maanantai 6. tammikuuta 2020

viimeisiä hankintoja ja valmistautumista uuteen tulokkaaseen

Moikka! Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena: 38+4. Ajattelin vähän kirjoitella vielä viimeisimmistä hankinnoista, joita vauvaa varten ollaan tehty. Joulunaika ja väipäivät laitettiin myöskin kotia kuntoon uutta tulokasta varten. Nyt pitäisi kaiken olla suht valmista, enään tietysti puuttuu itse vauva. Voi että kuinka meitä jo jännittää hänen saapuminen!


Ostettiin tuttipulloille mikroaaltouunissa käytettävä sterilisaattori- rasia. Sterilisaattoriin mahtuu kerralla 5 tuttipulloa ja niiden kaikki tarvittavat osat. Saatiin paljon vinkkiä muilta, että sterilisaattori tulee tarpeeseen, sillä vauvan kanssa ei jaksa alkaa keittämään pulloja. Tämä ei muutenkaan mikään kallis hankinta ollut, hintaa tuli vain pari kymppiä. Sain mieheni veljen vaimolta lainaan elektronisen rintapumppusetin Medelalta, joka näkyy ylemmässä kuvassa. Ostettiin settiin uudet johdot, koska hänen käyttämät olivat jo vähän huonossa jamassa. Hän myöskin opetti minulle jouluna kyseisen pumpun käytön, ettei mene ihan heti kättelyssa sormet suuhun. Ja kuulemma kotiin tuleva kätilö auttaa sitten vielä lisää. Pumpusta on vaikea tässä vaiheessa sanoa, kuinka tarpellinen se tulee olemaan, mutta kun se kerran saatiin ilmaiseksi lainaan, niin miksi ei! Sen lisäksi saimme tuollaisen maidon lämmittimen, mutta meille sanottiin sen olevan suht tarpeeton, koska se lämpeneminen kestää vartin verran. 

Näiden lisäksi ostettiin lomalla vaunut. Stokke Trailz yhdistelmävaunut tässä harmaan värissä. Tuo kantokoppa me saatiin taaskin miehen veljeltä, joten me ostettin vain runko ja siihen kuuluva ratasosa. Ollaan tosi tyytyväisiä vaunuvalintaan, sillä tässä mallissa on ihan mielettömän tilava tavarakoppa ja vaunut ovat hieman korkeammat, kuin muilla merkeillä, jonka vuoksi miehen on helpompi työntää. Ostettiin myöskin Stokkelta tripp trap tuoli puuterin pinkin värissä ja flexi bath, jonka saa kätevästi kasattua käytön jälkeen pieneen tilaan. Nämä kaikki kamat toimitetaan meille tällä viikolla, jonka vuoksi niistä ei vielä kuvia ole.

Vauvan sänky on myöskin laitettu kuntoon. Me otettiin mieheni vanhemmilta vielä tuollainen pieni kehtosänky matkaan, jossa mieheni on nukkunut pienenä. Vaikka tarkoitus on opettaa vauva nukkuman heti omassa sängyssä, niin tämä kehto laitettiin nyt kuitenkin meidän makuuhuoneeseen ensimmäisiksi päiviksi tai viikoiksi sen vuoksi, että äitini tulee suomesta heti vauvan synnyttyä meille muutamaksi päiväksi, ja hän nukkuu yläkerrassa vauvan huoneen vieressä. Niinpä otetaan vauva ainakin siksi aikaa meidän makkariin alakertaan. Ostettiin nuo sängyn sivupehmusteet House of Jamien sample salesta muutama viikko sitten. Saatiin tosi monelta vinkiksi laittaa ne ensimmäisten viikkojen ajaksi sängyn ulkopuolelle, jonka ansiosta vauva kuulemma pysyy lämpimäpänä ja kun hän ei vielä kuitenkaan ole vaarassa kääntyä itsenäisesti seiniä päin..tiedä häntä. No me tyhminä noudatettiin kokeneempien vinkkejä. Nyt kun olen seurannut vasta synnyttäneiden blogeja, niin tämä nukkuma-asia ei varmasti tule olemaan niin simppeli, kuin sen nyt mielessäni ajattelen, joten sen suhteen pidetään avoin mieli? Missä ja miten: mennään vauvan ehdoilla! :) 

Alakertaan olkkariin koottiin täällä keski-Euroopassa hyvinkin suosittu ja käytetty "vauvan parkki" aitaus säädettävällä rungolla. Se on vähän niinkuin sänky, mutta vähän isompi ja enemmän leikkimistä ja oleilua varten tarkoitettu. Tai alussa kai vauva sielläkin vain makoilee ja nukkuu. Mutta tämä parkki on nyt olkkarissamme sohvan lähettyvillä, jonne saadaan vauva sitten aina parkkin meidän silmien alle. Parkkiin ostettiin alennuksista kivat sivu pehmusteet ja pohjalle pehmeä leikkimatto House of Jamie- merkiltä. 


Täällä ilmasto ei ole talvisin niin kylmä kuin Suomessa, mutta päädyttiin nyt kuitenkin hommaamaan vielä talvea varten lämmin makuupussi vaunuihin ja kantokoppaan. Makuupussit tulevat myöskin ranskalaiselta merkiltä House of Jamie. Saa nähdä mikä tulee olemaan paras vaihtoehto kun lähdetään vaunulenkeille: vauva toppahaalarissa peiton alle vai sitten kevyemmällä puvulla tänne talvimakuupussiin...Näitä on niin vaikea arvioida etukäteen..

Täällä äitiysloma on alkanut tosi mukavasti! Paljon ollaan laitettu kotona paikkoja kuntoon ja valmisteltu kaikkea vauvaa varten, mutta olen myöskin saanut jonkun ihmeen kutomisvimman ja olenkin kutonut vaikka mitä kaikkea pientä vauvalle loman aikana. Kudoin merinovillasta villasukat ja tumput vauvalle, katsotaan miten ne tulee pysymään jaloissa ja käsissä. Tuo myssy oli myöskin kiva projekti, mutta luulen, että siitä tuli ehkä vähän liian pieni. Sairaalakassit ovat valmiina odottamassa lähtöä. Voi kunpa pian päästäisiin tositoimiin! Nyt ei ole taas muutamana päivänä ollut mitään tuntemuksia. Ehdin jo turhaan iloitsemaan menkkajomotuksista..veikkaan oman tuntemuksen perusteella, että tällä viikolla ei vielä tapahdu yhtikäs mitään. 

6 kommenttia:

  1. Ihanaa loppuodotusta ja onnea synnytykseen <3 Innolla odotellaan vauvan saapumista!

    VastaaPoista
  2. Mulla on Medelan käsikäyttöinen pumppu ja oon tykännyt siitä. Tosin meillä saisi olla enemmän kuin kolme kappaletta noita pulloja, joihin maito pumpataan. En oo saanut vaan ostettua. :) Mikrosteriloija on myös ollut tosi kätevä ja ollaan tykätty Flexi Bathistakin. Hyviä hankintoja siis varmasti! Teillä on myös niin ihanan näköistä jo, siitä se vielä paranee, kun vauva saapuu <3 Etenkin tuo vauvaparkki on tosi söpö ja kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tosiaan enään se vauva sieltä kehiin ;)
      Me saimme niitä pulloja jotakin 3-4 kappaletta myöskin lainaksi. Niillä varmasti pärjätään.

      Poista
  3. Medelan pumppu (minulla on käsikäyttöinen) on kätevä! Sen avulla mieskin pystyy välillä syöttämään vauvaa. Ihanan näköistä teillä siellä kotona🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea, että Medelasta on tykätty!
      Ja kiitos, kaikki alkaa olemaan valmista tulokasta varten :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...