Vappupullamme

Tänään koitti vihdoin ultra, jonka perusteella meille määrättiin alkionsiirto! Siirto tehdään ensi viikon tiistaina, eli huhtikuun viimeisenä päivänä. Vappua vietetäänkin siis tänä vuonna pikkuriikkisen pieni blastokysti kohdussani, eli pulla uunissa! (huomaa ironia rivien välistä, inhoan kyseistä sanontaa :D) Ylihuomenna eli perjantaina alkaa sitten se lugesteron- progesteroni lääkitys. Kohdun limakalvo oli kasvanut hyvin progynova lääkkeen ansiosta, paksuus oli noin 9mm. Munasarjat ovat saaneet nyt ansaitun leponsa rankan stimulaatio kierron jäljiltä. Siellä ei ollut havaittavissa minkäänlaista elämää :D Kaikki oli siis kunnossa siirtoa varten. Progynovaa jatketaan samalla annostuksella aina raskaustestin tekemiseen asti. Mielenkiinnolla odotan nyt sitä lugesteronia. Se on minulle ihan uusi tuttavuus. Pikkuhousunsuojat olen jo varannut niitä varten. Olen lukenut, että se on vähän sotkuista se niiden käyttö.

Mulla on jotenkin todella outo olo: tuntuu, että viime päivät ovat madelleet ja että tämä asia ei etene suuntaan eikä toiseen. Tai onhan tämä asia edennyt ihan hirveästi viime viikkoina, mutta nyt ollaan taas rullattu paikallaan. Tuntuu, että viimeisimmistä piinapäivistä on ikuisuus! Ja niinhän se on, viimeisin mahdollisuus raskauteen on ollut helmikuussa. Toisaalta nämä viikot ovat olleet hirveän vapauttavia. Ei ole tarvinnut kyttäillä omaa oloa ja mahdollisia raskausoireita. Olen löytänyt ihan uudenlaisen ilon seksin harrastamiseen. Vaikka kuinka olin vakuuttunut, ettei lapsen yritys ole vaikuttanut meidän yhdessä oloon, niin kyllä se vaan tuolla jossakin alitajunnassa on tehnyt tepposensa. On ollut niin ihanaa olla yhdessä ilman aikatauluja, ovulaatiotestejä ja lämpökäyriä! Olen oikeasti nauttinut seksistä. Nyt vasta ymmärrän, että se oli jollakin tasolla vähän sellaista pakkopullaa viime vuoden loppupuolella. Ja eihän se tietysti mikään ihme ole, kun yritystä on niin kauan takana. Ei ole tarvinnut miettiä mitään asentoja, jalkojen ylösnostoja ja liian aikaista suihkuun menemistä seksin jälkeen. On vaan voinut olla miettimättä ja tehdä juuri niin, kuin hyvältä tuntuu! Ja tiedän, että näin sen pitäisi olla yrityksenkin aikana, mutta tosiasia vaan on se, että kun yrityskierrot ovat kaksilukuisia, niin mukaan tulee väistämättä kaikki mahdolliset vippaskonstit jalkojen ylösnostamisineen, päälläseisomisineen  ja kirveksen sängyn päähän laittamisineen...

Näiden odotusviikkojen aikana olen myöskin saanut sysättyä vauvakuumetta hieman takavasemmalle ja olen jopa pystynyt olemaan parina päivänä miettimättä koko raskautta ja vauvaa. Se on tehnyt mielelle todella hyvää. Yhtenä päivänä kävelin töistä kotiin ja huomasin, että koivut ovat vihreänä ja kukat kukkii! Luonto on heräämässä talviunilta ja olen päässyt sivuttamaan sen kokonaan näiden ivf- aikataulujen ja lääkkeiden vuoksi. Tuntuu, että kohta ollaan taas jo puolivälissä tätä vuotta. Toisaalta aika on madellut, mutta toisaalta en voi ymmärtää kuinka toukokuu on jo alkamassa! Ajan käsitys on jotenkin ihan kieroutunut näiden hoitojen ansiosta :D
Takaraivossa myöskin kummittelee ajatus siitä, että entä jos tämä siirto ei onnistukaan? Entä jos taas tulee tyylipuhdas nega? Mikäs sitten on vialla? Tiedän, etten saisi ajatella tätä vielä. Ja tiedostan myöskin, että harvoin se onnistuu ensimmäisellä siirrolla. Täytyy nyt yrittää parhaan mukaan pitää mieli positiivisena ja ajatella, että meillä on monta mahdollisuutta pakkasessa odottamassa.
Hoidot ja tuleva siirto ovat nostaneet viime viikkoina ihan hirveästi erilaisia tunteita pintaan. Tämä on yhtäaikaa niin jännää, ihmeellistä, paskaa, ihanaa, kohtalon ivaa, huonoa karmaa, ihmisenä kasvamista, uuden oppimista ja ennen kaikkea toivon ylläpitämistä. Aina opetettiin, että uskosta, toivosta ja rakkaudesta suurin on se rakkaus. Sori yläasteen uskonnon ope, olit väärässä! Suurin niistä on toivo. Ainakin meille lapsettomille!