Vauva 1kk ikäinen- miten sujuu?

Moikka! Ei ole pahemmin ollut aikaa kirjotella meidän kuulumisia, päivät vierivät hirveetä vauhtia eteenpäin ja vauva pitää tietysti tosi kiireisenä. Vapaa-ajan yritän käyttää lepäämiseen ja tulee tehtyä kaikkea muuta, kuin päiviteltyä blogia.

Vauvamme täytti maanantaina 1kuukauden! Ensimmäinen kuukausi vierähti todella nopeasti, ihan silmän räpäyksessä. Paino nousee hienosti ja uskon, että pituuttakin on tullut kivasti lisää, sillä vaatteet käyvät pieniksi. Meillä on huomenna perus lääkärin tarkastus, jossa katsotaan neidin paino ja pituus. Meidän arki on mennyt ihan kivasti ja olemme löytäneet päivittäisiä rutiineja, jotka saavat vähän rytmiä meidän päiviin.

Vaikka viimeksi vähän kirjoittelin imetyksen vaikeuksista, niin silti en ole vielä lopettanut imettämistä. Suurin osa vauvan ravinnosta koostuu edelleen rintamaidosta, mutta annamme lisänä jonkun verran korviketta. Maitoa riittää kylläkseen yöllä ja aamupäivällä, mutta iltasella maidon tuotanto on riittämätöntä. Tein testin yksi päivä ja pumppasin maitoa läpi päivän, jota annoin pullosta vauvalle. Aamulla saan pumpattua yli puolet enemmän maitoa verrattuna iltaan. Illalla saan kerättyä maitoa vaivaiset 50ml, joka ei tällä hetkellä tyydytä neitiä alkuunkaan. Niinpä illalla annetaan pullo korviketta oman maidon lisäksi, jolla vauva pysyy tyytyväisenä. Kamppailen edelleen yö aikaan kipeiden ja maitoa vuotavien rintojen kanssa.

Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin vauva nukkuu. Tai oikeastaan kuinka pitkiä pätkiä vauva nukkuu yö aikaan. Viime viikonloppua neiti nukkui 6 tuntia putkeen! Heräsin itse pariin kertaan katsomaan, että ollaanko sängyssä vielä elossa:d Olen ottanut sellaisen mentaliteetin, että annan vauvan nukkua niin pitkään kun hän nukkuu, enkä herätä häntä syömään kesken unien, vaikka jotkut niin opastavatkin pienten vauvojen osalta. Niin kauan, kuin kasvu on normaalia, en näe mitään pahaa pitkissä unipätkissä! Päivä aikaan vauva nukkuu huonommin ja viime viikon aikana koen jopa haasteelliseksi saada hänet nukkumaan sisätiloissa päiväsaikaan. Ulkona hän nukahtaa heti, mutta säät ovat olleet niin huonot viime aikoina, että ulos ei ole oikeen voinut mennä. Olen nukuttanut vauvaa vaunuissa eteisessä, sillä siellä on vähän viileämpi kuin olohuoneessa. Vauva nukkuu oikeastaan vain 1-2 pidempää pätkää päivän aikana ja muuten pysyy hereillä.

Viime päivinä olen huomannut, että vauva on alkanut etsimään kontaktia silmillään ja saattaa hetkellisesti katsoa hyvinkin syvälle silmiin. Joka päivä pidämme pienen leikkituokion leikkimatolla, jossa yritän jutella neidille milloin mitäkin. Esittelen myöskin leluja, jotka ovat tarkoitettu +0 kuisille vauvoille. Lelut eivät vielä oikeen saa neidin huomiota. Yritän päivittäin myöskin laulaa aina jonkin suomalaisen lastenlaulun vauvalle tai lukea lorun lorukirjasta. Laulamisesta vauva tuntuu tykkäävän!
Käytän vauvaa myöskin päivittäin mahallaan pienen hetken lääkärin ohjeistuksen mukaan, jotta hän alkaisi käyttämään niskalihaksiaan.

Vauva on minusta suhteellisen vähäitkuinen. Nälkää hän itkee todella voimakkaasti, joka rauhoittuu nopeasti rinnan antamisella. Muuten hän ei oikeen tunnu itkevän päivän aikana. Iltasella saattaa olla pientä unikitinää ja vaippaa vaihtaessa hän silloin tällöin hermostuu. Tai jos vaatteiden päälle pukeminen on hankalaa, saattaa hän hetkeksi pillastua. Muuten itkeminen on todella vähäistä ja siitä ei voi olla kuin kiitollinen. Tottakai tilanne elää ja saattaa olla, että huomenna tai ensi viikolla itkua alkaa tulemaan enemmän. Liike rauhottaa selvästi vauvaa ja erilaisten liikkeiden avulla vauvan saakin rauhoitettua, jos hän sattuu olemaan yliväsynyt tai muuten vain pillastunut. Vaunulenkki tai kotona sylissä kiikuttelu auttaa useasti itkuisuuteen.

Kaiken kaikkiaan meillä menee hyvin ja minusta on alkanut viime päivinä tuntumaan, että olen saanut vähän vauva-arjen juonen päästä kiinni. En ole itse mitenkään yltiöväsynyt, sillä saan lähes joka yö nukuttua kaksi 4 tunnin pätkää, eli unta kertyy sellaiset 7-8 tuntia kahdessa pätkässä. Tänään olimme ensimmäistä kertaa vauva osteopaatin luona, jota suositeltiin meille vaikean synnytyksen jäljiltä. Kerron siitä visiitistä enemmän erillisessä postauksessa!

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Rehellisiä mietteitä imetyksestä

Olo on kuin uitetulla karhulla: hikoilu, uupuneisuus, voimattomuus, joka aamuiset märkänä heräämiset...näin kuvailisin imettämisen vaikutusta minuun. Voin rehellisesti sanoa, että en tykkää imettää. Minusta imettäminen on ihan hirveän raskasta ja aikaa kuluttavaa puuhaa. Varsinkin sen ajan voisin käyttää ainakin osin johonkin muuhun, kuin imetykseen. Vaikka tietysti tosi hyvän asian puolesta sitä aikaa käytetään, niin silti en ole onnistunut löytämään intohimoa imetyksen maailmaan. En ole lopettanut imetystä enkä aio lopettaakaan, sillä haluan antaa rintamaitoa vauvallemme vähintään ensimmäiset 3-4 kk. Haluan kuitenkin kirjoittaa rehellisen mielipiteeni asiasta ylös, tuomitkoon kuka haluaa minut kamalaksi äidiksi.

Imetys lähti mielestäni suht hyvin käyntiin ja ensimmäisen viikon aikana vauva ei juonut vielä niin paljon maitoa, että imetys olisi ollut uuvuttavaa. Silloin selvisin puolentunnin imetyssessioilla noin 2-3 tunnin välein. Kahden viikon jälkeen vauva alkoi juomaan iltaisin ihan kauheasti enemmän, illat menivät siihen, että istuin noin 3 tuntia putkeen sohvalla vauva sylissä hänen imiessään puolentunnin pätkiä 10 minutiin tauoilla. Nälkä ei vain kertakaikkiaan lähtenyt pois ja imetyksen lopettaminen sai itkuraivarit aikaan. Kolmannella viikolla tästä iltaisesta maratonista kehittyi koko päivän mittainen juttu. Aamupäivä menee sohvalla, päikkärien jälkeen on tiedossa taas useamman tunnin imetystankkaus ja tätä jatkuu hyvin pitkään koko ilta päikkäreitä lukuun ottamatta. Öisin tarvitsen myöskin sen 1-2 tuntia aikaa, että saan vauvan tyydytettyä ja nukahtamaan uudestaan.

Suurin osa vuorokauden tunneista menee imetykseen. Olen laihtunut aivan todella paljon kuluneen viikon aikana ja olemukseni on muuttunut uupuneeksi. En tiedä onko tämä normaalia vai onko vauvamme vain hidas imemään? Hän kuitenkin imee vahvasti ja nielaisee tämän tästä maitoa. Silloin tällöin menee tissutteluksi, mutta silloin vedän itse pelin poikki, ettei vauva oppisi tästä tapaa. Kotona en saa päivisin tehtyä mitään, sillä imetys. Olemmekin nyt testannut mieheni kanssa, että jos annamme pullosta pumpattua maitoa, tulee vauva tyytyväiseksi puolessa tunnissa. Annokset ovat tällä hetkellä noin 80-100ml mitä annamme kerralla. En oikeen keksi mistä tässä on kyse, että pulloruokailu tuottaa tyytyväisyyden niin paljon nopeammin, kuin rinnasta imeminen. Olemme myöskin testanneet punnitsemalla vauvan ennen ja jälkeen imetyksen, että hän tosiaan juo sen noin 100ml. Itse olenkin huomannut viime päivinä, että pumppaamalla vartin ja antamalla maidon pullosta, aikaa kuluu paljon vähemmän, kuin antamalla vauvan imeä rintaa.

Yöt ovat minusta kaikista kauheimpia imetyksen osalta, sillä neitimme nukkuu mahtavia 3-4 tunnin pätkiä ja tällä aikaa rintani täyttyvät niin koviksi maidolla, että ensinnäkin se tekee kipeää ja toiseksi vaatteeni kastuvat vuotavasta maidosta. Mitkään suojukset eivät pidä liivejä ja yöpaitaa kuivana. Olen nyt keksinyt laittaa kuukautissuojat liiveihin yöksi, joka auttaa asiaa jonkin verran. Imettäminen saa minut hikoilemaan kuin urheilusuoritus, niin arvatkaa onko kiva herätä joka aamu märkänä hien ja rintamadon soseesta? Toinen huolettava ongelma on laihtumiseni, kutistun oikeen silmissä. Olin tietoinen asiasta, että imettäminen kuluttaa kaloreita, mutta vaikka yritän syödä oikeen tuhteja annoksia, en tunnu saavan tarpeeksi energiaa.

Onko täällä muita imettäjiä, joka on paininut samojen ongelmien kanssa? Onko löytynyt mitään ratkaisuja näihin ongelmiin? Ja kyllä, saattaa tietysti olla jokin tiheän imun kausi, mutta se tuntuu kestävän viikko kaupalla. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä yhtäjaksoista imettämistä. Vai olisiko ratkaisu meillä siinä, että pumppaisin maidon ja antaisin sen pullosta...
Tuntuu, että imettäminen saa minut onettomaksi ja olenkin pari kertaa tirauttanut kunnon epätoivon itkut imetyksen takia, joka saa minut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi. Puhumattakaan pukeutumisesta! Joka päivä samainen imetystoppi päällä...olisi kiva laittaa kerrankin jotakin muuta päälle, kuin se joka päiväisen pesemisen kuluttama h&m:n  imetystoppi...

Kertokaahan tekin rehellinen mielipiteenne imettämisestä? Kuinka kauan te annate vauvan imeä ja onko hän sillä tyytyväinen?

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

Tyttäremme on nyt kolme viikkoa vanha ja kotona ollaan oltu reilu kaksi viikkoa. Parhaiten mielestäni tätä vauva-arkea kuvaa se, että päivät tuntuvat todella pitkiltä, mutta samaan aikaan ne ovat vierähtäneet silmän räpäyksessä. Elämä on muuttunut ihan totaalisesti pienokaisen myötä, mikä tietysti on itsestään selvää. Omat tarpeet ovat siirtyneet taka-alalle ja päivä määräytyy ihan kokonaan vauvan tarpeiden mukaan. Tässä vähän koostetta, miten meidän arki on lähtenyt rullaamaan:

IMETYS:
Maito nousi 4. päivänä synnytyksen jälkeen ja vauvamme oppi imemisen rinnalta yhden harjoittelupäivän jälkeen. Tyttäremme voimakas tahto tuli nopeasti esille, hän menetti ensimmäisinä päivinä hermonsa totaalisesti, kun maitoa ei vielä tullut:D Ekat kaksi viikkoa mentii koko imetyksellä, vauva söi päivisin noin 2,5-3 tunnin välein, iltaisin noin 2 tunnin välein ja öisin noin 3 tunnin välein. Viimeisen viikon aikana imutahti on kiihtynyt ja rinnalla loikoillaan iltasin monta tuntia putkeen. Minusta tuntuu, etten muuta teekkään, kuin imetä ja iltaisin parin tunnin imetyksen jälkeen maitokin loppuu rinnoista ennen kuin neiti on tyytyväinen. Niinpä olemme antaneet viime päivinä illan imetysmaratonin päätteeksi pullon korvikemaitoa, johon neiti välittömästi sammuu. Aluksi taistelin korvikemaitoa vastaan, mutta pakko on ajatella myös omaa jaksamista. Jopa lastenlääkäri sanoi, ettei maailma kaadu yhteen korvikemaitopulloon ja piti sitä jopa hyvänä tapana opettaa vauvalle rytmiä ( pullo tulee aina illalla ennen nukkumaan menoa) Niinpä olen nyt sinut tuon yhden pullon kanssa, joka antaa minulle aikaa syödä ja tehdä illalla jotakin muuta, kuin imettää.

NUKKUMINEN:
vauva on nukkunut minusta todella hyvin alusta alkaen. Ensimmäinen viikko meni sillä, että hän simahti jokaisen syötön jälkeen ja nukkui noin 2-3 tuntia putkeen. Toisen viikon aikana unirytmi alkoi epäsäännöllistymään ja mukaan tuli tunnin-parin jaksoja, että vauva pysyi hereillä. Yöt ovat menneet mielestäni suht hyvin lukuunottamatta paria huonompaa yötä. Neiti nukkuu öisin yleensä kaksi kolmen tunnin pidempää pätkää: 24:00-03:00. Syötön jälkeen yleensä yksi vähän lyhyempi pätkä: 04:00- 05:30 ja sitten vielä toinen pidempi pätkä: 06:00-09:15. Olin aina luullut, että näin pienellä ei vielä ole mitään rytmiä, mutta nyt ollaan menty jo puolitoista viikkoa ihan samalla rytmillä. Päivisin meno on paljon epätasaisempaa ja enkä pystykkään yhtään ennakoimaan, koska neiti nukkuu ja koska valvoo. Hän saataa nukkua monta lyhyttä pätkää ja pari pidempää pätkää päivän aikana.

ULKOILU:
kahden viikon ikäisenä saatiin lupa lähteä ulkoilemaan ja niinhän me ollaan käyty kärryilemässä harvase päivä. Vauva nukahtaa samantien vaunuihin ja nukkuu niin kauan kuin ulkona ollaan. Yleensä ollaan tehty sellainen 1,5-2 tunnin lenkki kaupungissa, jossa haetaan samalla to go-kahvit matkaan. Huonolla kelillä ollaan jätetty vaunuilu suosiolla pois.

KASVU JA VAATTEET:
vauva on kasvanut hienosti ja painoa kertyy omasta mielestä jopa pelottavan nopeasti. Syntymäpaino oli 3,3kg ja ensimmäisiem päivien aikana se tippui sinne 3,1 kiloon. Viikon ikäisenä saavutettiin taas alkupaino ja nyt ollaan menty +300g/viikko kasvuvauhdilla! Kohta ollaan jo 4 kiloa, posket vain pyöristyvät päivä päivältä! Pituutta oli tullut kahden viikon tarkastuksessa 3cm lisää. Vaatteista käytetään nyt kokoa 50, vaikka huomaan, että pienimmät ovat jo kihtanoita. 56 bodyt kaivoin esille ja nekin alkavat nyt sopimaan, vaikka vähän reiluja ehkä ovatkin.


OMA JAKSAMINEN:
itse olen ollut todella väsynyt, vaikka saankin nukuttua kivoja pätkiä öisin. Vauvan hoito on rankkaa ja alussa vaikeaa on tulkita vauvaa ja hänen tarpeitaan. Tähän mennessä olemme tulleet siihen tulokseen, ettei hän itke muuta, kuin nälkää ja vaatteiden vaihtoa. Ensimmäisinä päivinä vauvan itku sai oman sydämen särkymään, kun haluaisi vain toisen olevan tyytyväinen. Sain kuitenkin nopeasti jalat takaisin maan pinnalle ja sisäistettyä, että vauvat nyt vaan itkevät ja sille ei voi mitään. Imettäminen on varmasti suurin syy väsymykseeni, koen sen jotenkin loputtomaksi, johon ei saa ollenkaan hengähdystaukoja. Olen laihtunut jo melko paljon imetyksen myötä, sillä aikaa syömiseen ei ole. Vaikka raskasta onkin, niin päivääkään en vaihtaisi. Neidin näkeminen ja kehittyminen saa onnen kyyneleet silmäkulmiin. Hän on meille täydellinen ❤️

Synnytyskertomus

Synnytyksestä on nyt kulunut melkein kaksi viikkoa. Nyt kun pystyy taas kävelemään, makaamaan ja istumaan ilman järkyttävää kipua alapäässä, on aika kirjoittaa synnytyksen kulusta, kun tapahtumat ovat vielä jotenkin muistissa. Minun on todella vaikea sanoa kuinka kauan synnytys kesti kokonaisuudessaan, mutta listaan tapahtumat päivä päivältä ylös:

Tiistai 21.1: ensimmäinen tunnettava kivulias supistus aamuyöstä. Kipu oli jo kunnon kouraisu joka kesti melkein minuutin ja sai naaman irvistykselle. Yön aikana taisi tulla vielä toinenkin supistus. Päivän aikana näitä kouraisuja alkoi tulemaan noin 3x tunnissa.

Keskiviikko 22.1: kivuliaat supistukset jatkuvat epäsäännöllisen säännöllisesti koko yön. Olen joutunut valvomaan koko yön, sillä supistukset saavat kylmähien nousemaan otsalle. Aamusta ne lakkaavat lämpimän suihkun jälkeen kahdeksi tunniksi kokonaan. Masennus iskee, ettei tässä ole vielä kyse mistään. Pelko hiipii päähän, sillä supistukset sattuvat jo todella paljon, vaikka ne tulevat noin 20minuutin välein. Pystyn kuitenkin käymään vielä kävelyllä ja hoitamaan kotiaskareita suht normaalisti.

Torstai 23.1: kivuliaat supistukset tulevat yöllä 10minuutin välein. En pysty enään nukkumaan omassa sängyssä. Menen alakertaan sohvalle uinumaan, jotta pääsen supistuksen tullessa nopeasti jumppapallon päälle tai nojailemaan pöytää vasten. Kipu on edelleen yhtä kovaa, mutta en kehtaa lähteä sairaalaan, koska ne tulevat vain 10minuutin välein ja ohjessa lukee, että saa tulla kun välissä on 5 minuuttia. Alan olemaan ihan poikki supistusten vastaanottamisesta ja jo toisen valvotun yön jälkeen iskee epätoivo, etten tule selviämään synnytyksestä, sillä voimani ovat jo ihan lopussa. Käymme vielä saunassa mieheni kanssa illalla ja minä jään alakertaan yöksi ottamaan supistuksia vastaan. Kymmenen aikaan illalla en kestä kipua enään ja sanon miehelleni, että nyt lähdetään sairaalaan, vaikka välissä onkin vielä se 8-10minuuttia. Sanon myöskin tuskapäissäni, että jos en ole vielä yhtään auennut, vaadin keisarinleikkauksen, sillä en kestä tätä kipua enään yhtään.

Perjantai 24.1, puoliyö- klo 07:00: noin puolenyön aikaan tulemme sairaalaan, jossa selitän tilanteen ja minut laitetaan käyrille. Voimakkaita supistuksia tosiaan tulee noin 10min välein, mutta sisätutkimuksessa yöllä päivystävä kätilö ei löydä minun kohdunsuutani tarkistaakseen, onko suu vielä yhtään auennut. En saa kipuun mitään lääkitystä, sillä lääkärin tulisi ensin tarkistaa tilanne. Minut otetaan kuitenkin vastaan ja ohjataan synnytysaliin vastaanottamaan supistuksia yön ajaksi. Kätilö laskee minulle ammeeseen lämmintä vettä, jonne menenkin köllimään varmaan neljäksi tunniksi. Supistuksia alkaa tulemaan jo noin 5minuutin välein. Kätilö ei edelleenkään löydä kohdunsuutani. Hän hälyttää kokeneemman kätilön paikalle, joka ei myöskään löydä kohdunsuuta. Voi härregud mietin itsekseni! Se on yleensä sen merkki, ettei avautumista ole vielä tapahtunut juuri miksikään. Olo on todella epätoivoinen. Yllätyksekseni lääkäri saapuu aamuyöllä paikalla joskus 5 aikaan ja tutkii minut. Hän löytää kohdunsuun ja toteaa, että olen noin 2cm auki ja ehdottaa että hän puhkaisisi kalvot samantien. Hän lupaa myöskin, että heti kun ollaan nähty kalvojen puhkaisun jälkeen, että supistuksia alkaaa tulemaan säännöllisesti, saan epiduraalin. Olin kuin seitseännessä taivaassa ja soitin miehelleni, että hän tulisi takaisin sairaalaan, sillä synnytys laitetaan nyt toden teolla käyntiin. Kalvojen puhkaisu ei oikeen tuntunut miltään. Tunsin vain lämpimän veden lorisevan ämpäriin jalkojeni välissä. Ei mennyt kuin minuutti tai kaksi, niin supistuksia alkoi tulemaan 4 minuutin välein ja ne eivät sattuneetkaan enään niin ikävästi, kuin viimeiset kolme päivää. Kipu kuitenkin koveni joka supistuksella, josta tiesin, että nyt se on menoa. Mieheni saapuu sairaalaan ja minulle tullaan kertomaan, että anestesia lääkäri on hälytetty epiduraalia varten. Kalvojen puhkaisun jälkeen kärvistelin vielä tunnin verran supistusten kanssa. Se oli kolmas valvomani yö putkeen supistuskipujen kanssa. Puristin aina mieheni kättä supistuspiikin aikana. Olin ihan loppu valvomisen vuoksi. Kävin vielä pissalla ja minun todettiin olevan 3cm auki, joten ei muuta kun epi selkäytimeen. Laittamista en edes oikeen tuntenut mitenkään ja laitto osui juuri supistusten väliin, jonka vuoksi sain pidettyä itseni koko ajan hyvässä asennossa. Heti ensimmäinen supistus oli kivuttomampi. Kolmatta supistusta en enään edes tuntenut ja vaivuin saman tien syvään uneen.

Perjantai klo 07:00-13:00: Saatuani epiduraalin, supistuskipu katosi kokonaan ja sain monta päivää kaipaamaani unta naamaan. Mies lähti tässä vaiheessa hakemaan itselleen aamupalaa ja toi minulle urheilujuomaa ja kuivia keksejä, että saisin vähän energiaa. Kätilö tuli tunnin välein katsomaan minua ja tarkistamaan avautumis tilanteen. Ensimmäisen tunnin aikana olin auennut 3:sta 4:ään cmetriin ja seuraavan tunnin aikana kaula oli jotenkin kääntynyt oikeaan suuntaan ja hävinnyt lopullisesti. Tässä vaiheessa minulle laitettiin myöskin oksitosiinitippa vaihdittamaan hommaa, sillä lääkäri toivoi supistuksia vielä tiuhemmin. Epiduuraalia sain itse annostella mieleni mukaan nappulaa painamalla. Aloin tuntemaan supistusten painetta aina noin puolentoista tunnin jälkeen, jolloin painoin itselleni aina uuden annoksen lääkettä. Joskus klo 11:00 aikaan gyne tuli tekemään sisätutkimusta, jossa hän toteaa, että olen auennut viimeisen tunnin aikana 4cm:stä 8cm:iin. Siinä vaiheessa aloin myöskin tuntemaan paineen tunnetta lantiossa, josta tiesin, että vauva alkaa laskeutumaan. Siitä ei mennyt kun vartti, että aloin tuntemaan kevyttä ponnistamisen tarvetta, jolloin minun todettiin olevan 10cm auki, mutta vauvan pää ei ollut vielä tarpeeksi alhaalla ponnistamista varten. Sain tehtäväksi ponnistaa kevyesti kyljellään seuraavan puolituntia aina supistuksen tullen, että saataisiin vauvaa vielä alemmas.

Perjantai klo 13:00-14:50: noin klo 13 aikaan alettiin sitten toden teolla ponnistamaan ja epiduraalista huolimatta sain nopeasti juonen päästä kiinni, miten ponnistaminen tapahtuu. Minua kehuttiin hyväksi ponnistajaksi. Kuitenkin noin puolentunnin ponnistamisen jälkeen gyne huomaa, että lantiossani on häpyluun kohdalla todella kapea alue, jonka vuoksi vauva on vähän niinkuin jumissa. Hän hakee toisen gynen paikalle konsultoimaan tilannetta. He toteavat, että tämä on vähän siinä ja siinä, että mahtuuko vauva tulemaan. Itse olin jo aika voimaton siinä vaiheessa. Meiltä kysyttiin, että haluammeko yrittää vielä alakautta, vai haluanko keisarinleikkauksen. Koska vauvan syke pysyi koko ajan todella hyvänä, tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että kokeillaan vielä. Ponnistin joka supistuksella kolme kertaa niin kovaa, kuin ikinä jaksoin. Vauvan pää tuli millimetri millimetriltä lähemmäksi, mutta aika alkoi käymään vähiin. Siinä vaiheessa olin ponnistanut noin 70minuuttia. Lääkäri soitti leikkaussalin valmiiksi ja anestesialääkärin paikalle ja minulle annettiin vielä 3 supistusta aikaa saada vauva ulos. Siinä vaiheessa otettiin myös imukuppi käyttöön. Ponnistin niin lujaa ja naama punaisena kuin ikinä pystyin. Kaksi kätilöä olivat nousseet sängylle, ja painoivat supistuksen ajan mahaani auttaakseen vauvaa ulos. Alapäässä oli kaksi gynekologia, jotka vetivät imukupilla vauvaa ulos. Itse olin tässä vaiheessa jo niin kuoleman rajoilla, etten ymmärtänyt enään mistään mitään. Näköni oli sumentunut ja naamani oli täynnä verenpurkaumia. Seuraavalla supistuksella kuulin kuitenkin kaikkien huutavan ilosta ja muistan kuulleeni, että pää on ulkona. Itse en tuntenut mitään kipua missään vaiheessa epiduraalin ansiosta. Mieheni kuiskasi korvaani, että vielä kerran. Supistuksen tullen tunsin vauvan kehon luiskahtavan ulos ja minulta pääsi aivan valtava helpotuksen huokaus, kun kuulin tyttömme ensimmäisen huudahduksen. Olin selvinnyt hengissä, vaikka tajuni olikin vähän niin ja näin. Näköni oli sumentunut entisestään ja silmäni olivat turvonneet melkein kiinni. Noin kymmenen minuutin kuluttua minun piti ponnistaa vielä kerran, jolloin istukka valahti minun tuntematta mitään ulos. Sen jälkeen minua alettiin kuromaan kiinni ja minulle selvisi vasta siinä vaiheessa, että väliliha oli tosiaan jouduttu leikkaamaan, sillä imukuppi vaatii sen lähes joka kerta. En ollut tuntenut koko episetomiaa ollenkaan.

Perjantai iltapäivä-ilta: En saanut vauvaamme rinnalle syntymän jälkeen, sillä hän oli väriltään vähän kalpeahko, jonka vuoksi hänet vietiin heti tarkastukseen. Mies lähti lääkärien ja vauvan kanssa tarkkailuun. Minä olin siinä vaiheessa niin huonovointinen, etten edes ymmärtänyt mitä tapahtui. Minulle vannottiin, että vaivallamme on kaikki hyvin, mutta heidän pitää kuitenkin tarkistaa  tilanne hailakan värin vuoksi. Mieheni palaa synnytyssaliin ja kertoo, että vauvalla on kaikki hyvin, mutta pitkä ponnistusvaihe ja ahdas synnytyskanava oli saanut kolhuja aikaan hänen päässään. Sen vuoksi hänen tulisi jäädä tarkkailuun yön ylitse. Minua alkoi siinä vaiheessa huimaamaan todella paljon, jonka vuoksi lääkäreitä alkoi valumaan paikalle. Sain happinaamarin ja minulta otettiin verikokeita yksi toisensa jälkeen. Naamani alkoi muuttumaan kellertäväksi, jonka vuoksi lääkäri käski tarkistaa virtsakatetrin, jonne ei ollut erittynyt lähes ollenkaan virtsaa. Hän tiesi heti, että kyse oli munuaisistani, joka aiheutti turpoamisen ja kellertävän sävyn. Nestetippaa vähennettiin ja oloni alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Virtsaa alkoi taas kertymään katetriin. Olin taas elävien kirjoissa. Kun oloni oli jonkin verran kohentunut, pääsimme vihdoin vauvamme luokse, jossa hänet annettiin rintani päälle. Aloin itkemään kuin hyeena, kun sain hänet rinnalleni ja näin, että hänellä oli kaikki hyvin aristavaa päätä lukuun ottamatta. Se oli elämäni hienoin hetki, kun olimme ensimmäistä kertaa kolmistaan. Meillä oli vihdoin kauan odottamamme käärö sylissä, taas kerran vaikeimman kautta!
Minun piti jäädä yöksi tarkkailuun synnytysosastolle ja vauvamme jäi tarkkailuun keskosten osastolle, vaikkei hän mikään keskonen ollutkaan. Minä pääsin nukkumaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuorokauteen, joka teki kieltämättä todella hyvää siinä vaiheessa. Epiduraalin ja paikallispuudutteen vaikutuksen loppuessa aloin yöllä tuntemaan kipua alapäässä. Silloin vasta tajusin, kuinka koville paikat olivat joutuneet synnytyksessä. Sain onneksi hyvää kipulääkitystä ja virtsakatetrikin jätettiin vielä yöksi, ettei minun tarvinnut nousta vessaan.

Teksti on todella pitkä, lukekoon ketä kiinnostaa! Kaiken kaikkiaan synnytys oli todella raskas ja kivulias kokemus, muttei minulle silti jäänyt traumoja mistään. Olihan se oma kokemuksensa, mutta olen niin kiitollinen, että pääsin synnyttämään ja että loppupeleissä meillä kaikilla on kaikki hyvin. Meillä venyi sairaalassa olo 3mesta 5teen päivään, koska tyttäremme alkoi juomaan maitoa vähän huonosti kaikkien synnytyksen aihaeuttaman stressin ja kolhujen johdosta. Nyt ollaan oltu kohta viikko kotona ja opetellaan uutta arkea pienen aarteemme kanssa. Imetys on lähtenyt rullaamaan tosi hyvin, vaikka raskasta puuhaa se onkin. Iltasin neiti roikkuu vajaa tunnin välein rinnalla😃 Painokin on lähtenyt nousemaan kivasti. Kirjottelen meidän ensimmäisistä päivistä kotona toisessa postauksessa.

Hän ❤️

Meidän täydellinen, kaunis ja valloittava tyttäremme syntyi eilen rv 41+0 klo 14:50 mullistamaan ja valaisemaan maailmaamme. Hänen painonsa oli 3,300 kg ja pituus 50cm. Synnytys käynnistyi lopulta spontaanisti, mutta erittäin hitaasti. Synnytys oli minulle erittäin pitkä ja rankka kokemus, josta kirjoitan vielä yksityiskohtaisemmin, kunhan tästä päästään takasin elävien kirjoihin. Synnytin loppujen lopuksi alakautta imukupin avustukselle. Olen ylpeä itsestäni, että sain vauvan puskettua alateitse. Pitkittyneen ponnistusvaiheen takia leikkaussali laitettiin jo valmiiksi, mutta onnistuin löytämään jostakin ihmeellisen lisävoiman, jolla sain ponnistettua tyttäremme ulos. Ilmeisesti lantioni onkin todella kapea, joka vaikeutti ja pitkistyrti ponnistamista. Pitkittymisen takia minulle ja vauvalle nousi kuume, jonka vuoksi hän pysyy ainakin tämän päivän vielä tarkkailussa. Toivottavasti saisimme huomenna viimeistään hänet meidän luoksemme äitiysvuodeosastolle.

Eilinen oli elämäni kaunein ja antoisin päivä tähän astisessa elämässäni. Synnyttäminen on niin raskas, mutta toisaalta niin voimauttava kokemus. Ajan ja paikan taju menee ja millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan vauvan saa turvallisesti tähän maailmaan. Pahinta on se ettei päästä heti tutustumaan meidän aarteeseen, kun häntä tosiaan pidetään siellä tarkkailussa. Eilen yritettiin ensimmäisen kerran antaa rintaa, mutta ei saatu imemistä vielä onnistumaan. Tänään uusi yritys. Olen pumpannut kuitenkin maitoa vauvalle, jotta saataisiin maidontuotanto lähtemään käyntiin. Itse olen vielä sen verran heikossa hapessa, että ehkä kuitenkin kaikkien kannalta parempi ratkaisu oli nukkua vielä erillään hänestä.

Kirjoittelen tosiaan synnytyksen kulusta vielä tarkemmin jossakin vaiheessa. Ihanaa viikonloppua kaikille❤️

Käyrillä: mitä ihmeen supistuksia?

Laskettu aikani on tänään. Aluksi täytyy todeta, että tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei me tosiaan saada tätä vauvaa koskaan syliin. Mieli veti tänään taas käyrillä matalaksi, kun kohdunsuu on niin kiinni ja suppurassa, ettei gyne edes löydä tai tunne kalvojani ja 40 minuutin käyräilyn aikana minulla oli ilmeisesti 2 supistusta, joita en olisi itse edes erottanut supistuksiksi, jos kätilö ei olisi rynnännyt huoneeseen kysymään, että sattuuko!? Ööö....tapahtuuko nyt jotain? En siis osannut tunnistaa näitä käyrän selviä supistuspiikkejä vatsassani. Kätilö kokeili vatsaani ja kovahan se oli supistuksen aikana. En vain itse sitä tunne mitenkään. Eli eipä ne tosiaankan voi olla mitään kohdunsuuta kypsyttäviä, jos en itse edes ymmärrä niitä supistuksiksi. Tuntuu, että suurin osa naisista alkaa supistella joskus 34 viikolla ja kohdunsuukin aukeaa pari viikkoa myöhemmin jo sormella auki. Mutta ei, ei minun kohdallani. Alkaa taas tuntua, että eikö kehoni osaa taaskaan tehdä sen tehtävää, vaan pettää minut jälleen kerran.

Toinen pettymykseni tänään oli se, että viime kerralla lääkäri sanoi, että käynnistys aloitetaan yleensä 7-10 päivää lasketun ajan jälkeen ja tänään hän sanoi minulle, että minun kohdallani hän haluaa odottaa sen 10 päivää, koska raskauteni on mennyt niin vaivattomasti ja koska vontini on vielä hyvä. Olin jo henkisesti ehtinyt valmistautumaan, että viimestään ensi viikolla synnytys olisi edessä, mutta tänään lyötiinkin tieto päin kasvoja, että ei se ole siis ensi viikollakaan vielä edessä, vaan vasta sitten viikonlopun jälkeen. Vaikka oloni on vielä kaikinpuolin hyvä, alkaa kärsivällisyyteni toden teolla loppumaan ja minusta tuntuu, että kaikki vain synnyttävät paitsi minä. 

Täytyy nyt vain sitten muuttaa oma asenne, että tässä kärvistellään vielä se 10 päivää ennen käynnistystä. En edes jaksa enään etsiä mitään vippaskonsteja käynnistystä ajatellen, koska ei niistä kuitenkaan ole mitään apua. Olen ollut saunassa, siivonnut, eilen olin vetämässä porrastreeniä siinä toivossa, että saisin yhden tunnistettavan supistuksen aikaan. Ei mitään. Tunnen kyllä, että vauva painaa alemmas, mutta jos ei kerran supista, niin eipä siitäkään taida olla mitään apua. Vähän tänään mietiskelin, että jos soittaisin akupunktiohoitajalleni aikaa, jos hän vielä vähän kokeilisi taikojaan...eihän sitä koskaan tiedä😂 

Tämä raskauden viimeinen viikko on tuntunut pidemmältä, kuin edeltäneet 39 viikkoa yhteensä. Ihmisten viestittelyt ja kyselyt saavat v-käyrän nousemaan vielä entisestään, kun heidän pettymyksensä tapahtomattomuudesta on käsin kosketeltavaa...”täällä odottelen viestiä joka päivä....” Tekisi mieli vastata, että ai sori, vauva syntyi tosiaan jo pari viikkoa sitten, mutta unohdin ilmoittaa siitä vain kaikille ystäville ja läheisille! Ja nyt pääsen lukemaam näitä viestejä vielä reilun viikon, voi jestas sentään! Miten te muut pysyitte selväjärkisinä yliajalla? 

Ps. Anteeksi masentava postaukseni! Yritän kääntää asenteeni positiiviseksi ja ajatella, että puolentoista viikon päästä meillä on kallein ja parhain palkinto sylissä. 

Hyvää viikonloppua!

39+0: piinaavaa odottelua

Piinapäivät/piinaviikot saavat näköjään ihan uuden ulottuvuuden raskauden lopussa. Kuvittelin piinapäivien olevan minulle historiaa tässä vaiheessa, mutta tuntuu, että taas on piinapäivät menossa, kun odotetaan synnytystä ja mitään ei tapahdu.. Nämä viimeiset päivät tuntuvat matelevan ja pahinta on se, ettei yhtään tiedä koska alkaa tapahtumaan. Ihmisten utelut eivät auta tilannetta.

Olo on edelleen kaikin puolin todella siedettävä. Istuminen on tukalaa, kun vauvan peppu painaa ylävatsaa, jalat oikean puoleista kylkeä ja pää painaa tuolla alhaalla rakkoa, lantiota ja jotakin mitä en osaa paikantaa. Seisomaan noustessa ja kävellessä on pistävää kipua alapäässä, olisiko ne niitä ihmisten mainitsemia "sukkapuikko viiltoja", jotka löystyttävät lantiopohjan liitoskohtaa? Ne tekee todella kipeää ja se onkin saanut pientä pelkoa aikaan synnytykseen, että tuntuuko synnytys vielä x10000 niin viiltävältä kivulta ja koko ajan? Mitään vatsan kovettumisia ei vieläkään ole ollut..Tai tuntuu enemmänkin, että koko vatsa on yksi kova pallo koko ajan. Vauvalla ei ole enään tilaa liikkua ja hänen potkut ja muljahduskset ovat alkaneet myöskin tuntumaan kipeämmiltä. Minusta tuntuu, että kohtuni ei pysty venymään enään millimetriäkään. Neiti on kuitenkin vielä tosi aktiivinen ja hän jumppaileekin päivän läpeensä kunnon peppu-jalka muljahdusten kera :D
Eilen illalla sain jonkin ihmeellisen nenäverenvuoto kohtauksen. Nenä tuntui menevän tukkoon ja niistäessä se oli täynnä verta..taitaa olla limakalvot aika kuivat näin loppuraskaudesta. Yöt saan nukuttua hyvin, mutta huomaan, että kyljellään nukkuminen yhdessä asennossa saa yön aikana pienen jumin aikaan selkä- pakara seudulle. Viikko sitten minulla oli parina päivänä ensimmäistä kertaa elämässäni pientä närästystä, mutta sekin loppui kahden päivän jälkeen eikä ole vaivannut sen koomin. Kevyitä menkkajomotuksia tulee ja menee..jonakin päivänä niitä on ja sitten saattaa olla taas päivä tai pari, ettei ole mitään.

Vanha kansa sanoo, että täydenkuun aikaan vauvoja syntyy tilastollisesti enemmän. Olen saanut monilta veikkauksia, että meidän vauva syntyisi huomenna täyden kuun aikana. Voi kuinka toivoisinkaan, että näin kävisi jollakin ihmeen kaupalla, mutta en toisaalta jaksa uskoa, että huomenna tapahtuisi vielä mitään. Huomenna on tiedossa vielä ultra gynekologin luona. Tosi kiva päästä katsomaan kohdunkaulan ja kohdunsuun tilannetta. Ja minkä kokoinen tyyppi siellä tällä hetkellä potkii! Jospa se gynen ropelointi saisi vähän liikettä aikaan tuolla alapäässä :D Varoiksi saadaan varmasti aika yliaikaiskontrolliin viikolle 40+, jossa sovitaan sitten tarvittaessa käynnistämisestä. Jännää! Synnytystä tulee jonkin verran mietittyä, mutta mitään suurempaa pelkoa/paniikkia en ole vieläkään saanut itselleni aikaan. Ainoastaan ne sukkapuikko- liitoskivut vähän mietityttävät, että onko se synnytyskipu sellaista.. Maha ja vauva on oman tuntuman mukaan selvästi laskeutunut viimeisen viikon aikana. Potkut tuntuvat paljon alempana kyljissä ja maha roikkuu enemmän alhaalla ja painaa reisiä istuessa. Kuvassa taas jotenkin näyttää, että vatsa olisi vielä tosi ylhäällä! Viikko laskettuun aikaan ja se tuntuu jotenkin ikuisuudelta tässä vaiheessa.. No, jospa me yritettäisiin viettää vielä hauska (toivottavasti viimeinen) viikonloppu kahdestaan. Who knows!

rv 39+0