maanantai 30. syyskuuta 2019

DIY sänkymobile vauvalle

Olen viime päivinä paljon miettinyt vauvanhuoneen sisutusta ja ideat huonetta varten alkaa olemaan aika selvät. Nyt puuttuu enään tavaroiden osto ja toteuttaminen. Kuten aiemmin olen maininnut, niin minulle on kehittynyt kunnon mielle kettuihin ja muihin metsän eläimiin kaikissa vauvan vaatteissa ja tarvikkeissa. Niinpä vauvanhuoneen teemaksi on muotoitunut myöskin suomalainen metsä. Meillä on kotona kaksi vapaata makuuhuonetta omamme lisäksi, jotka ovat ihan tarkoituksella rempattu ja laitettu kuntoon lastenhuoneeksi tai lastenhuoneiksi. Vauvan sänky, hoitopöytä ja vaatekaappi tulevat kaikki tänne huoneeseen tai vaatekaapisto siellä jo onkin, koska ne kaapistot ovat puusepän lattiasta kattoon sisäänrakentamia. Sen lisäksi varaamme extra hoitotyynyn alakertaan, että myös olohuoneen lähellä voi kätevästi vaihtaa vauvalle vaippaa jos on tarvetta. Olen huomannut, että suomalaisessa metsäteemassa sisustaminen ei ole mikään helpoin tehtävä täällä ulkomailla, jonka vuoksi joudun tilaamaan lähes kaiken huoneeseen tulevan netistä. Olin iskenyt silmäni jossakin amerikkalaisella sivustolla sellaiseen sänkymonbileen, joka siis ripustetaan vauvan sängyn yläpuolella, jossa oli juuri sellaisia pohjoisen metsän eläimiä roikkumassa. Hintaa tälle kapistukselle olisi tullut about 150€, joten kiitos mutta ei kiitos! Niinpä päätin, että minäpä väsään itse sellaisen mobilen meidän vauvan sängyn yläpuolelle. Etsin netistä ohjeet ja kaavat muutamaan metsän eläimeen: kettuun, pupuun, peuraan, pesukarhuun ja karhuun. Niinpä hain kaupasta tarvikkeet ja aloin askartelemaan näitä suloisia eläimiä omilla käsilläni.
Ostin eri värisiä huopakankaita, valkoista ja mustaa lankaa, mustia helmiä silmiksi ja tota pehmolelu täytettä tai miksi sitä nyt kutsutaankin. Pumpulia! Tulostin kaikista eläimistä kaavat ja leikkasin paperista kaavan mukaan noi eläimen eri osat.
Sen jälkeen leikkasin huovasta mallin mukaan eläimen osat ja asettelin ne oikeille paikoille ompelemista varten. Itse muuntelin noita värejä vähän ohjeesta poiketen oman mielen mukaan.
Sitten neuloin ihan käsin noi erilliset osat kiinni tohon eläimen vartalo- osioon ja laitoin lopuksi noi mustat helmet silmiksi. Ulkonäköä pystyy helposti muuntelemaan oman mielen mukaan valitsemalla erilaisia helmiä tai vaikka laittamalla sinne alapuolelle vielä valkoiset huopapalaset silmämuniksi... Kun kaikki osat on neulottu kiinni, voi itse vartaloa alkaa ompelemaan yhteen täyttämistä varten. Itse jätin aina tonne jalkojen kohdalle sen täyttöaukon pumpulia varten.
Sitten kun vartalon on saanut neulotttua yhteen sen takapuoliskon kanssa, voi eläimen täyttää sieltä jätetystä aukosta pumpulilla. Käytin itse sushipuikkoja täyttämistä varten, että sain työnnettyä pumpulin tonne kapeisiin korviin saakka. Sai sushipuikotkin pitkästä aikaa käyttöön! Ohjeesta poiketen tein itse pupulle vielä pienet kädet erikseen, jotka ompelin vartaloon kiinni ihan lopuksi. 
Tällä samalla tavalla askartelin kaikki eläimet eri värisistä huovista. Vielä aion tehdä karhun ja kuusipuun.
Lopuksi ostan vielä askartelukaupasta joko sellaisen puisen renkaan tai kaksi puista puikkoa, joihin asettelen nämä eläimet roikkumaan jollakin kivalla langalla. Me nähtiin kaupassa myöskin sellainen tyhjä runko, minkä saa vauvansänkyyn kiinni ja jossa on moottori, jonka avulla tämän härvelin saa sitten pyörimään ja soittamaan jotakin laulua siinä sängyn yläpuolella. Se ei paljoo maksanut. Tämä oli tosi hauska ja rentouttava pieni DIY projekti, joka säästi paljon rahaa, ettei tarvinnut alkaa tilaamaan sellaista yli 150€ systeemiä amerikasta. Olen itse nähnyt kivoja mobileita kaupassa vain pelkillä norsuilla ja kirahveilla, mutta ne eivät sovi yhtään muuhun sisustukseen. Alun kankeuden jälkeen ompeleminenkin alkoi sujumaan paremmin ja jälki oli ihan suht siistiä. Siitä on meinaan tosi pitkä aika, että olen itse askarrellut jotakin. Kauan eläköön Suomen rättikässä tunnit, sillä monet eivät osaa neuloa tai ommella tätäkään vertaa!😁




8 kommenttia:

  1. Voi ei, miten ihania! En malta odottaa että näen tän valmiina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyy sitten päivitellä kuvituksen kera, kun se riippuu siellä sängyn päällä :)

      Poista
  2. Vautsi, tulipa hienoja! :) laita ihmeessä kuva sitten valmiista tekeleestä!

    VastaaPoista
  3. Oho, oletpa taitava! Aivan ihania eläinhahmoja🙂

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...