Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

Tyttäremme on nyt kolme viikkoa vanha ja kotona ollaan oltu reilu kaksi viikkoa. Parhaiten mielestäni tätä vauva-arkea kuvaa se, että päivät tuntuvat todella pitkiltä, mutta samaan aikaan ne ovat vierähtäneet silmän räpäyksessä. Elämä on muuttunut ihan totaalisesti pienokaisen myötä, mikä tietysti on itsestään selvää. Omat tarpeet ovat siirtyneet taka-alalle ja päivä määräytyy ihan kokonaan vauvan tarpeiden mukaan. Tässä vähän koostetta, miten meidän arki on lähtenyt rullaamaan:

IMETYS:
Maito nousi 4. päivänä synnytyksen jälkeen ja vauvamme oppi imemisen rinnalta yhden harjoittelupäivän jälkeen. Tyttäremme voimakas tahto tuli nopeasti esille, hän menetti ensimmäisinä päivinä hermonsa totaalisesti, kun maitoa ei vielä tullut:D Ekat kaksi viikkoa mentii koko imetyksellä, vauva söi päivisin noin 2,5-3 tunnin välein, iltaisin noin 2 tunnin välein ja öisin noin 3 tunnin välein. Viimeisen viikon aikana imutahti on kiihtynyt ja rinnalla loikoillaan iltasin monta tuntia putkeen. Minusta tuntuu, etten muuta teekkään, kuin imetä ja iltaisin parin tunnin imetyksen jälkeen maitokin loppuu rinnoista ennen kuin neiti on tyytyväinen. Niinpä olemme antaneet viime päivinä illan imetysmaratonin päätteeksi pullon korvikemaitoa, johon neiti välittömästi sammuu. Aluksi taistelin korvikemaitoa vastaan, mutta pakko on ajatella myös omaa jaksamista. Jopa lastenlääkäri sanoi, ettei maailma kaadu yhteen korvikemaitopulloon ja piti sitä jopa hyvänä tapana opettaa vauvalle rytmiä ( pullo tulee aina illalla ennen nukkumaan menoa) Niinpä olen nyt sinut tuon yhden pullon kanssa, joka antaa minulle aikaa syödä ja tehdä illalla jotakin muuta, kuin imettää.

NUKKUMINEN:
vauva on nukkunut minusta todella hyvin alusta alkaen. Ensimmäinen viikko meni sillä, että hän simahti jokaisen syötön jälkeen ja nukkui noin 2-3 tuntia putkeen. Toisen viikon aikana unirytmi alkoi epäsäännöllistymään ja mukaan tuli tunnin-parin jaksoja, että vauva pysyi hereillä. Yöt ovat menneet mielestäni suht hyvin lukuunottamatta paria huonompaa yötä. Neiti nukkuu öisin yleensä kaksi kolmen tunnin pidempää pätkää: 24:00-03:00. Syötön jälkeen yleensä yksi vähän lyhyempi pätkä: 04:00- 05:30 ja sitten vielä toinen pidempi pätkä: 06:00-09:15. Olin aina luullut, että näin pienellä ei vielä ole mitään rytmiä, mutta nyt ollaan menty jo puolitoista viikkoa ihan samalla rytmillä. Päivisin meno on paljon epätasaisempaa ja enkä pystykkään yhtään ennakoimaan, koska neiti nukkuu ja koska valvoo. Hän saataa nukkua monta lyhyttä pätkää ja pari pidempää pätkää päivän aikana.

ULKOILU:
kahden viikon ikäisenä saatiin lupa lähteä ulkoilemaan ja niinhän me ollaan käyty kärryilemässä harvase päivä. Vauva nukahtaa samantien vaunuihin ja nukkuu niin kauan kuin ulkona ollaan. Yleensä ollaan tehty sellainen 1,5-2 tunnin lenkki kaupungissa, jossa haetaan samalla to go-kahvit matkaan. Huonolla kelillä ollaan jätetty vaunuilu suosiolla pois.

KASVU JA VAATTEET:
vauva on kasvanut hienosti ja painoa kertyy omasta mielestä jopa pelottavan nopeasti. Syntymäpaino oli 3,3kg ja ensimmäisiem päivien aikana se tippui sinne 3,1 kiloon. Viikon ikäisenä saavutettiin taas alkupaino ja nyt ollaan menty +300g/viikko kasvuvauhdilla! Kohta ollaan jo 4 kiloa, posket vain pyöristyvät päivä päivältä! Pituutta oli tullut kahden viikon tarkastuksessa 3cm lisää. Vaatteista käytetään nyt kokoa 50, vaikka huomaan, että pienimmät ovat jo kihtanoita. 56 bodyt kaivoin esille ja nekin alkavat nyt sopimaan, vaikka vähän reiluja ehkä ovatkin.


OMA JAKSAMINEN:
itse olen ollut todella väsynyt, vaikka saankin nukuttua kivoja pätkiä öisin. Vauvan hoito on rankkaa ja alussa vaikeaa on tulkita vauvaa ja hänen tarpeitaan. Tähän mennessä olemme tulleet siihen tulokseen, ettei hän itke muuta, kuin nälkää ja vaatteiden vaihtoa. Ensimmäisinä päivinä vauvan itku sai oman sydämen särkymään, kun haluaisi vain toisen olevan tyytyväinen. Sain kuitenkin nopeasti jalat takaisin maan pinnalle ja sisäistettyä, että vauvat nyt vaan itkevät ja sille ei voi mitään. Imettäminen on varmasti suurin syy väsymykseeni, koen sen jotenkin loputtomaksi, johon ei saa ollenkaan hengähdystaukoja. Olen laihtunut jo melko paljon imetyksen myötä, sillä aikaa syömiseen ei ole. Vaikka raskasta onkin, niin päivääkään en vaihtaisi. Neidin näkeminen ja kehittyminen saa onnen kyyneleet silmäkulmiin. Hän on meille täydellinen ❤️

Synnytyskertomus

Synnytyksestä on nyt kulunut melkein kaksi viikkoa. Nyt kun pystyy taas kävelemään, makaamaan ja istumaan ilman järkyttävää kipua alapäässä, on aika kirjoittaa synnytyksen kulusta, kun tapahtumat ovat vielä jotenkin muistissa. Minun on todella vaikea sanoa kuinka kauan synnytys kesti kokonaisuudessaan, mutta listaan tapahtumat päivä päivältä ylös:

Tiistai 21.1: ensimmäinen tunnettava kivulias supistus aamuyöstä. Kipu oli jo kunnon kouraisu joka kesti melkein minuutin ja sai naaman irvistykselle. Yön aikana taisi tulla vielä toinenkin supistus. Päivän aikana näitä kouraisuja alkoi tulemaan noin 3x tunnissa.

Keskiviikko 22.1: kivuliaat supistukset jatkuvat epäsäännöllisen säännöllisesti koko yön. Olen joutunut valvomaan koko yön, sillä supistukset saavat kylmähien nousemaan otsalle. Aamusta ne lakkaavat lämpimän suihkun jälkeen kahdeksi tunniksi kokonaan. Masennus iskee, ettei tässä ole vielä kyse mistään. Pelko hiipii päähän, sillä supistukset sattuvat jo todella paljon, vaikka ne tulevat noin 20minuutin välein. Pystyn kuitenkin käymään vielä kävelyllä ja hoitamaan kotiaskareita suht normaalisti.

Torstai 23.1: kivuliaat supistukset tulevat yöllä 10minuutin välein. En pysty enään nukkumaan omassa sängyssä. Menen alakertaan sohvalle uinumaan, jotta pääsen supistuksen tullessa nopeasti jumppapallon päälle tai nojailemaan pöytää vasten. Kipu on edelleen yhtä kovaa, mutta en kehtaa lähteä sairaalaan, koska ne tulevat vain 10minuutin välein ja ohjessa lukee, että saa tulla kun välissä on 5 minuuttia. Alan olemaan ihan poikki supistusten vastaanottamisesta ja jo toisen valvotun yön jälkeen iskee epätoivo, etten tule selviämään synnytyksestä, sillä voimani ovat jo ihan lopussa. Käymme vielä saunassa mieheni kanssa illalla ja minä jään alakertaan yöksi ottamaan supistuksia vastaan. Kymmenen aikaan illalla en kestä kipua enään ja sanon miehelleni, että nyt lähdetään sairaalaan, vaikka välissä onkin vielä se 8-10minuuttia. Sanon myöskin tuskapäissäni, että jos en ole vielä yhtään auennut, vaadin keisarinleikkauksen, sillä en kestä tätä kipua enään yhtään.

Perjantai 24.1, puoliyö- klo 07:00: noin puolenyön aikaan tulemme sairaalaan, jossa selitän tilanteen ja minut laitetaan käyrille. Voimakkaita supistuksia tosiaan tulee noin 10min välein, mutta sisätutkimuksessa yöllä päivystävä kätilö ei löydä minun kohdunsuutani tarkistaakseen, onko suu vielä yhtään auennut. En saa kipuun mitään lääkitystä, sillä lääkärin tulisi ensin tarkistaa tilanne. Minut otetaan kuitenkin vastaan ja ohjataan synnytysaliin vastaanottamaan supistuksia yön ajaksi. Kätilö laskee minulle ammeeseen lämmintä vettä, jonne menenkin köllimään varmaan neljäksi tunniksi. Supistuksia alkaa tulemaan jo noin 5minuutin välein. Kätilö ei edelleenkään löydä kohdunsuutani. Hän hälyttää kokeneemman kätilön paikalle, joka ei myöskään löydä kohdunsuuta. Voi härregud mietin itsekseni! Se on yleensä sen merkki, ettei avautumista ole vielä tapahtunut juuri miksikään. Olo on todella epätoivoinen. Yllätyksekseni lääkäri saapuu aamuyöllä paikalla joskus 5 aikaan ja tutkii minut. Hän löytää kohdunsuun ja toteaa, että olen noin 2cm auki ja ehdottaa että hän puhkaisisi kalvot samantien. Hän lupaa myöskin, että heti kun ollaan nähty kalvojen puhkaisun jälkeen, että supistuksia alkaaa tulemaan säännöllisesti, saan epiduraalin. Olin kuin seitseännessä taivaassa ja soitin miehelleni, että hän tulisi takaisin sairaalaan, sillä synnytys laitetaan nyt toden teolla käyntiin. Kalvojen puhkaisu ei oikeen tuntunut miltään. Tunsin vain lämpimän veden lorisevan ämpäriin jalkojeni välissä. Ei mennyt kuin minuutti tai kaksi, niin supistuksia alkoi tulemaan 4 minuutin välein ja ne eivät sattuneetkaan enään niin ikävästi, kuin viimeiset kolme päivää. Kipu kuitenkin koveni joka supistuksella, josta tiesin, että nyt se on menoa. Mieheni saapuu sairaalaan ja minulle tullaan kertomaan, että anestesia lääkäri on hälytetty epiduraalia varten. Kalvojen puhkaisun jälkeen kärvistelin vielä tunnin verran supistusten kanssa. Se oli kolmas valvomani yö putkeen supistuskipujen kanssa. Puristin aina mieheni kättä supistuspiikin aikana. Olin ihan loppu valvomisen vuoksi. Kävin vielä pissalla ja minun todettiin olevan 3cm auki, joten ei muuta kun epi selkäytimeen. Laittamista en edes oikeen tuntenut mitenkään ja laitto osui juuri supistusten väliin, jonka vuoksi sain pidettyä itseni koko ajan hyvässä asennossa. Heti ensimmäinen supistus oli kivuttomampi. Kolmatta supistusta en enään edes tuntenut ja vaivuin saman tien syvään uneen.

Perjantai klo 07:00-13:00: Saatuani epiduraalin, supistuskipu katosi kokonaan ja sain monta päivää kaipaamaani unta naamaan. Mies lähti tässä vaiheessa hakemaan itselleen aamupalaa ja toi minulle urheilujuomaa ja kuivia keksejä, että saisin vähän energiaa. Kätilö tuli tunnin välein katsomaan minua ja tarkistamaan avautumis tilanteen. Ensimmäisen tunnin aikana olin auennut 3:sta 4:ään cmetriin ja seuraavan tunnin aikana kaula oli jotenkin kääntynyt oikeaan suuntaan ja hävinnyt lopullisesti. Tässä vaiheessa minulle laitettiin myöskin oksitosiinitippa vaihdittamaan hommaa, sillä lääkäri toivoi supistuksia vielä tiuhemmin. Epiduuraalia sain itse annostella mieleni mukaan nappulaa painamalla. Aloin tuntemaan supistusten painetta aina noin puolentoista tunnin jälkeen, jolloin painoin itselleni aina uuden annoksen lääkettä. Joskus klo 11:00 aikaan gyne tuli tekemään sisätutkimusta, jossa hän toteaa, että olen auennut viimeisen tunnin aikana 4cm:stä 8cm:iin. Siinä vaiheessa aloin myöskin tuntemaan paineen tunnetta lantiossa, josta tiesin, että vauva alkaa laskeutumaan. Siitä ei mennyt kun vartti, että aloin tuntemaan kevyttä ponnistamisen tarvetta, jolloin minun todettiin olevan 10cm auki, mutta vauvan pää ei ollut vielä tarpeeksi alhaalla ponnistamista varten. Sain tehtäväksi ponnistaa kevyesti kyljellään seuraavan puolituntia aina supistuksen tullen, että saataisiin vauvaa vielä alemmas.

Perjantai klo 13:00-14:50: noin klo 13 aikaan alettiin sitten toden teolla ponnistamaan ja epiduraalista huolimatta sain nopeasti juonen päästä kiinni, miten ponnistaminen tapahtuu. Minua kehuttiin hyväksi ponnistajaksi. Kuitenkin noin puolentunnin ponnistamisen jälkeen gyne huomaa, että lantiossani on häpyluun kohdalla todella kapea alue, jonka vuoksi vauva on vähän niinkuin jumissa. Hän hakee toisen gynen paikalle konsultoimaan tilannetta. He toteavat, että tämä on vähän siinä ja siinä, että mahtuuko vauva tulemaan. Itse olin jo aika voimaton siinä vaiheessa. Meiltä kysyttiin, että haluammeko yrittää vielä alakautta, vai haluanko keisarinleikkauksen. Koska vauvan syke pysyi koko ajan todella hyvänä, tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että kokeillaan vielä. Ponnistin joka supistuksella kolme kertaa niin kovaa, kuin ikinä jaksoin. Vauvan pää tuli millimetri millimetriltä lähemmäksi, mutta aika alkoi käymään vähiin. Siinä vaiheessa olin ponnistanut noin 70minuuttia. Lääkäri soitti leikkaussalin valmiiksi ja anestesialääkärin paikalle ja minulle annettiin vielä 3 supistusta aikaa saada vauva ulos. Siinä vaiheessa otettiin myös imukuppi käyttöön. Ponnistin niin lujaa ja naama punaisena kuin ikinä pystyin. Kaksi kätilöä olivat nousseet sängylle, ja painoivat supistuksen ajan mahaani auttaakseen vauvaa ulos. Alapäässä oli kaksi gynekologia, jotka vetivät imukupilla vauvaa ulos. Itse olin tässä vaiheessa jo niin kuoleman rajoilla, etten ymmärtänyt enään mistään mitään. Näköni oli sumentunut ja naamani oli täynnä verenpurkaumia. Seuraavalla supistuksella kuulin kuitenkin kaikkien huutavan ilosta ja muistan kuulleeni, että pää on ulkona. Itse en tuntenut mitään kipua missään vaiheessa epiduraalin ansiosta. Mieheni kuiskasi korvaani, että vielä kerran. Supistuksen tullen tunsin vauvan kehon luiskahtavan ulos ja minulta pääsi aivan valtava helpotuksen huokaus, kun kuulin tyttömme ensimmäisen huudahduksen. Olin selvinnyt hengissä, vaikka tajuni olikin vähän niin ja näin. Näköni oli sumentunut entisestään ja silmäni olivat turvonneet melkein kiinni. Noin kymmenen minuutin kuluttua minun piti ponnistaa vielä kerran, jolloin istukka valahti minun tuntematta mitään ulos. Sen jälkeen minua alettiin kuromaan kiinni ja minulle selvisi vasta siinä vaiheessa, että väliliha oli tosiaan jouduttu leikkaamaan, sillä imukuppi vaatii sen lähes joka kerta. En ollut tuntenut koko episetomiaa ollenkaan.

Perjantai iltapäivä-ilta: En saanut vauvaamme rinnalle syntymän jälkeen, sillä hän oli väriltään vähän kalpeahko, jonka vuoksi hänet vietiin heti tarkastukseen. Mies lähti lääkärien ja vauvan kanssa tarkkailuun. Minä olin siinä vaiheessa niin huonovointinen, etten edes ymmärtänyt mitä tapahtui. Minulle vannottiin, että vaivallamme on kaikki hyvin, mutta heidän pitää kuitenkin tarkistaa  tilanne hailakan värin vuoksi. Mieheni palaa synnytyssaliin ja kertoo, että vauvalla on kaikki hyvin, mutta pitkä ponnistusvaihe ja ahdas synnytyskanava oli saanut kolhuja aikaan hänen päässään. Sen vuoksi hänen tulisi jäädä tarkkailuun yön ylitse. Minua alkoi siinä vaiheessa huimaamaan todella paljon, jonka vuoksi lääkäreitä alkoi valumaan paikalle. Sain happinaamarin ja minulta otettiin verikokeita yksi toisensa jälkeen. Naamani alkoi muuttumaan kellertäväksi, jonka vuoksi lääkäri käski tarkistaa virtsakatetrin, jonne ei ollut erittynyt lähes ollenkaan virtsaa. Hän tiesi heti, että kyse oli munuaisistani, joka aiheutti turpoamisen ja kellertävän sävyn. Nestetippaa vähennettiin ja oloni alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Virtsaa alkoi taas kertymään katetriin. Olin taas elävien kirjoissa. Kun oloni oli jonkin verran kohentunut, pääsimme vihdoin vauvamme luokse, jossa hänet annettiin rintani päälle. Aloin itkemään kuin hyeena, kun sain hänet rinnalleni ja näin, että hänellä oli kaikki hyvin aristavaa päätä lukuun ottamatta. Se oli elämäni hienoin hetki, kun olimme ensimmäistä kertaa kolmistaan. Meillä oli vihdoin kauan odottamamme käärö sylissä, taas kerran vaikeimman kautta!
Minun piti jäädä yöksi tarkkailuun synnytysosastolle ja vauvamme jäi tarkkailuun keskosten osastolle, vaikkei hän mikään keskonen ollutkaan. Minä pääsin nukkumaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuorokauteen, joka teki kieltämättä todella hyvää siinä vaiheessa. Epiduraalin ja paikallispuudutteen vaikutuksen loppuessa aloin yöllä tuntemaan kipua alapäässä. Silloin vasta tajusin, kuinka koville paikat olivat joutuneet synnytyksessä. Sain onneksi hyvää kipulääkitystä ja virtsakatetrikin jätettiin vielä yöksi, ettei minun tarvinnut nousta vessaan.

Teksti on todella pitkä, lukekoon ketä kiinnostaa! Kaiken kaikkiaan synnytys oli todella raskas ja kivulias kokemus, muttei minulle silti jäänyt traumoja mistään. Olihan se oma kokemuksensa, mutta olen niin kiitollinen, että pääsin synnyttämään ja että loppupeleissä meillä kaikilla on kaikki hyvin. Meillä venyi sairaalassa olo 3mesta 5teen päivään, koska tyttäremme alkoi juomaan maitoa vähän huonosti kaikkien synnytyksen aihaeuttaman stressin ja kolhujen johdosta. Nyt ollaan oltu kohta viikko kotona ja opetellaan uutta arkea pienen aarteemme kanssa. Imetys on lähtenyt rullaamaan tosi hyvin, vaikka raskasta puuhaa se onkin. Iltasin neiti roikkuu vajaa tunnin välein rinnalla😃 Painokin on lähtenyt nousemaan kivasti. Kirjottelen meidän ensimmäisistä päivistä kotona toisessa postauksessa.

Hän ❤️

Meidän täydellinen, kaunis ja valloittava tyttäremme syntyi eilen rv 41+0 klo 14:50 mullistamaan ja valaisemaan maailmaamme. Hänen painonsa oli 3,300 kg ja pituus 50cm. Synnytys käynnistyi lopulta spontaanisti, mutta erittäin hitaasti. Synnytys oli minulle erittäin pitkä ja rankka kokemus, josta kirjoitan vielä yksityiskohtaisemmin, kunhan tästä päästään takasin elävien kirjoihin. Synnytin loppujen lopuksi alakautta imukupin avustukselle. Olen ylpeä itsestäni, että sain vauvan puskettua alateitse. Pitkittyneen ponnistusvaiheen takia leikkaussali laitettiin jo valmiiksi, mutta onnistuin löytämään jostakin ihmeellisen lisävoiman, jolla sain ponnistettua tyttäremme ulos. Ilmeisesti lantioni onkin todella kapea, joka vaikeutti ja pitkistyrti ponnistamista. Pitkittymisen takia minulle ja vauvalle nousi kuume, jonka vuoksi hän pysyy ainakin tämän päivän vielä tarkkailussa. Toivottavasti saisimme huomenna viimeistään hänet meidän luoksemme äitiysvuodeosastolle.

Eilinen oli elämäni kaunein ja antoisin päivä tähän astisessa elämässäni. Synnyttäminen on niin raskas, mutta toisaalta niin voimauttava kokemus. Ajan ja paikan taju menee ja millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan vauvan saa turvallisesti tähän maailmaan. Pahinta on se ettei päästä heti tutustumaan meidän aarteeseen, kun häntä tosiaan pidetään siellä tarkkailussa. Eilen yritettiin ensimmäisen kerran antaa rintaa, mutta ei saatu imemistä vielä onnistumaan. Tänään uusi yritys. Olen pumpannut kuitenkin maitoa vauvalle, jotta saataisiin maidontuotanto lähtemään käyntiin. Itse olen vielä sen verran heikossa hapessa, että ehkä kuitenkin kaikkien kannalta parempi ratkaisu oli nukkua vielä erillään hänestä.

Kirjoittelen tosiaan synnytyksen kulusta vielä tarkemmin jossakin vaiheessa. Ihanaa viikonloppua kaikille❤️

Käyrillä: mitä ihmeen supistuksia?

Laskettu aikani on tänään. Aluksi täytyy todeta, että tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei me tosiaan saada tätä vauvaa koskaan syliin. Mieli veti tänään taas käyrillä matalaksi, kun kohdunsuu on niin kiinni ja suppurassa, ettei gyne edes löydä tai tunne kalvojani ja 40 minuutin käyräilyn aikana minulla oli ilmeisesti 2 supistusta, joita en olisi itse edes erottanut supistuksiksi, jos kätilö ei olisi rynnännyt huoneeseen kysymään, että sattuuko!? Ööö....tapahtuuko nyt jotain? En siis osannut tunnistaa näitä käyrän selviä supistuspiikkejä vatsassani. Kätilö kokeili vatsaani ja kovahan se oli supistuksen aikana. En vain itse sitä tunne mitenkään. Eli eipä ne tosiaankan voi olla mitään kohdunsuuta kypsyttäviä, jos en itse edes ymmärrä niitä supistuksiksi. Tuntuu, että suurin osa naisista alkaa supistella joskus 34 viikolla ja kohdunsuukin aukeaa pari viikkoa myöhemmin jo sormella auki. Mutta ei, ei minun kohdallani. Alkaa taas tuntua, että eikö kehoni osaa taaskaan tehdä sen tehtävää, vaan pettää minut jälleen kerran.

Toinen pettymykseni tänään oli se, että viime kerralla lääkäri sanoi, että käynnistys aloitetaan yleensä 7-10 päivää lasketun ajan jälkeen ja tänään hän sanoi minulle, että minun kohdallani hän haluaa odottaa sen 10 päivää, koska raskauteni on mennyt niin vaivattomasti ja koska vontini on vielä hyvä. Olin jo henkisesti ehtinyt valmistautumaan, että viimestään ensi viikolla synnytys olisi edessä, mutta tänään lyötiinkin tieto päin kasvoja, että ei se ole siis ensi viikollakaan vielä edessä, vaan vasta sitten viikonlopun jälkeen. Vaikka oloni on vielä kaikinpuolin hyvä, alkaa kärsivällisyyteni toden teolla loppumaan ja minusta tuntuu, että kaikki vain synnyttävät paitsi minä. 

Täytyy nyt vain sitten muuttaa oma asenne, että tässä kärvistellään vielä se 10 päivää ennen käynnistystä. En edes jaksa enään etsiä mitään vippaskonsteja käynnistystä ajatellen, koska ei niistä kuitenkaan ole mitään apua. Olen ollut saunassa, siivonnut, eilen olin vetämässä porrastreeniä siinä toivossa, että saisin yhden tunnistettavan supistuksen aikaan. Ei mitään. Tunnen kyllä, että vauva painaa alemmas, mutta jos ei kerran supista, niin eipä siitäkään taida olla mitään apua. Vähän tänään mietiskelin, että jos soittaisin akupunktiohoitajalleni aikaa, jos hän vielä vähän kokeilisi taikojaan...eihän sitä koskaan tiedä😂 

Tämä raskauden viimeinen viikko on tuntunut pidemmältä, kuin edeltäneet 39 viikkoa yhteensä. Ihmisten viestittelyt ja kyselyt saavat v-käyrän nousemaan vielä entisestään, kun heidän pettymyksensä tapahtomattomuudesta on käsin kosketeltavaa...”täällä odottelen viestiä joka päivä....” Tekisi mieli vastata, että ai sori, vauva syntyi tosiaan jo pari viikkoa sitten, mutta unohdin ilmoittaa siitä vain kaikille ystäville ja läheisille! Ja nyt pääsen lukemaam näitä viestejä vielä reilun viikon, voi jestas sentään! Miten te muut pysyitte selväjärkisinä yliajalla? 

Ps. Anteeksi masentava postaukseni! Yritän kääntää asenteeni positiiviseksi ja ajatella, että puolentoista viikon päästä meillä on kallein ja parhain palkinto sylissä. 

Hyvää viikonloppua!

39+0: piinaavaa odottelua

Piinapäivät/piinaviikot saavat näköjään ihan uuden ulottuvuuden raskauden lopussa. Kuvittelin piinapäivien olevan minulle historiaa tässä vaiheessa, mutta tuntuu, että taas on piinapäivät menossa, kun odotetaan synnytystä ja mitään ei tapahdu.. Nämä viimeiset päivät tuntuvat matelevan ja pahinta on se, ettei yhtään tiedä koska alkaa tapahtumaan. Ihmisten utelut eivät auta tilannetta.

Olo on edelleen kaikin puolin todella siedettävä. Istuminen on tukalaa, kun vauvan peppu painaa ylävatsaa, jalat oikean puoleista kylkeä ja pää painaa tuolla alhaalla rakkoa, lantiota ja jotakin mitä en osaa paikantaa. Seisomaan noustessa ja kävellessä on pistävää kipua alapäässä, olisiko ne niitä ihmisten mainitsemia "sukkapuikko viiltoja", jotka löystyttävät lantiopohjan liitoskohtaa? Ne tekee todella kipeää ja se onkin saanut pientä pelkoa aikaan synnytykseen, että tuntuuko synnytys vielä x10000 niin viiltävältä kivulta ja koko ajan? Mitään vatsan kovettumisia ei vieläkään ole ollut..Tai tuntuu enemmänkin, että koko vatsa on yksi kova pallo koko ajan. Vauvalla ei ole enään tilaa liikkua ja hänen potkut ja muljahduskset ovat alkaneet myöskin tuntumaan kipeämmiltä. Minusta tuntuu, että kohtuni ei pysty venymään enään millimetriäkään. Neiti on kuitenkin vielä tosi aktiivinen ja hän jumppaileekin päivän läpeensä kunnon peppu-jalka muljahdusten kera :D
Eilen illalla sain jonkin ihmeellisen nenäverenvuoto kohtauksen. Nenä tuntui menevän tukkoon ja niistäessä se oli täynnä verta..taitaa olla limakalvot aika kuivat näin loppuraskaudesta. Yöt saan nukuttua hyvin, mutta huomaan, että kyljellään nukkuminen yhdessä asennossa saa yön aikana pienen jumin aikaan selkä- pakara seudulle. Viikko sitten minulla oli parina päivänä ensimmäistä kertaa elämässäni pientä närästystä, mutta sekin loppui kahden päivän jälkeen eikä ole vaivannut sen koomin. Kevyitä menkkajomotuksia tulee ja menee..jonakin päivänä niitä on ja sitten saattaa olla taas päivä tai pari, ettei ole mitään.

Vanha kansa sanoo, että täydenkuun aikaan vauvoja syntyy tilastollisesti enemmän. Olen saanut monilta veikkauksia, että meidän vauva syntyisi huomenna täyden kuun aikana. Voi kuinka toivoisinkaan, että näin kävisi jollakin ihmeen kaupalla, mutta en toisaalta jaksa uskoa, että huomenna tapahtuisi vielä mitään. Huomenna on tiedossa vielä ultra gynekologin luona. Tosi kiva päästä katsomaan kohdunkaulan ja kohdunsuun tilannetta. Ja minkä kokoinen tyyppi siellä tällä hetkellä potkii! Jospa se gynen ropelointi saisi vähän liikettä aikaan tuolla alapäässä :D Varoiksi saadaan varmasti aika yliaikaiskontrolliin viikolle 40+, jossa sovitaan sitten tarvittaessa käynnistämisestä. Jännää! Synnytystä tulee jonkin verran mietittyä, mutta mitään suurempaa pelkoa/paniikkia en ole vieläkään saanut itselleni aikaan. Ainoastaan ne sukkapuikko- liitoskivut vähän mietityttävät, että onko se synnytyskipu sellaista.. Maha ja vauva on oman tuntuman mukaan selvästi laskeutunut viimeisen viikon aikana. Potkut tuntuvat paljon alempana kyljissä ja maha roikkuu enemmän alhaalla ja painaa reisiä istuessa. Kuvassa taas jotenkin näyttää, että vatsa olisi vielä tosi ylhäällä! Viikko laskettuun aikaan ja se tuntuu jotenkin ikuisuudelta tässä vaiheessa.. No, jospa me yritettäisiin viettää vielä hauska (toivottavasti viimeinen) viikonloppu kahdestaan. Who knows!

rv 39+0

viimeisiä hankintoja ja valmistautumista uuteen tulokkaaseen

Moikka! Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena: 38+4. Ajattelin vähän kirjoitella vielä viimeisimmistä hankinnoista, joita vauvaa varten ollaan tehty. Joulunaika ja väipäivät laitettiin myöskin kotia kuntoon uutta tulokasta varten. Nyt pitäisi kaiken olla suht valmista, enään tietysti puuttuu itse vauva. Voi että kuinka meitä jo jännittää hänen saapuminen!

Ostettiin tuttipulloille mikroaaltouunissa käytettävä sterilisaattori- rasia. Sterilisaattoriin mahtuu kerralla 5 tuttipulloa ja niiden kaikki tarvittavat osat. Saatiin paljon vinkkiä muilta, että sterilisaattori tulee tarpeeseen, sillä vauvan kanssa ei jaksa alkaa keittämään pulloja. Tämä ei muutenkaan mikään kallis hankinta ollut, hintaa tuli vain pari kymppiä. Sain mieheni veljen vaimolta lainaan elektronisen rintapumppusetin Medelalta, joka näkyy ylemmässä kuvassa. Ostettiin settiin uudet johdot, koska hänen käyttämät olivat jo vähän huonossa jamassa. Hän myöskin opetti minulle jouluna kyseisen pumpun käytön, ettei mene ihan heti kättelyssa sormet suuhun. Ja kuulemma kotiin tuleva kätilö auttaa sitten vielä lisää. Pumpusta on vaikea tässä vaiheessa sanoa, kuinka tarpellinen se tulee olemaan, mutta kun se kerran saatiin ilmaiseksi lainaan, niin miksi ei! Sen lisäksi saimme tuollaisen maidon lämmittimen, mutta meille sanottiin sen olevan suht tarpeeton, koska se lämpeneminen kestää vartin verran. 

Näiden lisäksi ostettiin lomalla vaunut. Stokke Trailz yhdistelmävaunut tässä harmaan värissä. Tuo kantokoppa me saatiin taaskin miehen veljeltä, joten me ostettin vain runko ja siihen kuuluva ratasosa. Ollaan tosi tyytyväisiä vaunuvalintaan, sillä tässä mallissa on ihan mielettömän tilava tavarakoppa ja vaunut ovat hieman korkeammat, kuin muilla merkeillä, jonka vuoksi miehen on helpompi työntää. Ostettiin myöskin Stokkelta tripp trap tuoli puuterin pinkin värissä ja flexi bath, jonka saa kätevästi kasattua käytön jälkeen pieneen tilaan. Nämä kaikki kamat toimitetaan meille tällä viikolla, jonka vuoksi niistä ei vielä kuvia ole.

Vauvan sänky on myöskin laitettu kuntoon. Me otettiin mieheni vanhemmilta vielä tuollainen pieni kehtosänky matkaan, jossa mieheni on nukkunut pienenä. Vaikka tarkoitus on opettaa vauva nukkuman heti omassa sängyssä, niin tämä kehto laitettiin nyt kuitenkin meidän makuuhuoneeseen ensimmäisiksi päiviksi tai viikoiksi sen vuoksi, että äitini tulee suomesta heti vauvan synnyttyä meille muutamaksi päiväksi, ja hän nukkuu yläkerrassa vauvan huoneen vieressä. Niinpä otetaan vauva ainakin siksi aikaa meidän makkariin alakertaan. Ostettiin nuo sängyn sivupehmusteet House of Jamien sample salesta muutama viikko sitten. Saatiin tosi monelta vinkiksi laittaa ne ensimmäisten viikkojen ajaksi sängyn ulkopuolelle, jonka ansiosta vauva kuulemma pysyy lämpimäpänä ja kun hän ei vielä kuitenkaan ole vaarassa kääntyä itsenäisesti seiniä päin..tiedä häntä. No me tyhminä noudatettiin kokeneempien vinkkejä. Nyt kun olen seurannut vasta synnyttäneiden blogeja, niin tämä nukkuma-asia ei varmasti tule olemaan niin simppeli, kuin sen nyt mielessäni ajattelen, joten sen suhteen pidetään avoin mieli? Missä ja miten: mennään vauvan ehdoilla! :) 

Alakertaan olkkariin koottiin täällä keski-Euroopassa hyvinkin suosittu ja käytetty "vauvan parkki" aitaus säädettävällä rungolla. Se on vähän niinkuin sänky, mutta vähän isompi ja enemmän leikkimistä ja oleilua varten tarkoitettu. Tai alussa kai vauva sielläkin vain makoilee ja nukkuu. Mutta tämä parkki on nyt olkkarissamme sohvan lähettyvillä, jonne saadaan vauva sitten aina parkkin meidän silmien alle. Parkkiin ostettiin alennuksista kivat sivu pehmusteet ja pohjalle pehmeä leikkimatto House of Jamie- merkiltä. 

Täällä ilmasto ei ole talvisin niin kylmä kuin Suomessa, mutta päädyttiin nyt kuitenkin hommaamaan vielä talvea varten lämmin makuupussi vaunuihin ja kantokoppaan. Makuupussit tulevat myöskin ranskalaiselta merkiltä House of Jamie. Saa nähdä mikä tulee olemaan paras vaihtoehto kun lähdetään vaunulenkeille: vauva toppahaalarissa peiton alle vai sitten kevyemmällä puvulla tänne talvimakuupussiin...Näitä on niin vaikea arvioida etukäteen..

Täällä äitiysloma on alkanut tosi mukavasti! Paljon ollaan laitettu kotona paikkoja kuntoon ja valmisteltu kaikkea vauvaa varten, mutta olen myöskin saanut jonkun ihmeen kutomisvimman ja olenkin kutonut vaikka mitä kaikkea pientä vauvalle loman aikana. Kudoin merinovillasta villasukat ja tumput vauvalle, katsotaan miten ne tulee pysymään jaloissa ja käsissä. Tuo myssy oli myöskin kiva projekti, mutta luulen, että siitä tuli ehkä vähän liian pieni. Sairaalakassit ovat valmiina odottamassa lähtöä. Voi kunpa pian päästäisiin tositoimiin! Nyt ei ole taas muutamana päivänä ollut mitään tuntemuksia. Ehdin jo turhaan iloitsemaan menkkajomotuksista..veikkaan oman tuntemuksen perusteella, että tällä viikolla ei vielä tapahdu yhtikäs mitään. 

38+0: hyvää uutta vuotta 2020!

Ensi alkuun toivotan kaikille hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020! Hävettää vähän, että ei ole yhtään ehtinyt kirjottelemaan kuulumisia vaikka tässä kotona ollaankin äitiyslomalla...syynä varmasti on se, että myös miehelläni on ollut kahden viikon loma, jonka vuoksi ollaan tehty paljon yhdessä kotona kaikkea ja aikaa kirjottamiseen ei ole riittänyt. Koti on nyt laitettu viimesen päälle baby proof kuntoon, kaikki on valmiina meidän neitiä varten! Vaunutkin saatiin tilattua, ne toimitetaan ensi viikolla.

Täällä ollaan edelleen hyvin raskaana. Tunnelma on odottavainen, sillä montaakaan viikkoa synnytykseen ei tule olemaan. Itse toivoisin kovasti, että synnytys käynnistyisi luonnollisesti ensi viikolla tai viimestään sitä seuraavalla viikolla. Viikon päästä minulla on viimeinen ultra gynen luona (39+0) jossa sovitaan sitten jatkosta ja mahdollisesta yliaikaiskontrolleista. Paljon viikkoa yli lasketun ajan ei täällä raskauksia anneta mennä. Pari viikkoa sitten ultrassa neidillämme oli painoa 2,85kg ja painoarvioksi syntymään annettiin sen laskelman perusteella 3,5kg, eli tosi keskikäyräinen vauva olisi sen mukaan tulossa. Mutta eihän sitä todellisuutta ikinä tiedä.

Mitään ihmeellistä synnytykseen liittyvää merkkiä ei ole ollut. Kolotuksia alapäässä on ja nyt on parina päivänä ollut tosi menkkakipumaisia tuntemuksia alavatsalla, josta minulla jo vähän heräsi pieni toivon kipinä synnytyksen alkamisesti tulevina päivinä/viikkona. Tänään olo on taas ollut ihan normaali ja mitään tuntemuksia ei ole ollut. Kaippa ne kramppailut sitten jotenkin valmistavat kohdunsuuta tulevaan koitokseen, tiedä häntä.

Muuten olo on vielä ihan todella hyvä. Lääkärin tarkastuksessa pari päivää sitten kaikki oli muutenkin hyvin: pissa puhdas, verenpaineet ja vauvan sydänäänet hyvät ja paino on nyt noussut +8kg aloituspainosta. Nyt vain sitten odotellaan, että koska alkaa tapahtua.
Mitä mieltä muuten olette te jo synnytyksen kokeneet: onko hyödyllistä lukea synnytykseen liittyen kirjallisuutta etukäteen vai onko se ihan turhaa itse tosi tilanteessa? Suosittelisitteko valmistautumaan tulevaan koitokseen jollakin tapaa vai vaan kylmän rauhallisesti odotellen? :D

Ps. Lupaan kirjottaa tulevina päivinä vähän aktiivisemmin oloja ja kuulumisia tänne ylös muistiin.