Noin viikko sitten aloin pohtimaan omaa äitiyttäni, kun vietimme iltaa kavereiden kanssa ja juttelimme meidän tuoreesta vanhemmuudesta ja siitä, mikä meille on tärkeää vauvan kasvatuksessa ja hänen kanssaan touhuillessa. Siinä jutellessamme tajusin, että mieheni tekee monia asioita paremmin ja selkeämmin kuin minä ja olenkin oppinut aivan tosi paljon juttuja häneltä. Hän sanoi samaa minusta. Niinpä voimmekin todeta, että yhdessä muodostamme todella hyvän tiimin ja kunnioitamme molemmat toistemme tapaa käsitellä vauvaa, vaikka välillä asioita teemmekin hyvin eri tavoin. Tässä muutama pointti, jonka olen oppinut mieheltäni:
1. Olemaan armollisempi itselleni, sillä maailmassa ei ole yhtäkään vanhempaa, joka ei olisi tehnyt yhtäkään virhettä.
Alussa ruoskin itseäni kovastikin tekemistäni virheistä äitinä. Mieheni ansiosta olen oppinut, että ihmisiä mekin vain ollaan jo tosi kokemattomia vanhempia, eli virheet on sallittuja ja niistä kannattaa oppia eikä jäädä mollaamaan itseään huonona äitinä.
2. Kuuntelemaan omaa vaistoa ja tekemään päätöksiä oman mielen pohjalta. Muiden antamat vinkit eivät välttämättä toimi oman lapsen kanssa.
Alussa noudatin ammattilaisten ja kokeneempien ystävien vinkkejä hyvinkin kirjaimellisesti, mutta mieheni sisäistikin nopeammin, että me tunnemme vauvamme parhaiten ja tiedämme milloinkin, mikä hänelle on parasta. Vauvan hoidossa kaikki ei ole niin mustavalkoista.
3. Olemaan välittämättä vauvan itkusta, sillä se ei ole meidän syy. Vauvat nyt vaan itkevät.
Älkää nyt ottako ihan kirjaimellisesti, tottakai me välitetään vauvan itkusta :D Alussa vauvan itku särki sydämeni ja halusin keinolla millä hyvänsä saada hänet tyytyväiseksi. Esimerkiksi vauvan nenää huuhdellessa tai korvia putsatessa vauva alkaa itkemään. Minä yritän edelleenkin saada vauvan hiljenemään sitä tehdessä, eikä itse peseminen etene sen vuoksi. Miehelläni on paljon jämptimpi tapa edetä pesussa vauvan itkusta huolimatta ja alkaa sen jälkeen lohduttamaan vauvaa.
4. Tekemään jotakin rentouttavaa aina kun suinkin jaksaa ja pystyy.
Vaikka olemme nyt vanhempia, olemme edelleen myöskin ihmisiä, jotka tarvitsevat rentoutumista. Itse ajattelin alussa jotenkin jännästi, että nyt ei mitään rentoutumisia, vaan nyt ollaan vanhempia ja ollaan passissa 24/7! Mieheni osaa paremmin keskittyä siihen omaan aikaan, kun vauva esim. on jo nukkumassa tai nukkuu päiväunia.
5. Saan olla myös väsynyt ja turhautunut välillä, se on ihan ok.
Vanhemmuuden ja vauvan kanssa puuhastelun ei tarvitse olla koko ajan ihanaa ja pilvilinnoissa tanssimista. On ihan okei myöntää, että tänään väsyttää ja en ehkä ole se paras mahdollinen versio lapsellemme. Emme tee sillä mitään hallaa hänelle.
6. Vauvan voi ja pitääkin jättää hetkeksi puuhastelemaan ihan itsekseen. Emme voi olla koko ajan vahtimassa hänen jokaista liikettään.
Tämä on ollut ehkä kaikista haastavinta minulle. Alussa ajattelin, että minun täytyy ihan koko ajan viihdyttää vauvaa, en voi jättää häntä hetkeksikään. Mieheni on ollut tässäkin asiassa sen "terveemmän" lähestymistavan omaava: on ihan okei antaa vauvan leikkiä itsekseen, kun hän itsekseen niinkin hyvin viihtyy. On ihan okei lähteä käymään esim. vessassa ja vaikka vauva alkaisikin vähän itkemään, voi vessareissun suorittaa loppuun saakka ja tulla rauhoittamaan hänet sen jälkeen. Mieheltäni olen myöskin oppinut, että on ihan okei katsoa esim. jokin jakso jostakin sarjasta vauvan leikkiessä lähistöllä.
Mieheni on mielestäni todella hyvä isä ja myönnän ihan avoimesti, että hän tekee monta asiaa vauvan kanssa paljon paremmin kuin minä. Vanhemmuus ei olekaan mikään kilpailu, vaan se on tiimityötä ja tässäkin asiassa kommunikaatio ja rehellisyys on avainasemassa. Monesti kuulee tuoreiden vanhempien puhuvan siitä, että suhde muuttuu kovasti, kun lapsia alkaa tulemaan, mutta meillä ei ainakaan olla huomattu tällaista ilmiötä. Tottakai se yhteinen aika on kortilla verrattuna aikaisempaan, mutta omasta mielestäni ei ollenkaan sillä tavalla, kuin meitä oltiin varoiteltu. Ehkä meillä on muutenkin käynyt vauvan kanssa hyvä tuuri siinä mielessä, että hän on niin kovin helppohoitoinen ja nukkuu pitkät yöunet läpeensä ilman heräämisiä. Emme ole päässeet siihen niin väsyneeseen tilaan, että se alkaisi painamaan myöskin suhteessa. Itse koen koko vauvan jotenkin niin, että se on yhdistänyt meitä vielä enemmän ja rakkaus toista kohtaan on vaan kasvanut, kun näkee millainen pieni neiti me ollaan saatu aikaan :D Tietysti paha sanoa millainen olisi tilanne, jos vauva nukkuisi huonosti, itkisi paljon ja me oltaisi kuin perseeseen ammuttuja karhuja koko ajan..
Oletteko te oppineet jotakin juttuja puolisolta tai todenneet, että vitsi, hänhän on ihan luonnonlahjakkuus tuossa ja tuossa asiassa vauvan kanssa? Onko teidän parisuhde kärsinyt vauvan myötä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!