maanantai 10. joulukuuta 2018

Vuosisadan menkat

Niin siinä vaan taas kerran kävi, että menkat puski läpi ja ne ovat olleen runsaimmat ja kivuliaimmat ikinä! Elikkä vuosisadan menkat. Voihan p***! Mulla oli vielä lauantaina niin varma olo, että raskaana ollaan. Menkat alkoi siis ovulaatioon nähden kaksi päivää myöhässä. Yleensä mulla alkaa dpo 14 ja nyt oli dpo 16. Tarkoitus olisi ollut testata viikonlopun jälkeen, mutta enpä taaskaan päässyt niin pitkälle :(
Itselläni on vahva tunne, että jokin kiinnittymisyritys siellä oli päällä, koska keho viestit oli jotenkin niin selvät. Vuodon alku ruskealla tuhrulla ja pari päivää myöhemmin ei ole ollenkaan tavallista minulle, minkä vuoksi epäilen vahvasti, että kiinnittymisyritys on tapahtunut. En tietenkään voi olla ihan varma, sillä raskaustestiä en tehnyt.

Eilinen päivä meni kutakuinkin itkiessä. Iltapäivällä tiedossa oli vielä yhden ystäväpariskunnan baby-partyt. Ihana mieheni sanoi, että jos haluan jäädä kotiin, hän voi mennä yksin käymään siellä. Sain kuitenkin kerättyä itseni ja lähdin mukaan vauvajuhliin. Vedin kaapista komeimman tekohymyni naamalle ja valehtelin ihmisille päin naamaa kuinka meillä on kaikki hyvin. Mutisin ihmisten uteluihin meidän yrityksestä, että onhan meillä vielä aikaa ja ne työt ja sitä ja tätä..you know the classic ones! Tänään en tullut edes kovin punasin silmin aloittamaan työviikkoa. Totesin vain, että eipä tapahtunut joulun ihmettä meidän perheelle..well...shit happens! Jotenkin mulla on todella tyhmä olo: kuvittelinko kaikki oireet pienessä mielessäni? En kuitenkaan jaksa uskoa, että niin kovan pahanolon ja vatsan sekaisin menemisen saa aiheutettua pelkällä toiveajattelulla. Rinnatkin olivat niin pinkeät ja ovat muuten vieläkin! Yleensä rintojen arkuus loppuu menkkojen alkaessa, mutta nyt aristaa edelleen.
Senkin takia tunne on vahva, että jotain siellä kehossa on tapahtunut.

No ei auta selittelyt markkinoilla. Täältä suosta on taas kerran noustava, vaikkei tällä hetkellä kiinnostaisi yhtään. Tällä hetkellä haluaisin luovuttaa koko homman. Ei se kuitenkaan ikinä onnistu. Ei me varmaan ikinä saada omaa lasta. Ei saisi ajatella näin kun tie on vielä hyvin alussa, mutta en voi sille mitään, että se ajatus kummittelee takaraivolla.

Soittelin tänään klinikalle aikaa uuteen inssiin. Ensi viikolla kp 12 minulle tehdään ultra ja verikokeet ja sit nähdään ehditäänkö inseminaatio toteuttamaan ennen joululomaa. Jos kierto etenee normaalisti, niin ei ehditä. Sekin painaa mieltä. Tästä tulee todennäköisesti taukokierto. Klinikalta sanottiin, että jos inssiä ei ehditä enään tekemään, niin lääkäri opastaa parhaat päivät yritykselle kotona. Meinasin alkaa huutamaan tuon kommentin jälkeen, että luuletko, että tälleen runsaan vuoden yrityksen jälkeen lääkärin neuvo oikeasta päivästä yhdynnälle saa meidät raskaaksi! No ei se hänen vikansa ole, että minä olen viallinen enkä voi tulla raskaaksi..työtähän hän vain teki.

Kyllä voi viikko alkaa synkissä tunnelmissa. Kaikki ottaa päähän ja en jaksaisi mitään joulua tänä vuonna. Tulisi vaan nopeasti se uusi vuosi, niin saisi heitettyä tämän paskan vuoden romukoppaan!
Voi apua! Lupaan, ettei seuraava postaukseni ole näin masentava :D Olen oikeasti ihan mukava ja suht positiivinen tyyppi!

Hauskaa viikkoa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Voihan räkä :( Mulla oli jo sellainen kutina, että nyt tulee hyviä uutisia. :( Toi itsensä keräily on kyllä niin raskasta, kun sen joutuu tekemään joka kuukausi. Mutta tää on hyvä paikka purkaa ne pahat olot, kun löytyy myös muita, jotka on samassa tilanteessa. Jaksaa sitten oikeassa elämässä hymyillä tai ainakin tekohymyillä. Voimia sinne <3 Toivottavasti kierto etenesi vauhdilla ja ehtisitte vielä yhteen inseminaatioon tämän vuoden puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä blogista on kyllä tullut nopeasti se turvallinen ympäristö purkaa tätä pahaa oloa kiitos teidän kanssasisarien:) Taitaa tämä viikko mennä tekohymyllä, mutta eiköhän se oikea hymy sieltä taas pikkuhiljaa tule tilalle ;) Kiitos, ensi viikolla se sitten selviää, että ehditäänkö inssi toteuttamaan. Tsemppiä teille lääkärikäyntiin. Ilmoittele mitä siellä selviää <3

      Poista
    2. Monesti helpottaa, kun selviää menkoista ja parhaimmat päivät lähestyy. Kuitenkin noi parhaimmat päivät ja piinapäivät saa hetken elätellä aina toiveita. Kiitos tsempeistä! Yritän heti keskiviikkona tai viimeistään torstaina tulla kertomaan miten lääkärissä meni. Hieman jännittää, mitä siellä edes tehdään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...