torstai 6. elokuuta 2020

Vaivana toistuvat korvatulehdukset

Niinkuin jo aiemmin kirjottelinkin, niin meillä on ollut riesana viime kuukausina uusiutuvat korvatulehdukset. Meidän 6,5 kk neidillä on ollut jo neljä korvatulehdusta. Kävimme reilu viikko sitten korva-, nenä- ja suutautien erikoislääkärillä konsultoimassa tilannetta, jossa neidin korvat todettiin tyypillisiksi vauvan tulehdusalttiiksi korviksi, joissa oli nestettä ja pientä punerrusta, vaikkei akuuttia tulehdusta ollutkaan päällä. Neste ei pääse poistumaan ahtaista korvista, jonka vuoksi välikorva tulehtuu hyvin helposti. 

Tulehdus numero kolme oli päällä juuri ennen meidän lähtöä Suomeen ja ajattelinkin silloin, että jes, saadaan hoidettua tulehdus pois alta eikä meidän lomareissu ei häiriinny sairauden takia. Otimme antibioottikuurin mukaan suomeen ja annoimme viimeisen annoksen lääkettä reissun alussa. Siitä kahden päivän päästä neiti muuttui ilansuussa vaisuksi ja arvasin heti, että kuume nousee. Kuume oli noussut jo melkein 39 asteeseen ja päätettiin lähteä viemään neitiä sairaalaan päivystykseen, sillä en saanut enään aikaa minnekkään yksityiselle lääkäriasemalle. Tajusin autossa, että enhän minä edes tiennyt meidän vauvan henkilötunnusta, sillä hänellä on vain Belgian passi. Suomen kansalaisuus anottiin, mutta emme olleet saaneet mistään mitään henkilötunnusta. Jouduimme sairaalassa jonnekkin ulkomaalaisten koronatelttaan, josta meidät tultiin hakemaan hoitajan voimin sisälle. Neidiltä mitattiin kuume ja sen ollessa koholla hänestä otettiin koronatesti, joka kuulemma tehdään kaikille päivystykseen tulleille, joilla on ylähengitystieinfektion oireita...Onneksi vauva rauhoittui nopeasti testin jälkeen syliini. Jäätiin jonnekkin eristettyyn huoneeseen odottamaan päivystävää lääkäriä yli kahdeksi tunniksi ja mies joutui odottamaan sairaalan parkkipaikalla autossa, sillä ei saanut lupaa tulla sisälle. Lääkäri tutki vauvan ja totesi, että korvatulehdus on uusiutunut. Saimme reseptin uuteen antibioottikuuriin. Tulehdus numero 4 oli päällä! Korvatulehdukset osuvat aina jollain ihmee kaupalla viikonloppuun ja myöhään iltaan. Oli sunnuntai ilta klo 23:30, kun lähdettiin sairaalasta. 

Tämän viimeisimmän tulehduksen jälkeen neiti on ollut terveenä jo kolme viikkoa. Nyt kuitenkin odotan kauhulla seuraavaa tulehdusta tällä viikolla alkaneen hoidon alettua. Hoidossa vauvat tartuttavat nuhaa toisilleen jatkuvasti ja tiedän, että kun vauvamme saa nuhan tuliaisina, kehittyy siitä hänelle korviin tulehdus. Olemme nyt kuitenkin alkanut aktiivisesti estämään mahdollisia tulehduksia huuhtelemalla vauvan nenää 4 kertaa päivässä keittosuolaliuksolle. Nenä on selvästi pysynyt auki tämän ansiosta. Lisäksi erikoislääkäri määräsi meille vauvoille tarkoitettua nenäsumutetta, joka sisältää pienen määrän antibioottia ja jota voi alkaa käyttämään heti, kun nenä selvästi menee tukkoon nuhan vuoksi. Se saattaisi vähän helpottaa korvatulehdusta tai ettei tulehdus korvissa pääsisis kehittymään niin pahaksi. Toistaiseksi ei olla vielä tarvittu tätä suihketta. Huomaan myöskin kuinka paranoidi minusta itsestä on tullut: aina kun vauva edes hipaisee korvaansa, saan itselleni paniikin ja ryntään mittaamaan hänen lämpötilaa. Voi apua! 

Erikoislääkäri laittoi meidät toistaiseksi odotustilaan, sillä korvien putkituksia aletaan tekemään vasta 9kk ikäisille vauvoille. Jos tulehduksia tulee kovin usein, voivat he tehdä poikkeuksen ja putkittaa jo 8kk ikäisen korvat. Hän käski meidän jatkaa aktiivista nenän huuhtelua ja kokeilla ensi kerralla sitä nenäsumutetta jos nuha iskee. Saimme uuden ajan lokakuulle, jolloin me saamme putkitusajan meidän neidille, jos tulehdukset jatkuvat samaan malliin. Tieto helpotti meitä siinä mielessä, että toistuvat tulehdukset ovat kurjia ennen kaikkea vauvalle, mutta myös meille, sillä olemme saaneet nyt itsekin joka tulehduksen jälkeen kunnon nuhan mieheni kanssa. Lisäksi vauvaa ei saa viedä hoitoon kuumeisena, joka auheuttaa meille kovasti järjestelyjä töiden kanssa: kuka jää hoitamaan vauvaa ja kuka menee töihin. Nyt meillä on ajallisesti tieto avusta, jos tämä kierre jatkuu samaan tahtiin. Vaikka minusta on ihan kauhea ajatus, että meidän pieni neiti joudutaan nukuttamaan operaatiota varten, tiedän sen olevan paras ratkaisu tähän tilanteeseen. Onneksi kyseessä on tosi rutiinitoimenpide, jossa on pienet riskit ja harvoin sattuu mitään komplikaatioita. Nyt toivotaan kuitenkin, että jo useamman viikon kestänyt terve kausi jatkuisi vielä edes jonkun aikaa! 

4 kommenttia:

  1. Voi pientä! Todella inhottava vaiva. Kunpa nuo ennakoivat toimenpiteet auttaisi, koska ei se nukutus mikään kiva ole, vaikka pieni toimenpide onkin. Ja aika järkky päivystyskokemus Suomessa! Kun vielä ihan vauvasta kyse. Huh :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on inhottavaa😔
      Joo mua oikeen kahistuttaa se nukutus. Jos sinne saakka joudutaan, niin varmaan vollaan siellä sairaalassa niin kovaa, että minut eristetään häirikkönä jonnekkin muualle🙈
      Musta varsinkin se koronatestin työntäminen vauvan nenään 20 sekuntia sisääntulemisen jälkeen oli kovin järkyttävää ja töykeää. Ulkomaalaisena” hänet leimattiin heti koronatautiseksi...olen aina kehunut miehelleni suomen terveydenhoitojärjestelmää, muttei hän varmasti saanut parasta ensivaikutelmaa tämän ansiosta😂

      Poista
  2. Voi ei, siellä on ehtinyt monta tulehdusta pieneen ikään neidille jo mahtumaan! 😥 Toivottavasti nyt ei tulisi uusia enää! Ja voin vaan kuvitella, kuinka vainoharhaiseksi tuossa tulee. Itsekin varmasti olisin jatkuvasti mittailemassa lämpöä. Ja olenkin tuota lämmön mittailua harrastanut turhan usein muutenkin, jos poika on tuntunut vähänkin lämpöisemmältä ym. Eipä sillä nyt kuumetta ole kuitenkaan ollut pitkään aikaan, kuin keväällä rokotusten jälkeen vähän lämpöä🙈😅
    Olen ollut ammattini puolesta vuosia sitten mukana lasten korvien putkituksissa (ja muissa pienissä toimenpiteissä). Se putkitus menee oikeasti tosi nopsaan ja näppärästi! Mutta ymmärrän tottakai huolen, kyllä itsekin varmasti panikoisin ja itkisin, jos oma lapsi nukutettaisiin. On se aina eri asia, kun on oma pieni kyseessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se vainoharhaisuus on ihan kamalaa. Töissäkin saatan välillä vain tujottaa puhelinta, että koska hoidosta soitetaan kuumeen nousseen! Täytyy nyt yrittää rauhoittua tässä ja ajatella positiivisesti, että nyt jo monta viikkoa mennyt hyvin ilman mitään vaivaa. Me äidit olemma vrmasti kaikki vähän höperöjä ihan pienimmistäkin jutuista vauvojemme ja lapsiemme suhteen:D
      Onpa kiva kuulla henkilöltä jolla tietoa asiasta on, että toimentpiteet ovat menneet nopsaan ja rutiinilla!Rauhoittaa kivasti omaa mieltä tässä vaiheessa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...