perjantai 6. syyskuuta 2019

Rakenneultra, 21+0

Tänään odotus palkittiin ja päästiin taas näkemään meidän pieni ihmeemme kohdun syvissä uumenissa. Sikiöllä oli kaikki hyvin ja koko vastasi painon perusteella viikkoja 21+2, eli oltiin sen samaisen 2 päivää edellä, niinkuin nt- ultrassakin. Meinaan nyt silti laskea viikkoja eteenpäin alkion siirron mukaan, eli tänään on 21+0. Gyne tutki kaikki rakenteet tosi yksityiskohtaisesti ja selitti aina hyvin, että mitä mikäkin tarkoittaa ja näytti ruudulta ja kysyi, että nähdäänkö ja ymmärretäänkö. Rakenteet olivat kaikki kunnossa ja mitään poikkeavaa ei löytynyt. Sikiöltä tutkittiin aivot, nenä, suu+huulet, korvat, ruokatorvi, selkäranka, vatsa, munuaiset, ylä- ja alajalat sekä sama käsistä ja sormet ja varpaat laskettiin. Sydämensyke kuunneltiin ja se oli nyt jotakin 150/minuutti. Vauvamme pää oli gynen mukaan tosi siro, samoin korvat ja nenä. Ihan niinkuin minullakin. Minulla on tosi pienet ja sirot kasvon piirteet. Oli hauska nähdä ultraruudulta vauvan sivuprofiilia, siitä pystyi jo tosi hyvin tunnistamaan minun sivuprofiilini :D  Vaihdettiin kasvoja tutkiessa hetkeksi 4D ultralle, mutta pikkuisella oli juuri kädet tosi visusti kasvojen edessä, niin ei saatu vielä hyvää kuvaa kasvon piirteistä.

Tämän lisäksi tutkittiin lapsiveden määrä, istukan virtaukset ja paikka ja myöskin vauvan verenkierto katsottiin punaisen ja sinisen värin avulla, mistä en sen enempää ymmärtänyt. Istukka oli kuin olikin ihan etuseinämässä, joka tosiaan on vaimentanut niitä sikiön liikkeitä. Nyt kylläkin viime päivät olen tuntenut potkuja päivittäin ja pitkin päivää. Ei ole edes tarvinnut hiljentyä istumaan tai makaamaan, ihan työpäivän aikana jos olen ollut liikkeellä, liikkeitä on tuntunut. Eiköhän ne siitä pikkuhiljaa ala voimistumaan! Lopuksi tutkittiin vielä kohdunkaulan pituus ja arvioitiin, onko riskiä ennenaikaiselle syntymälle. Kohdunkaulaa oli paljon eli sen puolesta myöskin kaikki oli hyvin. Paino ja verenpaineet tarkastettiin ja painoa oli tullut viiden viikon aikana 1,4 kg lisää. Painoa on nyt kertynyt oikeastaan vasta n. 1,5 - 2,0 kg lähtöpainosta, mutta siinä alussa oli tietysti se paihoinvoinnin aiheuttama noin 4kg painon laskeminen. Eiköhän se painokin ala tästä nousemaan. Olen kyllä saanut pidettyä ruokavalion tosi terveellisenä ja minulla ei ole ollenkaan halua syödä enempää, kuin normaalistikaan. Herkuttelua olen pyrkinyt rajoittamaan 1-2 kertaa/ viikko. Seuraava tarkastus on sitten taas omalääkärin luona rv26, jolloin minun pitää myöskin hoitaa sokerirasitus. Silloin minulle annetaan hinkuyskä rokotus, joka myös mieheni pitää ottaa ja se pitäisi antaa myöskin tuleville isovanhemmille ja ystäville, jotka alussa vauvan kanssa tulevat olemaan tekemisissä. Tämä on päätetty jonkun uuden tutkimuksen valossa, jossa lapsena saatu hinkuyskä rokotus ei suojaisi enään tartunnalta aikuisiällä. Vauva saa rokotuksen 2kk ikäisenä, eli siihen saakka meidän pitää huolehtia, ettei tartuteta hinkuyskää vauvaamme.

Nyt on kyllä niin huojentunut ja helpottunut olo ja olen todella onnellinen, että kaikki oli hyvin. Annan itselleni virallisesti luvan jämähtää sinne vauvakuplaan, jossa olen jo salaa majaillut viime viikot. Vaikka koskaan ei voi olla varma ja kaikkea voi vielä sattua, niin nyt kuitenkin alan pikkuhiljaa luottamaan, että meille tulee vauva! Hän, jota niin kauan ja hartaasti odotettiin ja jonka vuoksi olen vuodattanut niin paljon kaipuun kyyneliä. Tämä on ollut kaiken sen tuskan arvoista ja nyt tämä alkaa jotenkin tuntumaan siltä, että näin tämän meidän kohdalla pitikin mennä. Vaikeuksien kautta voittoon, mikään hyvä tässä elämässä ei tule helpolla. Hän on meidän taisteluvoitto! 💝

Toivon täytteistä viikonloppua kakille!

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että kaikki oli hyvin ♥ Jännä tuo rokote! Ihan uusi juttu mulle. Pitääpä kysellä itsekin neuvolassa tosta, että mikä juttu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo, en ole itsekään ikinä kuullut suomessa, että siellä annettaisiin hinkuyskä rokote raskaana oleville. Näin meille kuitenkin selitettiin, että sen saa kaikki raskaana olevat ja heidän perheenjäsenet ilmaiseksi, koska se lapsena saadun teho ei enään riittäisi suojaamaan tartunnalta. Tiedä häntä...joku uusi tutkimus oli taas tehty jossa näin todettiin. Tämä on jokin ihan uusi juttu, sillä ystäväni joka oli 1,5 vuotta sitten raskaana, ei kyseistä rokotusta saanut.

      Poista
  2. Hyvä kuulla, että kaikki on hyvin🙂Kuulostaa perusteelliselta tutkimukselta, joka teille tehtiin. Nyt voit rauhallisin mielin upota vauvakuplaan🙂Meilläkin on torstaina 4D-ultra. Kiva nähdä taas sikiö🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oli helpottavaa!
      Oi kuinka jännää! Minua jäi vähän harmittamaan, että ei nähty niitä kasvonpiirteitä sen tarkemmin. Nyt taitaa tietysti olla vielä minulla vähän liian aikaiset viikot nähdäkseen niitä piirteitä tarkasti..

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...