Ajattelin tehdä postauksen omista tuntemuksistani lapsettomuuteen liittyen. Tai en halua kutsua itseäni vielä lapsettomaksi. Käytän mieluummin "alentunut hedelmällisyys"- termiä kuvaamaan omaa tilannettamme.
Koen, että minulla on ollut asiat aina erittäin hyvin elämässä. Olen kuitenkin aina tehnyt valtavasti töitä saavuttaakseni asioita eri osa-alueilla. Pienestä pitäen minulle opetettiin, että mikä vain on mahdollista jos vain näet tarpeeksi vaivaa asian eteen. Koulussa pääsin aina todella pitkälle tämän ohjeen avulla: valmistuin maisterin paperein yliopistosta, jossa opiskelin itselleni korkean tason ammatin vieraalla kielellä. Koen kuitenkin, että monissa asioissa minulla on aina käynyt huono tuuri, tai että olen joutunut monesti Murphyn- lain koettelemaksi. En ole ikinä voittanut elämässäni arvoista mitään, en yhtäkään kertaa. Jo tarhasta lähtien olin aina se ainoa lapsi, joka ei ikinä saanut mantelia joulupuurosta, minun nimeä ei koskaan vedetty hatusta, että pääsisin avaamaan kalenterin luukkua. En koskaan voittanut discon arpajaisista yhtään mitään! En todellakaan ollut luokan Hannu Hanhi!
Siinä, missä ystäväni alkoivat tosta noin vaan seukkaamaan poikien kanssa, ei minulla vaan käynyt ikinä niin hyvä tuuri, että tosta noin vaan joku poika olisi kiinnostunut minusta. Kaikki näytti olevan niin luontevaa ja helppoa kavereilleni ja itselläni oli aina tunne, että joudun näkemään vaivaa näiden "itsestään selvien" asioiden kanssa.
Jo ennen vauvakuumeeni puhkeamista ajattelin monesti, että varmasti tässäkin asiassa ei minua päästetä helpolla. Halusin kuitenkin uskoa, että minulla joku asia elämässä menisi helpolla kaavalla. Nyt kuitenkin löydän itseni taas kerran tilanteesta, jossa joudun todellakin näkemään vaivaa saavuttaakseni tämän niinkin luonnollisen asian, kuin raskaaksi tulemisen. Taas kerran katson vierestä, kuinka ystäväni raskautuvat kerta heitolla edes ajattelematta asiaa. Jotenkin minulla on sellanen Déjà-vu- fiilis lapsuudesta. Ei ole kauaakaan sitten, kuin facebookista näin raskausmaha postauksen siltä luokan Hannu Hanhelta, joka voitti joka ikisissä arpajaisissa ja oli aina se, joka löysi sen perhanan mantelin joulupuurosta. Kuulin myöskin, että hän olikin raskautunut heti ensimmäisellä yrityskerralla.
Vaikeinta itselleni tässä asiassa on se, että en voi tällä hetkellä tehdä enään kovempaa töitä tullakseni raskaaksi. Koulussa pärjäsin aina ja saavutin unelmani kovalla työllä. Tätä asiaa en voi itse hallita mitenkään. Ja voi kuinka tietäisitte, kuinka kovasti olen yrittänyt ja mitä kaikkea vippaskonsteja olen kokeillut. Mutta ei niin ei! Kun yritystä oli vasta muutama kuukausi takana, tsemppasin aina itseäni, että jos nyt tulevana kiertona yritän vielä vähän kovemmin, niin varmasti se onnistuu. Jos syönkin vielä enemmän vitamiineja ja jos otan vielä tarkemmin aamulämmöt, niin varmasti se tuottaa tulosta. Vähensin jopa sokerit ruokavaliostani minimiin siinä uskossa, että se tuottaa tulosta. Voin vaan todeta, että tässä asiassa kova työ ei vaan tuota aina sitä odotettua tulosta ja se on minulle todella vaikea sisäistää. Ehkä ongelmamme onkin liiallisessa yrittämisessä...who knows..
En halua katkeroitua muiden onnesta, mutta kyllä ärsyttää, kun en tässäkään asiassa voinut olla se Hannu Hanhi, jolla tärppää jo ennen yritystä.
Haluan kuitenkin uskoa, että ne kaikki pettymykset, vitamiinit, lämpökäyrät, ovulaatiotestit ja "kova työ" tämän asian eteen palkitaan vielä jonain päivänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!