Mitä teille kuuluu?

Sunnuntaina, menkkojen alettua, tämä kysymys puhelimen ruudulla pisti minut tosissaan miettimään, että miten ihmeessä tuohonkin nyt vastaisi. Yksinkertainen kysymys, jonka tämä viestin lähettänyt ystäväni aina aika ajoin kysyy. Sillä hetkellä minua otti niin kovaa päähän, että en vain kyennyt naputtelemaan sitä tuttua valhetta viimeisen vuoden ajalta: "meille kuuluu ihan hyvää, entäs teille?". Kyseessä on ystäpariskuntamme, jota näemme about 2 kuukauden välein. Heillä on aivan ihana pieni 3- vuotias tyttö, joka on ihan huippu tapaus. Lapsi on ajalta, jolloin itsellä vauvanteko ei ollut vielä ollenkaan ajankohtaista, senkin takia minun on tosi helppo suhtautua tähän lapseen. (tuntuu vähän kierolta ajattelutavalta, syytän tästä lapsettomuutta..) Pariskunta ei tiedä meidän vauva-projektista ollenkaan. Tiedän myöskin, että tämä ystäväni raskautui ensimmäisellä kierrolla pillerien lopetettua. Mielessäni alkoi pyörimään sata eri scenaariota: "voiko ensimmäisellä yrityskerralla raskautunut nainen ymmärtää minun tuskan?", "mitä hän alkaa ajattelemaan meistä jos kerron totuuden?", "voiko ihmiset, joille lapsensaanti on itsestäänselvyys, ymmärtää millään tasolla mitä me käymme läpi?". Päätin ottaa riskin, ja naputtelin pitkän viestin ystävälleni, jossa selitin tilanteen ja sanoin että haluan vastata tällä kertaa rehellisesti kysymykseen. Meillä ei mene ihan kauhean hyvin. Tai tottakai meillä parina menee ihan hirveän hyvin ja muutenkin elämämme on kaikinpuolin mainiosti, mutta meillä on yhteinen suru, joka tekee välillä niin kipeää, että haluaisin heivata koko pääni sisällön kaikkine tuntemuksineen jonnekin järven pohjalle. Ystäväni reaktio oli tietysti juuri mitä odotinkin, hän oli surullinen puolestamme ja sanoi, että hän niin soisi meille oman lapsen. Hän myöskin sanoi, että he ovat aina valmiita auttamaan meitä, jos haluamme puhua asiasta enemmänkin.

Jotenkin minulla oli hivenen kevyempi olo tämän viestittelyn jälkeen. Olemme tietoisesti pitäneet asian salassa, niinkuin varmaan monikin meistä samassa veneessä olevista tekee. Minä olen kertonut yhdelle hyvälle ystävälleni ja oma äitini tietää asiasta. Lisäksi yksi minun ja mieheni yhteinen ystävä tietää asiasta. Olen huomannut, että nämä ihmiset jotka tietävät,  eivät koskaan suoraan kysy asiasta. He eivät kysele, että no mites teidän lapsiprojekti etenee. He odottavat, että itse aloitan puhumaan asiasta. Uskon, että he ajattelevat suoranaisen kysymisen tuottavan jotenkin lisätuskaa asian tiimoilta. Joskus haluaisin ravistaa heitä ja sanoa, että ei me kuule tässä vaiheessa sellaisesta kysymyksestä rikki mennä. Kyllä kaikki tuolla sisuksissa on jo rikkoutunut, mikä vaan rikki voi mennä. Olen paljon miettinyt, että jos meille joskus jollakin konstilla se oma lapsi suodaan, niin kerrotaanko me sitten ihmisille millainen meidän polkumme oli. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kerrotaan avoimesti mitä kaikkea me käytiin läpi ja mitä tunteita se meissä herätti. Mun mielestä ihmiset puhuvat vielä ihan liian vähän lapsettomuudesta ja vaikeudesta raskautua. Itse olen monesti miettinyt, että millaisen vastaanoton asia saisi, jos alkaisin postaamaan instagramissa joka kuukausi negatiivisen raskaustestin kuvan hästägillä #lapsettomuus tai #raskauseioleitsestäänselvyys. Veikkaan, että saisin melkein yhtä paljon myötätuntoa ja kommentteja, kuin positiivisen testin kanssa. Se on vaan fakta, että kipeät ja vaikeat asiat vetoavat ihmisiin. Yhtälailla kuin se joidenkin esille tuoma yltiö-onnellisuus sosiaalisessa mediassa. Sekin on muuten pirun ärsyttävää! Loppuvuodestahan oli se joku 9-kuvan kamppanja somessa, jossa ihmiset postasivat 9 kuvaa menneeltä vuodelta. Mietin silloin, että itselle olisi sopinut paremmin 12 kuvaa ja 12 negatiivista raskaustestiä + sitten siihen ne 12 itku-raivo-parkukohtausta vielä päälle. Se oli se meidän vuosi lyhyesti tiivistettynä.
No, en taida kuitenkaan vielä tässä vaiheessa alkaa tuomaan missään instassa meidän lapsettomuutta esille;) Yritän muutenkin pysyä enemmän ja enemmän poissa sosiaalisesta mediasta, koska viime aikoina ihmiset eivät tunnu sinne muuta postaavan, kuin naimisiinmenoon ja vauvauutisiin liittyen. Saan siitä nykyään vain pahan olon itselleni ja tunnen itseni vielä kahta kauheammin luuseriksi, joka ei saa luotua yhtä uutta elämän alkua tänne maapallolle.

Oletteko te puhuneet ystäville/tuttaville lapsettomudesta? Mitä mieltä olette asian julkisuuteen tuomisesta? Auttaako teitä henkisesti asiasta puhuminen ystäville?



ps. Pahin menkkavuoto alkaa nyt olemaan takanapäin ja tänään otin ensimmäisen clomifen- tabun, jännää! Viikon päästä mennään sit ultrailemaan, että mitä lääke saa aikaan.