maanantai 10. elokuuta 2020

Kun kroppa on ihan sekaisin

Synnytyksestä on kulunut jo yli puoli vuotta, muta silti voin todeta, että kroppani on vielä aivan sekaisin. Kaksi kuukautta sitten ajattelin, että kroppa alkaa vihdoin palautumaan, sillä suurimmat vaivat ja kolotukset olivat poissa, mutta väärässä olin. Aloitin lääkärin määräyksestä 2 viikkoa synnytyksen jälkeen minipillerit raskauden ehkäisemiseksi. Minipillereitä voi käyttää myös imetyksen aikana, jonka vuoksi nämä pillerit olivat hyväntuntuinen vaihtoehto. Alku sujui oikeen hyvin ja jälkivuodon loputtua synnytyksen jälkeen pääsin nauttimaan vuodottomista kuukausista. Imetyshän kai pitää kiertoa vielä pausella monilla naisilla ja minipillereillä on sama vaikutus, eli niitä syödään putkeen ja monilla naisilla jää kuukautisvuoto kokonaan pois. Näin tuntui käyneen minullekkin. Kun vauva oli noin 4kk aloin lopettamaan imetystä töihin menon vuoksi ja kehossa alkoi taas tapahtua vimmatusti kaikkea outoa, mitä en ole ennen kokenut.

Ensimmäinen huomattava muutos oli hiustenlähtö. Olin tottunut raskauden aikana hehkuvaan raskaustukkaan jokaisen päivän olleen good hair day. Minulla on tyypillinen suomalainen hius: hiuksia on kyllä ihan suht paljon, mutta hius on aivan hirveän ohut ja hento. Hiuksia alkoi yhtäkkiä putoamaan ihan urakalla. Hiusharja oli jatkuvasti täynnä hiuksia, suihkun lattia ja viemärikaivo täyttyi minu hiuksista, vauvan kädet ja jalat olivat täynnä minun hiuksia, mieheni oli täynnä minun hiuksia! Paniikki: tuleeko musta kalju?! Noin kuukausi sitten huomasin, kuinka ohimon hennot hiukset ovat katkenneet kokonaan pois ja ne sojottelee tällä hetkellä sänkenä ympäriinsä. Hius on menettänyt sen raskauden tuoman volyymin ja nyt jokainen päivä tuntuu olevan bad hair day. Olen tullut sinuiksi tämän asian kanssa ja koska niin monet naiset kärsivät ja ovat kärsineet tästä samasta vaivasta ja todenneet tilanteen tasoittuneen muutamassa kuukaudessa- vuodessa, uskon että hiusasia tulee tässä jossakin vaiheessa tasaantumaan. Kävin kuitenkin tässä hiljattain kampaajalla ja leikkautin paljon lyhyemmän kampauksen, joka selvästi auttaa tähän huonoon hiustilanteeseen...

Noin kuukausi imetyksen loppumisen jälkeen aloin huomaamaan merkkejä siitä, että kehon hormoonitoiminta muuttuu. Valkovuotoa alkoi tulemaan paljon reilummin ja alapään kuivuus helpotti jonkin verran. Minulle tuli minipillerien läpi ensimmäistä kertaa tyhjennysvuotoa. Ajattelin silloin, että jees, taitaa kierto alkaa palautumaan imetyksen jälkeen ja olin vähän jopa innoissani näistä ensimmäisistä menkoista. Menkat loppuivat tuttuun tapaan noin 5 vuotopäivän jälkeen. Siitä kului sitten noin 3 päivää, kun huomasin, että taas vuodan verta. Söin siinä vaiheessa vielä minipillereitä ja ajattelin sen kuuluvan asiaan. Vuotoa kesti noin viikon ja siihen osui myöskin minipillerilaatan viimeinen pilleri ja päätin vaihtaa minipillerit tavallisiin yhdistelmäehkäisypillereihin. Taas parin päivän päästä alkoi vuotamaan ja olen nyt vuotanut melkein 2kk putkeen! Luin paljon samantyylisiä kokemuksia muilta minipillerien käyttäjiltä, että ne ovat saaneet monen kuukauden yhtäkestoiset menkat aikaan, jonka vuoksi en ole jaksanut olla kovin huolissaan asiasta. Päätin kuitenkin varata ajan lääkärille, joka oli kanssani samaa mieltä, että vuodon aiheuttaja on minipillerit. Nyt minulla on menossa pillerien ensimmäinen taukoviikko, joten katsotaan miten vuototilanne etenee sen ansiosta. Lääkäri kannusti minua jatkamaan niitä tavallisia pillereitä vuodosta huolimatta ja antaa keholleni 3kk aikaa tottua lääkkeeseen. Nyt olenkin kauhusta kankeana, jos tämä vuoto jatkuu vielä monta kuukautta. Minulla ei ole ikinä elämän aikana ollut mitään vuotohäiriötiä, joten tuntuu tosi oudolta.

Toinen imetyksen lopettamiseen liittyvä (näin ainakin luulisin) vaiva minulla oli lievä pahoinvointi ja ruokahaluttomuus. Oli vähän sellainen samanlainen olo, kuin alkuraskaudessa, mutta ei ollenkaan niin voimakkaana. Silloin luin, että hormonaaliset muutokset imetyksen jälkeen saattavat aiheuttaa juuri tällaista. Laihduin ihan jonkun verran, sillä minun ei muutamaan viikkoon tehnyt oikeen mieli syödä yhtään mitään. Onneksi nämä vaivat ovat taakse jäänyttä elämää ja olen päässyt nauttimaan taas viinilasillisista silloin tällöin pitkän pitkän tauon jälkeen! Ai että on maistunut hyvältä! 

Kaiken tämän vaivan lisäksi minulla on vieläkin sellainen tunne, että alapää meni aivan totaalisen rikki synnytyksessä. Kärsin edelleen yhdyntäkivusta, joka lääkärin mukaan saattaa kovan synnytyksen jälkeen kestää vaikka vuoden päivät tai pidempään. Lantiopohjanlihakset olen saanut treenattua taas paremmiksi, mutta silti on sellainen olo, ettei ne ne entiset enään ole. Paikat ovat edelleen todella kuivat, jonka vuoksi tekisi mieli heivata pillerit kaivoon, sillä nekään ei sitä tilannetta mitenkään auta. Ehkäisy asia tuntuu minusta muutenkin niin turhan päiväiseltä, sillä enhän minä tullut raskaaksi, vaikka olin yli 3 vuotta ilman mitään ehkäisyä. Hormonaalinen ehkäisy ei tunnu enään omalta jutulta, mutta eipä sitä kokonaan poiskaan uskalla jättää, kun raskaus ei tällä hetkellä ole toiveissa. Kierukkaakin voisi tietysti miettiä, mutta olen jotenkin aina vierastanut kierukkaa ajatuksena..onko kenelläkään positiivisia/negatiivisia kokemuksia kierukasta?

Vaikka tällä hetkellä on vielä sellainen jännä olo, ettei tämä kroppa ole se vanha oma mikä se oli ennen raskautta, niin silti tämä asia ei minua ollenkaan haittaa. Mielelläni otan kaiken vaivan vastaan siitä maailman arvokkaimmasta palkinnosta. Häntä katsoessa mietin, että ehkä sen kropan ei kuulukkaan enään koskaan olla se sama vanha, sillä eihän mikään ole enään niinkuin ennen.


2 kommenttia:

  1. Toi hiustenlähtö on kamalaa. Mä imetän edelleen, eli liittynee enemmän raskauden jälkeisiin hormonimuutoksiin jotenkin. Kuulostaa myös todella kurjalta noi vuodot! Mulle määrättiin kans minipillerit, kun en voi ye-pillereitä syödä migreenin takia. En kuitenkaan koskaan aloittanut niitä, en vaan jotenkaan halua enää tunkea hormoneja kroppaan, mulla kun pcos:n takia kierto on muutenkin aina vähän kummallinen. Haaveilen siitä ajasta, kun voin olla 100 prosenttisen varma, ettei enempää lapsia tule ja sitten vain kaikki piuhat poikki, mitä saa :D
    Toivottavasti sun vuodot ja kivut alkaisi jo helpottaa. Vähän myös itse jännitän, kun imetys joskus loppuu, että mitähän siitäKIN vielä seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiustenlähtö tosiaan on varmasti enemmänkin raskauteen liittyvää, sehän kai ajoittuu monilla juurikin 3-4 kk synnytyksen jälkeen ja minulla se osui jotenkin juuri siihen imetyksen lopettamiseen.
      Minua kaduttaa jälkikäteen, että aloitin ne pillerit sillon, kun ei niille edes ollut mitään tarvetta, kun alapää oli kuin raadeltu pitkän aikaa :D Haha olet ihan oikeassa piuhojen poikki laittamisesta ;D Se olisi vaan niin helppoa ja huoletonta!

      Mielenkiintoista seurata kauanko sinun imetys vielä jatkuu ja mitä tapahtuu kropassa sen lopetuksen jälkeen:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...