keskiviikko 7. elokuuta 2019

Lääkärin tarkastus ja muita kuulumisia

Täällä mennään 17. raskausviikkoa kovaa vauhtia eteenpäin! 16+5 tänään kellossa. Maanataina minulla oli kontrolli omalääkärini luona, jonka gynekologi määräsi 16 raskausviikon kohdalle. Tarkastukset menee minulla täällä siihen malliin, että aina kahdeksan viikon välein ( 12., 20., 28.,..) on ultra oman gynen luona ja sitten niiden viikkojen välissä (16., 24.,..) on tarkastus omalääkärin luona. Tällä kerralla tarkastuksessa katsottiin pissanäyte, verenpaineet, paino, paastosokeri ja kuunneltiin vauvan sydänäänet. Kaikki oli oikeen mallillaan! Pissassa ei ollut mitään outoa, verenpaineet olivat normaalit ja painoni oli vihdoin saavuttanut lähtöpainon ennen raskautta, Jes! Olin saanut 1,5 kg kuukauden takaisesta käynnistä. Vauvan sydänäänet kuuluivat oikeen hyvin ja olivat tasaisen vahvat. Oli ihana kuulla ääniä, sillä edellis kerrasta on taas vierähtänyt 4 viikkoa. Ja kun niitä liikkeitäkään ei vielä tunnu, niin aina välillä iskee epävarmuus, että onko siellä ketään :D

Ennen lääkärin tarkastusta minun tuli olla vähintään 10 tuntia paastottuna sitä sokeria varten. Täällä mennään nykyään sellaisella tyylillä, että kaikilta raskaana olevilta tarkistetaan paastosokerit 12. viikon tarkastuksessa. Minulta ei kuitenkaan pystytty tätä silloin tarkistamaan, koska en ollut saanut infoa paastoamiseen liittyen enkä ollut tietoinen tästä testistä. Luulen, että tämä johtui siitä, että minun varhaisultrani olivat lapsettomuusklinikalla, eikä meidän gynen luona. No, minun piti sitten tarkistuttaa gynen käskystä se sokeriarvo nyt 16. viikon kohdalla. Jos alkuraskaudessa paastosokerissa on jotakin poikkeavaa, niin siinä tapauksessa raskaana oleva lähetetään jo viikoilla 16.- 18. sokerirasituskokeeseen. Jos paastosokeri on normaali, niin sokerirasitus tehdään vasta 24.-28. raskausviikolla. Minua jotenkin jännitti se sokeriarvoni...en oikeen tiedä miksi. Varmaan sen vuoksi, että minulla on aina ollut korkeahko kolesteroli, joka on kuulemma perinnöllinen asia. Jotenkin aina ajattelin, että ne sokeritkin on jotenkin korkeahkot. Onneksi verikokeen tulokset tulivat jo eilen ja paastosokerini oli ihan normaali: 4,2 mmol/l eli se oli hyvin alle sen sallitun 5,3 arvon! Olin mielessäni jo varautunut vaikka mihin dieetteihin ja päivittäisiin verensokerin mittauksiin. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Yritän tietysti syödä parhaani mukaan terveellisesti ja yritän pitää herkuttelun todella maltillisena. Mutta onhan se kiva tälleen kesällä mennä ex temporee jätskille tai jollekkin drinksulle :) Sokerirasitus on minulla sitten edessä vasta rv. 26.

Muuten täällä menee oikeen mainiosti. Olen taas töissä kesäloman jälkeen. Nautin siinä mielessä taas töissä olosta, että saan olla täällä nyt ilman pahoinvointia ja kokoaikaista mietintää siitä, että mitä saisin tänään syötyä. Ne 8 viikkoa ennen kesälomaa olivat ihan kauheita töissä. Jopa pari asiakasta olivat huomanneet, että minulla ei kaikki ole hyvin :D Olimme lounastamassa viime viikolla näiden asiakkaiden kanssa ja silloin tuli minun raskaus esille. He olivat jo keskenään pohtineet, että mikä minulla oikeen oli kun olin niin kuoleman sairaan näköinen.
Olemme pikkuhiljaa aloittaneet miettimään hankintoja vauvalle. Aloitimme sillä, että pääsimme katsomaan mieheni veljen luokse, että mitä kaikkea haluamme heiltä. He saivat 8 kuukautta sitten esikoisensa ja he ilmoittivat heti kuultuaan meidän raskaudesta, että saadaan heiltä kamaa ja paljon jos vaan huolitaan. Heiltä saamme esim. Stokken syöttötuolin johon heillä on se Stokke Tripp Trapp newborn setti, sitterin, elektronisen sitterin, pinnasängyn, kaukalon rattaisiin (se on myöskin Stokken), vauvan kylpyammeen(Stokke Flexi bath), rintapumppu setin ja suuren kasan ihania tyttöjen vaatteita. Mieheni vanhemmat haluavat sponssata meille vauvan vaunut, johon saimme 1.500€ budjetin. Kun kerran se kaukalo kelpasi meille, niin meidän ei tarvitse ostaa kuin se Stokken vaunujen runko, johon se kaukalo sopii. Eipä meille sitten kovin paljoa jää mitään isompia hankintoja itselle. Autoon täytyy ostaa tarvittavat alustat ja turvakaukalo ja vauvan huoneeseen hoitopöytä. Lisäksi haluan ehdottomasti ostaa kunnon kantorepun. Meillä on vielä kaikkea viimeistä remppahommaa talossamme tiedossa elo-syyskulle. Varmaan sen jälkeen alan sitten oikeasti sisustamaan sitä vauvan huonetta :D

Tällaista löpinää tällä kertaa. Tulevat viikot tulevat varmasti vierähtämään nopeasti remppahommissa, kesästä nauttien ja sitten meillä on vielä tiedossa pitkä viikonloppureissu suomeen juhlimaan serkkuni häitä. Sitten ollaankin jo lähellä jännittävää rakenneultraa!

6 kommenttia:

  1. Ois kyllä niin kätevää, jos voisi saada joltain tutulta lainaan tai miksei omaksikin vauvantarvikkeita! Tossa säästää jo paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan kyllä ne kamat ihan avosylin vastaan. Ne on vielä niin laadukkaita, kun melkein kaikki on Stokken kamaa. Säästetään siinä iso penni. Ja jos heille tulee sitten toinen lapsi jossain vaiheessa, niin kierrätetään kamat taas heille takaisin :)

      Poista
  2. Onpa kätevää, kun saatte noin paljon tavaraa miehen veljeltä, kuulostaa vielä todella laadukkailta:) Niin ja kiva, että serkuksilla tulee olemaan lyhyt ikäero:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan mahtavaa, että saadaan heiltä niin paljon kamaa! Hekin olivat innoissaan, että saavat kierrätettyä tavaran tutuille, eikä tarvitse alkaa myymään. Tai myyvät sitten tietysti, kun meillä ei ole enään tarvetta tai jos heille vaikka tulee toinen lapsi, niin saadaan sitten kamat taas heille. On tosi kiva serkuksille, että niinkin pienellä ikäerolla mennään :)

      Poista
  3. Ihanaa, että saatte muualta tavaraa, ekologista kierrättää ja säästää pitkän pennin! :) ja hei, itsellä vain yhdestä kantorepusta kokemusta, mutta suosittelen silti tula explorea! On meillä toiminut hyvin ja saa (mielestäni) ihanilla kuoseilla :)

    Ja mä kanssa jännitin ihan kamalasti noita sokeriarvoja, olin ihan varma et mulla on radi. En tiiä mistä olin saanu sen ajatuksen, sillä rasituksen arvot oli ihan priimaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kiva, että saadaan sieltä niin paljon tavaraa! Juurikin ekologisuuden puolesta olen todella iloinen :) Täytyykin etsiä toi Tulan explore! Itse törmäsin repunkin osalta stokken my carrier- malliin, joka tuntui todella monipuoliselta. Mutta en ole niitä sen enempää vielä ehtinyt tutkimaan. Kiitti vinkistä ;)

      Joo, tuntuu että kaikkia raskaana olevia jotenkin pelottaa noi skerikokeet :D Tuntuu, että lehdet ja netti on nykyään täynnä artikkeleita, joissa kirjoitetaan että radi on nykyään myös normaalipainoisten ja perusterveiden naisten sairaus. Jotenkin luettelin itsenikin siihen normaalipainoisten ja perusterveiden luokkaan ja hankin itselleni olemattoman tuomion taas googlettelemalla etukäteen ihan liikaa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...