Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämiseen. Työt pitävät kiireisenä ja viikonloput menee taaperon kanssa olosta nauttimiseen. Olen myöskin huomannut, ettei vauvaan liittyvät postaukset niin innosta lukijoita, kuten lapsettomuuteen liittyvä pohdinta. Lapsettomuudesta kirjoittamisen koin omakseni, se oli se minkä tiesin ja se muiden vertaistuki oli ihan kullan arvoista, kun kamppaili sen kaiken kanssa.. Vauva-arjesta ( tai mehän eletään jo taaperoarkea..) olisi paljonkin sanottavaa, mutta niitä asioita on helpompi jakaa ihan ystävien ja perheen kanssa, eikä tunnu enää niin innostavalta alkaa täällä kirjottelemaan meidän jutuista. Olen myöskin huomannut, että vauva- ja lapsiarki täällä Euroopassa on ihan mielettömän erilaista, kun Suomessa, jonka vuoksi koen, ettei monille jutuille saa sitä vastakaikua.

Meidän neiti täytti viikko sitten vuoden! Hän on maailman ihanin pieni tytön tyllerö! Rakastan elämäämme tyttäremme kanssa, välillä niin paljon, että meinaan räjähtää onnesta. Elämä lapsen kanssa on vielä niin paljon parempaa, kuin osasin ikinä kuvitella. Mietittiin tossa juuri mieheni kanssa kulunutta vuotta: vauvavuotta. Heittämällä meidän elämän paras vuosi ja ei olla edes väsyneitä, päinvastoin! Emme ole pitkään aikaan olleet näin levänneitä. Yöt, että ollaan jouduttu heräämään useamman kerran neidin vuoksi on laskettavissa kahden käden sormilla. Ehkä meille suotiin helppo vauvavuosi kaiken sen kärsimyksen jälkeen...who knows! 

Nyt on aika jättää hyvästit blogin osalta: ihan mieletön kiitos kaikille lukijoille ja kanssaeläjille, jotka jaksoitte kerta- toisensa jälkeen tsempata hoitojen keskellä. Se tuki ja turvan tunne, minkä silloin blogini kautta sain oli ihan korvaamatonta. Oli myöskin niin ihana jakaa se positiivinen raskaustesti teidän kanssa ja koko raskausaika ylipäätään. Se jännitys ja odotus, mikä lopulta palkittiin vuosi sitten maailman ihanimmalla ja kaiken sen arvoisella lahjalla. Toivon, että te olette saaneet edes jotakin minun postauksiltani..ainakin tuntuu, että hoitoihin liittyviä postauksia edelleen luetaan tosi paljon! Toivotan sydämeni pohjasta kaikkea hyvää teille lukijoille ja erityisesti kaikille lapsettomuuden kanssa painiville. Hurjasti tsemppiä kaikille lukijoille, jotka ovat nyt raskaana ja h-hetki lähenee, olette mielessä. 

KIITOS! <3

ps. jos jotakuta kiinnostaa meidän taaperoarki tai haluaa kysellä tai vaihtaa kokemuksia lapsettomuuteen liittyen, niin laittakaa viestiä osotteeseen odotuksenodottaja@gmail.com. Pääsee seuraamaan meidän elämää vaikka Instagramin kautta

Erikoinen vauvavuosi lähenee loppuaan

Kääk, meidän neiti on jo melkein 10kk! Täällä ollaan lähdetty nyt toden teolla liikkumaan: ryömiminen, konttaaminen, sohvaa tai lipastoja vasten ylös kiipeäminen ja tukea vasten pienien askelien ottaminen...vauva on koko ajan liikkeessä. Meidän neiti on kova tarinan kertoja, pälpättää siihen tahtiin, että usein mietitään mieheni kanssa, että mistä hän oikeen senkin on perinyt, kun me olemme molemmat aika hiljaisia tyyppejä :D Hänestä on selvästi kasvanut jo iso tyttö ja taidot kehittyvät hurjaa vauhtia. Itselle alkaa pukkaamaan pientä henkistä kriisiä vauvavuoden lähentyessä loppuaan.. on jotenkin todella haikeaa päästää meidän pienestä vauvasta irti ja hyväksyä se, että hänestä tulee taapero, joka ei ole enään koko ajan äidissä kiinni. Voi minne katosivat nämä kuukaudet!? Varmasti taapero aika tulee olemaan yhtä ihanaa, ehkä vähän vauhdikkaampaa ja meille vanhemmille ehkä vielä antoisampaa, mutta silti koen haikeutta ja irtipäästämise tuskaa. Raskaus, synnytys ja ne ensimmäiset vauvakuukaudet ovat jotenkin niin maagista aikaa. Ja vielä kaiken sen odotuksen ja yrittämisen jälkeen. 

Vauvavuosi on ollut todella erikoinen koronan vuoksi: täällä Belgiassa tilanne on ollut todella huono verrattuna Suomeen, jonka vuoksi me olemme olleet oikeastaan jo useamma kuukauden vain kotona menemättä yhtään mihinkään. Teemme mieheni kanssa molemmat kotoa töitä, onneksi neiti saa käydä hoidossa normaalistai, että me saadaan työt tehtyä. Olemme ehkä jollakin kierolla tapaa nauttinut tästä huonosta tilanteesta, sillä teletyöskentelyn vuoksi voimme hakea neidin hoidosta kotiin ihanan aikaisin, että meille jää vielä illaksi vähän aikaa puuhailla vauvan kanssa. Tutut eivät ole ollenkaan nähneet meidän vauvaa, koska täällä ei saa nyt tavata edes perhettä eikä ystäviä. Isovanhemmat ovat ihan pelkän Facetimen välityksellä seuranneet meidän pienokaisen kasvua. Toisaalta todella harmillista, mutta ollaan nyt oltu sillä meiningillä, että tilanne on mitä se on eikä siihen pystytä mitenkään vaikuttamaan. Ollaan kiitollisia edes siitä, että molemmat isovanhemmat ehtivät näkemään meidän neitiä heti syntymän jälkeen ja pienen ajan sen jälkeen. Ystäväni, jotka ovat synnyttäneet vauvan nyt pahimpaan korona- aikaan, eivät saa esitellä uutta tulokasta ollenkaan kasvotusten isovanhemmille tällä hetkellä. Lisäksi olen kiitollinen, että sain synnyttää ns. normaalioloissa miehen läsnäollessa, sillä tällä hetkellä naiset joutuvat synnyttämään ilman puolisoa kasvomaskien kera, jos koronatestin tulokset eivät ole ehtineet tulla ennen ponnistusvaihetta...siis apua! 

Olen todella kiitollinen, että ehdimme saada meidän vauvan ennen tätä kaikkea, sillä hän on pitänyt meidät tervejärkisinä tämän piinallisen pitkän karanteenin aikana. Hänestä saamme päivittäin niin paljon iloa, että tämä pandemian synkkyys ei pääse valtaamaan meidän mieliä. Voin myöskin kertoa, että on henkisesti todella rankkaa, kun ei saada tavata oman kodin ulkopuolelta ketään ihmisiä. Kaikki kaupat, kahvilat, ravintolat, museot ja teatterit ovat visusti kiinni, ainakin vielä tämän vuoden loppuun saakka. Kävelylle luontoon saa mennä, joten pitkistä kärrylenkeistä viikonloppusin on tämä meidän syksy tehty. Nyt meillä kuitenkin näkyy valoa tunnelin päässä, sillä me aiomme matkustaa jouluksi Suomeen, ollaan vähän pidempi aika, niin saadaan lusittua ensin karanteeni suomen päässä, sen jälkeen käymme kaikki koronatestissä ja jos negatiiviset paperit tulee, niin saamme nähdä ja viettää joulua minun perheeni luona. Sitä odotellessa!

Vauvojen hoitopaikat ovat saaneet nyt kesän jälkeisen aallon jälkeen pysyä auki, mutta säännökset ovat todella tiukat: vain yksi ja sama vanhempi saa viedä ja hakea vauvan hoitoon/hoidosta kotiin. Viedessä ja tuodessa tulee aina olla kasvomaski päällä, sekä vanhemmilla että hoitajilla. Kädet pitää aina desinfioida sisälle tullessa. Vauvoja ei saa tuoda hoitoon, jos lämpöä on 37,9° kun raja yleensä on 38,5°. On jotenkin tosi outoa, että vauvat tunnistavat ihmisiä täällä paremmin kasvomaskien kanssa, kuin ilman. Joskus saattaa käydä niin, että viedään vauvaa hoitoon ja hän näkee yhden hoitajista ensin ilman maskia eikä reagoi sen kummemmin. Sitten kuin hoitaja tulee ottamaan neitiä, laittaa hän maskin päälle ja sillä hetkellä neiti alkaa viuhtomaan ilosta ja hymyilemään..sama on itsellä kun vien häntä hoitoon: 50m ennen tarhan ovea vedän kasvomaskin päälle ja neiti alkaa nauraa kikattamaan.. Ollaan muuten ikuistettu monet kuvat kasvomaskien kera, että voidaan myöhemmin näyttää pienokaiselle millaisena vuonna hän on tänne maailmaan tullut. Elämä vuonna 2020 oli sitten sellaista...

Nyt aion nauttia vielä toden teolla kahdesta viimeisestä vauvakuukaudesta, pitää meidän neittiä sylissä vauva-asennossa hänen rimpuiluistaan huolimatta ja alkaa pikkuhiljaa hyväksymään sitä tosiasiaa, että vauvavuosi on kääntymässä loppusuoralleen. Se tuo mukanaan niin paljon haikeutta ja luopumisen tuskaa. Luopumista siitä äärimmäisen lyhyestä ja ainutlaatuisen läheisestä ajanjaksosta pienen rakkaan kanssa. Samalla se vahvistaa ymmärrystä siitä, että minä ja tuo pieni ihminen olemme kaksi erillistä yksilöä. Silti odotan niin innolla, että juuri tuo pieni ihminen pääsee elämään elämäänsä täysin rinnoin: löytämään oman itsensä ja oppia rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin hän on. 

Kuulumisia

Meidän pieni vauveli on jo melkein 8kk! Minusta tuntuu, että hän on jo niin iso, että vauvasta ei voi edes enään puhua :D Iltaisin kun viedään vauva nukkumaan omaan sänkyyn, kannan hänet aina sylissä siinä tutussa vauvan kanto asennossa yläkertaan ja sanon hänelle joka ilta: "äidin pieni vauva", johon neiti virnahtaa sellaisella ihanalla puolihymyllä..Pitää jo lomittain mennä portaatkin ylös, sillä hänen jalkansa sojottavat jo niin pitkälle, ettei muuten mahduta menemään portaissa..

No miten meillä menee? Ihan todella hyvin! Katsotaan nyt mitä tapahtuu tämän postauksen jälkeen, mutta korvatulehdusten osalta on ollut tosi hyvä jakso. (*koputtaa puuta*) Neidillä oli yksi tosi lievä korvatulehdus, joka parantui ilman antibioottia tällä kertaa. Meillä olisi muutaman viikon päästä jatkoaika korva- erikoislääkärille putkitus tiimoilta, mutta luultavasti näiltä osin perutaan aika. Katsotaan sitten uudestaan, jos tilanne alkaa taas pahenemaan. 

Vauva on alkanut selvästi tarvitsemaan pidempiä yöunia viime kuukausina. Meillä nukutaan tällä hetkellä noin 12 tunnin yöunia, viikonloppusin jopa 13 tuntia. Neiti käy nukkumaan noin 19:30 aikoihin illalla. Päiväunet ovat karsiutuneet oikeastaan kaksiin päikkäreihin: yhdet aamupäivällä ja yhdet iltapäivällä. Päiväunien kanssa meillä on sellainen jännä tilanne, että hoidossa vauva nukkuu päiväunet ongelmitta sängyssä, mutta viikonloppuisin kotona ei saada vauvaa millään nukahtamaan päikkäreitä sänkyyn. Ollaan yritetty ja yritetty, mutta ei onnistu. Minusta aika jännää, sillä yöunille vauva simahtaa usein alle minuutissa, kun hänet laittaa omaan sänkyyn. Viikonloppuisin tehdään kuitenkin kärrylenkki, niin vauva nukkuu yhdet päikkärit vaunuissa ja toiset ovat sitten joko sitterissä, tai lattialla leikkimatolla... 

Hoidosta on tullut meille ihan joka päiväinen rutiini enkä sitä mieti enään edes sen koomin. Olen todella tyytyväinen, että vauvamme on hoidossa, sillä hän selvästi nauttii siitä. Hän on aina intoa täynnä kun häntä viedään hoitoon ja intoa täynnä, kun haemme häntä kotiin. Lisäksi olemme mieheni kanssa huomanneet, että oma jaksaminen vauvan kanssa puuhaillessa on ihan eri luokkaa, kuin jos olisimme 24/7 hänen kanssaan. Se aika iltaisin kun olemme vauvan kanssa ja viikonloput, omistamme 110% vauvalle ja annamme hänelle kaiken huomion. Meille jotenkin tuntuu sopivan tämä työ-vauva balanssi tosi hyvin, se pitää mielen virkeänä ja vauvan kanssa leikkimiseen ja touhuamiseen ei pääse kyllästymään. Vauva on alkanut hoidossa ihanasti ottamaan kontaktia muihin vauvoihin, sitä on niin ihana katsella. 

Taidoista ollaan nyt selvästi opittu istuminen ilman tukea. Vauva leikkii jo hienosti istualtaan lattialla ja osaa kellahtaa siitä itse makuulleen. Hän pääsee liikkumaan jo pieniä matkoja eteenpäin, ryömiminen onnistuu taaksepäin, mutta eteenpäin se on sellaista vetämistä mattoa vasten. Konttausasentoon vauva ei vielä nouse, mutta seisoo jalkojen varassa tukea vasten jo hienosti. Kaikki "kielletty", kuten tv-johdot, kaktukset ja huonekasvit ovat alkaneet kovasti kiinnostamaan. Me ollaan aloitettu pikkuhiljaa sormiruokailua, se on minulle ihan painajainen! Minua pelottaa koko ajan, että vauva tukehtuu. En ymmärrä ollenkaan, miten asian kanssa pitäisi edetä, minkä kokoisia paloja saa antaa ja mitä pitäisi tehdä. Olen aina ihan jännittynyt ja panikoin jokaisella nielaisulla, että tukehtuuko vauva.. minusta huonosti löytyy sormiruokailun osalta konkreettista opastusta: esim ihan kuvina, että millaisia paloja ja mitä kannattaa antaa alussa. 

Meitä oikeen naurattaa usein, että emme ole olleet pitkään aikaan näin levänneitä: vauva nukkuu kellon ympäri ja meille on hänen ansiostaan muodostunut hyvä rytmi päiviin, joka ei viikonloppuisinkaan poikkea normaalista. Jos täällä seassa on lukijoita, joita kiinnostaa tietää enemmän siitä, miten ihmeessä vauvamme on alkanut nukkumaan niin kamalan hyvin, niin voisin tehdä aiheeseen liittyen ihan oman postauksen. Vaikka matkassa on varmasti myös hyvää tuuria, niin olemme noudattaneet tiettyjä unioppeja ihan syntymästä saakka. Luin ennen synnytystä uniasioihin liittyvää kirjallisuutta, josta sain tosi paljon hyviä vinkkejä vauvan hyvään nukkumiseen. Olen vakuuttunut, että näiden rituaalien ansiosta meidän yöt ovat niin hyviä. Elämä on ihan mielettömän ihanaa vauvan kanssa. Jos itsellä on välillä vähän huonompi päivä, niin pelkkä vauvaan päin katsominen saa maailman suurimman hymyn huulilleni. Välillä iltaisin saatamme tuijottaa mieheni kanssa nukkuvaa neitiä itkukameran kautta alakerrassa. Olemme hänestä niin kamalan kiitollisia, joka ikinen päivä. 

Asioita, jotka mieheni on opettanut minulle vanhemmuudesta

Noin viikko sitten aloin pohtimaan omaa äitiyttäni, kun vietimme iltaa kavereiden kanssa ja juttelimme meidän tuoreesta vanhemmuudesta ja siitä, mikä meille on tärkeää vauvan kasvatuksessa ja hänen kanssaan touhuillessa. Siinä jutellessamme tajusin, että mieheni tekee monia asioita paremmin ja selkeämmin kuin minä ja olenkin oppinut aivan tosi paljon juttuja häneltä. Hän sanoi samaa minusta. Niinpä voimmekin todeta, että yhdessä muodostamme todella hyvän tiimin ja kunnioitamme molemmat toistemme tapaa käsitellä vauvaa, vaikka välillä asioita teemmekin hyvin eri tavoin. Tässä muutama pointti, jonka olen oppinut mieheltäni:

1. Olemaan armollisempi itselleni, sillä maailmassa ei ole yhtäkään vanhempaa, joka ei olisi tehnyt yhtäkään virhettä. 

Alussa ruoskin itseäni kovastikin tekemistäni virheistä äitinä. Mieheni ansiosta olen oppinut, että ihmisiä mekin vain ollaan jo tosi kokemattomia vanhempia, eli virheet on sallittuja ja niistä kannattaa oppia eikä jäädä mollaamaan itseään huonona äitinä. 

2. Kuuntelemaan omaa vaistoa ja tekemään päätöksiä oman mielen pohjalta. Muiden antamat vinkit eivät välttämättä toimi oman lapsen kanssa. 

Alussa noudatin ammattilaisten ja kokeneempien ystävien vinkkejä hyvinkin kirjaimellisesti, mutta mieheni sisäistikin nopeammin, että me tunnemme vauvamme parhaiten ja tiedämme milloinkin, mikä hänelle on parasta. Vauvan hoidossa kaikki ei ole niin mustavalkoista.

3. Olemaan välittämättä vauvan itkusta, sillä se ei ole meidän syy. Vauvat nyt vaan itkevät.

Älkää nyt ottako ihan kirjaimellisesti, tottakai me välitetään vauvan itkusta :D Alussa vauvan itku särki sydämeni ja halusin keinolla millä hyvänsä saada hänet tyytyväiseksi. Esimerkiksi vauvan nenää huuhdellessa tai korvia putsatessa vauva alkaa itkemään. Minä yritän edelleenkin saada vauvan hiljenemään sitä tehdessä, eikä itse peseminen etene sen vuoksi. Miehelläni on paljon jämptimpi tapa edetä pesussa vauvan itkusta huolimatta ja alkaa sen jälkeen lohduttamaan vauvaa. 

4. Tekemään jotakin rentouttavaa aina kun suinkin jaksaa ja pystyy. 

Vaikka olemme nyt vanhempia, olemme edelleen myöskin ihmisiä, jotka tarvitsevat rentoutumista. Itse ajattelin alussa jotenkin jännästi, että nyt ei mitään rentoutumisia, vaan nyt ollaan vanhempia ja ollaan passissa 24/7! Mieheni osaa paremmin keskittyä siihen omaan aikaan, kun vauva esim. on jo nukkumassa tai nukkuu päiväunia.

5. Saan olla myös väsynyt ja turhautunut välillä, se on ihan ok. 

Vanhemmuuden ja vauvan kanssa puuhastelun ei tarvitse olla koko ajan ihanaa ja pilvilinnoissa tanssimista. On ihan okei myöntää, että tänään väsyttää ja en ehkä ole se paras mahdollinen versio lapsellemme. Emme tee sillä mitään hallaa hänelle. 

6. Vauvan voi ja pitääkin jättää hetkeksi puuhastelemaan ihan itsekseen. Emme voi olla koko ajan vahtimassa hänen jokaista liikettään.

Tämä on ollut ehkä kaikista haastavinta minulle. Alussa ajattelin, että minun täytyy ihan koko ajan viihdyttää vauvaa, en voi jättää häntä hetkeksikään. Mieheni on ollut tässäkin asiassa sen "terveemmän" lähestymistavan omaava: on ihan okei antaa vauvan leikkiä itsekseen, kun hän itsekseen niinkin hyvin viihtyy. On ihan okei lähteä käymään esim. vessassa ja vaikka vauva alkaisikin vähän itkemään, voi vessareissun suorittaa loppuun saakka ja tulla rauhoittamaan hänet sen jälkeen. Mieheltäni olen myöskin oppinut, että on ihan okei katsoa esim. jokin jakso jostakin sarjasta vauvan leikkiessä lähistöllä. 

Mieheni on mielestäni todella hyvä isä ja myönnän ihan avoimesti, että hän tekee monta asiaa vauvan kanssa paljon paremmin kuin minä. Vanhemmuus ei olekaan mikään kilpailu, vaan se on tiimityötä ja tässäkin asiassa kommunikaatio ja rehellisyys on avainasemassa. Monesti kuulee tuoreiden vanhempien puhuvan siitä, että suhde muuttuu kovasti, kun lapsia alkaa tulemaan, mutta meillä ei ainakaan olla huomattu tällaista ilmiötä. Tottakai se yhteinen aika on kortilla verrattuna aikaisempaan, mutta omasta mielestäni ei ollenkaan sillä tavalla, kuin meitä oltiin varoiteltu. Ehkä meillä on muutenkin käynyt vauvan kanssa hyvä tuuri siinä mielessä, että hän on niin kovin helppohoitoinen ja nukkuu pitkät yöunet läpeensä ilman heräämisiä. Emme ole päässeet siihen niin väsyneeseen tilaan, että se alkaisi painamaan myöskin suhteessa. Itse koen koko vauvan jotenkin niin, että se on yhdistänyt meitä vielä enemmän ja rakkaus toista kohtaan on vaan kasvanut, kun näkee millainen pieni neiti me ollaan saatu aikaan :D Tietysti paha sanoa millainen olisi tilanne, jos vauva nukkuisi huonosti, itkisi paljon ja me oltaisi kuin perseeseen ammuttuja karhuja koko ajan..

Oletteko te oppineet jotakin juttuja puolisolta tai todenneet, että vitsi, hänhän on ihan luonnonlahjakkuus tuossa ja tuossa asiassa vauvan kanssa? Onko teidän parisuhde kärsinyt vauvan myötä?

Kun kroppa on ihan sekaisin

Synnytyksestä on kulunut jo yli puoli vuotta, muta silti voin todeta, että kroppani on vielä aivan sekaisin. Kaksi kuukautta sitten ajattelin, että kroppa alkaa vihdoin palautumaan, sillä suurimmat vaivat ja kolotukset olivat poissa, mutta väärässä olin. Aloitin lääkärin määräyksestä 2 viikkoa synnytyksen jälkeen minipillerit raskauden ehkäisemiseksi. Minipillereitä voi käyttää myös imetyksen aikana, jonka vuoksi nämä pillerit olivat hyväntuntuinen vaihtoehto. Alku sujui oikeen hyvin ja jälkivuodon loputtua synnytyksen jälkeen pääsin nauttimaan vuodottomista kuukausista. Imetyshän kai pitää kiertoa vielä pausella monilla naisilla ja minipillereillä on sama vaikutus, eli niitä syödään putkeen ja monilla naisilla jää kuukautisvuoto kokonaan pois. Näin tuntui käyneen minullekkin. Kun vauva oli noin 4kk aloin lopettamaan imetystä töihin menon vuoksi ja kehossa alkoi taas tapahtua vimmatusti kaikkea outoa, mitä en ole ennen kokenut.

Ensimmäinen huomattava muutos oli hiustenlähtö. Olin tottunut raskauden aikana hehkuvaan raskaustukkaan jokaisen päivän olleen good hair day. Minulla on tyypillinen suomalainen hius: hiuksia on kyllä ihan suht paljon, mutta hius on aivan hirveän ohut ja hento. Hiuksia alkoi yhtäkkiä putoamaan ihan urakalla. Hiusharja oli jatkuvasti täynnä hiuksia, suihkun lattia ja viemärikaivo täyttyi minu hiuksista, vauvan kädet ja jalat olivat täynnä minun hiuksia, mieheni oli täynnä minun hiuksia! Paniikki: tuleeko musta kalju?! Noin kuukausi sitten huomasin, kuinka ohimon hennot hiukset ovat katkenneet kokonaan pois ja ne sojottelee tällä hetkellä sänkenä ympäriinsä. Hius on menettänyt sen raskauden tuoman volyymin ja nyt jokainen päivä tuntuu olevan bad hair day. Olen tullut sinuiksi tämän asian kanssa ja koska niin monet naiset kärsivät ja ovat kärsineet tästä samasta vaivasta ja todenneet tilanteen tasoittuneen muutamassa kuukaudessa- vuodessa, uskon että hiusasia tulee tässä jossakin vaiheessa tasaantumaan. Kävin kuitenkin tässä hiljattain kampaajalla ja leikkautin paljon lyhyemmän kampauksen, joka selvästi auttaa tähän huonoon hiustilanteeseen...

Noin kuukausi imetyksen loppumisen jälkeen aloin huomaamaan merkkejä siitä, että kehon hormoonitoiminta muuttuu. Valkovuotoa alkoi tulemaan paljon reilummin ja alapään kuivuus helpotti jonkin verran. Minulle tuli minipillerien läpi ensimmäistä kertaa tyhjennysvuotoa. Ajattelin silloin, että jees, taitaa kierto alkaa palautumaan imetyksen jälkeen ja olin vähän jopa innoissani näistä ensimmäisistä menkoista. Menkat loppuivat tuttuun tapaan noin 5 vuotopäivän jälkeen. Siitä kului sitten noin 3 päivää, kun huomasin, että taas vuodan verta. Söin siinä vaiheessa vielä minipillereitä ja ajattelin sen kuuluvan asiaan. Vuotoa kesti noin viikon ja siihen osui myöskin minipillerilaatan viimeinen pilleri ja päätin vaihtaa minipillerit tavallisiin yhdistelmäehkäisypillereihin. Taas parin päivän päästä alkoi vuotamaan ja olen nyt vuotanut melkein 2kk putkeen! Luin paljon samantyylisiä kokemuksia muilta minipillerien käyttäjiltä, että ne ovat saaneet monen kuukauden yhtäkestoiset menkat aikaan, jonka vuoksi en ole jaksanut olla kovin huolissaan asiasta. Päätin kuitenkin varata ajan lääkärille, joka oli kanssani samaa mieltä, että vuodon aiheuttaja on minipillerit. Nyt minulla on menossa pillerien ensimmäinen taukoviikko, joten katsotaan miten vuototilanne etenee sen ansiosta. Lääkäri kannusti minua jatkamaan niitä tavallisia pillereitä vuodosta huolimatta ja antaa keholleni 3kk aikaa tottua lääkkeeseen. Nyt olenkin kauhusta kankeana, jos tämä vuoto jatkuu vielä monta kuukautta. Minulla ei ole ikinä elämän aikana ollut mitään vuotohäiriötiä, joten tuntuu tosi oudolta.

Toinen imetyksen lopettamiseen liittyvä (näin ainakin luulisin) vaiva minulla oli lievä pahoinvointi ja ruokahaluttomuus. Oli vähän sellainen samanlainen olo, kuin alkuraskaudessa, mutta ei ollenkaan niin voimakkaana. Silloin luin, että hormonaaliset muutokset imetyksen jälkeen saattavat aiheuttaa juuri tällaista. Laihduin ihan jonkun verran, sillä minun ei muutamaan viikkoon tehnyt oikeen mieli syödä yhtään mitään. Onneksi nämä vaivat ovat taakse jäänyttä elämää ja olen päässyt nauttimaan taas viinilasillisista silloin tällöin pitkän pitkän tauon jälkeen! Ai että on maistunut hyvältä! 

Kaiken tämän vaivan lisäksi minulla on vieläkin sellainen tunne, että alapää meni aivan totaalisen rikki synnytyksessä. Kärsin edelleen yhdyntäkivusta, joka lääkärin mukaan saattaa kovan synnytyksen jälkeen kestää vaikka vuoden päivät tai pidempään. Lantiopohjanlihakset olen saanut treenattua taas paremmiksi, mutta silti on sellainen olo, ettei ne ne entiset enään ole. Paikat ovat edelleen todella kuivat, jonka vuoksi tekisi mieli heivata pillerit kaivoon, sillä nekään ei sitä tilannetta mitenkään auta. Ehkäisy asia tuntuu minusta muutenkin niin turhan päiväiseltä, sillä enhän minä tullut raskaaksi, vaikka olin yli 3 vuotta ilman mitään ehkäisyä. Hormonaalinen ehkäisy ei tunnu enään omalta jutulta, mutta eipä sitä kokonaan poiskaan uskalla jättää, kun raskaus ei tällä hetkellä ole toiveissa. Kierukkaakin voisi tietysti miettiä, mutta olen jotenkin aina vierastanut kierukkaa ajatuksena..onko kenelläkään positiivisia/negatiivisia kokemuksia kierukasta?

Vaikka tällä hetkellä on vielä sellainen jännä olo, ettei tämä kroppa ole se vanha oma mikä se oli ennen raskautta, niin silti tämä asia ei minua ollenkaan haittaa. Mielelläni otan kaiken vaivan vastaan siitä maailman arvokkaimmasta palkinnosta. Häntä katsoessa mietin, että ehkä sen kropan ei kuulukkaan enään koskaan olla se sama vanha, sillä eihän mikään ole enään niinkuin ennen.

Vaivana toistuvat korvatulehdukset

Niinkuin jo aiemmin kirjottelinkin, niin meillä on ollut riesana viime kuukausina uusiutuvat korvatulehdukset. Meidän 6,5 kk neidillä on ollut jo neljä korvatulehdusta. Kävimme reilu viikko sitten korva-, nenä- ja suutautien erikoislääkärillä konsultoimassa tilannetta, jossa neidin korvat todettiin tyypillisiksi vauvan tulehdusalttiiksi korviksi, joissa oli nestettä ja pientä punerrusta, vaikkei akuuttia tulehdusta ollutkaan päällä. Neste ei pääse poistumaan ahtaista korvista, jonka vuoksi välikorva tulehtuu hyvin helposti. 

Tulehdus numero kolme oli päällä juuri ennen meidän lähtöä Suomeen ja ajattelinkin silloin, että jes, saadaan hoidettua tulehdus pois alta eikä meidän lomareissu ei häiriinny sairauden takia. Otimme antibioottikuurin mukaan suomeen ja annoimme viimeisen annoksen lääkettä reissun alussa. Siitä kahden päivän päästä neiti muuttui ilansuussa vaisuksi ja arvasin heti, että kuume nousee. Kuume oli noussut jo melkein 39 asteeseen ja päätettiin lähteä viemään neitiä sairaalaan päivystykseen, sillä en saanut enään aikaa minnekkään yksityiselle lääkäriasemalle. Tajusin autossa, että enhän minä edes tiennyt meidän vauvan henkilötunnusta, sillä hänellä on vain Belgian passi. Suomen kansalaisuus anottiin, mutta emme olleet saaneet mistään mitään henkilötunnusta. Jouduimme sairaalassa jonnekkin ulkomaalaisten koronatelttaan, josta meidät tultiin hakemaan hoitajan voimin sisälle. Neidiltä mitattiin kuume ja sen ollessa koholla hänestä otettiin koronatesti, joka kuulemma tehdään kaikille päivystykseen tulleille, joilla on ylähengitystieinfektion oireita...Onneksi vauva rauhoittui nopeasti testin jälkeen syliini. Jäätiin jonnekkin eristettyyn huoneeseen odottamaan päivystävää lääkäriä yli kahdeksi tunniksi ja mies joutui odottamaan sairaalan parkkipaikalla autossa, sillä ei saanut lupaa tulla sisälle. Lääkäri tutki vauvan ja totesi, että korvatulehdus on uusiutunut. Saimme reseptin uuteen antibioottikuuriin. Tulehdus numero 4 oli päällä! Korvatulehdukset osuvat aina jollain ihmee kaupalla viikonloppuun ja myöhään iltaan. Oli sunnuntai ilta klo 23:30, kun lähdettiin sairaalasta. 

Tämän viimeisimmän tulehduksen jälkeen neiti on ollut terveenä jo kolme viikkoa. Nyt kuitenkin odotan kauhulla seuraavaa tulehdusta tällä viikolla alkaneen hoidon alettua. Hoidossa vauvat tartuttavat nuhaa toisilleen jatkuvasti ja tiedän, että kun vauvamme saa nuhan tuliaisina, kehittyy siitä hänelle korviin tulehdus. Olemme nyt kuitenkin alkanut aktiivisesti estämään mahdollisia tulehduksia huuhtelemalla vauvan nenää 4 kertaa päivässä keittosuolaliuksolle. Nenä on selvästi pysynyt auki tämän ansiosta. Lisäksi erikoislääkäri määräsi meille vauvoille tarkoitettua nenäsumutetta, joka sisältää pienen määrän antibioottia ja jota voi alkaa käyttämään heti, kun nenä selvästi menee tukkoon nuhan vuoksi. Se saattaisi vähän helpottaa korvatulehdusta tai ettei tulehdus korvissa pääsisis kehittymään niin pahaksi. Toistaiseksi ei olla vielä tarvittu tätä suihketta. Huomaan myöskin kuinka paranoidi minusta itsestä on tullut: aina kun vauva edes hipaisee korvaansa, saan itselleni paniikin ja ryntään mittaamaan hänen lämpötilaa. Voi apua! 

Erikoislääkäri laittoi meidät toistaiseksi odotustilaan, sillä korvien putkituksia aletaan tekemään vasta 9kk ikäisille vauvoille. Jos tulehduksia tulee kovin usein, voivat he tehdä poikkeuksen ja putkittaa jo 8kk ikäisen korvat. Hän käski meidän jatkaa aktiivista nenän huuhtelua ja kokeilla ensi kerralla sitä nenäsumutetta jos nuha iskee. Saimme uuden ajan lokakuulle, jolloin me saamme putkitusajan meidän neidille, jos tulehdukset jatkuvat samaan malliin. Tieto helpotti meitä siinä mielessä, että toistuvat tulehdukset ovat kurjia ennen kaikkea vauvalle, mutta myös meille, sillä olemme saaneet nyt itsekin joka tulehduksen jälkeen kunnon nuhan mieheni kanssa. Lisäksi vauvaa ei saa viedä hoitoon kuumeisena, joka auheuttaa meille kovasti järjestelyjä töiden kanssa: kuka jää hoitamaan vauvaa ja kuka menee töihin. Nyt meillä on ajallisesti tieto avusta, jos tämä kierre jatkuu samaan tahtiin. Vaikka minusta on ihan kauhea ajatus, että meidän pieni neiti joudutaan nukuttamaan operaatiota varten, tiedän sen olevan paras ratkaisu tähän tilanteeseen. Onneksi kyseessä on tosi rutiinitoimenpide, jossa on pienet riskit ja harvoin sattuu mitään komplikaatioita. Nyt toivotaan kuitenkin, että jo useamman viikon kestänyt terve kausi jatkuisi vielä edes jonkun aikaa! 

Puolivuotias

Heipparallaa pienen kesätauon jälkeen! Pari viikkoa sitten meidän vauvalla tuli jo 6kk täyteen, apua kuinka nopeasti aika menee. Vielä vuosi- pari sitten minua ärsytti ihan kamalasti vanhempien päivittely siitä, kuinka nopeasti lapset kasvavat ja kunpa ajan voisi pysäyttää. Nyt ymmärrän! Tämä on taas yksi niistä jutuista, jonka ymmärtää vasta sitten, kun on oma lapsi.
Mitä meille kuuluu? No ihan tosi hyvää, vaikka meillä onkin ehkä ollut vähän "raskaampi jakso" vauvanhoidon osalta toistuvien korvatulehdusten vuoksi. Kerrottakoon niistä toisessa postauksessa. Vietettiin heinäkuu kotona loman merkeissä vauvan kanssa ja nyt edessä on paluu arkeen, eli töihin ja hoitoon.

Me oltiin vauvan kanssa ensimmäisellä lomareissulla ja ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Reissu meni tosi mainiosti yhtä sairaalan päivystysreissua lukuunottamatta Suomessa ja neiti oli kuin mallimatkalainen ihan alusta loppuun saakka! Hän ei inahtanutkaan lentokoneessa, joi kiltisti maitoa pullosta ja nukkui yli puolet lennosta meidän sylissä. Liikkuminen lentokentällä meni tosi kätevästi vaunujen ansiosta, jotka saatiin viedä ihan lentokoneen ovelle saakka, josta ne sitten kerättiin ruumaan. Tavaraa oli vauvan takia tietysti tosi paljon matkassa, mutta siitäkin selvittiin loppujen lopuksi todella hyvin. Olin pelännyt jonkin verran etukäteen vauvan reaktiota niihin kaikkiin uusiin kasvoihin mitä hän näki viikon aikana Suomessa, mutta sekin meni niin paljon paremmin kuin olin kuvitellut. Vauva oli selkeästi alkanut tunnistamaan vieraat kasvot ennen meidän reissua, mutta iloksemme hän otti Suomen sukulaiset tosi hymyilevästi ja iloisesti vastaan.

Me hyppäsimme kiinteiden ruokien kanssa taas askeleen ylemmäs ja lisättiin liha vihannessoseiden sekaan. Ollaan annettu vaihtelevasti lihaa, kalaa ja kanaa ja ainakin tähän mennessä kaikki on maistunut tosi hyvin. Neitimme todella nauttii kiinteiden syömisestä ja hän avaa suutaan päivä päivältä isommaksi ja vetää ihan kamalan kokoisia annoksia. Nyt lisättiin myöskin toinen kiinteä ateria meidän päivään, eli vauva saa nyt vihannes-lihasoseen  lounaaksi hoidossa ja illansuussa annetaan sitten hedelmäsose toisena ateriana. Muut ateriat koostuvat korvikemaidosta. Mainittakoon, että täällä on hyvinkin erilaiset ohjeistukset kiinteiden ruokien osalta kuin suomessa, ennenkuin meidän ruokatottumuksia aletaan kyseenalaistamaan täällä. Me menemme Belgian ohjeistuksen mukaan, sillä täällä päivittäistä elämää elämme. 8kk ikäisenä otetaan sitten kolmas ateria mukaan päivään, koska silloin saa alkaa antamaan vehnätuotteita, eli leipää ja puuroa. Sormiruokailua suositellaan täällä aloitettavaksi 8kk iästä. Ollaan kuitenkin huomattu, että vauvalla olisi kova tarve päästä itse käsin kiinni ruokaan, että ehkä saatetaan jo vähän aikaisemmin kokeilla..

Vauva on oppinut kovasti uusia taitoja viime viikkoina: hän selkeästi yrittää lähteä liikkumaan lattialla! Hän nostaa peppua irti maasta ja vetää käsillä itseään eteenpäin. Hän rullailee jo kovaa kyytiä pitkin olohuoneen lattiaa kääntyen selältä vatsalle ja siitä taas selälleen. Jos vain käännähtääkin poispäin, saattaa neiti olla ihan eri paikassa, kuin mihin hänet jätettiin. Hän on myöskin alkanut istumaan tukea vasten ja itse itseään tukien silleen etukenoisesti. Tosi haperaan on istuminen vielä ja hän helposti kaatuukin kyljelleen matolle. Hän on selkeästi kiinnostunut kirjoista ja tutkii kuvia todella tarkasti. Lisäksi hän on alkanut äännähtelemään ihanasti, kun hänelle lukee tarinaa. Muutenkin runosuoni on alkanut kukkimaan ja eri ääniä tulee todella paljon pitkin päivää, iltaisin hän aloittaa ihan "puhetunnin". Hän on alkanut pärisyttämään huulillaan kovasti ja saattaa pärisyttää kaiken lähellä olevan märäksi, kun sylkeä lentää pitkin poikin! Vauva on alkanut nyt nukkumaan myöskin kyljellään ja vatsallaan, jonka vuoksi meillä oli meidän mittakaavassa parin viikon ajan rankkoja öitä, kun vauva kääntyi koko ajan vatsalleen, mutta alkoi hetken päästä itkemään eikä halunnut kääntyä itse takaisin. Meidän piti käydä kääntämässä neiti sängyssä, jotta hän jatkoi unia. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti ja nyt hän nukkuu jo pätkiä vatsallaan ja kääntyy sitten itse takaisin selälleen tai kyljelleen. Ja me ollaan taas päästy nauttimaan öistä ilman heräämisiä!
Meidän päivärytmi on nyt kutakuinkin tällainen:

yöunet: klo 20.30 - 08.00
päikkärit: klo 10.30-11.30
päikkärit: klo 14.00- 15.30
power nap: klo 17.30-18.00

Nyt kuitenkin viime päivinä nuo viimeiset pikapäikkärit on alkanut jäämään, jonka vuoksi vauvan on selkeästi helpompi nukahtaa illalla yöunille. Hän nukahtaa iltamaidon jälkeen ihan muutamassa minuutissa uneen. Niinpä yritetäänkin nyt arjen alettua aikaistaa nukkumaanmenoaikaa vielä puolella tunnilla ja jättää nuo viimeiset päikkärit kokonaan pois. Katsotaan miten rytmi alkaa asettumaan taas hoidon alettua.

Viime viikolla oli nopea tarkastus paikallisessa neuvolassa, jossa saatiin neidille mitoiksi 70cm ja 8,65kg. Painonnousu on nyt selkeästi tasoittunut imetyksen loputtua, eikä painoa tule enään niin kovalla tahdilla verrattuna parin kuukauden takaiseen. Lisäksi neiti oli tippunut ensimmäistä kertaa käyrien sisäpuolelle! Meille myöskin selvisi syy tähän: koska vanhemmat ovat kotoisin eri maista, ei meidän vauvaa saisi seurata täällä tämän maan käyrällä. Vauvat ovat niin eri kokoisia eri maissa pohjoismaiden suurista vauvoista etelä- Euroopan mini vauvoihin. Ottaen huomioon tämän, tulisi meidän vauvalle tehdä mukautettu käyrä Suomen ja Belgian käyrän välille. Koska pohjoismaiset vauvat ovat keskimäärin suurempia, on kuulemma ollut ihan normaalia, että neitimme on ollut täällä ihan yläkäyrällä ja yhdessä vaiheessa vähän ulkopuolella.