torstai 24. tammikuuta 2019

voinko itse vaikuttaa hedelmällisyyteeni?

Luin yhteen edelliseen postaukseeni "huono aineenvaihdunta?" kommentoineen lukijani innoittamana kirjan: "yes, you can get pregnant" Aimee Raupilta. Kirjassa kerrotaan millä keinoin voi parantaa omaa terveyttä ja sitä kautta lisääntymisterveyttä. Aimee on sitä mieltä, että todella suuri osa naisista, vaikka olisi löydetty vikaakin, onnistuu tulemaan luomusti raskaaksi, jos omaksuu hänen kuvaamansa terveellisen elämäntyylin. Kirjassa länsimainen ja itämainen lääketiede kohtaavat puolitiessä. Kirja painottaa ihan hirveästi henkisen puolen tärkeyttä raskautumisessa. Jos itse uskoo omaan kehoonsa ja kohtuunsa, niin raskaus saa alkunsa. Jos mieltä valtaa negatiivinen ajatusmaailma, pelko, stressi tai suru, niin raskaus ei ala. Kirjassa annetaan paljon erilaisia treenivinkkejä, jolla oman negatiivisen mielen saa käännettyä positiiviseksi. Aimee painottaa mielen keveyttä ja omaa hyvää oloa, elämästä ja seksistä nauttimista. Hän kehottaa naisia meditoimaan päivittäin ja toistamaan joka aamu mantran: "uskon kykyyni edistää terveyttäni ja hedelmällisyyttäni". Meditaation avulla tulisi visualisoida positiivisen raskaustestin tekeminen ja mitä tunteita se itsessä herättää.

Lukiessani kirjaa, tunsin palan kurkussa. Tunnistin itseni paremmin kuin hyvin hänen kuvaamien negatiivisten tunteiden vankina. En usko tällä hetkellä kehoni kykyyn raskautua. Vaikka pidänkin itseäni vielä toistaiseksi suht iloisena ja nauravana tyyppinä, niin olen kadottanut jollakin tasolla elämän iloni lapsettomuuden myötä.  Ajattelen päivittäin, että sitten kun olen raskaana, tunnen taas oloni hyväksi. Sitten kun se tärppi tulee, niin voin tehdä sitä ja sitä. Sitten kun olen raskaana, saan tämän paskan oloni pois. EI! Ei saisi ajatella näin. Minun tehtäväni olisi vaalia hyvää oloani päivittäin ja löytää onni tämän hetkisestä elämästäni. Minun tulisi kirjan mukaan hyväksyä meidän polku ja nauttia joka ikisestä hetkestä, niinkuin se on meille suotu. Kirjassa myös kehotetaan kääntämään se raskausmahojen herättämä kateuden tunne positiiviseksi ja iloiseksi asiaksi. Meidän pitäisi oppia olemaan iloinen niistä kaikista pallomahoista ja ajatella, että pian se on myös meidän arkipäivää. Well...helpommin sanottu kuin tehty!
Vaikka ymmärrän Raupin pointin liittyen positiivisuuteen, kiitollisuuteen ja iloon oikeen hyvin, niin en tiedä missä määrin jaksan uskoa, että kuka vain voi positiivisuudella tulla raskaaksi. Olen melkein varma, että joka ikinen oikeasti raskautta yrittävä ja toivova nainen kokee asiaan liittyen tiettyjä pelkoja ja stressiä, oli sitten kyseessä nopeasti tai vaikeasti raskautuva nainen. Silti surin osa meistä raskautuu tosta noin vaan! Hän antaa kirjassa oikeen hyviä ja simppeleitä neuvoja kuinka lisätä omaa uskoa kehoon ja kykyyn tulla raskaaksi.

Toinen ristiriitaisia tunteita herättävä aihe kirjassa oli nykypäiväisten kemikaalien ja kauneustuotteiden vaikutus hedelmällisyyteen. Kirjassa puhutaan siitä, kuinka käyttämämme tuotteet hammastahnasta meikkeihin ja shampooseen sisältävät kehollemme je hedelmällisyydellemme haitallisia aineita. Raupp kehottaakin kaikkia raskautta yrittäviä naisia käyttämään vain ja ainoastaan luonnollisia, ei-vaarallisia aineita sisältäviä tuotteita. Itse käytän ihan normeja vartalovoiteita, deodorantteja, hammastahnaa, shampoota ja kaikkea muuta. Aiheutanko itse itselleni hedelmättömyyttä käyttämällä näitä tuotteita? Pitäisikö minun heivata koko kylpyhuoneen kaapin sisältö roskikseen ja ostaa pelkkiä luomu kosmetiikka tuotteita? En usko, että kaikki muut nopeasti raskautuvat naiset käyttävät pelkkää luomu kosmetiikkaa!! Kävin pari päivää sitten ostamassa itselleni vähän uusia, luonnollisempia tuotteita päivittäiseen käyttöön: vartalovoiteen, shampoon, käsivoiteen ja pari meikki juttua. Ei muuten ollut halpa lysti!

Tästä kirjasta innostuneena aloitin toisen kirjan: "It starts with the egg:how the science of egg quality can help you get pregnant". Kirjan on kirjoittanut Rebecca Fett. Tätä kyseistä kirjaa en ole vielä lukenut loppuun, mutta se kertoo kuinka voimme oikeasti vaikuttaa munasolujen laatuun omilla elämäntavoilla. Kirjassa nostetaan ihan samat kosmetiikka tuotteiden myrkyt esille. Lisäksi siellä puhutaan Bisfenoli-A:sta (BPA), joka on muoviteollisuuden käyttämä monomeeri. Käyttämämme muovipullot, muoviset säilytysrasiat ym. haittaisivat myöskin munasolujemme laatua. Kirjassa korostetaan, että "selittämättömästi lapsettomilla" on todella usein kysymys huonolaatuisista munasoluista, jotka eivät vain kehity poikkeavuuksien takia niin pitkälle, että se voisi kiinnittyä kohtuun. Kyllä tätäkin lukiessa aloin miettimään, että olenko itse aiheuttanut hallaa munasoluilleni juomalla muovipulloista ja säilyttämällä ruokaa tupperware-kipoissa...?

Olen varma, että jollakin tasolla me kaikki voimme vaikuttaa omaan hedelmällisyyteemme, mutta itse olen jotenkin sitä mieltä, että tämä Aimee Raupin kuvaama elämäntyyli organic-kosmetiikka tuotteineen ja gluteenittomine ruokavalioineen menee hieman liian yksityiskohtaiseksi. Pitäisikö minun lopettaa gluteenin syönti, vaikka kehoni ei reagoi siihen mitenkään? Positiivisuuteen liittyen minulla on paljon opittavaa Aimeelta! Voisin hyvinkin kokeilla hänen suosittelemia kohtu-mantroja ja meditaatio harjoituksia. Haluan oppia hyväksymään tämän meidän polun ja haluan taas oppia uskomaan kykyyni raskautua! Mitä mieltä te olette positiivisuuteen, kosmetiikka tuotteisiin ja muovirasioihin liittyen? Käytättekö itse orgaanisia luomu meikkejä, voiteita ja hammastahnoja? Oletteko karsineet kaikki muoviset pullot pois elämästänne raskautta yrittäessä?


8 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoista luettavaa olet löytänyt. Huomaan itsekin, että lapsettomuus syö elämän iloani päivä päivältä. Tunnistan niin hyvin tuon ajatuksen, että sitten kun on raskaana, niin kaikki on hyvin. Olen itsekin miettinyt niitä keinoja, millä saisi mielen käännettyä pois vauvan yrityksestä ja löytää iloa muista asioista. Itse koen vain "ongelmaksi", että muut asiat ovat jo niin hyvin elämässä, että oma vauva on vain se yksi ja ainoa asia minkä haluan. Välillä mielessä käy se pelko, mitä jos meistä ei koskaan tule vanhempia. En vain usko, että oma pää pystyisi kestämään sen, että olisin ikuisesti lapseton ja vielä hyväksymään sen. Miten tuossa tilanteessa voisi löytää ilon muualta. Joo menin asioiden edelle ja onneksi olemme molemmat kaukana tuollaisesta tilanteesta. Tuo on vain se pahin mörkö mikä omassa mielessä pyörii.

    Todella mielenkiintoista pohdiskelua myös tuosta kosmetiikasta. Olen myös törmännyt siihen, että
    ei luonnon kosmetiikassa voi olla mukana haitallisia aineita, jotka vaikeuttavat raskautumista. Tämä on se ainoa kikkakonsti, johon en ole itse pystynyt lähtemään mukaan. Varmasti olisi hyvä monessakin mielessä suosia luonnonkosmetiikkaa sekä lasia ruuan säilytyksessä, mutta jotenkin tämä saa aikaiseksi pienen kapinan mielessäni. Suurin osa raskaaksi tulleista naisista, kuitenkin käyttää ihan samalla tavalla "perustuotteita" ja ovat raskautuneet oikein hyvin. Lisäksi löytyy vielä joukko naisia, jotka ovat käyttäneet alkoholia, tupakkaa tai jopa huumeita ja kappas, tulleet tuosta noin vain raskaaksi. Mielessäni vain tuntuu niin epäreilulta ajatukselta, että minun kehoni voisi huonosti sen takia, että käytän tyyliin Rexonaa ja muuten pidän itsestäni huolta.

    Saitkohan kiinni tuosta vuodatuksen pointista :D
    Tarkoitus ei tosiaan ollut lytätä luonnonkosmetiikan tai muiden asioiden miettimistä ja ihan vaikka ekologisista syistä. Jossain määrinhän tuota kannattaa ihmeessä koittaa, kunhan se ei sitten taas aiheuttaisi sitä stressiä lisää. :)

    Olipa tosi hyvä kirjoitus :) Jaa sitten ihmeessä vinkkejä, jos keksit kuinka sen lapsihaaveen saisi käännettyä "offille" ja minkälaisilla asioilla pystyisi keskittymään tämän hetken mukaviin asioihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa Rexonaa vedetään täälläkin kainaloihin päivittäin, enkä vain halua uskoa, että se on syy lapsettomuuteemme :D Ihan samainen asia mörköilee omassa mielessäni: mitä jos meistä ei koskaan tule vanhempia? Mitä jos me kuulutaan siihen 1-2% pariskunnista, jotka ei keinolla millä hyvänsä voi raskautua. Onneksi saan tämän mörön vielä pidettyä suurimman osan ajasta kaapissa..Joskus se iskee yön pimeinä tunteina alitajuntaan..

      Se samahan minua juuri ärsyttää tässä asiassa: enkö muka minä ansaitse tulla niillä samoilla "perus terveellisillä" elämäntavoilla raskaaksi, kuin kaikki muutkin? Miksi minun pitäisi kulkea päivät pitkät suojahanskat kädessä, etten tule kosketukseen muovimyrkkyjen kanssa? Miksi minun pitäisi kuluttaa satoja euroja kuussa luonnon kosmetiikka tuotteisiin, kun ei muidenkaan naisten tarvitse..Tiedän, etten voi karsia kaikkea pahaa pois. Se on mahdotonta, mutta yritän ehkä alkaa pikkuhiljaa kokeilemaan enemmän juuri luonnollisia tuotteita omalle keholleni, ihan vaan jo muistakin ekologisista syistä. Ja onhan se ihan hyvä valinta tulevaa raskauttakin ajatellen (luo positiivisuuteni rivien välistä ;D) Vaihdan ehkä sen töissä mukana kulkevan muovirasian lasilliseen ja vaihdan juomapulloni myöskin kestävämpään ja parempaan vaihtoehtoon kuin se muovipullo.

      Itselläni ehkä asia liittyy eniten siihen, että haluan tehdä kaiken mahdollisen raskautumisen eteen. Muuten minulle tulee olo, etten yritä parastani. Vaikka tuntuu kauhean epäreilulta, että minun pitäisi yrittää vielä enemmän parhaani...sillä kuten sanoit, ne alkoholisti-sossu-huumehörhötkin raskautuu tosta noin vaan yhdellä seksi kerralla...ei tarvitse edes osua kovin lähelle ovulaatioo..ne pamahtaa silti paksuksi!

      Tällä hetkellä en ole onnistunut kytkemään päätäni off asentoon...ylläri ylläri! :D Minustakin tuntuu, että kaikki muu elämässä on niin hyvin, että ainoa asia mitä haluan on oma lapsi. Voi kunpa me jo pian saataisiin ne kaksi viivaa!!!

      Poista
  2. Mukava kuulla että innostuit lukemaan kyseisen kirjan - se edustaa vähän erilaista lähestymistapaa aiheeseen. Samoilla linjoilla olen siitä, että osa kirjan rummutuksista tuntui vähän korkealiitoiselta.. Voi kun pelkällä positiivisella ajattelulla tulisi raskaaksi! :D mutta varmasti siinä positiivisuudessa on hitusen perää. Itse olen hiljalleen uusinut kosmetiikka- ja hygieniatuotteet turvallisempaan suuntaan, aina kun joku tuote on loppunut. Peukku cosmethics-sovellukselle, sillä skannaan ostamanani tuotteet ja varmistan niiden turvallisuuden. Ruokaa säilytän nykyään lasiastioissa ja tilanteen mukaan tulee suosittua luomua. Pyykinpesuaineen ja siivousaineetkin olen päivittänyt luonnollisempiin. Mitäpä sitä ei tämän asian eteen kokeilisi, seisoisin vaikka päälläni jos se toisi plussan... :D
    Pitänee tutustua tuohon kirjaan josta vinkkasit, onneksi kansainvälistä kirjallisuutta löytyy aika mukavasti. Varmaan jossain vaiheessa tulee sellainen tietoähky ettei enää kiinnosta lukea mitään aiheeseen liittyvää..
    Siihen saakka ahmin kaiken tiedon.
    Positiivisia ajatuksia ja zen-olotilaa tavoitellen,
    Aanu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä en tiennyt tosta cosmethics - sovelluksesta. Lataanpa sen heti! Kiitti vinkistä. Koska minusta juuri vaikein asia on löytää tuotteesta se tieto, että onko jokin aina nyt vaarallinen vai ei. Ehkä tästä appista saan apua siihen!

      Huomasin tällä viikolla, että kirjan luettuani en vain pystynyt suihkuttamaan hiuslakkaa hiuksiini, koska ajattelin vain kuinka se tuhoaa munasolujani entisestään :D Pakkohan se on sekin vaihtaa luonnonmukaiseen vaihtoehtoon. Taidan edetä samalla meiningillä kuin sinä: uusin varastoani pikkuhiljaa vanhojen tuotteiden loputtua.

      Itse olen myöskin ahminut viime viikkoina niin paljon tietoa aiheeseen liittyen, että luulen sen kohta pursuavan korvistani :D Tällä hetkellä tiedon etsiminen auttaa minua kuitenkin olemaan stressaamatta, sillä voin kehitellä kaikkia uusia strategioita tuleville kierroille.
      Niinkuin sanoit, mitäpä sitä ei tämän asian eteen tekisi!

      Sinulle myös paljon positiivisuutta ja zeniä! ;)

      Poista
  3. Moi! Itsellä lasten yrittäminen ei ole vielä ajankohtaista (vaikkakin pientä painetta alkaa olla, että lykätäänkö sitä liikaa eikä kohta enää onnistu...), mutta oon kuitenkin pitkään jo lukenut äitiys- ja lapsettomuusblogeja. Harvemmin niihin kuitenkaan kommentoin, mutta nyt liittyi sen verran omaan alaan, että vielä pikaisesti ennen nukkumaanmenoa mainitsen :)

    Eli tuosta positiivisuudesta: toki on aina tavoitteiden saavuttamisen kannalta parempi, jos pystyy asennoitumaan tavoitteluun positiivisesti. Sitku-ajattelusta elämässä olisi hyvä opetella eroon - harvoin se johtaa siihen, että olisimme tosiasiassa hirveästi onnellisempia sitku tavoite on saavutettu; silloin on usein jo keksitty uusi tavoite, jota kohti pyritään. Kliseistä, mutta onni löytyy nykyhetkestä, sen hyviin puoliin keskittymisestä (oli ne kuinka pienet tahansa). Sitten taas toisaalta kaikki kielteisetkin tunteensa olisi hyvä hyväksyä ja kokea, sillä tunteiden kieltäminen ja torjuminen voi johtaa niiden voimistumiseen, yleiseen ahdistumiseen ja siihen, että muut tunteet vääristyvät. Tiivistettynä siis: pitäisi hyväksyä kaikkien tunteiden tulla ja mennä, mutta pyrkiä jollain tavalla siihen, että yli puolet päivän tunteista tuntuisi miellyttäviltä (esim. lisäämällä itselle mieluista tekemistä).

    Vinkkinä tunnesäätelyn harjoittamiseen oivamieli.fi-sivusto / Oiva-sovellus älylaitteille. Niissä on tietoa tunteista ja harjoituksia esim. tietoiseen läsnäoloon, itsensä ja tunteidensa hyväksymiseen ja omien arvojen pohdintaan.

    Kemikaalien välttämisestä raskautta yrittäessä oli Hesarissa juttua jokin aika sitten, ja se oli omaan silmään yhtenevä aiempien hajatietojen kanssa: nykypäivänä kemikaalikuormitus voi tosiaan olla valtava ja häiritä kehon toimintaa. Toisaalta myös luonnontuotteet (sekä kosmetiikka että elintarvikkeet) voivat vaikuttaa kehon toimintaan tai aiheuttaa esim. allergiaa, eli eivät nekään ole välttämättä pelastus. Itse en ainakan uskaltaisi lähteä ”tukemaan raskautumista” luonnontuotteilla (yleensä lähinnä elintarvikkeilla), ellei ko. tuotteen hyödyistä ja haitoista löytyisi vakuuttavaa tutkimustietoa. Sen sijaan olen kyllä viimeisten parin vuoden aikana vaihtanut kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan ja esim. hiusvärin kasviväriin. Toisaalta varmin tapa vähentää kemikaalikuormitusta on yksinkertaisesti vähentää kosmetiikan käyttöä - esim. hiuslakkaa en ole kokenut tarvitsevani sen jälkeen, kun vaihdoin kasviväreihin ja luonnonkosmeettiseen shampooseen ja hoitoaineeseen. Epäilen, että monet synteettiset tuotteet tehdään jollain tapaa ”riippuvuutta” aiheuttaviksi / tarvetta lisääviksi, joten luonnonkosmetiikka voi loppuviimeksi olla ihan yhtä edullista, kun sitä tarvitsee vähemmän :)

    Nopeasta kommentoinnista tulikin melko pitkä... joka tapauksessa kiitos blogistasi & tsemppiä yritykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja kiitos kommentistasi! Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi positiivisuudesta ja tiedostan, että positiivisella ajattelulla pääsee elämässä pidemmälle, kuin negatiivisella. Inhoan sitä, että elän tällä hetkellä juuri tuolla sitten kun- ajatuksella. Varmasti "sitten-kun"- meillä toivottavasti joskus on se vauva, niin keksin taas kaikkea uutta, mistä ajattelen sitten-kun. Teen tietoisesti mielessäni harjoituksia listaamalla asioita, joista olen todella kiitollinen elämässäni. Minusta on kuitenkin todella vaikea löytää tasapaino niiden kielteisten tunteiden kanssa. Esim. menkkojen alettua, en tiedä mikä on sopiva aika tuntea kaikkea negatiivisuutta ärsytyksestä ja vihasta pelkoon ja kaikkeen muuhun mikä kulkee tämän lapsettomuuden kanssa.
      Kiitos vinkistä, käyn ehdottomasti tsekkaamassa ton oivamieli.fi sivuston!

      Tohon kosmetiikkaan liittyen vielä: olen nyt kokeillut viimeisen viikon verran muutamia luonnollisia uusia kosmetiikka tuotteita. Ne tuotteet eroavat ihan hirveästi aiemmin käyttämistäni tuotteista. Kuten juuri mainitsit itsesi kohdalla tuosta hiusväristä ja kuinka et ole sen jälkeen tarvinnut hiuslakkaa..niin huomasin itse, että tarve hiuslakalle ei ole enään niin jäätävä tämän shampoon myötä.

      Kiitos, toivotaan että yritys tuottaisi tulosta lähitulevaisuudessa!

      Poista
  4. Nämä sun "tutkimukset" ja kirjapohdinnat on hirveän mielenkiintoista luettavaa kyllä. Mä itse olen ehkä vähän skeptinen tuohon kemikaalihommaan. Tai siis joo, uskon kyllä, että ei ne ihan hyviäkään ole, mutta kun miettii, kuinka moni niitä käyttävä tai muuten aivan persiilleen eläväkin raskautuu (esim. narkkarit), niin en usko, että ne näyttelevät suurinta osaa tässä. Varmasti kyse on paljon muustakin ja tarvitaan myös esim. jokin geneettinen laukaiseva tekijä tms. että "väärillä" kemikaaleilla olisi vaikutusta.

    Sen sijaan uskon kyllä, että mielen voima on suuri. Mun tätini on melkoinen henkimaailman ystävä ja hän aina sanoo, että jos jotain haluaa kovasti, siihen pitää uskoa ja nimenomaan tuollaista mantraa pitäisi hokea joka päivä itselleen. Esim. "tulen raskaaksi luomusti". Mulle varmaan haastavinta on juurikin tuo positiivisena pysyminen, kun jo ennen yritystä tuppaan epäröimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt paljon miettinyt viime aikoina tuota mielen voimaa. Minusta se on ihan kauhean vaikeaa. Tiedostan, että minun pitäisi ajatella positiivisemmin, mutta toisaalta nämä kerta toisensa jälkeen tulevat pettymykset eivät auta siinä asiassa yhtään. Jos aina välillä joku kierto onnistuu positiivisuuden puolesta ja lopputulos on sama kuin aina, mietin, että miksi jaksoin olla positiivinen, kun ei se auta lopputulosta kuitenkaan suuntaan eikä toiseen.
      Täytyy yrittää tulevaisuudessa mantrailla peilin edessä positiivisesti ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Odotus on päättynyt- kiitos

Moikka! Niinkuin olettekin huomanneet, niin hiljaiseloa on ollut ilmassa viime aikoina..ei ole aika eikä rahkeet riittänyt blogin päivittämi...