Viime viikon maanantai oli elämäni pisin ja piinaavin päivä. Vietiin nimittäin meidän 4kk vauva päivähoitoon. Minä palasin toimistolle töihin täysipäiväisesti. Olen aina pitänyt itseäni enemmän urakeskeisenä naisena, kuin kotiäitinä. Olen ammatiltani arkkitehti ja minulle työura on tärkeä ja haluan kehittyä ammatissani koko ajan. Vaikka minusta tuli äiti, yritän antaa sen olla määrittämättä koko elämääni. Henkisen hyvinvoinnin kannalta on todella tärkeä pitää kiinni omasta identiteetistä, eikä antaa äitiyden määrittää koko elämää. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää niitä naisia, jotka ovat 2 vuotta kotona lapsen kanssa ja sitten parin kuukauden päästä jäädään uudelle äitiyslomalle baby #2 kanssa ja ollaan taas 2 vuotta kotona. Tai ymmärrän hyvinkin, että jotkut naiset tekevät sen päätöksen ja kunnioitan heidän päätöstään, onhan minunkin äitini aikoinaan hylännyt uransa ollakseen meidän kanssa kotona! Se ei vain sopisi itselleni! Itse en voisi kuvitellakaan olla rahallisesti riippuvainen miehestäni. Lisäksi menettäisin ammattiosaamiseni ihan totaalisesti sinä aikana ja saisin varmaan 10 kertaa potkut. Minusta naisten on väärin valittaa epätasa-arvosta palkkojen suhteen jos he ovat 4 vuotta miltei yhtä putkeen kotona. Fakta tietysti on, että naisten ne vauvat tänne maailmaan on puskettava ja heidät ruokittava ensimmäisten kuukausien aikana, mutta ei siihen 4 vuotta tarvitse varata, jos ei sitä itse halua.
Mutta täytyy todeta, että on se 4kk ikäinen vauva ihan hirveän pieni laittaa hoitoon, itkiessä tietokoneen takana meni ensimmäinen työpäiväni. Mietin meidän neitiä ihan koko ajan. Olin käynyt hänen kanssaan tutustumassa tarhaan edellisellä vikolla ja hän oli siellä puoli päivää itsekseen perjantaina, ennen virallista aloitusta. Vauvamme oli itkenyt hoidossa ensimmäisenä päivänä aika paljon, joka särki sydämeni ihan totaalisesti tullessani kotiin. Meille kirjoitetaan vihkoseen raportti joka päivältä: miten nukkunut, kuinka paljon juonut maitoa, mitä puuhaillut ja onko ollut itkuinen.
Maanantaina tuntui, kuin sydän olisi noussut kurkkuun. Onneksi olin sopinut pomoni kanssa, että aloitan pikkuhiljaa ja teen ehkä koko kesän vielä lyhyempää päivää, että voidaan hakea neiti vähän aikaisemmin kotiin. Ensimmäinen päivä oli mennyt vähän itkuisissa merkeissä. Toinen päivä taas oli sujunut jo hyvin, vauvamme oli ollut iloinen ja naureskellut hoitajille. Hän ei ollut enään itkenyt. Taakka putosi harteiltani ja sain edes vähän keskityttyä töihin. Keskiviikkona vauvamme oli ollut niin hyvällä tuulella hoidossa, että hän oli vain naureskellut ja leikkinyt koko päivän! Hän oli jopa vähän itkenyt, kun mieheni oli hakenut hänet kotiin ja hänen piti lopettaa leikki muiden tyttövauvojen kanssa :D Vitsi kunka hyvä mieli siitä tuli itselle ja sen jälkeen olen voinut jo rentoutua töissä ja saan asioita tehtyä! Tällä viikolla hoito on taas alkanut hyvin ja neiti on ollut ihan super hyväntuulinen niin hoidossa, kuin kotonakin sen jälkeen.
Olen paljon pohtinut tämän hoidon aloituksen jälkeen sen vaikutusta vauvan kehitykseen ja olen tullut siihen tulokseen, että hoidon aloitus varhaisessa ( ei nyt ehkä vielä ihan näin varhaisessa) vaiheessa auttaa vauvaa monessa eri suhteessa, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä, vierastamisessa, päivärytmin luomisessa... Vaikka vauvallamme on ollut suhteellisen hyvä päivärytmi jo ennen hoidon aloittamista, on se rytmi jämäköitynyt entisestään hoidon aloituksen jälkeen. Hän on selvästi väsyneempi iltaisin päivän aktiviteeteistä ja nukahtaa helpommin ja syvemmin yöunille. Lisäksi aamuherääminen on löytänyt luonnollisen rytmin klo 7:30. Hänen päivänukkuminen on myöskin parantunut hoidon myötä ja hän nukkuu rytmikkäämmin päiväunia hoidossa, kuin kotona. Hoitaja minulle puhuikin, että tämä on hyvin tuttu ilmiö heille uusien vauvojen kanssa. Muiden vauvojen kanssa puuhailu väsyttää heitä, jonka vuoksi he nukahtavat helpommin päiväunille.
Täällä on ollut nyt koronan vuoksi paljon kirjoittelua perheistä ja perherituaaleista, kun perheet ovat joutuneet yhtäkkiä tilanteeseen, että kaikki viettää päivät yhdessä kotona saman katon alla. Se on monissa perheissä johtanut kriisiin, koska vanhemmat eivät saa töitä tehtyä ja lapset mellakoivat ilman kavereita kotona. Luin todella mielenkiintoisen artikkelin eräältä professorilta, joka oli tutkinut hoidon vaikutusta vauvan ja taaperon kehitykseen. Tutimustulokset olivat ihan selvät: aikaisin hoitoon laitetut vauvat olivat myöhemmin elämässään sosiaalisempia ja heillä oli parempia kaverisuhteita. Lisäksi he menestyivät myöhemmin elämässään paremmin koulussa ja ammateissaan ja heillä oli parempi suhde vanhempiinsa kotoa pois muttamisen jälkeen. Tutkimuksen ydin oli siinä, että perheitä, lapsia ja vanhempia ei ole tarkoitettu elämään kaiken aikaa yhdessä, vaan lapsi tarvitsee kehityksen kannalta hoitoa ja vierasta ympäristöä kun taas vanhemmat tarvitsevat työympäristöä ja työkavereita hyvän mielenterveyden kannalta. Kuulostaa ihan loogiselta. Mikä sitten on se oikea ja paras ikä aloittaa hoito vauvalle? Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on jotakin Suomen luksuspitkän äitiysloman ja meidän naurettavan lyhyen loman väliltä. Sanoisin, että itse olisin voinut olla vielä kuukauden- pari kotona, että olisin voinut jatkaa imetystä hieman pidempään.
Hyvin ollaan kuitenkin selvitty ja pahin on nyt takanapäin. Pikkuhiljaa vauvan vieminen tarhaan aamulla on muodostunut rituaaliksi. Odotan ihan mielettömästi joka päivä neidin näkemistä iltapäivällä ja voi sitä onnen riemua kun pääsen häntä halaamaan työpäivän jälkeen! Viikonlopusta nautitaan ihan eri tavalla ja huomaan, että olen ihan 100% henkisesti läsnä kun sitä aikaa vauvan kanssa on. Puhelin laitetaan hyllylle ja keskitytään ihan vain vauvaan <3 Olen rakastunut häneen taas niiiin paljon enemmän hoidon aloituksen jälkeen!
Mitä mieltä te olette vauvan hoitoon laittamisesta? Kuinka kauan te aiotte/olette olleet vauvan kanssa kotona? Kärsiikö teidän ammattiosaaminen äitiyslomasta?
Ihana kuulla, että on mennyt noin hyvin! Toi olisi ollut mulle tosi kova paikka, hyvä että uskallan jättää vauvan vielä edes isovanhemmilleen hoitoon. Mutta toisaalta siihen ei Suomessa tarvitse varautua, niin ehkä se ei siksi tunnu yhtään luonnolliseltakaan. :)
VastaaPoistaOlen itse töissä päiväkodissa ja täytyy sanoa, että kyllä sen lasten huiman kehityksen huomaa, kun he aloittavat vertaisryhmässään. Reilun vuoden ikäinen pidempään päikyssä ollut voi ollakin jo tietyiltä osin taitavampi kuin parivuotias juuri aloittanut. Etenkin siis, kun olen ollut alle 3-vuotiaiden kanssa. Mutta sanoisin, että yli 3-vuotiaiden ryhmään siirryttäessä ei kyllä enää osaisi sanoa, kuka on aloittanut aikaisin ja kuka myöhemmin, erot tasaantuvat.
Oma näkemykseni on, että sopiva ikä päiväkodille on n. 1,5-vuotiaana. Ei ole liian pieni, että jaksaa (Suomalaisen päivähoidon päivärytmissä) ja toisaalta on tarpeeksi vanha hyötymään vertaissuhteista ja toiminnasta. Meidän olisi tarkoitus laittaa poika päiväkotiin vasta vajaan 2-vuoden iässä, kun palaan itse töihin. Tämä tuntuu meille sopivalta ratkaisulta ja sen jälkeen teen vielä osa-aikaisesti muutaman kuukauden. Mulle ura ei ole koskaan ollut lainkaan tärkeä, vaan viihdyn kotona. :D Käydään sitten yhdessä vauvakerhoissa tms. tapaamassa muita ennen päiväkotia.
Kyllä ne pari ekaa päivää oli ihan kauheita. Mutta niin sanovat kaikki äidit täällä..Vaikka siihen oli osannut asennoitua etukäteen, tuli se ensimmäinen päivä ihan täytenä shokkina :D Pakko vain oli jättää, jos työnsä haluaa pitää. Onneksi meillä venyi kotona olo koronan takia vielä muutaman viikon pidemmäksi ja tässä ei ole enään kuin kuukausi töitä ennen kuukauden kesälomaa, niin sekin auttaa jaksamaan, kun tietää, että kohta saa taas olla kuukauden vauvan kanssa kotona <3
PoistaKiva kuulla ammattilaisen mielipidettä asiasta! Ja siis me ollaan kaikki niin erilaisia, minulla on ystäviä joita työt ja ura ei voisi vähempää kiinnostaa ja he haluavat panostaa kaiken lapsiin. Sitten on taas tyyppejä kuten minä, joka haluaa panostaa uraansa, mutta tekee sen kuitenkin niin, että lapsellekkin jää riittävästi aikaa. Minun miehen veljen vaimoni taas on niin urahiiri, että hän ei nää viikolla lastaan kuin parin tunni ajan, sillä hän tulee iltaisin töistä kotiin vasta, kun lapsi on jo nukkumassa. Sekin on minusta ihan sydäntä särkevää, enkä ikinä voisi itse niin elää. Kaikki kuitenkin taplaa tyylillään ja ollaan kaikki niitä parhaita äitejä juuri meidän lapsillemme!
Suomessa taitaa olla aika tyypillistä tuo 1,5 - 2v ikä laittaa lapset tarhaan. Täällä mennään jo tarhasta esikouluun 3v iässä. On kyllä paljon eroja systeemeissä!
Mielenkiintoista lukea täysin vastakkaisia ajatuksia kun mitä itsellä ! Edustan itse sitä näkökulmaa, että minun on taas on vaikea käsittää, miksi joku laittaa lapsensa pian hoitoon.
VastaaPoistaEn itse koe olevani mikään kodin hengetär, enkä haaveisiini ole koskaan kuulunut äitiys sen ihmeemmin. Se on ollut asia, joka on ollut listalla "kiva olisi kokea". Kuitenkin lapsen saatuani ja jo ennen sitä, olin varma, että haluan itse kasvattaa lapseni kokonaan isänsä kanssa ja olla hänen varhaisissa vuosissaan mukana niin paljon kun suinkin on mahdollista. Tämä ei ehkä istu luonteeseeni parhaiten, mutta itse taas uskon, että se on paras mahdollinen ympäristö, jossa lapseni voi kasvaa. Olen valmis antamaan omasta elämästäni muutaman vuoden tuolle pienelle ihmisen alulle ja odottamaan oman urani ja opiskelujeni suhteen. Myönnän, että joskus se tuntuu raskaalta, mutta mitä taas itse olen asiaa tutkinut (opiskelen kasvatustieteitä yliopistossa) ja ihan myös lähipiirissäni nähnyt, niin kotona oleminen tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Hyvänä esimerkkinä on jo minä sekä mieheni. Minut on laitettu 1-vuotiaana hoitoon ja mieheni on laitettu 4-vuotiaana. Toki täytyy muistaa, että elämiämme on vaikea verrata, sillä perheidemme tilanteet ovat olleet eri, mutta pystyn kyllä erittelemään missä asioissa mieheni on ehdottomasti hyötynyt siinä, että on saanut olla kotona pidempään kun minä ja missä suhteessa itse olen taas kärsinyt siitä, että minut laitettiin niin nuorena hoitoon. En itse koe, että identiteettini olisi kadonnut äitiyteen, vaan päinvastoin siitä on tullut osa sitä, mutta se ei kuitenkaan ole kokonaan identiteettini. Olen myös vaimo, sisar, täti, opiskelija... Äitiys näistä on tällä hetkellä arvokkain vaimon vierellä. En koe uhraavaani tulevaa uraani vaan päinvastoin saavani sellaista oppia, mitä ei mikään koulu voi tarjota. Enkä myöskään hetkeäkään usko että nämä vuodet tulevat ikinä tuntumaan liian isoilta uhrauksilta. En ole koskaan kuullut keneltäkään, että olisinpa mennyt aikasemmin töihin vaan päinvastoin surkuttelua siitä, että olisipa ollut kauemmin lasten kanssa kotona.
Tilanteeni toki on hiukan erillainen, sillä syksyllä opintojeni jatkuessa, voin olla kotona paljon opintojeni rakenteesta johtuen. Mikäli jostain syystä opintojen ja vauvan kotona pitäminen ei toimi, valitsen lapseni.
Päiväkotitoimintahan on hyvinkin uusi keksintö. On aika hurjaa sanoa, että "- että perheitä, lapsia ja vanhempia ei ole tarkoitettu elämään kaiken aikaa yhdessä, vaan lapsi tarvitsee kehityksen kannalta hoitoa ja vierasta ympäristöä kun taas vanhemmat tarvitsevat työympäristöä ja työkavereita hyvän mielenterveyden kannalta." Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla. Lapset ovat kuuluneet arkeen satoja tuhansia vuosia ennen päiväkotia ja kodin ulkopuolisia työpaikkoja. Meillä on vertaisryhmänä satoja satoja sukupolvia, jotka eivät ole olleet päiväkodissa ja joiden vanhemmat eivät ole olleet kodin ulkopuolisissa töissä.
En lähtisi kovin herkästi vertaamaan viime vuosikymmenten aikana tehtyjä tutkimuksia satojen vuosien sukupolvien aikana harjoitettuun "luonnolliseen malliin". Toki on muistettava, että ennen vanhaa perheet olivat isompia ja voidaankin ajatella, että esimerkiksi 10-henkinen perhe on jossain määrin muistuttanut päiväkotia, jossa nuoremmat oppivat isommiltaan yms. Nykypäivänä perheet ovat pienempiä ja sosiaaliset suhteet sitä kautta myös suppeampia perheen sisällä. Toisaalta taas hyvään sosiaalistumiseen/hyvään sosiaalisen kehitykseen ei tarvita päiväkotia, vaan riittää, että lapselle tarjotaan tarpeeksi sos. suhteita perheen ulkopuolella : isovanhemmat, kerhot,harrastukset, ystävät... Näistä on netti tutkimuksia pullollaan. Toki itse kunkin täytyy olla tarkkana näitä tutkimuksia katsoessa, ettei näkökulmaharha pääse yllättämään.
VastaaPoistaPalkkaeroista olen kanssasi samaa mieltä.
Toivon, ettei kommenttini loukkaa sinua, sillä se ei ole tarkoitukseni. Kuten sanoit, jokainen taplaa tyylillään. Halusin kuitenkin tulla puolustamaan myös tätä "vanha-aikaista" tapaa ja vielä siitä näkökulmasta, että tosiaan en pidä itseäni minään perinteisenä koti-äitinä joka on aina unelmoinut kotona lasten kanssa olemisesta, kuten esim. anoppini. En myöskään sano, että on huono laittaa lapsia päiväkotiin tai että siinä olisi itsessään jotain väärää, mutta en myöskään usko, (ja tästä ei myöskään ole selkeää yksipuolista näyttöä) että päiväkodissa olleet lapset loppupeleissä pärjäävät elämässään sen paremmin kun kotona kasvatetut. Pärjäämiseen vaikuttaa kovin monet muut asiat ja niistä tärkeimpänä pidän lapselle opetettuja arvoja. Minun arvoihin kuuluu tämä, että haluan kasvattaa lapseni kotona.
Jos jaksat niin linkkaa vielä se tutkimus, tykkään lukea niitä jo ihan opintojeni kannalta ! :)
Kiitos kommentistasi ja näkemyksestäsi asiaan. En tietenkään pahoita mieltäni, kaikilla meillä on oikeus omiin mielipiteisiin.
PoistaSinulle ei ehkä selvinnyt tekstistä, että minä en siis itse ole valinnut laittaa vauvaani hoitoon 4kk iässä, vaan äitiyloma ei Belgiassa eikä muissakaan euroopan maissa (pohjoismaita lukuun ottamatta) ole pidempi kuin 3kk. Itse sain olla vielä kuukauden pidempään kotona, kun olen yksityiyrittäjä ja halusin olle hieman pidempään vauvan kanssa kotona. Olin kuitenkin kokonaisuudessaan puoli vuotta ilman minkäänlaisia tuloja ja se alkaa jo tuntua taloudessa varmasti itse kullakin. Vaikka pärjäämme hyvin myös mieheni palkalla on minusta nykypäivänä hyvin väärin antaa miehen elättää perhe(mutta tästäkin kukin ajattelee tyylillään)Itse en voisi ikäpäivänä edes kuvitella tulevani äidiksi opiskelujen ollessa kesken, sillä minusta yksi tärkein osa vanhemmuutta on pystyä takaamaan taloudellinen turva omalle lapselleen. Olen aina halunnut olla itsenäinen nainen, vaikka minulla puoliso onkin. Sen haluan myöskin opettaa meidän tyttärelle, sillä elämässä mikään ei ole ikinä varmaa. Minusta on myöskin kurjaa, että ajattelet, ettei me töissä käyvät muka kasvateta meidän omia lapsia, vaan että hoito olisi jotenkin siitä vastuussa. Tottakai me edelleen kasvatetaan meidän lapsi, vaikka hän hoidossa onkin. Juuri ne mainitsemasi arvot tulevat ihan ja ainoastaan kotoa. Me olemme yhtälailla vanhempia, kuin ei- työssäkäyvät vanhemmat.
Ja minusta on hyvinkin loogista sanoa, ettei perheitä ole tarkoitettu elämään 24/7 yhdessä. Tottakai perheet on tarkoitettu elämään yhdessä, mutta ei 24/7. Jokaikinen meistä tarvitsee omaa aikaa, omaa ympäristöä, muuten tulisimme hulluksi. Lapset tarvitsevat kavereita perheen ulkopuolelta. En tiedä oletko seurannut uutisia nyt koronaepidemian aikaan, kuinka paljon masentuneisuutta, huonovointisuutta ja ymmärrättömyyttä lapsiin on kohdistunut, kun he eivät ole päässeet tarhaan ja kouluun. Minusta se on hyvinkin normaali reaktio, kun lapset eivät viikkokaupalla näe ystäviään. Ja kyllä, lapsilla on ystäviä jo hyvinkin varhaisesta vaiheesta, jos heille siihen antaa mahdollisuuden. Vauvat ja taaperot osaavat kommunikoida niin monin eri tavoin, että he alkavat muodostaa suhteita toisiin lapsiin jo 6-8kk iässä, jonka näkee oikeen hyvin meidän tarhassa.
En tietenkään ajattele, ettettekö itse kasvattaisi lastanne tai että olisitte jotenkin vähemmän vanhempia, kuin ne joiden lapset eivät ole hoidossa. Mutta kyllähän siihen kasvatukseen osallistuu myös päiväkoti melko suurella panoksella jos lapsi viettää siellä viikossa esim. 8 tuntia päivässä viitenä päivänä.(mikä ei ehkä teidän kohdalla ole tällä hetkellä se määrä). Sitä tarkoitin kun laitoin, että haluan kasvattaa lapseni itse mieheni kanssa ilman muualta tulevaa kasvatus-vastuuta. En tarkoittanut tekstillä, että päiväkodissa tapahtuva kasvatus olisi jollain lailla huonoa. Ja kasvatushan ei rajoitu lapsuuteen vaan me kasvatamme koko elämämme lapsiamme ja toisiamme.
PoistaTämä korona-aika oli poikkeustila ja kriisitilanne. Ei siis ole ollenkaan ihme, että masentuineisuus ynnä muu sai niin monen ihmisen elämässä sijaa varsinkin jos ollenkaan seurasi uutisointia tarkasti. Ja on aivan totta että lapset kuten aikuiset tarvitsevat omaa aikaa ja omia ystäviä yms. niin kuin tuossa omassa kommenttissa jo mainitsinkin : "Toisaalta taas hyvään sosiaalistumiseen/hyvään sosiaalisen kehitykseen ei tarvita päiväkotia, vaan riittää, että lapselle tarjotaan tarpeeksi sos. suhteita perheen ulkopuolella : isovanhemmat, kerhot,harrastukset, ystävät...". Itse ainakin minulle on mahdollistunut oma aika ja omat ystävät miehen avulla. Toki yksinhuoltajana ilman tukiverkkoja tilanne voi olla toinen.
Eihän lapsen saaminen opiskeluaikana tarkoita, etteikö lapselle olisi taattu taloudellista turvaa ? Toki varmasti sellaisiakin tilanteita on, mutta eikö teilläkin voi tilanteet muuttua vaikka töissä käyttekin ? Ei työpaikat tänä päivänä kellään ole varmoja.
Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe mistä keskustella. Mielestäni tekstistäsi sai sellaisen harhaanjohtavan kuvan, että päiväkotiin laittaminen on lapsen hyvinnvoinnin kannalta paras vaihtoehto ja että tämä olisi tieteellisesti myös todistettu. Näin ei ole ja siksi halusin oman näkökulmani tuoda esille. Te kasvatte lapsemme sillä tyylillä kun olette valinneet ja se on varmasti hyvä.
Jatkoksi vielä tuohon korona-kohtaan. En siis myöskään yhtään vähättele, etteikö ahdistusta yms. olisi lisännyt myös se, että ihmiset joutuivat erotuiksi ystävistä ja sosiaalisista suhteista. Mutta tilanne oli monin paikoin stressaava ja ahdistava - jo pelkästään siksi, että normaalia liikkumistakin oli rajoitettu.
PoistaJätän omalta osalta kommentoinnin aiheesta tähän. Itse sain ainakin tekstistäsi ajattelimisen aihetta, joka on erityisen tärkeää oman tulevan ammattini kannalta. Lisään myös vielä, etten ole poissulkenut hoitoa meidän kohdaltakaan täysin, voi olla että jossain elämän tilanteessa jonkin näköinen osa-aikahoito voi tulla kysymykseen esim. perhepäivähoidossa. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että itselle ja juuri meidän perheelle sopii parhaiten se, että tyttäremme ja mahdolliset tulevat lapsemme ovat kotona ja huolehdimme heidän sosiaalisista suhteista kerhojen, ystäväperheiden, isovanhempien, avoimien päiväkotien yms. avustuksella.
Toivotan teille mukavaa 1. kesää tyttärenne kanssa !