteroniin luteaalivaiheessa. Olenkin nyt laskenut yhteen 1+1 ja tullut siihen tulokseen, että minulla on jonkin näköinen lievä estrogeenidominanssi luteaalivaiheessa. (Olen kärsinyt hirveistä rinta-aristuksista aina pillereiden lopettamisen jälkeen ja voidemaisen estrogeenisen valkovuoden erityksestä ovulaation jälkeen) Ja että ne clomit on nyt saanut tasattua tätä minun hormoonitoimintaa. Jotenkin tämä rintojen aristamattomuus ja tahmaisen valkkarin eritys on saanut minut vakuutettua tästä...Tiedä sitten. Hauska varmasti lukea jälkikäteen täältä näitä omia spekulointeja :D Lunkit piinapäivät jatkukoon. Henkisesti aloitan jo valmistautumisen menkkoihin. Vaikka en kiertopäiviä ole laskenut, niin inssin jälkeen tajusin, että menkkoja odotellaan alkavaksi juurikin 30- vuotis syntymäpäivänäni. Happy birthday girl!!! Voiko universumi vittuilla minulle ja lapsettomuudelleni vielä jotenkin kovemmin? Ihan kuin se ei olisi tarpeeksi, että pitää hyväksyä se tosiasia, etten onnistunut saavuttamaan raskautta ennen 30 ikävuotta, vaan siihen päälle pitää sitten oikeen kunnolla vielä lyödä menkat päin kasvoja, ettei vaan jää asia mitenkään epäselväksi. Antakaa mun kaikki kestää!!!

Ristiriitaisia ajatuksia

Ivf- hoitojen suunnittelukäynnin lähestyessä olen miettinyt paljon tätä meidän lapsettomuutta. Miten näin pitkälle on tultu, että me olemma aloittamassa koeputkihedelmöityshoidot? Olenko kuitenkin antamassa liian helpolla periksi? Pitäisikö meidän vielä yrittää luomuna, kun eihän meistä mitään vikaakaan ole löytynyt? Minulla on edelleen takaraivossani se tunne reilu viikko sitten lääkärikäynniltä, kun lääkäri sanoi että ivf voidaan aloittaa vaikka ensi kierrossa. Se helpotus ja kevyt olo minkä se sai minussa aikaan oli niin voimakas, että uskon minun tekevän oikean päätöksen aloittamalla hoidot. Nyt kuitenkin olen saanut päähäni, että luovutanko liian helpolla ja että tekeekö voimakkaat hormoonihoidot minulle vain hallaa, kun oma hormoonitoimintani näyttää olevan ihan hyvällä tasolla. Pitäisikö minun etsiä vastausta lapsettomuuteen luonnollisemmin keinoin? Voisiko kyse kuitenkin olla vain jostakin kehoni pienestä epätasapainotilasta, jonka takia en raskaudu?

Olen taas ahminut kirjallisuutta lapsettomuuden ihmeellisen maailman ympäriltä. Luin kirjan: "Infreakingfertility" jonka on kirjoittanut Melanie Dale. Hän kertoo oman tarinansa kuinka hän kamppaili monta vuotta lapsettomuuden kanssa ennen kuin lähti lääkäriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka lääkäriin menon kanssa ei pitäisi koskaan viivytellä. Hänelle toitoteltiin joka taholta, ettei hänellä ole kiire ja koska hän on niin nuori, hän kyllä raskautuu vielä. Eipä raskautunut. Lääkäri sanoi hänelle, että jos nuori nainen ei raskaudu vuoden aikana, jotakin on vialla ja silloin ei pitäisi viivytellä lapsettomuushpitojen kanssa. Olin tyyliin että: "kiitos, kun joku muukin ajattelee samalla logiikalla kuin minä!" Olen ihan hyvässä vauvanteko iässä, olen terve, normaali painoinen, hyvät elämäntavat omaava nuori nainen josta ei olla löydetty mitään poikkeavaa. Jossakin on pakko vaan olla vikaa ja pahasti, muuten olisin jo vuosi sitten raskautunut! Tämän kirjan luettua olin vakuuttunut, että on oikea päätös lähteä ivf-hoitoihin mahdollisimman nopeasti.

Sen jälkeen luin kirjan: "The infertility cure: the ancient chinese wellness program for getting pregnant" kirjoittanut Randline Lewis. Kirjassa Randline kertoo oman kokemuksensa lapsettomuudesta ja kuinka hän löysi vastauksen lapsettomuuteen kiinalaisen lääketieteen avulla. Hän on hoitanut tuhansia naisia, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta ja saanut heidät puolen vuoden sisällä raskautumaan. Hän lähestyy lapsettomuutta kehon epätasapainotilana, joka on mahdollista korjata kiinalaisen lääketieteen avulla. Hänen mukaan naiset lähtevät liian helposti hedelmättömyyshoitoihin ja varsinkin naiset, jotka ovat selittämättömiä tapauksia, hoidot saavat enemmän hallaa kuin mitään muuta aikaan. Pala nousi kurkkuun. Olen selittämättömästi lapseton ja kaikki pelaa kehossani kuten pitää. Pitäisikö minun vain jatkaa akupunktioo ja uskoa luonnon voimaan, että sitten kun kehoni saavuttaa täydellisen tasapainotilan, niin raskaus saa alkunsa?
Miksi en jaksa uskoa, että ne tuhannet naiset jotka raskautuvat vain vilkaisemalla puolisoaan, ovat täydellisessä tasapainotilassa elimistönsä kanssa!? En jaksa uskoa, että kehossani olisi jokin niin viallinen epätasapainotila, että raskaus ei voi alkaa. Kehon tapahan viestiä näistä epätasapainoista on juurikin erilaiset oireet. Minulla ei ole mitään oireita!

Miksi tämä asia vaivaa minua? Sydämeni sanoo, että oikea päätös on aloittaa ivf-hoidot ihan vaan jo senkin takia, että se on se seuraava tutkimusmuoto: onko syy hedelmöittymisessä, huonoissa munasoluissa, epänormaalissa jakautumisessa vai kenties kiinnittymisessä kohtuun? Ivf antaisi meille ihan hirveän paljon lisätietoa, että mikä menee pieleen. Toisaalta jossakin takaraivoni perimmässä nurkassa uskon vahvasti, että minä voisin tulla luonnollisesti raskaaksi. Minulla on niin säännöllinen kierto, tunnettava ovulaatio ja tarpeeksi pitkä luteaalivaihe. Eritän hedelmällistä valkovuotoa, kuukautisvuotoni kertoo kohdun limakalvon olevan tarpeeksi paksu. Miksi en tule raskaaksi??
Jos olisin vielä 2-3 vuotta nuorempi, yrittäisin vielä rauhassa vuoden lunnollisesti, mutta en tästä enään nuoremmaksikaan muutu. Lisäksi pääni ei enään kestä tätä epätietoisuutta ja joka kuukautista pettymystä.

Mitä mieltä te olette asiasta? Kiirehtivätkö naiset hätähousuina (kuten minä) hoitoihin, vaikka he voisivat hyvin onnistua luonnollisesti? Minua kiinnostaisi hirveästi selittämättömästi lapsettomien tarinat, te joista ei ole löytynyt pienintäkään vikaa tutkimuksissa ja silti ei lasta kuulu! Saitteko ivf-hoitojen avulla selville mistä loppujen lopuksi oli kysymys?

Piinapäivät alkakoon!

Clomit näyttävät lyhentävän kiertoani parilla päivällä. Neljäs ja toivottavasti viimeinen inssi meidän osalta on nyt tehty. Ovis osui kiertopäivälle 13, kun luomuissa se on aina ollut kp 15. Jos jotain olen näiden puolentoista vuoden aikana oppinut, niin mistään ei voi olla ikinä varma, joten tosi varovaisesti mainitsen tuon viimeisen inseminaation. Inssi meni jo tutulla rutiinilla: simpat olivat hyvät, ajoitus oli hyvä: munasolu ei ollut vielä irronnut, mutta oli juuri irtoamassa ja kohdun limikset olivat hyvät. Mutta niin ne kaikki komponentit ovat joka kerralla olleet yhtä hyvät. Että näistä hyvistä lähtökohdista ei meidän kohdalla kannata vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä. Ehdin eilen jo saada pienimuotoisen hermoromahduksen, kun pregnylin laitto meni niin pieleen kun vaan ikinä voi mennä. Täällä suositellaan, että pregnylin laittaisi ammattitaitoinen hoitaja, koska aine pitää itse sekoittaa. Niinpä tilasin taas kotiin sairaanhoitajan, joka tulee ilmaseksi laittamaan pistoksen. Ensinnäkin, heillä oli käynyt jokin kämmi, jonka takia hoitaja oli myöhässä. Sitten kun hoitaja lopulta saapui paikalle, kävi ainetta sekoittaessa ilmi, että toinen ampulli oli jotenkin viallinen. Seoksesta pääsi tippumaan monta tippaa pöydälle. Näin sillä hetkellä mustaa silmissäni ja tunsin, kuinka kahden viikon päästä odotettavat menkat jo melkein lirahtivat housuihini :D Silloin oli jo liian myöhäistä saada jostakin uusi resepti ja uusi pregnyl. No, hoitaja rauhoitteli minua ja halusi vielä soittaa klinikalle ja varmistaa, että ainetta olisi riittävästi. Klinikalta lääkäri sanoi, että ei ongelmaa. Niin pieni määrä ei haittaa ollenkaan. Mutta tottakai se jäin päähän kummittelemaan. Illalla olin meiningillä että no ihan sama, ei tullut tästäkään taas mitään. Oma lääkärini kertoi vielä tänään, että vaikka laitettaisiin vain puolet pregnylin määrästä, niin se ajaa jo asian. Turhaan taas panikoin!

Se meidän ivf:än suunnittelukäynti osuu juuri muutaman päivän aikaisemmaksi kuin menkkoja odottelen alkavaksi. Niinpä voidaan silloin sitten tehdä lopullinen päätös, että aloitetaanko siitä heti se ensimmäinen hoitokierto. Siellä varmasti kerrotaan mitä lääkkeitä tarvitaan ja kuinka paljon ja monesko päivä aletaan pistämään mitäkin. Tullaan puolisoni kanssa parin viikon päästä Suomen visiitille ja se kierron alku osuu juuri siihen meidän vierailuun. Täytyy tehdä hyvä sotasuunnitelma kun vaan tiedetään, että mitä lääkkeitä pitää alkaa pistämään. Kaipa ne voi vaan ottaa lentokoneeseen mukaan jos resepti on mukana.. Ne meidän Suomen reissut on vaan aina niin täyteen buukattuja, että varmasti lääkkeet tuovat lisästressiä. Mutta en meinaa reissun takia perua hoitokiertoa. No nää on taas näitä murehtimisen aiheita myöhemmäksi. Nyt meinaan juhlistaa piinapäivien alkamista sillä, että unohdan tämän paskan koko viikonlopun ajaksi ja nautin ihanan keväisestä ja aurinkoisesta säästä! Täällä meillä päin vois vaikka miettiä ekaa terassi reissua viikonloppuna, ihan 15 astetta on tiedossa.


Ihanan aurinkoista viikonloppua kaikille!

Folliultra ja iso helpotuksen huokaus

Kävin tänään aamulla taas sairaalalla follikkeliultrassa ja verikokeissa inseminaatiota silmällä pitäen. Vähän jännitti ultraus niiden clomien takia, että mitä ihmettä siellä nyt oikeen on tapahtunut sen lääkkeen ansiosta. Turhaan jännitin, sillä kaikki näytti just siltä kun pitääkin! Ei ollut kun yksi johtofolli. Siitä olin ehkä vähän pettynyt :D Olisin toivonut, että folleja olisi ollut kaksi. No, se yksi näytti tosi hyvältä ja se oli kasvanut päiviin nähden nopeammin, kun luomukierrossa! Se oli jo paljon isompi, kuin viime kierrossa päivää myöhemmin. Kohdun limakalvokin oli ihanteellinen kiertopäiviin nähden eli ei ollut clomit vaikuttanut limiksiin mitenkään negatiivisesti. Ultran perusteella lääkäri arvioi, että inssi tehtäisiin perjantaina. Ja juuri äsken soiteltiinkin, että inseminaatio osuu ylihuomiselle. Pregnyl pitäisi pistää huomenna, 24 tuntia ennen inseminaatiota.

Mieheni kysyi tänään lääkäriltä jonoista ivf-hoitoihin. Hyvät uutiset olivat, että jonoja ei ole eli me voidaan aloittaa ne hoidot just silloin kun halutaan. Niinpä me varattiin aika kahden viikon päähän ivf-hoitojen suunnittelu käynnille! Ei nyt ehditty vielä puolisoni kanssa juttelemaan asiasta kun ampaistiin molemmat lääkärin jälkeen töihin, mutta kyllä se taisi olla molempien kasvoilta tulkittavissa se sama fiilis: helpottuneisuus! Olin niin helpottunut, kun kuulin, että hoidot voidaan aloittaa vaikka heti ensi kierrossa. Lääkäri jätti päätöksen ihan meidän käsiin ja sanoi, että ymmärtää hyvin jos ei haluta enään jatkaa inssejä. Lisäksi ivf:än avulla päästään taas tutkimaan tätä meidän keissiä eteenpäin. Nähtäisiin vähän, että missä mahdollisesti mennään mönkään joka kuukausi.

Ai että! Olen ollut yhtä hymyä lääkärireissun jälkeen! Olen niin valmis aloittamaan ne hoidot! Ja kun kerran ollaan alettu läträämään hormonien kanssa, niin annetaan sitten kertaheitolla mennä oikeen olan kautta. En olisi ikinä uskonut, että ivf saisi minut näin iloiseksi. Aina ajattelin, ettei sinne asti tarvitse mennä. Nyt löydänkin itseni tilanteesta, jossa en malta odottaa hoitojen alkamista. Elämä jaksaa aina vaan yllättää. Vaikka tiedän paremmin kuin hyvin, että ivf ei takaa meille lasta, niin kyllähän ne mahikset ainakin paljon nousee näihin insseihin verrattuna.
Keväisen ja aurinkoisen sään kunniaksi on aika vetää pitkästä aikaa ihan aito vuosikymmenen hymy naamalle, sillä enään tämä kierto tätä iankaikkista skeidaa ja sitten otetaan oikeen tosi iso uusi askel tämän meidän vauvaprojektin kanssa! Jes!

Ihana vai kamala clomifen?

Ensimmäinen clomifen kuurini alkaa olemaan naputeltu. Minusta tuntuu jotenkin absurdilta, että minun pitää ottaa lääkkeitä ovulaation aikaansaamiseksi, sillä minä ovuloin ihan selkeästi jokaisessa kierrossa. Olenkin nyt viime päivinä etsinyt vähän tietoa kyseisestä lääkkeestä ja siitä, että mitä se oikeen nyt sitten tekee kehossani. Lääkkeen vaikuttava aine on klomifeeni ja se toimii eri lähteiden mukaan lisäämällä aivolisäkehormonien eritystä vaikuttamalla päinvastaisesti estrogeenin kanssa. Tämä kaikki saa aikaan sen, että munarakkulan kehitys ja kasvu edistyy ja itse munasolun irtoaminen paranee. Monet lähteet puhuvat myöskin siitä, että lääkettä käytetään tilanteissa, joissa aivolisäkehormonien pitoisuudet ovat normaalit, mutta nainen ei tule raskaaksi. Itseni luokittelen juurikin tähän ryhmään. Lääkkeen tehoavuus pitäisi olla hyvä naisilla, jotka ovuloivat itsestään. Joissakin tapauksissa lääke voi saada aikaan useamman munarakkulan kypsymisen, joka tietysti taas lisää raskauden mahdollisuutta.

Jos nettiin ja ihmisten tarinoihin on uskomista, niin clomifen tuntuu olevan jostakin korkeammalta taholta tänne maapallolle lähetetty ihme-hedelmällisyyslääke, joka saa tosta noin vaan naisen kuin naisen raskaaksi. Hmmm....toisaalta netti on myöskin täynnä päinvastaisia tarinoita, joissa clomifen ei tuota ollenkaan tulosta. Omasta mielestäni ne lukemani epäonnistumistarinat olivat yksi toisensa jälkeen naisia, jotka kärsivät PCOS:ästä ja ovuloivat muutenkin epäsäännöllisesti tai eivät ollenkaan. Voisinkin nyt tehdä tosi varovaisen johtopäätöksen, että omalla kohdallani mahdollisuus saavuttaa lääkkeen positiivinen vaikutus on kohtalaisen hyvä! Muiden blogeja lueskellessani olen huomannut, että suurin osa naisista saa ainakin suomessa nykyään Letrozole- nimistä valmistetta, joka ajaa samaa asiaa kuin klomifen. Kysäisinkin tätä lääkäriltäni ja hän sanoi, että clomifen on saanut parempia tuloksia aikaan naisilla, jotka ovuloivat itse normaalisti. Clomifen on myöskin ainakin täällä meillä päin paljon halvempaa kuin letrozole. Maksoin 1,7 euroa kahden kuukauden satsista. Lisäksi clomifen saa helpommin aikaan (varsinkin naisilla jotka jo ovuloivat) kaksi munarakkulaa/kierto.  Mutta kumpi nyt sitten loppujen lopuksi olisi parempi vaihtoehto: clomifen vai letrozole? Varmasti vain naiset, joilla on kokemusta molempien lääkkeiden käytöstä osaavat tähän vastata.

Ainakin yksi useasti esille tuleva clomifenin haittapuoli tuntuu olevan limakalvojen kuivuus. Kohdun limakalvo ei kasva riittävän paksuksi ja hedelmällisen valkovuodon eritys vähenee. Itse en ole tällä hetkellä ollenkaan huolissani tästä, sillä kohtuni limakalvo on aina ollut todella paksu ja limaakin erittyy suht runsaasti oviksen aikaan. Ja tämä kuivuus taitaakin olla enemmän seurausta lääkkeen pitkäaikaisesta käytöstä. Itselläni ovulaation induktio yhdistetään inseminaatioon, jonka takia hedelmällisen valkovuodon merkitys pienenee huomattavasti. Elikkä ei paniikkia vielä sen osalta. Ideaali tilanne olisi kai se, että munasarjoissani olisikin nyt kaksi johtofollikkelia kasvamassa. Kyllä vähän jo jännittää ensi viikon ultra, en yhtään osaa odottaa mitä sieltä paljastuu :D Pidänkin siis kädet ristissä, että siellä olisi edes yksi hyvä rakkula kasvamassa.

Olen lukenut paljon, että clomit ovat saaneet aikaan vaikka minkälaisia oireita naisilla. Itselläni oireet ovat pysyneet kurissa: pientä vääntöä ja nipistelyä olen tuntenut munasarjoissa vaihtelevasti oikealla ja vasemmalla puolella. Lisäksi aamulämpöni näytti nousevan hieman korkeammalle. Öisin oli ehkä havaittavissa lieviä kuumia aaltoja...mutta ei siis mitään sen kummempaa tai häiritsevämpää. En muuntunut miksikään hormoonihirviöksi, joka olisi vain huutanut kaikille :D Ehkä yksi huomattava asia on ollut kuukautisten jälkeisen tiputtelun loppuminen. Yleensä minulla menkkojen jälkeen tulee pari päivää vähäistä tiputteluvuotoa, mutta nyt vuoto jotenkin loppui kuin seinään. Tiedä sitten, että onko lääkkeellä tekemistä asian kanssa. Omat fiilikset ovat jotenkin taas niin ristiriitaiset: toisaalta lääkkeen huono vaste pelottaa takaraivossa, mutta toisaalta haluan uskoa, että minun kohdallani lääke tehoaa hyvin oman hyvän hormoonitoimintani ansiosta. Sitten taas mietin, että älä nyt nainen innostu turhasta, ei se raskaus tähänkään mennessä ole alkanut. Miksi siis nyt alkaisi!? Olen jotenkin loppu tämän ainaisen innostumisen kanssa. En vain jaksa enään innostua uudesta. Ei se kuitenkaan auta. Mutta entä jos tämä vaikka auttaisikin? Niin paljon kysymyksiä pieni pääni on tällä hetkellä täynnä ja se tuntuu ihan kauhean raskaalta. Yritänkin olla ajattelematta liikaa ja pidän innostukseni tällä hetkellä kaapissa jemmassa järeemmille hoidoille!

Tänään olin taas akupunktiossa. Otan sen vielä toistaiseksi mukaan tukemaan tätä kiertoa. Hoitaja tunnusteli pulssiani ja sanoi, etten ole nyt niin kireän oloinen kuin viime kierrossa. Sanoinkin hänelle, että toivo on taas hiipunut viime kierron jälkeen ja mieli on maassa ja jotenkin sellainen: what ever- olo!Olen hirveän väsynyt tähän ainaiseen kuukautiskierto rumbaan. Onneksi hoitaja taas jaksoi tsempata minua ja sanoi, että kerätään taas yhdessä kaikki voimat kasaan ja uskotaan hyvään lopputulokseen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kehoni on selvästi rennomman oloinen. Se kertoo, että akupunktiosta on ollut apua!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Mitä teille kuuluu?

Sunnuntaina, menkkojen alettua, tämä kysymys puhelimen ruudulla pisti minut tosissaan miettimään, että miten ihmeessä tuohonkin nyt vastaisi. Yksinkertainen kysymys, jonka tämä viestin lähettänyt ystäväni aina aika ajoin kysyy. Sillä hetkellä minua otti niin kovaa päähän, että en vain kyennyt naputtelemaan sitä tuttua valhetta viimeisen vuoden ajalta: "meille kuuluu ihan hyvää, entäs teille?". Kyseessä on ystäpariskuntamme, jota näemme about 2 kuukauden välein. Heillä on aivan ihana pieni 3- vuotias tyttö, joka on ihan huippu tapaus. Lapsi on ajalta, jolloin itsellä vauvanteko ei ollut vielä ollenkaan ajankohtaista, senkin takia minun on tosi helppo suhtautua tähän lapseen. (tuntuu vähän kierolta ajattelutavalta, syytän tästä lapsettomuutta..) Pariskunta ei tiedä meidän vauva-projektista ollenkaan. Tiedän myöskin, että tämä ystäväni raskautui ensimmäisellä kierrolla pillerien lopetettua. Mielessäni alkoi pyörimään sata eri scenaariota: "voiko ensimmäisellä yrityskerralla raskautunut nainen ymmärtää minun tuskan?", "mitä hän alkaa ajattelemaan meistä jos kerron totuuden?", "voiko ihmiset, joille lapsensaanti on itsestäänselvyys, ymmärtää millään tasolla mitä me käymme läpi?". Päätin ottaa riskin, ja naputtelin pitkän viestin ystävälleni, jossa selitin tilanteen ja sanoin että haluan vastata tällä kertaa rehellisesti kysymykseen. Meillä ei mene ihan kauhean hyvin. Tai tottakai meillä parina menee ihan hirveän hyvin ja muutenkin elämämme on kaikinpuolin mainiosti, mutta meillä on yhteinen suru, joka tekee välillä niin kipeää, että haluaisin heivata koko pääni sisällön kaikkine tuntemuksineen jonnekin järven pohjalle. Ystäväni reaktio oli tietysti juuri mitä odotinkin, hän oli surullinen puolestamme ja sanoi, että hän niin soisi meille oman lapsen. Hän myöskin sanoi, että he ovat aina valmiita auttamaan meitä, jos haluamme puhua asiasta enemmänkin.

Jotenkin minulla oli hivenen kevyempi olo tämän viestittelyn jälkeen. Olemme tietoisesti pitäneet asian salassa, niinkuin varmaan monikin meistä samassa veneessä olevista tekee. Minä olen kertonut yhdelle hyvälle ystävälleni ja oma äitini tietää asiasta. Lisäksi yksi minun ja mieheni yhteinen ystävä tietää asiasta. Olen huomannut, että nämä ihmiset jotka tietävät,  eivät koskaan suoraan kysy asiasta. He eivät kysele, että no mites teidän lapsiprojekti etenee. He odottavat, että itse aloitan puhumaan asiasta. Uskon, että he ajattelevat suoranaisen kysymisen tuottavan jotenkin lisätuskaa asian tiimoilta. Joskus haluaisin ravistaa heitä ja sanoa, että ei me kuule tässä vaiheessa sellaisesta kysymyksestä rikki mennä. Kyllä kaikki tuolla sisuksissa on jo rikkoutunut, mikä vaan rikki voi mennä. Olen paljon miettinyt, että jos meille joskus jollakin konstilla se oma lapsi suodaan, niin kerrotaanko me sitten ihmisille millainen meidän polkumme oli. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kerrotaan avoimesti mitä kaikkea me käytiin läpi ja mitä tunteita se meissä herätti. Mun mielestä ihmiset puhuvat vielä ihan liian vähän lapsettomuudesta ja vaikeudesta raskautua. Itse olen monesti miettinyt, että millaisen vastaanoton asia saisi, jos alkaisin postaamaan instagramissa joka kuukausi negatiivisen raskaustestin kuvan hästägillä #lapsettomuus tai #raskauseioleitsestäänselvyys. Veikkaan, että saisin melkein yhtä paljon myötätuntoa ja kommentteja, kuin positiivisen testin kanssa. Se on vaan fakta, että kipeät ja vaikeat asiat vetoavat ihmisiin. Yhtälailla kuin se joidenkin esille tuoma yltiö-onnellisuus sosiaalisessa mediassa. Sekin on muuten pirun ärsyttävää! Loppuvuodestahan oli se joku 9-kuvan kamppanja somessa, jossa ihmiset postasivat 9 kuvaa menneeltä vuodelta. Mietin silloin, että itselle olisi sopinut paremmin 12 kuvaa ja 12 negatiivista raskaustestiä + sitten siihen ne 12 itku-raivo-parkukohtausta vielä päälle. Se oli se meidän vuosi lyhyesti tiivistettynä.
No, en taida kuitenkaan vielä tässä vaiheessa alkaa tuomaan missään instassa meidän lapsettomuutta esille;) Yritän muutenkin pysyä enemmän ja enemmän poissa sosiaalisesta mediasta, koska viime aikoina ihmiset eivät tunnu sinne muuta postaavan, kuin naimisiinmenoon ja vauvauutisiin liittyen. Saan siitä nykyään vain pahan olon itselleni ja tunnen itseni vielä kahta kauheammin luuseriksi, joka ei saa luotua yhtä uutta elämän alkua tänne maapallolle.

Oletteko te puhuneet ystäville/tuttaville lapsettomudesta? Mitä mieltä olette asian julkisuuteen tuomisesta? Auttaako teitä henkisesti asiasta puhuminen ystäville?



ps. Pahin menkkavuoto alkaa nyt olemaan takanapäin ja tänään otin ensimmäisen clomifen- tabun, jännää! Viikon päästä mennään sit ultrailemaan, että mitä lääke saa aikaan.

Ennätys lyhyt kierto

Ei tullut tästäkään kierrosta lasta eikä paskaa meille...vaikka kovasti pidin toiveet matalalla tässä kierrossa, niin tottakai pettymys on kova. Kyllä taas itkettää ja ärsyttää ja tekesi mieli huutaa keuhkot pihalle tätä maailman epäreiluutta. No, mutta ehkä sitten ensi kierrossa paremmalla tuurilla.
Minulla oli ihan hirveän lyhyt kierto. Viimeisen puolentoistavuoden aikana kiertoni ei ole kertaakaan ollut alle 30 päivää ja nyt pituutta tuli vain 27 päivää! Menkat alkoi jo dpo 12, kun kahdessa viimeisessä inssikierrossa ne ovat alkaneet dpo 16. Kyllä ne tuli taas ihan puskan takaa ja ihan liian aikaisin. En ymmärrä.

Ainoa selitys minkä nyt keksin, on se pregnyl-piikki. Mutta voiko se lyhentää luteaalivaihetta? Eikös sen pitäsii juuri toimia päinvastoin, sillä se määrättiin nimenomaan tukemaan minun luteaalivaihetta ja keltarauhastuotantoa. Eihän tuo 12 päivän luteaalivaihe nyt mikään vaarallisen lyhyt vielä ole, mutta kyllä se tietysti mietityttää, kun se aina on ollut vähintään sen 14 päivää itsellä. Täytyy mainita asiasta lääkärille seuraavalla kerralla.

Oloni on jotenkin ihan tyhjä. Minusta alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että meidän ei ole tarkoitus saada lasta. Kaikki muut onnistuu pitkänkin yrityksen jälkeen, mutta me ei. Me ei onnistuta sitten millään. Minun yksi suuri haave muutama vuosi sitten oli tulla äidiksi ennen 30 ikävuotta. No, se oli selvä jo vuosi takaperin, että siihen ei päästä joten asetin uuden haaveen: haluan olla raskaana ennen kuin 30 kilahtaa kelloon. Vuosikymmenet paukkuu minulla about kuukauden päästä, joten voin vain todeta tämänkin haaveen epärealistiseksi. Eihän niillä numeroilla loppupeleissä ole mitään merkitystä, mutta kyllä se olisi ollut kiva 30-ppis piristys jos ne maagiset kaksi viivaa olisi tullut tästä kierrosta. No, täytyy varmaan taas pistää haaveet uusiksi: haluan olla äiti ennen 35-ikävuotta!

Menkkojen alettua mieheni alkoi puhumaan, että hän haluaisi aloittaa ivf-hoidot mahdollisimman pian. Hän ei jaksa enään näitä inseminaatioita. Mietin asiaa paljon ja olen sitä mieltä, että minun on kunnioitettava hänen toivetta. Vaikka kyse on tietysti minun kehosta jota aletaan piikittämään ja punktoimaan, niin tottakai tämä asia on hänelle yhtä kipeä ja ärsyttävä. En tiedä yhtään ivf-jonoista klinikallamme, mutta taidetaanpa ainakin laittaa itsemme jonoon seuraavalla lääkärikäynnillä. En usko jonojen olevan kovin pitkiä. Kaikki tuntuu rullaavan tosi nopeasti klinikallamme. Jospa me alotettaisiin ivf-hoidot jo hyvinkin lähitulevaisuudessa! Tiedä sitten mitä lääkäri tästä tuumaa. Siellä vaan voisi hyvinkin selvitä lisää tämän meidän lapsettomuus mysteerin osalta.

Tässä kierrossa annetaan clomeille mahdollisuus. Katsotaan mitä se tuo tullessaan. Tämä kiertohan on sen takia ihan arvaamaton: se voi olla kaikkea yhdestäkään kypsymättömästä follista useampaan johtofolliin ja monikkoriskin takia peruuntuneen inssin väliltä...se jää ihan arvoitukseksi miten kehoni reagoi niihin lääkkeisiin. Kirjoittelen täällä sitten kuulumisia, että mitä tuntemuksia ne clomit saavat aikaan:)

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

Ps. Taitaa olla perinteisten menkka-sushien paikka tänä iltana ;)