perjantai 30. marraskuuta 2018

Ensimmäinen piinaviikko

Nyt on kulunut viikko inseminaatiosta ja ei voi kun todeta, että oireet loistavat poissaolollaan. Ei ole pienintäkään oiretta suuntaan tai toiseen. Olo on niin neutraali, kun voi vaan olla. Flunssakin on saatu selätettyä, joten sekään ei enään vaivaa. Yleensä tunnen ovulaation aika hyvin, mutta tuntuu että sekin meni jotenkin viime viikonloppuna ihan ohitse sen ihottuma- flunssa ruljanssin keskellä. Lauantaina jotenkin tuntui, että nännejä aristaa, niinkun yleensäkin ovispäivän jälkeen tekee. Jossain dpo 5-6 heräsin aamuyöllä todella kovaan kramppailuun alavatsalla..mitähän sekin oli..minun tapauksessa ei varmasti tarkoita yhtään mitään. Jollakin toisella se olisi varmasti kiinnittyminen. En nyt oikeen osaa päättää, että elänkö toiveessa tulevan viikon vai heitänkö pyyhkeen kehään?

Itselläni on jotenkin sellainen kuva, että kyllä sen sit oikeesti tuntee kun on raskaana...Päässäni on jokin kieroutunut ajatus, että sitten kun on tärppi käynyt, niin rinnat poksahtaa yhdessä yössä kuppikoon isommiksi, valkovuotoa lorahtelee litratolkulla alkkareihin, alamahassa tuntuu kuin siellä olisi ilmapallo, koko ajan palelee, kurkku on kipeä, pitää käydä oksentamassa, kahvin haju ja maku saa näräliemen nousemaan kurkkuun, koko ajan nälättää, pitää juosta pissalla puolen tunnin välein, haistan kaikki mahdolliset hajut voimakkaampina, huudan naama punaisena puolisolleni kaikesta, uutisankkuri saa minut kyynelehtimään, näen selviä raskausunia ja vielä maistuisi rautatankokin suussa...En tunne tällä hetkellä mitään edes näihin viittaavaa. Kaikki on just niinkun aina ennenkin joka ikisessä kierrossa. Pitäisikö siis kuitenkin vain olla toivomatta ja alkaa jo henkisesti valmistautumaan menkkoihin. En halua enkä jaksa tippua korkealta ja kovaa tällä kertaa. En jaksa sitä viikon morkkista, kun menkat alkaa. En jaksa piiloutua peiton alle ja valehdella ystäville miksi en tule illanistujaisiin. Totuus on kuitenkin, etten halua kohdata heitä, koska heillä ei ole pienintäkään käsitystä miksi olen kuin perseeseen ammuttu karhu. Välttelen tällä hetkellä jopa tulevaa anoppiani, koska hän ei osaa puhua mistään muusta, kuin uudesta vauvasta, joka syntyi avopuolisoni veljelle muutama viikko sitten. Yritän suojella itseäni. Tiedän, etten voi vältellä ihmisiä lopun ikääni, mutta nyt haluan vain paeta tätä pahaa maailmaa pois peiton alle. Tämän piti olla elämämme onnellisin vuosi, vuosi kun olen raskaana ja sisustamme lastenhuonetta. No, tästä tulikin yksi elämäni henkisesti rankimmista vuosista. Vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja raskaudesta on tullut todella etäinen ja mahdoton asia mielessäni. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen, että tämä vuosi on lähentänyt entisestään minua ja miestäni. Hän on minun tuki ja turva tämä kaiken keskellä. Hänelle saa itkeä vaikka joka päivä ja hän ymmärtää. <3

Toisaalta olen paljon myös kuullut jo lapsen saaneilta naisilta, että ei sitä raskautta voinut arvata mistään ennen kuukautisten poisjäämistä. Se tietysti antaa toivoa, mutta itselläni ei ole ne oireettoman oireettomat kierrotkaan johtaneet mihinkään muuhun, kuin itku-raivo-parkumisiin ja menkkoihin. Tänään on jotenkin ollut tosi vaikea ja epätoivoinen päivä: tuntuu, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olen tämän kierron ajan miettinyt, että miten sitä ylipäätään kukaan onnistuu tulemaan raskaaksi tässä maailmassa. Luin artikkelin liittyen hedelmöittymiseen, jossa kuvattiin ihmisen kehossa tapahtuvia toimintasarjoja hedelmöittymisen aikana. Kyllä oli haavi auki sen tekstin jälkeen ja olin entistä vakuuttuneempi, että se on ihan mahdotonta. Tieto lisää tuskaa! Pitäisi lopettaa tollasten tieteellisten artikkelien lukeminen.

Muistan sen peruskoulussa opettajien taholta luodun kuvan, jossa raskaus saa alkunsa romanttisen illallisen päätteeksi yhden suojaamattoman rakastelukerran jälkeen. Romantiikka on ollut jo kuukausia romukopassa ja tilalle ovat tulleet excel kaaviot hormoonikäyrineen, aamulämpöineen ja sperman parasta ennen- päiväys laskutoimituksineen. Ironiselta tuntuu myös se, että kirjoitin terveystiedon ylioppilaskirjoituksissa Laudaturin, jossa yksi kysymys käsitteli eri ehkäisymenetelmiä ja ei toivottuja raskauksia...Olin aina se tunnollinen kympin-tyttö, joka huolehti viimeiseen asti ehkäisystä ja kaikesta muustakin. En voinut ymmärtää, miten joku tulee vahingossa raskaaksi...Well, nyt en ymmärrä edes sitä vertaa... Pistää ihan vihaksi, kun mietin kuinka monia satoja (ellei tuhansia) euroja olen kuluttanut rahaa elämäni aikana ehkäisyyn..enhän näytä sitä edes tarvitsevan. Tästä on tullut sellaista tähtitiedettä, että en usko edes maisteri tason insinöörikoulutukseni olevan tarpeeksi korkea tutkinto pystyäkseni ratkaisemaan tätä yhtälöä.



2 kommenttia:

  1. Voi että <3 Samaistun tuohon "Olin aina se tunnollinen kympin-tyttö, joka huolehti viimeiseen asti ehkäisystä ja kaikesta muustakin. En voinut ymmärtää, miten joku tulee vahingossa raskaaksi." Edelleen ihmettelen, miten kukaan voi tulla vahingossa raskaaksi. Ja kun mietin, mitä kaikkea sikiössä voi olla vialla ja mikä kaikki voi aiheuttaa keskenmenon, mietin, että miten niin moni tässä maailmassa voi saada täysin terveen lapsen. Ehkä pitäisi kääntää ajatukset toisin päin, että kun niin suurella osalla kaikki tapahtuu kuin itsestään, on se sama mahdollisuus vielä olemassa itselläkin. Sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Meeme <3 samoja asioita pyörittelen omassa pienessä mielessäni, alkion jakautumis häiriöistä sikiön vikoihin...(kuulostaa ihan hullulta :D )pitäisi olla vaan ajattelematta tollasia ja juuri kuten sanoit, luottaa, että se on myös itsellä mahdollista, niinkuin se niin monilla muillakin tapahtuu tosta noin vaan. Yritän luottaa siihen, että myös tämä asia tulee kääntymään parhain päin. Sitten joskus....

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...