nipt-testin tulokset ja sukupuolen paljastus

Pienen tauon jälkeen on aika tulla kirjottelemaan kuulumisia. Kotiuduimme suomen lomareissulta ja kotona meitä odotti kirje sairaalan ihmisen perimätieteen yksiköstä. Tiesimme heti, että kuoressa on pari viikkoa sitten tehdyn nipt-testin tulokset. Tiesimme myöskin uutisten olevan hyvät, sillä meille olisi soitettu henkilökohtaisesti, jos jotakin olisi löytynyt. Kirjeessä oli listattu tutkimustulokset kromosomi 21 (Downin syndrooma), kromosomi 18 (Edwardsin syndrooma) ja kromosomi 13 ( Pataun syndrooma) osalta, joiden kaikkien tulokset olivat normaalit. Kirjeessä kirjoitettiin, että riski vauvamme osalta näihin poikkeamiin on olematon. Helpotus! Meidän sairaalan labra on ilmeisesti yksi Euroopan edelläkävijöistä nipt-testauksen osalta, jonka vuoksi kaikille sairaalan asiakkaille tehdään nipt plus-testaus. Se tarkoittaa sitä, että vauvan kaikki kromosomit tutkitaan erikseen, ei siis ainoastaan noita 21, 18 ja 13. Sen lisäksi testistä saadaan tietoa äidin terveyteen liittyen. Testin avulla voidaan löytää esimerkiksi jos äidillä on jokin syöpä. Nämä plus- testauksen tulokset olivat kaikki normaaleja.

Nipt-testin avulla katsotaan myöskin vauvan sukupuoli ja se on aina 100% varma, kun kromosomitasolla asiaa tutkitaan. Kerroinkin viimeksi, että nt-ultrassa lääkäri epäili vauvamme sukupuolta jo hyvinkin varmasti ja nyt tämän nipt-tuloksen ansiosta saimme selvyyden asiaan. 

Pidin aikaisemmin raskaana olevien naisten sukupuolioloja ihan silkkana huu-haana😁 Raskauden alettua yllätyksekseni minulle tuli myöskin hyvin pian tunne siitä, että minä kannan tyttöä sisälläni. En osaa selittää sitä tunnetta sen tarkemmin, mutta mielessäni pieni alkio oli varmasti tyttö. Aloin kuvittelemaan elämäämme pienen tytön kanssa. Aloimme mieheni kanssa molemmat puhumaan tytöstä. Oloni vahvistui ja vahvistui viikkojen edetessä ja pahoinvoinnin lisääntyessä. Olin lukenut paljon eri lähteistä, kuinka tytöt saavat äidin voimaan pahemmin kuin pojat. Vanhan kansan sanonta kertoo myös sen, että tyttö vie äidin kauneuden raskausaikana, kun taas poika lisää kauneutta ja hehkeyttä. En nyt välttämättä aina usko vanhan kansan sanontoihin, mutta sillon olon ollessa pahimmillaan muistan katsoneeni peiliin ja todenneeni, kuinka hirveän näköinen olen. Silloin sain myöskin vahvan tunteen siitä, että tyttö siellä kasvaa. Kaikki ystävämme ovat myöskin sanoneet, että mieheni on niin ”tytön isä”, että teille varmasti tulee tyttö. No, siinä ultrassa lääkäri sitten sanoi, että olen melko varma sukupuolesta ja kysyi, että haluammeko tietää. No tottakai! Tyttöä hän meille tarjosi ja me vain hymyilimme toisillemme. 

Nipt-tuloksen kirjeessä oli erillinen linkki nettisivulle, josta pääsi halutessaan katsomaan vauvan sukupuolen. Sieltä meille sitten vielä varmistui, että meille tulee pieni tyttö ❤️ Pakahdun onnesta. Olen aina haaveillut tytöstä ja nyt se haave toivottavasti käy toteen! Hyvä näin, sillä ehdimme suomessa jo vähän shoppailemaan tytön vatteita. Tai on siellä neutraalejakin vaatteita joukossa, mutta suurin osa kuitenkin enemmän tyttö painotteisia. Helsingin stokkalla sattui olemaan vielä hyvät aleet, josta löysimme vähän kalliimpia ja laadukkaampia suomalaisia merkkejä -50 % alennuksella. Itse olen suuri kotimaisten tuotteiden kannattaja (varsinkin vaatteet, jotka ovat vielä tehty suomessa, eikä missän Kiinassa)ja haluan lapsellemme paljon kaikkea suomalaista, vaikka täällä keski-Euroopassa asustelemmekin. Ostimme myöskin alesta Reiman toppahaalarin pienimmän koon, sillä odotamme talvivauvaa. Se oli ihan super söpö. Äitini on alkanut jo kovaa vauhtia kutomaan meidän tulevalle prinsessalle kaikkea. Ensimmäiset villasukat ja lapaset olivat jo valmiina ja nyt hän alkoi tehdä villahaalaria ja pipoa, jotka sopii värimaailmaltaan siihen reiman vaalean harmaaseen toppahaalariin. Äitini myöskin innostui kovasti shoppailemaan ja oli ostanut ison pinon vauvanvaatteita meille. Meillä oli lievästi ylikiloja paluumatkalla, kun matkalaukku oli puolillaan vauvan vaatteista 😂

Nt-ultra ja NIPT-testi

Tänään koitti vihdoin kauan odotettu nt-ultra ja se nipt-testi kromosomihäiriöiden tutkimiseksi. Nyt elellään täällä siirrosta laskettuna viikkoja 12+3, mutta tän päivän ultra antoi taas viikot 12+5. Lääkäri sanoi, että lasketun ajan voi pitää hyvin siinä 17.1.2020. Aloitetaan sillä, että ultrassa oli kaikki juuri niin kuin pitääkin! Niska poimun perusteella riskit häiriöihin ovat hyvin matalat. Eli sen osalta kaikki näytti hyvältä. Päästiin katselemaan jo pikkuisen aivoja, sydäntä, mahalaukkua, virtsarakkoa ja selkää ja käytiin molemmat kädet ja jalat yksitellen lävitse sormineen ja varpaineen. Pikkuisemme oli jo ihan ihmisen näköinen! Vitsi kuinka oli ihana nähdä hänet siellä liikehtien ja meille heilutellen. Sydän löi 163/minuutissa. Senkin osalta kaikki oli kunnossa. Oli myös kiva kokemus, kun pääsi ensimmäistä kertaa ultrattavaksi mahan päältä. Ei tarvinut levitellä haaroja lääkärille! Pääsimme seuraamaan pienokaisemme liikehdintää varmaan jonkun 20minuutin ajan ruudulta. Oli todella hyvä fiilis, kun lääkäri otti meidät ajan kanssa vastaan ja selitti koko ajan mikä mikäkin on.

Ultran jälkeen minut punnittiin ja katsottiin vielä verenpaineet ja täytettiin lippu lappuset nipt-testiä varten. Painoni ei ole vielä palautunut normaaliin pahoinvoinnin jäljiltä. Olin noin 1-1,5kg kevyempi kuin yleensä. Saattaa osa tietysti olla lihastenkin haurastumisesta, sillä olen todella sportti-kroppainen naiseksi. Lääkäri ei kuitenkaan ollut huolissaan painosta. Nostetaan sitä tässä nyt pikkuhiljaa. Verenpaineet olivat myöskin ok!

Lääkärin jälkeen marssimme sairaalan labraan, jossa sitten otettiin tämä nipt-testi. Sillä katsotaan siis äidin verestä lapsen kromosomi poikkeavuuksia ja tiettyjä sairauksia. Testi on todella luotettava ja negatiivisia tuloksia voi pitää lääkärin mukaan suhteellisen varmoina. Jos testistä löytyy jotakin poikkeavaa, niin sitten tehdään lapsivesipunktio vielä asian varmistamiseksi. Verta otettiin yhteensä about 7 putkiloa, eli aika laajasta testistä taitaa olla kyse. Pelkäsin jo pyörtyväni siihen näytteen ottoon, mutta selvisin onneksi ihan hyvin:) Sen jälkeen nopeasti vaan pieni verensokeri tankkaus.
Nipt-testin tulokset tulee 10 päivän sisällä kirjeitse kotiin. Joudutaan odottelemaan niitä tuloksia meidän suomen lomareissun ylitse. Mutta eipä meillä niistä tuloksista nyt mitään stressiä ole, kun se niska poimukin oli niin hyvissä lukemissa.

Saimme lääkäriltä jo ”melko” varman arvion sukupuolesta ultran perusteella. Sikiö oli yhdessä vaiheessa niin hyvässä asennossa sen osilta, että lääkäri oli jo melko varma sukupuolesta;) Hän varmisti näkemisensä vielä sen tunnetun nub-teorian avulla ja se antoi saman tuloksen, kuin mitä hän oli näkevinään. Sukupuoli varmistuu vielä sitten 10 päivän sisällä siitä nipt-testistä. Voin tässä vaiheessa sanoa, että oma sukupuoli ”oloni” osui oikeaan, jos se vain on se, mitä meille tänään lupailtiin;) Mutta palailen asiaan sitten sen varmistuttua!

Blogini saattaa olla tulevan viikon-pari vähän hiljaisempi, sillä olen todella huono kirjottelemaan kännykällä loman aikana. Yritän nauttia täysillä meidän suomen vierailusta ja yrittää levätä oikeen kunnolla raskaan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen! Varmasti käyn lueskelemassa teidän muiden kuulumisia. Palaillaan  pian!

Ihana kamala ensimmäinen raskauskolmannes

12. raskausviikko ja sitä myötä viimeinen viikko menossa ensimmäisestä raskaus kolmanneksesta! Voin ylpeänä todeta, että olen selvinnyt hengissä raskauspahoinvoinnista! Pahoinvointi on loppunut melkein kokonaan 11. raskausviikon aikana. Tunnen olevani taas elossa! Ihan sellaisia todella lyhyitä, todella hetkellisiä öklötyksiä on pari kertaa ollut, mutta se on liittynyt enemmänkin ruokailuun. Väsymystä ja aikaansaamattomuutta on vielä jonkin verran, mutta se ei ole mitään siihen pahoinvointiin verrattuna. Ruoka on alkanut maistumaan paljon paremmin. Viikonloppuna grillailtiin ja sain syötyä vatsani oikeen kunnolla täyteen ja ruoka vielä maistui. Itsensä täyteen saaminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, sillä mahalaukkuni on kutistunut olemattomiin viimeisen 6 viikon aikana. No, kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa taas kasvamaan! Olen saanut myöskin haluni makeaan takaisin, ja olen jo unelmoinut vähän karkista ja muista herkuista. Viikonloppuna söin kahvilassa palan porkkanapiirakkaa ja se maistui jo todella hyvältä. Kuinka voikaan ihminen olla kiitollinen ja iloinen siitä, kun ruoka alkaa taas maistumaan. Kahvi ällöttää edelleen. Luulen, että kahvia en tule juomaan pisaraakaan tämän raskauden aikana.

Ajattelin koota vähän tuntemuksia tästä raskauden ensimmäisestä kolmanneksesta ylös itselleni muistiin, että voi sitten tulla muistelemaan täältä millaista tuskaa ne ensimmäiset viikot olivat :D

viikot 1-2: hormoonien tankkausta PAS-siirtoa varten. Positiivinen mieli siitä, että nyt se onnistuu!
viikot 3-4: alkion siirto ja piinapäivat. Sinänsä ihan normaali olo. Fiilis vaihtelee päivittäin onnistumisen ja epäonnistumisen välillä. Kaikkea pientä raskausoireen poikasta (ilmavaivoja, kipeät rinnat, oudot kylmä-kuuma kohtaukset..lievä ruokahaluttomuus ja todella outo pohkeiden kramppailu) tutut PMS-oireet olivat kuitenkin niin tutulla tavalla läsnä, että "kiinnittymis vuodon" tullessa pp.8 olin 100% vakuuttunut negatiivisesta tuloksesta. Itkin miehelleni kotona, kuinka minä vain en voi tulla raskaaksi. Yhtäkkinen oudon vuodon loppuminen kuin seinään sai herätettyä toivoa, mutta silti seuraavan päivän raskaustestin tuloksen saatuani tipuin melkein tuolilta töissä, kun en uskonut hoitajan puhuvan totta puhelimessa. Kysyin, että ei kai hän varmasti ollut sotkenut minun näytettä jonkun muun kanssa, kuka oikeasti on raskaana. Olin maailman onnellisin sinä päivänä.

viikko 5: ruokahaluttomuus kasvaa. Lievää hyvin siedettävää kuvotusta. Rinnat kipeytyvät kipeytymistään. Olen onneni kukkuloilla ja mietin kaikkea mahdollista vauvanhuoneesta vauvanvaatteisiin...
viikot 6-7: Raskauspahoinvointi ja jonkin asteen masennus! Syyllisyyden tunteminen siitä, että en ole ollenkaan iloinen tästä raskaudesta. Olo on niin huono ja koko päivän! Haluan vain kuihtua pois suurimman osan ajasta. Haluan nukkua, ettei tarvitse hetkeen tuntea omaa olemassa oloaan. Pelkkä ruoan ajatteleminen tai näkeminen saa oksennuksen kurkkuun. Mietin, kuinka olen valmis tulemaan äidiksi, jos en kestä tätä pahaa oloa. Itken pari kertaa miehelleni, kuinka en luultavasti tule selviämään tästä hengissä. Sisäinen viha siitä, kuinka tästä ei olla varoitettu missään. Aina puhutaan lievästä aamupahoinvoinnista, mutta kukaan ei ole kertonut, että olo voi olla viikkokaupalla niin paska, että sängystä ei pääse ylös.

viikot 8-9: Pahoinvointi vain pahenee ja mieleni vetää todella synkäksi. Ihmiset, joille uutisesta on jo kerrottu, ovat onnensa kukkuloilla meidän puolesta ja samaan aikaan mietin itse, että miten te voitte iloita jostakin, joka saa minut kuoleman partaalle. Ihan sanoin kuvailemattoman paha olo koko ajan. Pidätän oksennusta 24/7. Jäätävä palelu ja kehon tärinä. Oma kotikin on alkanut haisemaan niin pahalle, että tekisi mieli oksentaa. Ihmiset kauhistelevat, kuinka sairaan ja kalpean näköinen olen. No kidding! Jos ruokaa ei ole saanut alas nyt 4 viikkoon, niin ei varmaan kovin ihme, että on vähän kalpeahko..
Varhaisultra, jossa kaikki hyvin! Ultra saa silmät kyyneliin ja havahdun siihen, kuinka onnellinen olen tästä raskaudesta pahoinvoinnista huolimatta. Kyllä minä tästä selviän vaikka toinen jalka haudassa!! Olen vahva!

viikko 10: Pahoinvointi alkaa ehkä jonkin verran helpottamaan, mutta on vielä päivittäin läsnä. Saan syötyä jo vähän muutakin, kuin jugurttia ja pakastemarjoja. Totaalinen kyllästyminen pahoinvointiin ja pelko siitä, että se ei tule loppumaan enään koskaan. Lämmin ruoka saa todella voimakkaan oksennurefleksin aikaan. Illat ovat ihan kauheaita, koska samaan aikaan tuntuu kuin olisin oksennustaudissa ja jossakin sika influenssassa. Palelee ja tärisyttää koko ajan, vaikka ulkona on +25-30 astetta lämmintä. Inho itseäni ja tuntemuksiani kohtaan. En saisi olla näin negatiivinen, sillä olen maailman kiitollisin tästä raskaudesta. Kuinka omat tuntemukset voivat olla niin ristiriitaiset..?

viikko 11: selkeä hyppäys parempaan! Pahoinvointi alkaa helpottamaan. Ruokahalu on vielä todella huono, mutta olen kuin seitsemmännessä taivaassa pahoinvoinnin helpottaessa. Tunnen vihdoinkin lämpöä ja rakkautta meidän pienen pientä tulevaa vauvaa kohtaan. Hymyilen vatsalleni. Olen kiitollinen. Tätä minä halusin. Rinnat ovat selkeästi kasvaneet viime viikon aikana ja ne tursuaa jo vähän liiveistä. Miten mulla voi olla koko ajan pissahätä? Laskinko oikein: kävin viime yönä 4 kertaa pissalla?

viikko 12: pahoinvointi on loppunut! Tunnen itseni "suht" normaaliksi. Ruokahalu on alkanut palaamaan. Olen syönyt lämmintä ruokaa kaksi kertaa päivässä! Kylläkin todella pieniä annoksia. Kävin ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen salilla! Olen ylpeä itsestäni. Kävimme kaupungilla chillailemassa, kahvilassa, kävelyllä...drinksuilla! Mieheni piti huolta, että baarimikko pesi minun virgin- hugo coktailiin tulevat mintun lehdet kahdesti ennen drinkkiin laittamista! (minulla on ihan paras mies) Tällaisiako viikonloppumme olivat ennen raskautta?! Onko mahdollista, että minua pissattaa enemmän kuin viime viikolla?

Löysin muuten viikonloppuna vielä kaiken kunniaksi ihanan kesämekon ensi viikonlopun kaverini häihin! Ja se on vielä kaiken lisäksi sellainen mekko, että se tulee menemään vielä elokuun lopulla serkkuni häihin. Minulla on enään tämä viikko töitä ja sitten alkaa 3 viikon kesäloma. Monta syytä olla todella iloinen tällä hetkellä.

Ps. toivottavasti kukaan ei loukkaannu minun pahoinvointi valituksesta..halusin kuitenkin nostaa asian ja sen herättämät tunteet rehellisesti esille. Muistan kuinka itse aina mietin yrityksen aikana, että en sitten todellakaan valita oksentelusta, jos vain raskaaksi onnistun tulemaan...well...ei se nyt niin mennyt. Raskauspahoinvointi voi olla ihan kamalan inhottava asia, jonka ymmärtää vasta kun sen on itse kokenut. Ja olen kiitollinen, ettei minun pahoinvointini ollut todellakaan sieltä kaikista pahimmasta päästä. En esim. joutunut kertaakaan sairaala hoitoon, vaikka välillä ei varmasti kaukana ollut. En voi edes kuvitella kuinka naiset jaksavat hyperemeesin kanssa. Kaikki kunnia heille! Olette niin vahvoja naisia, että nostan teille hattua!

Ultrakuulumiset ja tylsin juhannus ikinä!

Juhannusaattona minulla oli lapsettomuusklinikalla aika vielä toiseen alkuraskauden ultraan. Jotenkin minulla oli todella luottavainen olo siihen, että kaikki olisi hyvin. Ei näiden olojen vuoksi oikeen muuta voisi edes odottaa... Kaikki olikin oikeen mainiosti: sydän pumppasi vahvasti ja alkio/sikiö (kumpi se nyt on viikolla 10+...) vastasi CRL- mitaltaan juuri oikeita päiviä. Mittaa oli nyt 3,1cm kahden viikon takaisen 1,5 cm sijasta. Oli todella hauska huomata, kuinka paljon pieni oli kasvanut kahden viikon aikana. Nyt ultrasta erottui jo pienen pienet jalat ja kädet, jotka olivat kippurassa vatsan päällä. Hän muistutti jo paljon enemmän ihmistä, kuin katkarapua. Lääkärikäynti oli todella nopea, mitään muuta ei tällä kertaa tehty, kun tarkistettiin vain ultralla, että kaikki oli hyvin. Tähän päättyi myöskin tässä vaiheessa meidän tie lapsettomuusklinikalla ja seuraava kahden viikon päässä häämöttävä nt-ultra onkin sitten ihan "normi" raskaana olevien parissa. Tuli jotenkin vähän haikea olo klinikalta lähdettäessä. Kiitimme lääkäriämme sydämen pohjasta hänen panoksestaan ja avusta ja meitä pyydettiin pitämään klinikka ajantasalla vauvan syntymän jälkeen..Nyt menen raskauden seurantaan takaisin vakio gynelleni, jossa olen viime vuodet hoitanut kaikki normaali tarkastukset, papa- kokeet ja muut jutut. Muistaakohan hän minua edes enään :D

Täällä keski-euroopassahan ei juhannusta vietetä ja miehelleni sattui vielä yksi työmeno perjantaille, niin makasin aaton kotona sohvalla vilkuillen suomen porukan instagram- tarinoita heidän juhannus juhlimisistaan ja haikailin suomen ihanien, valoisten kesäöiden perään. Vaikka enhän minä tänä vuonna olisi edes saanut valvottua keskiyöhon saakka :D No, mutta lauantaina päätin, että lähden hinnalla millä hyvänsä kotoa vähän pois ja mentiinkin mieheni kanssa käymään kaverilla kylässä. Olin varmaan ensimmäistä kertaa kuukauteen poissa kotoa. Teki mielenterveydelle kyllä kieltämättä ihan hyvää.
Pahoinvointi on alkanut selkeästi helpottamaan. En ole enään vuodepotilaana. Olen saanut jo syötyäkin vähän enemmän. Kuvotus kohtauksia kyllä tulee vielä, mutta se ei ole ollenkaan enään niin jatkuvaa..Olisiko pahin vihdoinkin ohitse!? Vieläkään en mitenkään hypi ilosta, kun ruokaa pitäisi saada alas, mutta ruoka ei saa enään oksennusrefleksiä aikaan. Eiköhän tässä nyt oikeaan suuntaan olla menossa.

Eilen sain jo jopa päähäni, että lähtisin pienelle kävelylenkille. Niinpä laitoin lenkkarit jalkaan ja menin kävelemään pienen 4-5 km lenkin. Hikosin kuin konsanaan ja tänään on lihakset jumissa, mutta hyvää se teki! Ai että kuinka olen kaivannut urheilua ja hikoilua. Voisi yrittää nyt tällä viikolla vaikka mennä kuntosalille pyörailemään ja venyttelemään. Tällä on tällä viikolla luvassa 37- asteen helteet, niin ei viitsi hirveästi mennä ulkoilemaan..
Oloni oli viikonloppuna jopa niin hyvä, että aloin etsimään pinterestistä vähän inspistä vauvan huoneen sisustuksen osalta. En nyt ole vielä todellakaan aloittamassa mitään hankintoja, mutta koska tuleva vauvan huone tullaan tulevina viikkoina maalaamaan, niin pitäisi alkaa vähän miettimään, että haluanko esim laittaa jollekkin seinälle jonkin kivan kuvio tapetin..ettei tarvitse turhaan maalata sitten sitä seinää. Huoneesta tulee joka tapauksessa värimaailmaltaan todella neutraali, joka sopii sekä tytölle, että pojalle. Ja johan me parin viikon päästä saadaan nipt- testin avulla selville, että kumpi meille tulee!

10. raskausviikko- pikkuhiljaa kohti parempaa?

10. raskausviikkoa mennään puolivälissä. Alkio-aika on nyt taakse jäänyttä elämää ja puhutaankin sikiöstä. Ei enään kovin kauaa siihen, kun ns. riskiviikot ovat takanapäin. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, ihan vaan senkin takia, että kaikki lupaavat tämän etovan ja ällöttävan olon ja ruokahaluttomuuden olevan historiaan siihen mennessä.

Viime viikon loppu puolella tuntui, kuin pitkän tunnelin päässä olisi näkynyt pieni valon pilkahdus, sillä oloni oli muutaman päivän ajan paljon parempi ja energisempi. Plus sain syötyä lämmintä ruokaa ensimmäisen kerran moneen viikkoon! Lauantaina oloni oli jopa 90% päivästä suht hyvä. Ehdin jo hetken tanssimaan mielessäni voiton tanssia, kunnes sunnuntaina taas aamulla herätessä kuvotus oli vallannut kehoni. Koko eilinen päivä meni sohvalla maatessa ja henkisesti taistellen jääkaapin kanssa siitä, että mitä sitä tällä kertaa pakottaisi itseään nielemään kurkusta alas. No, mutta hyvä asia on se, että se kuvotus ei ollut enään pahimmasta päästä. Tänään huono olo oli aamusta, mutta nyt päivän kuluessa olo on taas kohentunut ja sain suht hyvin syötyä lounasta. Eli vahva usko on nyt siitä, että vain parempaan suuntaan ollaan menossa ja että pahin olisi nyt ohitse. Varmasti tämä vellominen vielä ajoittain jatkuu ja tulee huonoja päiviä. Mutta täytyy olla kiitollinen siitä, että joka päivä ei enään ole niin sairas olo. Mieheni on sanonut, että olen saanut viime päivinä vähän väriä kasvoille ja etten näytä enään niin kuolleen kalpealta ja sairaalta :D Ehkä tämäkin on positiivista!

Muita oireita huonon olon lisäksi on aivan järisyttävän kipeät rinnat. Ne eivät ole mitenkään hirveästi kasvaneet kokoa. On ne ehkä hieman turvonneet normaalista. Mutta kipeät ovat! Aamuisin tuntuu, että rinnat räjähtävät käsiin! Mahalla nukkumista ei voi edes harkita, kun kipu on niin kova. Kestääkö rintojen aristus koko raskauden vai onko siihen odotettavissa loppua jossain vaiheessa?
Muita mainittavia oireita on häntäluun outo kipeytyminen istuessa. Tai ei nyt ehkä ihan kipeydestä voi puhua, mutta töissä istuessa häntäluuhun alkaa kohdistua sellainen outo paineen tunne. Sattuuko kenelläkään olemaan kokemusta? Sen lisäksi pohkeeni kramppailevat ihan tosi paljon ja pienestä. Ihan tavallinen kävely saa pohkeiden kevyen kramppailun aikaan. Virtsaamisreissut (varsinkin öisin) ovat selkeästi lisääntyneet. Saan käydä öisin vähintään 2-3 kertaa pissalla...

Niinkuin olen täällä aikaisemminkin maininnut, olen aina harrastanut paljon liikuntaa: käynyt juoksemassa ja salilla. Normaali viikkooni urheilu kuuluu yleensä 4-5 kertaa. Nyt en ole tehnyt oikeestaan mitään alkion siirrosta lähtien. Siitä alkaa olemaan pian jo 2kk aikaa...Kuntoni on varmasti romahtanut kovasti taaksepäin ja tunnen, kuinka lihakseni surkastuvat jaloissa ja käsissä. En vain ole edes pystynyt miettimään urheilua pahan olon vuoksi. Alkuraskaus on saanut lyhistettyä minusta mehut ihan totaalisesti pois. En olisi ikäpäivänä voinut kuvitella, kuinka raskasta raskaana oleminen voi olla! Tuntuu, kuin olisin nyt yli kuukauden ollut sairaana. Mutta tarkoitus olisi kovasti lähteä taas urheilemaan heti, kun tämä olo vain helpottaa ja ruoka alkaa maistumaan paremmin. Täytyy aloittaa ihan kävelyllä ja käydä vaikka pyöräilemässä tai uimassa. Salille täytyy etsiä jokin kiva ohjelma, joka sopii raskaana oleville. Odotan ihan tosi paljon kesälomaa, se tulee niin tarpeeseen! Enään kolme viikkoa toimistolla ja sitten päästään nauttimaan hetkeksi suomen ihanasta ja maailman parhaasta kesästä mökkeillen ja sukulaisia ja perhettä nähden. Ja päästään toivottavasti vihdoin kertomaan ilouutiset myöskin minun perheelleni Suomessa!

Perjanataina meillä on ultra lapsettomuusklinikalla. Päästään kurkkaamaan väliaikatietoja miten meidän pikkuinen siellä jakselee. Kunpa perjantai tulisi jo nopeasti..
Ja voi kunpa tämä paha olo loppuisi pian kokonaan!

8+5

9. raskausviikkoa mennään kovaa vauhtia. Ajattelin käyttää tilaisuutta hyväksi ja kirjoitella kuulumisia, sillä minulla oli/on niin moneen päivään siedettävä olo tänään herätessä! Viime viikonlopun pahoinvointi ja ällö olo oli tähän mennessä jäätävintä ja sunnuntaina ja eilen meinasi jo usko loppua olotilan kanssa. Makasin koko viikonlopun sängyssä ja yritin nukkua, ettei tarvitsisi edes hetkeen tuntea sitä ällötystä. Mietin pienessä mielessäni, kuinka lupaan olla parempi ihminen, jos vain selviän tästä ja tunnen oloni jonakin päivänä vielä normaaliksi. Epätoivoisen ajattelua...En ole saanut viikkoihin syötyä kunnon lämmintä ruokaa, joka alkaa näkymään energiatasoissa. Tänään heräsin kuitenkin paremman oloisena ja jopa aamun tuntien kuluessa kuvotus on pysynyt siedettävänä, jopa minimaalisena. Raskaus appit ja kirjat sanovat, että raskauspahoinvointi olisi pahimmillaan 9. ja 10. raskausviikoilla, joten eiköhän tässä nyt juuri niitä pahimpia päiviä eletä. Monilla naisilla olo alkaa helpottamaan juuri 9. ja 10. raskausviikon jälkeen pikkuhiljaa kohti viikkoa 12. Yritän uskotella itselleni, että myös minulla tulee näin käymään :D Tänään illalla menen taas akupunktioon, joka viime kerralla muuten auttoi kuin auttoikin pahaa oloa kokonaiseksi 2-3:ksi päiväksi! Ilolla otan sen samaisen helpotuksen tänään käynnin jälkeen. Voin kovasti suositella akupunktioo, jos täältä löytyy muita pahasta olosta kärsiviä.

Enään reilu viikko seuraavaan 10. viikon ultraan. En ole kyllä ehtinyt ollenkaan murehtimaan siitä, että jokin olisi pielessä tämän huonovointisuuden takia. Huono olo antaa luottoa siihen, että pienokainen siellä kovaa vauhtia kasvaisi. Viime viikolla sain myöskin ohjeet PAS-siirron tukilääkityksen lopettamiseen. Progynova- estrogeeni lääkkeen sain lopettaa silloin saman tien ja lugesteronia alettiin vähentämään asteittain. Jätän nyt joka viikko yhden lugen pois, elikkä 2-3 viikon päästä olisi sitten kaikki lääkkeet lopetettu. Ihan jees, kun ei tarvitse enään miettiä sitä lugesteronin laittoa!

Meille on myöskin varattu 12- viikon nt-ultra heinäkuun 8. päivä. Mielessäni unelmoin, että silloin voisin tuntea oloni jo normaalimmaksi ja voisi oikeasti iloita tästä raskaudesta! Meille selvisi myöskin, että täällä meillä päin tehdään nykyään kaikille raskaana oleville sellainen vauvan DNA- analyysi äidin verestä, josta sitten jo silloin selviää varmuudella vauvan sukupuoli! Ennen se tutkimus tehtiin vain niissä tapauksissa, joissa se niska- turvotus oli vähän riskin rajamailla, mutta nykyään se tutkimus kustannetaan sosiaaliturvan kautta kokonaan kaikille raskaana oleville. Sen tutkimuksen hinta on jotakin 400- 500 euroa. Täällä ei siis tehdä mitään down-syndrooman riskiarviota, vaan siitä veri DNA- testistä selviää 100% varmuudella onko lapsella downin- tai jokin muu syndrooma. Se on minusta ihan hyvä asia, että se testi tehdään nykyään automaattisesti ja, että siitä itse ei tarvitse mitään maksaa. Ja eipä tarvitse sitten sukupuoltakaan enään kauaa jännittää :D
Kuulin viikonloppuna myöskin mieheni veljen vaimolta "Ramzi theory"- nimisestä metodista, jonka avulla sukupuolta voi arvata jo ensimmäisestä 6-7. viikon ultrakuvasta. Teorian mukaan istukan paikka vasemmalla tai oikealla puolella kertoo vauvan sukupuolen jo tässä vaiheessa. Ainoa asiaa mutkittava juttu on se, että koskaan ei voi varmuudella tietää, onko ultrakuva peilattu vai ei. Sitä pitäisi aina kysyä ultraajalta. Eihän me tietysti tajuttu sillon viime viikolla mitää kysyä. Mutta mieheni veljen vaimo käänteli ja väänteli meidän ultra kuvaa ja tuli siihen tulokseen, että Ramzin teorian mukaan meille tulisi tyttö :D Tiedä häntä!

Pienen pieni sykkivä sydän

Ihan ensi alkuun pyydän anteeksi hiljaiseloani. Ällö oloni on tehnyt elämisen todella raskaaksi viime viikkoina. Siihen päälle on tullut jäätävä palelu iltaisin ja tuntuu siltä, kuin flunssa olisi iskemässä joka ilta. Aamulla olo on taas normaali, kunnes kuvotus alkaa tunnin sisään heräämisestä. Energia ei ole riittänyt kuulumisten päivittämiseen.

Tänään kuitenkin koitti niin kauan ja hartaasti odotettu varhaisultra lapsettomuusklinikalla. Kyllä meni hitaasti kolme viikkoa raskaustestistä tähän päivään! Viimeiset päivät pyörittelin kaikkia mahdollisia kauhu skenaarioita mielessäni keskeytyneestä keskenmenosta ja mietin, että se yksi päivä vuotoa pari viikkoa sitten varmasti tarkoitti jotakin huonoa... Toisaalta taas minussa on vallinnut sellainen sisäinen rauhan tunne siitä, että kaikki olisi hyvin. Pääsimme onneksi nopeasti lääkärin luokse, jossa meitä onniteltiin ja kyseltiin vointia. Kerroin pahasta olostani ja ruokahaluttomuudestani ja lääkäri otti vaivat ihan tosissaan ja yritti antaa vähän vinkkiä millä voisi lieventää oloa. Pahoinvointi lääkettä hän ei antanut, koska pahaan oloon ei liity oksentamista. Sanoi kyllä, että jos alkaa oksettamaan, niin saan heti pahoinvointi lääkkeet.

Sitten alettiin ultraamaan ja heti maallikonkin silmään näkyi, kuinka kohtu oli kasvanut ja siellä oli elämää. Lääkäri näytti ruudulta pienen väpättävän pallukan, joka oli sydän. Äänet laitettiin päälle ja sieltä kuului niin kaunis ja vahva sydämen syke. Se oli jotenkin niin ihmeellinen tunne, kun omasta kohdusta tulee sellainen ääni. Ja mieskin pääsi näkemään ja kuulemaan sydämen sykkeet, joka sai raskauden hänelle paljon konkreettisemmaksi. Ai että sitä onnen tunnetta! Alkio oli näöltään vielä enemmän toukan tai katkaravun oloinen, mutta lääkäri näytti ruudulta pään, vartalon ja kovaa vauhtia kasvavat jalat ja kädet. Mittaa oli 1, 5 cm, joten koko vastasi juuri oikeita viikkoja 7+5 tänään. Kyllä tippui iso kivi harteilta! Voin alkaa jo vähän luottamaan siihen, että jotakin siellä sisällä oikeasti kasvaa. Sain myöskin raskaus- kirjasen, jonne merkittiin kaikki veriseulojen tulokset, jotka otettiin pari viikkoa sitten. Sinne merkattiin myöskin tietoja tehdystä ultrasta ja laskettu aika, joka on nyt ultran perusteella 17.1.2020 <3.

Hui, kuinka vieläkin menee kylmät väreet. Kyllä helpotti, ettei tästä ällötyksestä ainakaan turhaan olla kärsitty! Olen todella onnellinen. Seuraava ultra on sitten 12- viikon ultra kuukauden päästä, mutta tähän väliin varattiin vielä yksi "hermoja lievittävä" tarkistus ultra lapsettomuusklinikalle kahden viikon päähän. Lääkäri ehdottaa tätä nykyään automaattisesti, koska se kuukauden odotus tuntuu taas niin hirveän pitkältä. Ihan tosi kiva, että kahden viikon päästä saadaan uudestaan nähdä meidän pieni ihmeemme.
Päätimme myöskin mieheni kanssa kertoa uutiset vanhemmillemme nyt jo tämän ultran jälkeen. Eli varmaan nyt viikonloppuna kerrotaan tuleville isovanhemmille. Riskiviikkoja tietysti vielä eletään, mutta jos jotakin pieleen menee, niin sitten siitäkin halutaan avoimesti kertoa läheisille ystäville ja perheelle. Me kerroimme uutisesta jo viime viikonloppuna meidän parhaille ystäville, koska koko jengi oli kerrankin kasassa. Mieheni aloitti kertomaan meidän koko yrityshistoriasta, tutkimuksista, tiestä lapsettomuusklinikalla, pieleen menneistä inseminaatioista ja nyt tästä keväällä tehdystä ivf- hoidosta, kunnes lopuksi hän paljasti, että nyt näyttää vihdoin siltä, että tammikuussa meistä tulee kolme. Kaveriporukkamme ei tiennyt mitään meidän yrityksestä, saatikaan sitten lapsettomuushoidoista. Vitsi, että oli kiva nähdä porukan ilmeet tämän mieheni tarinan aikana ja kuinka kaikki alkoi lopuksi huutamaan ja hyppimään ja halaamaan meitä raskauden johdosta. He ymmärsivät oikeen hyvin, miksi olimme haluneet pitää asian heiltä salassa. Oli kyllä ihana iltapäivä kavereiden kanssa!